MURHA.INFO

Jatketaan noita merimiesjuttuja, aivan tosijuttuja:

Laivaan tuli uusi yliperämies. Hän ei tullut yksin, vaan hänellä oli papukaija. Varmaan siellä perämiehen hytissä oli vähän yksioikoista ja pitkästyttävää. Kauniilla ilmalla yliperämies toi tuon linnun häkkeineen brykälle ja ripusti sen häkin orresta roikkumaan. Radiohytti, minun työpaikkanai oli myös brykällä (komentosillalla). Oli melko tyventä, aurinko paistoi ja ilma oli tosi kaunis.

Kun tulin vahtivuoroon tarkasteli tuo papukaija minua tarkasti yhdellä silmällä silmä suoraan minua kohti, ja sanoi yllättäen käheällä miesäänellä: PÄIVÄÄÄ! Olin pudota persuuksilleni. Tuosta ei lintu häkeltynyt, vaan alkoi hokea: "poco katso pulu ..... poco katso pulu ..... poco katso pulu. Enhän minä sentään mikään pulu ollut. Vastasin tietysti: Päivää. Ilma oli kaunis ja papukaija esitti ko repertuaarinsa, mitä se osasi, mitä oli opetettu, tai mitä se itse oli salaa oppinut. Siinä oli puhelias lintu... Tuo "päivää" tuli sillä yliperämiehen äänellä.

Yksi vähältä piti tapaus. Ilma oli melko hyvä - oltiin Atlantilla. Tuli vastaan laiva, joka tuli lähes meitä kohti. Se olisi kyllä mennyt melko läheltä ohi, mutta kapteeni päätti vähän muuttaa kurssia. Laiva oli automaattiohjauksessa ja päällikkö käänsi sitä kompassin lukemaa muutaman asteen. Siinä sattui vahinko. Käänsi vahingossa väärään suuntaan. Laivat lähes törmäsivät toisiinsa. Laivojen laidoilla olevat ohuet suojakaiteet raapaisivat vähän toisiaan mutta onneksi täydellinen törmäys vältettiin. Pieniä vaurioita tuli kumpaankin laivaan. Kapteeni pyysi radiopuhelin yhteyden taisi olla suoraan hätäjaksolla. Siinä laivojen kapteenit keskustelivat niin isoilla kirjaimilla, että olisi kuulunut melkein ilman radiopuhelintakin. Minä sain melkein korviani pidellä. Käsitin, että kumpikin nuolee omat haavansa - vähän siinä oli raapaisujälkiä reippaasti vesirajan yläpuolella, muistaakseni kaidetta särkyi.

Osa tapauksista on hyvin ikäviä. Olkoon ne kertomatta...

^Sariola - ei ole ensimmäinen kerta, kun sinulla menee ilmansuunnat - ja/tai - oikea ja vasen sekaisin. Puhumattakaan siitä, että mihin suuntaan mikäkin kääntyy.

Onneksi ette tuolloin törmänneet, siinä olisi voinut syyttömiä kuolla.

Awa, kaunokainen: sinustahan tulisi kuivattuna ja käännettynä hyvä kansiluuttu purjealukseen...

Wagner kirjoitti:Awa, kaunokainen: sinustahan tulisi kuivattuna ja käännettynä hyvä kansiluuttu purjealukseen...

Siannahka olisi kestävämpää siihen tarkoitukseen.

Wagner kirjoitti:Awa, kaunokainen: sinustahan tulisi kuivattuna ja käännettynä hyvä kansiluuttu purjealukseen...

Hyi sinua Wagner, olet pervo sika

Selityksenä todettakoon seuraavaa.

Kun ollaan Atlantilla laiva on yleensä automaattiohjauksessa. Siinä komentosillalla on noin rinnan korkeudella suurikokoinen kompassi, jossa on kiinteä kehä ja sen sisällä käänneltävä asteikko. Laiva kulkee siihen suuntaan, joka asteikko on asetettu siihen kompassiin. Kun sitä pyörivää osaa pyäräytetään oikealle vaikkapa 5 astetta, niin siinä oleva lukema pienenee 5 astetta ja laiva kääntyykin vasemmalle. Siis ne ovat vastakkaiset. Siinä minä olin vain tarkkailijan asemassa. Toimijana oli laivan kapteeni. Siinä tilanteessa sattui kapteenille oikosulku ja kun piti kääntyä vasemmalle, käänsikin sitä asteikkoa vasemmalle. Tällöin kompassilukema suurenee ja laiva kääntyykin oikealle sen 5 astetta.Tämä virhe siinä mitä ilmeisimmin sattui minun havaintojeni mukaan. Näin oli silloin, tekniikka on varmaan kehittynyt sen jälkeen. Tuo on aivan tosi juttu. On voitu merkitä lokikirjaan, mutta en ole lukenut mitä sinne on kirjoitettu.

