Painostavia ne kyllä ovat mielestäni muttei jankkaavia. Niissä on paljon tapahtumien kulkuun liittyviä todisteita;ulkosuomalainen kirjoitti: Ja hopsista taas. Olen sulle jo pari kertaa kertonut etta minulla on/olen tietenkin lukenut lapsen 2009 kuulustelut mutta kuten itse aiemmin olit mielta, ne ovat jankkaavia ja painostavia. Siksi ei edes oikeus antanut niille arvoa. Nyttemmin kuitenkin hadissasi itse tukeudut koko ajan lapsen kolme vuotta vanhoihin ja ajan saatossa muokkautuneisiin muistoihin.
'Riitaa ei ollut vanhempien kesken'
'Lapsi näki ulkopuolisen poistuvan'
'Käyntikerrat katsomassa'
....Isä seisomassa kunnossa kun lasi on rikki, hupparin posituminen ja yleensä tapahtumien kulun määrittely ja nämä kaikki tukevat Annelin kertomaa (tästä yhtäpitävyydestä on tohtorisihmisen oikeudenlausuntokin).
Tiedät aivan hyvin miksi oikeus (kaksi kolmesta) lausunnossaan ei antanut painoarvoa lapsen kuulusteluille (senko takia että ne olivat painostavia...ne ovat jankkaavia ja painostavia. Siksi ei edes oikeus antanut niille arvoa.
Minä 'tukeudun' yleensä kaikkiin materiaaleihin ja lapsen v2009 -kuulustelut ovat yksi niistä.
Niihin ovat tukeutuneet myös tutkijat,syyttäjä
ja oikeuskin; näyttö perusteettomasta riidasta otettiin sieltä 'todistaja kertoo'.