8-vuotiaan Eerikan murha, Helsinki 2012

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Tsirp
Alokas
Viestit: 3
Liittynyt: Su Elo 07, 2011 10:43 am

Re: 8-vuotiaan tytön henkirikos, Helsinki 2012

Viesti Kirjoittaja Tsirp »

Tässä ketjussa ollut keskustelua lapsiin väkivaltaa kohdistaneiden vankien kohtelusta vankiloissa, siihen ajankohtaisesti Yleltä artikkeli http://yle.fi/uutiset/seksuaalirikollis ... origin=rss
Seksuaalirikolliset ja lapsiin kohdistuvien rikosten tekijät ovat vankiloiden pohjasakkaa
Kotimaa 21.3.2013 klo 12:39 | päivitetty 21.3.2013 klo 13:27

Erilaisista televisiosarjoista tuttu vankilahierarkia on osa vankiloiden arkea myös oikeassa elämässä. Sukevan vankilan apulaisjohtaja Markku Salminen vahvistaa, että hierarkia näkyy esimerkiksi Sukevan vankilassa.

- Nyt kun on vielä entistä enemmän niin sanottuun järjestäytyneeseen rikollisuuteen kuuluvia vankeja, niin he tai joku heistä on yleensä hierarkian huipulla, kertoo Salminen.

Tavallisesti ”korkeimmalla pallilla” valtaa käyttävät kansainvälisesti tunnettuihin rikollisorganisaatioihin, kuten Hell´s Angelsiin tai Bandidosiin, kuuluvat vangit. Myös kotimaiset yhteenliittymät näkyvät vankilahierarkiassa.

- Yleensä vankiyhteistö tietää, että henkilö kuuluu tämmöiseen järjestöön ja voimaa ja valtaa tulee sitä kautta. Tämä ilmenee vankiosastoilla monilla tavoilla, valottaa Salminen.

Hierarkian huipulla olevat vangit eivät yleensä tee likaisia hommia itse, vaan apurit hoitavat nämä työt. Keinoina käytetään muun muassa uhkailua, painostusta ja väkivaltaa.

- Apurit ovat nimenomaan niitä, jotka vaativat suojelurahaa ja jopa vuokraa, että tietyllä osastolla saa asua. Kuinka paljon tätä tapahtuu, sitä on vaikea sanoa. Vangithan eivät näistä asioista kovin paljon kerro, toteaa Salminen.

Vangeillakin on tunteet

Sukevan vankilan apulaisjohtajan mukaan eri organisaatioilla on suhteita toisiin organisaatioihin ja aina kaikki yhteenliittymät eivät pärjää keskenään. Tämä joudutaan ottamaan huomioon esimerkiksi vankisijoittelussa.

- Tietysti tämä näkyy aika ajoin väkivaltaisena käytöksenä joitain vankeja kohtaan. Aika paljon meilläkin on vankeja, jotka haluavat jostain syystä asua erillään. Taustalla voi olla painostusta, uhkailua tai siviilistä lähtöisin olevaa riitaa tai velkasuhdetta, selventää Salminen.

Vaikka Sukevan vankilassa asuu vain miehiä, on Salmisella tietämys siitä, että vankilahierarkia koskee sekä mies- että naisvankeja.

Alimpana pohjasakkana vankien keskuudessa pidetään seksuaalirikollisia ja lapsiin kohdistuvien rikosten tekijöitä.

- Jos muut vangit saavat tietää esimerkiksi seksuaalirikollisista, niin kyllähän he reagoivat. Väkivaltaakin voi esiintyä.

Salmisen mukaan lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset herättävät tunteita paitsi siviilissä, niin tietysti myös vangeissa.

- Vangeillakin on tunteet, muistuttaa Salminen.

Vangit voivat olla vaarassa

Vankiloissa pyritään varautumaan riskeihin ja Salminen kertoo, että omat vangit opitaan tuntemaan hyvin. Monien vankien kohdalla useimmiten arvaa, että ongelmia on luvassa.

- Moni on ollut meillä jo monta kertaa, joten voimme hyvin ennakoida.

Vangit voivat olla Salmisen mukaan vaarassa myös vankilassa, mutta hän korostaa, että vankilan velvollisuus on suojella vakavilta tapauksilta. Vuoden aikana tapahtuu kuitenkin lukuisia pahoinpitelyjä. Nämä ovat yleensä lieviä.