Kun ajetaan Atlantin yli Amerikkaan, ajetaan silloinkin automaattiohjauksessa. Säännöllisin välein kompassilukemaa pitää muuttaa pari astetta aina suuremmaksi kuin entinen. Miksi näin? Jotta laiva menisi suoraan. Ellei muutettaisi, laiva lähtisi lähestymään pohjoisnapaa spiraalin muotoista rataa pitkin. Tuota purjehdustapaa nimitetään "Isoympyräpurjehdukseksi". Se ei ole vain teoriaa vaan käytäntöä. Niin mennään. Näin mentiin Amerikkaan.

Meniköhän tämä "isoympyräpurjehdus" yli ymmärryksen? Se on kuitenkin totta.

Eiköhän nuo tarkistukset ja muutokset tehdä ihan nk. "sortuman" vuoksi, eli kun laiva kulkee sivuvastaisessa, tai sivumyötäisessa aallokossa, tapahtuu nk. "sortuma" ilmiö, eli aallot kuljettavat laivaa jonnii verran sivulle, jolloin tietenkään lopullinen määränpää ei toteudu, ilman korjauksia.

Tuskin Sariolan aikaan on ollut niin viisaita automaattiohjausksia, että ne ovat osanneet laskea mukaan tuon "sortuman".

Sariolan paateissa on ollut se vanha menetelmä, sitoa peräsinmela köydellä yhteen asentoon tiukasti kiinni ja sitten seuraavana yönä tähdistä määritellä, missä mennään, Sariolan tuntien, ihan varmasti eksyksissä!

Isoympyräpurjehdus on aivan totta ja käytössä ollut menetelmä.

Sen avulla voidaan mennä suhteellisen suoraan yli esim. Atlantin.

Oletetaan, että olet vaikkapa Portugalissa ja laiva menee sieltä vaikkapa USA:n ja Kanadan rajan kohdalle. Piirrä vaikkapa karttapallolle suora viiva tuolle välille. Ota siltä viivalta eri pisteitä, ja tarkastele, missä kulmassa pohjoisnapa näkyy eri paikoista. Siitä huomataan, että jos halutaan ajaa suoraa viivaa pitkin, muuttuu kulma pohjoinapaan koko ajan edetessä. Aluksi pohjoisnapa on etuoikealla, mutta muuttuu vähitellen niin, että lopuksi se on takaoikealla, aivan eri kulmassa laivaan nähden. Pohjoisnapa on ikäänkuin yksi paikka maapallolla, joka ohitetaan matkan aikana.

Isoympyräpurjehdusta tosiaan käytettiin matkalla Amerikkaan. Ja ajettiin automaattiohjauksessa. Se oli jo tuolloin arkipäivää. Automaattiohjauksen kompassilukemaa muutettiin säännöllisin väliajoin. Tämä on täyttä totta. Tuo kompassin lukeman muuttaminen on siinä välttämätön toimenpide, ei se ole vain harrastus.

Sariola kirjoitti:Oletetaan, että olet vaikkapa Portugalissa ja laiva menee sieltä vaikkapa USA:n ja Kanadan rajan kohdalle. Piirrä vaikkapa karttapallolle suora viiva tuolle välille. Ota siltä viivalta eri pisteitä, ja tarkastele, missä kulmassa pohjoisnapa näkyy eri paikoista.

Nyt taisivat mennä maapallo ja siitä tehty kaksiulotteinen karttaprojektio sekaisin. Piirräpä Sariola jokin isoympyräreitti karttapallolle ja tutki, missä suunnassa pohjoisnapa on kussakin reitin pisteessä. Tai mieti vaikkapa Helsingistä Lontoon kautta kulkevaa lentoreittiä, joka kulkee isoympyrää pitkin. Helsingistä katsoen pohjoisnapa on tietysti pohjoisessa. Missä pohjoisnapa on Lontoosta katsottuna?

