Kun 33-vuotias nainen toi pienen kylmettyneen pojan terveyskeskukseen, hän väitti, että oli tapahtunut kauhea onnettomuus. Nainen ei ollut pojan äiti, vaan perhepäivähoitaja, joka tunnusti lopulta karmean totuuden.
KUN LÄÄKÄRI tajusi, että 1-vuotias poika on vielä elossa, tuli kiire.
Terveyskeskuksen lääkäri oli ensisilmäyksellä arvioinut, että jääkylmän lapsen täytyy olla jo kuollut. Nyt pieni potilas kiiruhdettiin kuitenkin ambulanssiin ja sen kyydissä Töölön sairaalaan Helsinkiin. Pojalla oli vakava päävamma ja mustelmia vatsassa.
Niistä mustelmista ei ollut näkynyt merkkiäkään, kun äiti oli aamulla pukenut pientä poikaansa.
EDELLISENÄ päivänä oli vietetty Jarnon 1-vuotisjuhlia yhdessä sukulaisten kanssa. Varsinainen syntymäpäivä oli ollut jo pari päivää aiemmin, 29. joulukuuta 1986.
Jarno oli saanut lahjaksi muun muassa uuden yöpuvun. Aamulla isä ja äiti katselivat aamukahvin äärellä, miten heidän pieni poikansa tanssahteli musiikin tahtiin.
Puoli kahdeksan aikaan äiti vei Jarnon perhepäivähoitajalle.
Perhe oli yrittänyt saada lastaan kunnalliseen päivähoitoon siinä kuitenkaan onnistumatta. Vantaan kaupunki oli antanut perheelle yksityisen hoitajan yhteystiedot.
Jarno oli perhepäivähoitajan ensimmäinen hoitolapsi. Hoitajalla oli kolme omaa lasta, joista kaksi asui hänen luonaan.
Jarno oli ollut hoidossa vain reilun kuukauden, kun pahin mahdollinen tapahtui.
2. TAMMIKUUTA 33-vuotias nainen toi hypotermisen pojan terveyskeskukseen Vantaalla. Nainen ei ollut pojan äiti, vaan perhepäivähoitaja.
Poika oli Jarno.
Hoitaja selitti lääkärille, että poika oli pudonnut pöydältä ja loukannut päänsä. Ruumiinlämpötila oli laskenut jo 28,5 asteeseen.
Äiti oli töissä, kun hoitaja soitti noin kello 15.45.
– Hän sanoi, että Jarno on pudonnut vaunuista ja että hän on lähdössä viemään tätä Tikkurilan terveysasemalle ja sen jälkeen hän lisäsi vielä, että taitaa olla jotain vakavampaa, äiti kertoi myöhemmin poliisille.
LÄÄKÄRI kertoi palattuaan vanhemmille, että pojan vammat olivat vakavat. Hän epäili pojan joutuneen pahoinpidellyksi.
Vanhemmat menivät yhdessä Jarnon isoveljen kanssa Töölön sairaalaan. Myös Töölön sairaalan lääkäri epäili pojan joutuneen pahoinpitelyn uhriksi. Lääkäriä ihmetyttivät muun muassa useat mustelmat vatsan alueella.
– Koska aamulla puin Jarnon, niin olen varma, ettei niitä mustelmia ollut aamulla, järkyttynyt äiti kertoi.
Äiti soitti puoli yhdeksän aikaan illalla hoitajalle. Hän kertoi tilanteen vakavuuden ja sen, mitä lääkärit olivat sanoneet. Hoitaja kiisti jyrkästi, että olisi aiheuttanut Jarnon vammat.
– Hän kertoi vaatiessani selitystä putoamisesta, että he olivat tulleet sisään kaupoista ja hän oli riisunut Jarnon ja laittanut tämän omiin rattaisiin istumaan siksi aikaa, että sai riisuttua omat vaatteet pois. Tämä tapahtui eteisessä, jossa on matto.
Hoitaja kertoi äidille, että tässä vaiheessa Jarno oli pudonnut rattaista lattialle ja saanut vamman. Äiti epäili vahvasti hoitajan kertomaa.