- Henkilökuntaa ei aina riitä joka paikkaa valvomaan ja valvontajärjestelmät eivät kaikkia loukkoja kata. Yleensä esimerkiksi väkivaltaa harjoitetaan sellissä, minne henkilökunta ei näe. Sellithän ovat jonkin aikaa auki päiväsaikaan ja tällöin tavallisesti tapahtuu, puhuu Salminen.

Tekijät pyritään jokaisessa tapauksessa saamaan selville ja tämän jälkeen käynnistetään toimenpiteet nimenomaan tekijöitä kohtaan. Vastaan voi tulla esimerkiksi siirto toiseen laitokseen.

- Lakihan antaa mahdollisuuksia myös turvatoimenpiteisiin, kuten erillään pitämiseen. Vakavat tapaukset menevät poliisitutkintaan, muistuttaa Salminen.
reimareipas
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 116
Liittynyt: Su Maalis 10, 2013 11:28 pm

Re: 8-vuotiaan tytön henkirikos, Helsinki 2012

Viesti Kirjoittaja reimareipas »

mummo59 kirjoitti:Itseasiassa olen jokaiselle äidin ystävälle, jonka olen netistä bongannut antanut neuvon, että nostakaa iso juttu lehdistössä, tehkää iso haloo, kunnes jokainen kivi asiassa on käännetty ja totuus tullut esiin.

Toivottavasti tekevät niin ja tämä on alkua.
Samaa mieltä. Siitä saisi journalistipalkinnon arvoisen jutun, niin kuin Enkeli-Elisastakin. Kummassakin voisi paljastua suuri vedätys. Vaan vaikeapa sitä juttua olisi tehdä, koska lastensuojeluväki ja muut viranomaiset ovat vaitiolovelvollisia.

Tulee mieleen tuo tapaus Kirsi, jolta vietiin lapsi "vääryydellä". Siinäkään tapauksessa viranomaiset ei voi kertoa mitä tietävät.
Tyhmyys ja hulluus ovat siinä samanlaisia että kummallakin on oma logiikkansa.
awa
Angus MacGyver
Viestit: 6562
Liittynyt: Su Huhti 08, 2007 10:53 pm

Re: 8-vuotiaan tytön henkirikos, Helsinki 2012

Viesti Kirjoittaja awa »

Ihan mukava artikkeli - ja kyllä minä tiedän, että myös vangilla on tunteet, ja monet heistä ovat rakastavia vanhempia lapsilleen. Elämä vie ja elämä tuo. Joskus se vie vankilaan.

En ole mikään rikollisten ja vankien "asiamies", mutta tiedän, että tuollaiset iljetykset jotka kiduttaen tukehduttavat ja tappavat avuttoman lapsen, eivät tule saamaan mitään pumpulikäsineillä hellittelyä muiden vankien osalta. Enkä ole siitä ollenkaan pahoillani, sillä nämä kiduttajat eivät ole minulle mitään lähimmäisiä, kuten joku jeesustelija heitä nimitti. Nuo kiduttaja-ihmiset ovat saatanan lähimmäisiä.
Viimeksi muokannut awa, To Maalis 21, 2013 11:17 pm. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Dr Bergmeister
Adrian Monk
Viestit: 2803
Liittynyt: La Maalis 13, 2010 10:37 pm
Paikkakunta: Pohjanmaan rannikkoseutu

Re: 8-vuotiaan tytön henkirikos, Helsinki 2012

Viesti Kirjoittaja Dr Bergmeister »

Kun tuossa katsoin noita kuvia Eerikan paketoinnista, ajattelin että kun hovioikeus näkee tuon videon, niin ei se tuomio siitään alene. Elinkautinen pysyy, ja piste.
Gods made heavy metal.
debbie

Re: 8-vuotiaan tytön henkirikos, Helsinki 2012

Viesti Kirjoittaja debbie »