MUOKS: Vai lieneekö ollut tarkoitus sanoa, ettei isoympyrän (pl. päiväntasaaja) ja pituuspiirien välinen kulma ole vakio, toisin kuin loksodromin?

pasi kirjoitti:

Sariola kirjoitti:Oletetaan, että olet vaikkapa Portugalissa ja laiva menee sieltä vaikkapa USA:n ja Kanadan rajan kohdalle. Piirrä vaikkapa karttapallolle suora viiva tuolle välille. Ota siltä viivalta eri pisteitä, ja tarkastele, missä kulmassa pohjoisnapa näkyy eri paikoista.

Nyt taisivat mennä maapallo ja siitä tehty kaksiulotteinen karttaprojektio sekaisin. Piirräpä Sariola jokin isoympyräreitti karttapallolle ja tutki, missä suunnassa pohjoisnapa on kussakin reitin pisteessä. Tai mieti vaikkapa Helsingistä Lontoon kautta kulkevaa lentoreittiä, joka kulkee isoympyrää pitkin. Helsingistä katsoen pohjoisnapa on tietysti pohjoisessa. Missä pohjoisnapa on Lontoosta katsottuna?

MUOKS: Vai lieneekö ollut tarkoitus sanoa, ettei isoympyrän (pl. päiväntasaaja) ja pituuspiirien välinen kulma ole vakio, toisin kuin loksodromin?

Mitä mahtaa "pasi" tuossa tarkoittaa. Totuus on, että jos halutaan ajaa suoraa reittiä Atlantin yli, sanotaan nyt vaikka pohjoisella pallonpuoliskolla, niin kompassilukema kaiken aikaa hiljalleen muuttuu. Siis laivan rungon suunnan ja kompassisuunnan välinen kulma. Tuota kompassilukemaa (eli laivan kulkusuuntaa katsottuna kompassilukemien mukaan) täytyy säännöllisin välein muuttaa, jotta päästäisiin mahdollisimman suoraan. Tämä on arkipäivää laivalla, kun ajetaan Atlantin yli Amerikan puolelle. Näin sitä mentiin. Minä uteliaana tietysti kyselin tietoja perämiehiltä, koska asia kiinnosti minua henkilökohtaisesti. Näin se tapahtui. Laiva oli automaattiohjauksessa ja automaattiohjauksen kompassin lukemaa muutettiin säännöllisin välein. Nimenomaan tuota menetelmää sanotaan "Isoympyräpurjehdukseksi".

Etsin vielä internetistä hyvää selitystä tälle menetelmälle. Löytyi hyvä lyhyt selitys.

Päivän sana: Isoympyräpurjehdus

Ensimmäistä kertaa Amerikkaan lentäessäni ihmettelin, miksi reitti kulki pitkän kaaren Grönlannin yli. Asia selvisi, kun vertasin paperikarttaa ja pallokarttaa. Tasokartalle viivoittimella vedetty viiva Helsingistä New Yorkiin ei ole lyhin reitti pallon pinnalla. Isoympyräpurjehdus tarkoittaa purjehdusta todellista lyhintä reittiä pitkin. Tämä reitti on se viiva, joka muodostuu, jos maapallo halkaistaisiin alku- ja loppupisteiden kohdalta maapallon keskipisteen läpi. Tasokartalla se on yleensä kaareva linja.

Päiväntasaajalla länteen ajettaessa ja suoraan mentäessä kulma pohjoisnapaan nähden pysyy samana. Muualla kuin päiväntasaajalla kompassilukemaa täytyy muuttaa, jos halutaan ajaa suoraan, koska suoraa reittiä mentäessä kulma pohjoisnapaan nähden muuttuu matkan edistyessä.

Sariola kirjoitti:

pasi kirjoitti: MUOKS: Vai lieneekö ollut tarkoitus sanoa, ettei isoympyrän (pl. päiväntasaaja) ja pituuspiirien välinen kulma ole vakio, toisin kuin loksodromin?

Mitä mahtaa "pasi" tuossa tarkoittaa. Totuus on, että jos halutaan ajaa suoraa reittiä Atlantin yli, sanotaan nyt vaikka pohjoisella pallonpuoliskolla, niin kompassilukema kaiken aikaa hiljalleen muuttuu.