– Epäilin sitä, koska lattialla on tosiaan matto ja rattaat ovat korkeat ainoastaan n. 40–50 senttiä, joten siitä putoaminen ei minun mielestäni voi aiheuttaa noin pahoja vammoja.
TÄLLÄ KERTAA tilanne oli toivoton. Lauantaina perheelle kerrottiin, että lapsen henkiin jäämisen mahdollisuudet olivat hyvin heikot.
Vanhemmat hakivat hoitopaikasta 3. tammikuuta 1987 Jarnon kengät ja villasukat . Hoitaja ”vaikutti olevan aika sekaisin ja kertoi, ettei ollut nukkunut koko yönä lainkaan”.
– Hän pyöritteli vain päätään epäuskoisena ja ilmoitin, että asiat annetaan tutkittavaksi viranomaisille, äiti kertoi.
Maanantaiaamuna 5. tammikuuta 1987 Jarno kuoli tajuihinsa tulematta. Perhepäivähoitaja otettiin kiinni samana päivänä kello 11.55 ja pidätettiin kello 12.30 epäiltynä taposta.
Pienen Jarnon kohtalo oli niin traaginen, että se jäi pysyvästi monenlaista pahuutta ja julmuutta vuosikymmeniä työssään nähneen, nyt jo keskusrikospoliisista eläköityneen rikosylikomisario Tero Haapalan mieleen. Haapala oli tuolloin vanhempana rikoskonstaapeli yksi tapauksen tutkijoista.
Hyvin erikoinen oli se syy, millä perhepäivähoitaja selitti tekoaan. Hoitajan mukaan ”syynä tähän järjettömään tekooni oli sietämätön päänsärky, joka oli kohtauksenomainen ja sai minut toimimaan täysin järjenvastaisesti”. Hän kiisti, että hänen tarkoituksenaan oli surmata lapsi.
:
VANHEMMAT vaativat miljoona markkaa kivusta, särystä ja henkisistä kärsimyksistä, vaikka totesivat, että mikään raha tai muu hyvitys maailmassa ei voi pientä Jarno Mikaelia korvata.
– Emme ole kostonhimoisia, sillä mikään seuraus ei saa meille lastamme takaisin eikä mikään voi lasta korvata. Yhteiskunnan velvollisuus on kuitenkin toimia niin, että vastaavaa ei muille perheille pääse tapahtumaa ja että rangaistuksen yleisestävä vaikutus varmasti tulee yleiseen tietoisuuteen, omaiset kirjoittivat oikeudelle.
Mielentilatutkimuksen tehnyt lääkäri katsoi hoitajan olleen rikoksen tekohetkellä täydessä ymmärryksessä, mutta silloinen lääkintöhallitus katsoi äänestyksen jälkeen hoitajan olleen täyttä ymmärrystä vailla. Lääkintöhallituksen lausunnon mukaan nainen oli pitkään elänyt vaikeissa oloissa kovan psyykkisen paineen alla.
– En ole hetkeäkään suinkaan kiistänyt, etteikö menettelyni olisi ollut erittäin rumaa ja siinä ei ole sinänsä paljon puolustettavaa, mutta jyrkästi kiistän edelleenkin sen, että minulla olisi ollut surmaamistarkoitus, hoitaja vetosi.
Vantaan kihlakunnanoikeus tuomitsi hoitajan seitsemän vuoden vankeusrangaistukseen täyttä ymmärrystä vailla tehdystä taposta. Helsingin hovioikeus korotti tuomiota. Se tuomitsi hoitajan yhdeksän vuoden vankeusrangaistukseen täydessä ymmärryksessä tehdystä taposta.
Kumpikin oikeusaste hylkäsi lapsensa järkyttävällä tavalla menettäneiden vanhempien korvausvaatimuksen lakiin perustamattomana.
Vanhemmat eivät saaneet lapsensa kuoleman aiheuttamasta kivusta, särystä ja henkisestä kärsimyksestä penniäkään.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009513614.html