[quote="awa"]Ihan mukava artikkeli - ja kyllä minä tiedän, että myös vangilla on tunteet, ja monet heistä ovat rakastavia vanhempia lapsilleen. Elämä vie ja elämä tuo. Joskus se vie vankilaan.
En ole mikään rikollisten ja vankien "asiamies", mutta tiedän, että tuollaiset iljetykset jotka kiduttaen tukehduttavat ja tappavat avuttoman lapsen, eivät tule saamaan mitään pumpulikäsineillä hellittelyä muiden vankien osalta. Enkä ole siitä ollenkaan pahoillani, sillä nämä kiduttajat eivät ole minulle mitään lähimmäisiä, kuten joku jeesustelija heitä nimitti. Nuo kiduttaja-ihmiset ovat saatanan lähimmäisiä
.[/quote]

Samaa mieltä kaikesta ja tuosta tummentamastani erityisesti.
Minä tunnen paljon sellaisia uskovia ihmisiä, jotka aivan liian nopeasti ovat valmiita lässyttämään anteeksiannosta ja säälistä. Sellaiselle ei ole perusteita tällaisessa tapauksessa. (lainaus vähän ontuu mutta eiköhän tuosta erota)
Avatar
CSI
Perry Mason
Viestit: 3939
Liittynyt: To Tammi 10, 2013 11:04 am

Re: 8-vuotiaan tytön henkirikos, Helsinki 2012

Viesti Kirjoittaja CSI »

mummo59 kirjoitti: Tässäkin on minusta yksi oppimisen paikka.
Omat riidat, kaunat yms pitää pystyä jättämään ulkopuolelle ja pystyä sopimaan lasten asioista.
Öööö....eikös sopimiseen tarvita aina kaksi? Entä jos se toinen ei kertakaikkiaan suostu sopimaan? (voisin kuvitella psykopaatin olevan ns. hankala sopimusosapuoli ja Toukohan on ilmiselvä psyko)
mummo59 kirjoitti: Ilmeisesti äidillä ei ole ollut mahdollisuutta olla yhteydessä esim TOukon isään ja kertoa huolistaan.
Ööööööööööö... ja mitähän se olisi muka auttanut, vaikka olisi ollutkin? Ei Toukon isällä ole aikuiseen poikaan sen kummempaa mahdollisuutta vaikuttaa kuin vaikka naapurilla. Vain virkavallalla on riittävät oikeudet puuttua peliin vaikka voimakeinoin.
Pieni Liekki annelistisen rikostutkinnan perusteellisista menetelmistä:
"Minä en ole nähnyt tuomiota, mutta aiheeseen perinpohjaisesti perehtymällä..."
Avatar
CSI
Perry Mason
Viestit: 3939
Liittynyt: To Tammi 10, 2013 11:04 am

Re: 8-vuotiaan tytön henkirikos, Helsinki 2012

Viesti Kirjoittaja CSI »

Dr Bergmeister kirjoitti:Kun tuossa katsoin noita kuvia Eerikan paketoinnista, ajattelin että kun hovioikeus näkee tuon videon, niin ei se tuomio siitään alene. Elinkautinen pysyy, ja piste.

Eiköhän se riitä pelkästään jo se pakkosyöttövideo plus kuvaukset 4 km koulumatkasta jalkaisin yhteensuuntaan, jatkuva henkinen ja fyysinen väkivalta, juoksuttaminen pihalla jne. noin alkupaloiksi ja sitten pääruokana murhayön tapahtumien rekonstruktio, oikeuslääkärin todistus tuntikausia kestävästä kidutuskuolemasta hapenpuutteeseen jne.

Kai ne hovioikeuden tuomaritkin jonkin sortin ihmisiä on ja omaa vielä hitusen empatiaa - vaikkei uskois. Jos ei tämä tapaus saa niitä patuja pätkimään nuija kuumana tuomiota noille paskaläjille, niin sitten ei mikään. Veikkaan, että sähkötuolia tarjoaisivat pariskunnalle - jos se vain olisi mahdollista.
Pieni Liekki annelistisen rikostutkinnan perusteellisista menetelmistä:
"Minä en ole nähnyt tuomiota, mutta aiheeseen perinpohjaisesti perehtymällä..."
pikasso
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1414
Liittynyt: Ti Kesä 08, 2010 12:16 am

Re: 8-vuotiaan tytön henkirikos, Helsinki 2012

Viesti Kirjoittaja pikasso »

Jo alkaisi riittämään nämä tappo- ja kidutussessiot tässä ketjussa.