Pituuspiirit ovat maapallon napojen kautta kulkevia isoympyröitä ja päiväntasaaja puolestaan niitä vastaan kohtisuoraan "piirretty" isoympyrä. Mikäli reitti noudattaa isoympyrää, joka ei ole päiväntasaaja tai pituuspiiri, sen ja pituuspiirien välinen kulma (=tosisuunta) ei ole sama reitin kaikissa pisteissä. Siksi isoympyräreittiä kuljettaessa tosisuuntaa (eli käytännössä kompassisuuntaa) on säännöllisesti muutettava, toisin kuin loksodromireittiä ajettaessa. Tässä artikkelissa on piirretty sekä isoympyräreitti että loksodromireitti Mercatorin karttaprojektioon:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Mercatorin_projektio

Siis laivan rungon suunnan ja kompassisuunnan välinen kulma.

Mitähän TÄMÄ mahtaa tarkoittaa? Yleensä "kompassisuunnalla" on tapana kuvata aluksen kölilinjan asentoa, joten laivan rungon ja kompassisuunnan välinen kulma on aina 0.
http://www.navis.pp.fi/sanasto.html

pasi kirjoitti: .......

Siis laivan rungon suunnan ja kompassisuunnan välinen kulma.

Mitähän TÄMÄ mahtaa tarkoittaa? Yleensä "kompassisuunnalla" on tapana kuvata aluksen kölilinjan asentoa, joten laivan rungon ja kompassisuunnan välinen kulma on aina 0.
http://www.navis.pp.fi/sanasto.html

Huomaan, että "pasi" on ymmärtänyt mitä on isoympyräpurjehdus. Se on rutiinitietoa kun mennään laivalla tai lentokoneella esim. Euroopasta Amerikkaan yli Atlantin. Sitä käytetään rutiininomaisesti.

Uskon kyllä, että pasi on ymmärtänyt mitä tuossa tarkoitin. Tietysti tuo oli minulta huono ilmaus, mutta ainakin älykäs lukija ymmärtää mitä siinä tarlkoitetaan. Tarkkaan ottaen:

Laivan rungon suunnan, ja kompassin pohjoiseen osoittavan suunnan, välinen kulma.

Sitä täytyy siis muuttaa säännöllisin välein, jos halutaan mennä mahdollisimman suoraan. Olen seurannut käytännössä kun tuolla tavalla ajetaan Euroopasta Amerikkaan. Itse operaatiota suorittava perämies luennoi minulle mitä hän tekee ja miksi. Tuo menettely, "isoympyräpurjehdus", on tällä tavalla minulle tuttua. Se on jokapäiväistä rutiinia, kun ajetaan Euroopasta Amerikkaan.

MISSÄ OLIT?

Missä olit 11.7.1957 ?

Täällä kirjoittelevista moni ei ollut vielä syntynykään. Ne, jotka olivat jo täällä olemassa, eivät todennäköisesti muista tarkalleen missä olivat tuolloin. Eikä se mikään ihme olekaan.

Minä satun muistamaan ja tietämään missä olin juuri tuolloin 11.7.1957. Minä olin tuolloin suomalaisessa rahtilaivassa nimeltään m/s Minna (Sen kutsu oli muuten _ _ _ | . . _ .| . . .| . . _ . eli OFSF), ja tuo laiva oli Välimerellä matkalla Syyriaan. Olin laivan radiosähköttäjänä ja illan kuluksi kuuntelin suomalaisille laivoille suunnattua sähkötyksellä tulevaa uutislähetystä. Siinä ilmoitettiin, että kolme suomalaista Olavi -nimistä maileria oli juuri silloin juossut uuden maailmanennätyksen Turussa 1500m:n matkalla. Ne olivat Olavi Salsola, Olavi Salonen ja Olavi Vuorisalo. ME 3.40,2 merkittiin kahden ensin mainitun Olavin nimiin. Vuorisalo oli karvan verran jäljessä, taisi hävitä kymmenyksen kahdelle muulle.

Kerroin tämän laivan messissä, jossa perämiehet, konemestarit ja sähköttäjä aina kokoontuivat. Varsinkaan II perämies ei uskonut tätä tietoa todeksi. Tottahan se oli, kuten myöhemmin ilmeni. Tämä toinen perämies oli Nummisuutarin Eskon tyyppiä, joka ei uskonut muuta kuin sen mitä itse näki omin silmin tai tuli muuten vakuuttavasti. Hän kertoi tähän liittyen velipojastaan, joka oli matruusina myös merillä. Tämä velimies oli mennyt ruotsalaiseen laivaan matruusiksi oppiakseen vähän ruotsin kieltä. Toiset kysymään, että "no oppiko hän?" Tähän perämies selitti, että "eipä juuri oppinut, mutta ne svenskit oppivat ymmärtämään suomen kieltä". Tämä perämies oli syntyjään Koivistolta, juuri Nummisuutarin Eskon tyyppinen. Tuleeko tästä tyypistä mieleen muutamat tänne kirjoittelevat? Ainakin minulla tulee. Tämä on melko yleinen suomalainen miestyyppi. Nimiä mainitsematta.