Asiaa ja asioiden selvittämistä häiritsee aggressiivinen joukkoälämölö kidutuksesta jne. Tästä voin jopa päätellä, että se on tarkoituskin.
Narsistinvihaaja
Armas Tammelin
Viestit: 87
Liittynyt: Ke Maalis 06, 2013 11:24 am

Re: 8-vuotiaan tytön henkirikos, Helsinki 2012

Viesti Kirjoittaja Narsistinvihaaja »

csi sanoo"Öööö....eikös sopimiseen tarvita aina kaksi? Entä jos se toinen ei kertakaikkiaan suostu sopimaan? (voisin kuvitella psykopaatin olevan ns. hankala sopimusosapuoli ja Toukohan on ilmiselvä psyko)"

Komppaan tätä täysillä.Psykojen kanssa asioiden sopiminen tarkoittaa sitä,että vastapuoli joutuu joustamaan.Jos tuntuu,että ei pysty joustamaan,niin lastensuojelu saadaan uskomaan psykon toimesta ,että vastapuoli on yhteistyökyvytön ja psyko saa säälipisteet kotiin.

pikasso sanoo:"Jo alkaisi riittämään nämä tappo- ja kidutussessiot tässä ketjussa.Asiaa ja asioiden selvittämistä häiritsee aggressiivinen joukkoälämölö kidutuksesta jne. Tästä voin jopa päätellä, että se on tarkoituskin."

Mitä? Tämä koko keissihän perustuu yhden pienen lapsen kiduttamiseen hengiltä.
Oikeastihan tässä ei ole mitään selvittämistä enempää,kyllä ne selvittämiset on tehty jo käräjäoikeudessa,eikä täällä.
Trust no one....
Avatar
CSI
Perry Mason
Viestit: 3939
Liittynyt: To Tammi 10, 2013 11:04 am

Re: 8-vuotiaan tytön henkirikos, Helsinki 2012

Viesti Kirjoittaja CSI »

pikasso kirjoitti:Jo alkaisi riittämään nämä tappo- ja kidutussessiot tässä ketjussa.Asiaa ja asioiden selvittämistä häiritsee aggressiivinen joukkoälämölö kidutuksesta jne.

Jos häiritsee, niin jätä ketju lukematta. Ethän syö mielestäsi pahanmakuista ruokaakaan, joten miksi kidutat itseäsi sitten lukemalla näitä?
Pieni Liekki annelistisen rikostutkinnan perusteellisista menetelmistä:
"Minä en ole nähnyt tuomiota, mutta aiheeseen perinpohjaisesti perehtymällä..."
Narsistinvihaaja
Armas Tammelin
Viestit: 87
Liittynyt: Ke Maalis 06, 2013 11:24 am

Re: 8-vuotiaan tytön henkirikos, Helsinki 2012

Viesti Kirjoittaja Narsistinvihaaja »

Tätä mietin jo aiemminkin täällä,kun ei millään pilkkoudu se Laamasen lausunto(eipä sillä,mikään muukaan Laamasen lausunto,)että:
"Kun Eerikalla oli huostaanottotausta ja tuli niitä lastensuojeluilmoituksia,niin Eerikalla piti olla meidän luona turvallista."
Ihan kuin se ymmärtäisi oikeasti olevansa niin paha ihminen,että on kasaantunut siitä kamala paine,kun ei yksinkertaisesti PYSTY järjestämään turvallista lapsuutta pienelle ihmiselle.Tai sitten on vaan niin eri käsitys turvasta,kuin normaalilla ihmisellä.
Ei,hyvää päivää tota hullua...
Trust no one....
mummo59
Remington Steele
Viestit: 202
Liittynyt: To Loka 04, 2012 10:38 am

Re: 8-vuotiaan tytön henkirikos, Helsinki 2012

Viesti Kirjoittaja mummo59 »

Öööö....eikös sopimiseen tarvita aina kaksi? Entä jos se toinen ei kertakaikkiaan suostu sopimaan? (voisin kuvitella psykopaatin olevan ns. hankala sopimusosapuoli ja Toukohan on ilmiselvä psyko)
No tuo oli enemmän yleismaailmallinen ajatus.
Hyvä olisi käytännön muutos, että näissä asioissa olisi joku sovittelija, joka pystyisi olemaan puolueeton. Luin jostain keskuselusta, miten äiti ylpeänä kertoi, että häntä vitutti niin exän naama, että vaati ihan ilman mitään todellista syytä valvotut tapaamiset.
Ööööööööööö... ja mitähän se olisi muka auttanut, vaikka olisi ollutkin? Ei Toukon isällä ole aikuiseen poikaan sen kummempaa mahdollisuutta vaikuttaa kuin vaikka naapurilla. Vain virkavallalla on riittävät oikeudet puuttua peliin vaikka voimakeinoin.
Montakin eri mahdollisuutta olisi ollut. Tässä muutama
- Toukon isä olisi voinut silloin viimeisenä torstaina, kun äiti ja valvoja näkivät poski- ja silmäkulmamustelman ja Eerikan ahdistuneisuuden, olla lastensuojeluun yhteydessä
- Toukon isä olisi voinut mennä silloin viimeisenä torstaina käymään Toukon luona ja itse todeta uudet mustelmat ja ryhtyä toimeen (Itse olisin vienyt oman lapsenlapseni pois, olen kerran vienytkin, kun vnahemmat riitelivät niin tulisesti keskenään)

En tiedä muista, mutta jos näen lapsenlapsellani todellisen hädän, niin vaikka kuinka aikuisista lapsista on kyse, minulta löytyy kyllä keinoja puuttua.
Narsistinvihaaja
Armas Tammelin
Viestit: 87
Liittynyt: Ke Maalis 06, 2013 11:24 am

Re: 8-vuotiaan tytön henkirikos, Helsinki 2012

Viesti Kirjoittaja Narsistinvihaaja »

"mummo59"kirjoitti:


"No tuo oli enemmän yleismaailmallinen ajatus.
Hyvä olisi käytännön muutos, että näissä asioissa olisi joku sovittelija, joka pystyisi olemaan puolueeton. Luin jostain keskuselusta, miten äiti ylpeänä kertoi, että häntä vitutti niin exän naama, että vaati ihan ilman mitään todellista syytä valvotut tapaamiset."

Edelleenkin paras olisi lakimuutos koskien jo väkivaltaista puolisoa,että sellaiselta evättäisiin vanhemmuus tai vaadittaisiin valvotut tapaamiset.
Ei tarvitse tehdä mitään testejä,eikä lukea sairaskertomuksia sen kummemmin.
Väkivallan uhka minimoitaisiin näin lapsen osalta kokonaan pois.

Mummo 59 kirjoitti:

"Montakin eri mahdollisuutta olisi ollut. Tässä muutama
- Toukon isä olisi voinut silloin viimeisenä torstaina, kun äiti ja valvoja näkivät poski- ja silmäkulmamustelman ja Eerikan ahdistuneisuuden, olla lastensuojeluun yhteydessä
- Toukon isä olisi voinut mennä silloin viimeisenä torstaina käymään Toukon luona ja itse todeta uudet mustelmat ja ryhtyä toimeen (Itse olisin vienyt oman lapsenlapseni pois, olen kerran vienytkin, kun vnahemmat riitelivät niin tulisesti keskenään)"


Mistä nyt olet päätellyt,että Toukon isä halusi olla minkäänlaisissa tekemisissä Eerikan äidin kanssa?
Vähän on kaukaa haettua.
Trust no one....
Helinä79
Lauri Hanhivaara
Viestit: 135
Liittynyt: Pe Marras 30, 2012 3:32 pm

Re: 8-vuotiaan tytön henkirikos, Helsinki 2012

Viesti Kirjoittaja Helinä79 »