Kuka se olisikaan täällä se nummisuutarin Esko?

Näinhän se Esko jossakin yhteydessä toteaa:

"Minä siivet selkääni saan ja pyllyyni pitkän pyrstön, ja kohoon korkeuksiin ylös!"

No niin, yksi ja toinen voi miettiä, olenkohan minä se "Nummisuutarin Esko" täällä keskusteluissa? Ei se ainakaan haittaa. Moni varmaan löytää omia piirteitään tuosta ihmistyypistä.

Tämä seuraava on huumoria ja tarkoitettu huumoriksi! Siihenhän voi jokainen sijoittaa vaikka itsensä!

Huumoripitoinen vierailu Pootomilla

Aivan sattumalta tapasin pari päivää sitten vanhan tuttavani Topias "Tahvo" Ala-Seljänperän, joka on kotoisin tunnetusta Seljänperän kylästä sieltä läheltä Oulua. Tervehdykseksi hän huikkasi: "Ookko nä Oulusta ja pelkääkkö nä polliisia?", johon minä vastasin: "Oulusa, Toppilasa, pitkäsä parrasa, huonosa jamasa, kalossit jalasa", ja päälle röhönaurut! Sitten kysäisin mitä uutta kuuluu? Tähän Tahvo kertomaan pitkää tarinaa Helsingin reissustaan.

Oli päättänyt vihdoin käydä vilaisemassa vaivihkaa sitä Pootomin rikospaikkaa, kun siitä on niin kauan puhuttu. Oli siitä polkaissut käyntiin vanhan ja luotettavan, väriltään tummanvihreän, Lada 1500 S roadrunnerinsa, joka kiihtyi selevästi herkemmin kuin lempeäluontoinen Tahvo itse. Körötteli siitä nelostietä pitkin, mitä nyt pari kertaa kävi kahvilla ja kerran pari kaljalla matkan varrella. Saapui hän siitä karttaansa vilkuille Potomin järven rannalle - tosin auto piti jättää sinne parkkipaikalle. Siinä Tahvo oli ihmetellyt luonnon kauneutta ja rauhallista järvimaisemaa. Todennut myös teltanpaikan todella hyvin valituksi. Siinä olivat pötkötelleet, jalat itään ja päät länteen päin, poikittain itäniemen päällä kulkevaan polkuun nähden. Mutta joku oli hyökännyt rauhallisten retkeläisten kimppuun salakavalasti aamuyöllä. Olipa ollut ilkeä temppu. Tiedossa oli se lähistöllä asunut mies, joka oli uhkaillut noita leiriläisiä edellisenä iltana ollessaan uimassa siinä viereisellä uimarannalla. Oli häntä epäilty, mutta todisteita häntä vastaan ei ollut löytynyt. Oli kaivettu ja myllätty tuon miehen pihaa moneen kertaan, mutta mitään ei oltu löydetty. Tahvo tuumaili itsekseen, että eihän sitä niin tyhmä ole kukaan, että kaivaisi kadonneet tavarat omalle tontilleen. Onhan tässä tätä lääniä muutakin, ja mies oli tuntenut alueen hyvin.

Silloin sinne alueelle oli törmännyt meluisa kolmen hengen seurue - oudon näköistä porukkaa. Yksi miehistä oli pukeutunut Suomen miesten maaotteluasuun, siniseen paitaan, valkoisiin housuihin ja juoksupiikkareihin, ja mikä oudointa, hänellä oli kuitenkin leveälierinen hattu päässään. Mies oli lyhyehkö ja vankkatekoinen, melkeinpä ylipainoinen. Parta oli pitkä, kasvot leveät, ja kaula lyhyt, ei oikein vaikuttanut huippu-urheilijalta, no jaa olisiko sumopainissa ollut tuosta ulkonäöstä hyötyä. Ainakin vastustaja olisi aluksi säikähtänyt pahanpäiväisesti tuota outoa ilmestystä. Yksi oli pukeutunut mustiin puolikenkiin, tummiin housuihin, ja vaaleaan puolitakkiin, jossa taskut olivat päälläpäin. Muistutti poliisin virka-asua 60-luvulla. Tukka oli vaaleanruskea ja taakse kammattu, saattoi olla vähän kihartava. Keskimittainen normaalivartaloinen mies. Hänellä oli sekuntaattori kädessään. Kolmas mies oli pitkä, hoikka ja tumma. Selvästi alipainoinen. Vasemmassa kädessä oli lehtiö ja oikeassa lyijykynä. Näytti vähän juopolta lehtimieheltä, joka hän taisikin olla.