Narsistinvihaaja kirjoitti:Tätä mietin jo aiemminkin täällä,kun ei millään pilkkoudu se Laamasen lausunto(eipä sillä,mikään muukaan Laamasen lausunto,)että:
"Kun Eerikalla oli huostaanottotausta ja tuli niitä lastensuojeluilmoituksia,niin Eerikalla piti olla meidän luona turvallista."
Ihan kuin se ymmärtäisi oikeasti olevansa niin paha ihminen,että on kasaantunut siitä kamala paine,kun ei yksinkertaisesti PYSTY järjestämään turvallista lapsuutta pienelle ihmiselle.Tai sitten on vaan niin eri käsitys turvasta,kuin normaalilla ihmisellä.
Ei,hyvää päivää tota hullua...
Voi elämä. Kyllä tuon lauseen ymmärtäisin juuri tuolla jälkimmäisellä tarkoituksella. Onko nämä sairaat ihmiset kuvitelleet tekevänsä nämä jutut lapsen parhaaksi, ihan oikeasti. Tuo lause on kyllä hämmentävä.
The trust of the innocent is the liar's most useful tool.
-Stephen King-
mummo59
Remington Steele
Viestit: 202
Liittynyt: To Loka 04, 2012 10:38 am

Re: 8-vuotiaan tytön henkirikos, Helsinki 2012

Viesti Kirjoittaja mummo59 »

Narsistinvihaaja kirjoitti:"mummo59"kirjoitti:


"No tuo oli enemmän yleismaailmallinen ajatus.
Hyvä olisi käytännön muutos, että näissä asioissa olisi joku sovittelija, joka pystyisi olemaan puolueeton. Luin jostain keskuselusta, miten äiti ylpeänä kertoi, että häntä vitutti niin exän naama, että vaati ihan ilman mitään todellista syytä valvotut tapaamiset."

Edelleenkin paras olisi lakimuutos koskien jo väkivaltaista puolisoa,että sellaiselta evättäisiin vanhemmuus tai vaadittaisiin valvotut tapaamiset.
Ei tarvitse tehdä mitään testejä,eikä lukea sairaskertomuksia sen kummemmin.
Väkivallan uhka minimoitaisiin näin lapsen osalta kokonaan pois.

Mummo 59 kirjoitti:

"Montakin eri mahdollisuutta olisi ollut. Tässä muutama
- Toukon isä olisi voinut silloin viimeisenä torstaina, kun äiti ja valvoja näkivät poski- ja silmäkulmamustelman ja Eerikan ahdistuneisuuden, olla lastensuojeluun yhteydessä
- Toukon isä olisi voinut mennä silloin viimeisenä torstaina käymään Toukon luona ja itse todeta uudet mustelmat ja ryhtyä toimeen (Itse olisin vienyt oman lapsenlapseni pois, olen kerran vienytkin, kun vnahemmat riitelivät niin tulisesti keskenään)"


Mistä nyt olet päätellyt,että Toukon isä halusi olla minkäänlaisissa tekemisissä Eerikan äidin kanssa?
Vähän on kaukaa haettua.
Kirjoitin aluperin näin:
Tässäkin on minusta yksi oppimisen paikka.
Omat riidat, kaunat yms pitää pystyä jättämään ulkopuolelle ja pystyä sopimaan lasten asioista.
Ilmeisesti äidillä ei ole ollut mahdollisuutta olla yhteydessä esim TOukon isään ja kertoa huolistaan.

Yritän nyt ilmaista itseäni paremmin.
Ihannetilanteessa aikuisten ihmisten kesken, olisi ykkössijalla LAPSI. Kaikki lapsen läheiset voisivat kommunikoida keskenään lapseen liittyvistä asisoista lapsen parhaaksi.

Olen saanut sen kuvan, että Toukon isä on ihan sivistynyt ihminen ja epäili Nadjan touhuja ja kovin mielellään oli yhteydessä Eerikaan.
Tilanne olisi ollut ihan toinen, jos Eerikan äidillä olisi ollut mahdollisuus olla yhteydessä Toukon isään ja sitä kautta saada huoltaan Eerikan hyvinvoinnista eteenpäin. Kenties lastensuojelu olisi kuunnellut Toukon isää paremmin jne.

Surullista, että tuollainen aikuisten katkeruus, on yksi lenkki lisää siihen, miksi Eerika ei pelastunut.

Nythän tämä on spekulointia, mutta me kaikki voimme oppia näistä toisten tekemistä virheistä.
Itse olen ainakin jo monesti käyttäynyt eri tavalla ja laittanut omat henkilökohtaiset tunteeni syrjään, kun olen elämäni aikana nähnyt toisten samankaltaisen käytöksen johtavan umpikujaan.
Vastaa Viestiin