Miesten puheista kävi ilmi, että tuo urheiluasuinen oli heikkona hetkenään luvannut, että hän kävelee kenkien kätköpaikalle ja takaisin 10. minuutissa. Hänen omalle "kenkien kätköpaikalleen" oli matkaa 400m, joten eihän tuo ollut temppu eikä mikään. Sitten olikin käynyt ilmi, että se "oikea kenkien piilotuspaikka" olikin 400m kauempana, eli sinne oli yhteensä 800m matkaa, ja se edestakaisin oli jo 1600m. Mies oli kuitenkin todennut, että ei siinä sata metriä tai pari vaikuta mitään, kyllä hän sen kuitenkin kävelee 10. minuutissa edestakaisin. Oli arvellut, että ottamalla muutaman juoksuaskeleen hän tuon vaatimuksen selvittäisi helposti. Nyt oli tosipaikka - hänen oli todistettava väitteensä todeksi.

No Tahvo jäi yleisöksi vaikka ei häntä pyydetty, tosin ei poiskaan ajettu. Pienen valmistelun jälkeen oli kaikki valmista. Luettiin lähtösanat: "Paikoillenne, valmiit, HEP" ja niin mies ryntäsi lierihattuineen taipaleelle. Siinä tanner tömisi ja aitaa kaatui kuten siinä tunnetussa Linnan romaanissa kun hevoset ***. Ajanottaja ryntäsi mopolleen ja ajaa päristeli kääntöpaikalle sinne 800m:n päähän tarkistamaan että ei kukaan oikaise! Tahvo mietiskeli, että ensimmäinen mies, joika alitti 4 minuuttia maililla, oli Roger Bannister, myöhemmin urheilulääkäri, mutta hän oli todella kovan luokan urheilija. Tuon näköiselle miehelle, se 10. minuuttiakin on kova tavoite. Sinne häipyivät meleko kauaksi aikaa. Viimein sieltä ajaa pöristeli se mopomies, ajanottaja. Jäätiin odottamaan lierihattuista.

Kesti kauan. Sitten kuului puuskutusta ja lierihattuinen ilmestyi näkyviin. Juoksuaskel oli tuskin kävelyaskeleen mittainen ja rytmiltään hidas. Ei ollut frekvenssiä... Siinä näkyvillä vielä mies kaatui pari kertaa kompastuttuaan puunjuuriin, joita poluilla tapaa olla. Vihdoin mies saapui maaliin. 11.32 ilmoitti ajanottaja. Kunnioitettava aika tuon kuntoiselle miehelle, mutta ei mennyt kymmeneen minuuttiin, kun mies oli tullut luvanneeksi. "Ei mennyt kymmeneen minuuttiin", totesi mies itsekin pettyneenä. Sisua kyllä oli ja yritystä, mutta se ei riitä, jos ei ole kapasiteettia tarpeeksi.

Tuo tapaus jäi Tahvon mieleen. Hän kävi vielä siellä kenkäpiilon kohdalla sitä nykyistä tietä pitkin, jota ei vielä 1960 oltu rakennettu. Silloin v.1960 lähes samoilla paikoilla oli vain polut, nyt siellä on kunnon tie.

Ei pitäisi lupailla liikoja. Kannattaa olla puheissaan mieluummin vähän varovainen kuin liian hööli. Niin se on, aprikoi omassa mielessään Topias "Tahvo" Ala-Seljänperä Seljänperän kylästä läheltä Oulua. Tuo tapaus oli jäänyt erityisesti hänen mieleensä. Itse arvelin, että tuo mies oli varmaan se tunnettu "tynnyrissä ajelija" kutsuttu myös nimellä "Hurja-Hessu Yli-Saunalahti" temppujen tekijä ja pahvilaatikkokasoihin neljännestäkin kerroksesta hyppelijä. Monipuolinen mies. Mutta kapasiteettia tuohon juoksuun olisi tarvittu enemmän.

Sen pituinen Se!

Vrt. keventäjä Tenovuo; kaikki ei ole sitä miltä näyttää.(Clinton Lewinsky).