Re: Syyttäjien valitus Korkeimpaan Oikeuteen 2015
Lähetetty: Ma Heinä 06, 2015 1:08 am
Kiitos jälleen Sisotalolle tärkeän todistuksen julkituomisesta.
Kantinkosken todistus on hyvin vakuuttava, kauttaaltaan. Ammattinsa osaava
ja sen velvollisuuksien mukaan toimiva ihminen, kaikilta osin.
Samaa ei voi sanoa vuoden 2009 jälkeistä Lahden murhatutkintaa johtaneista
polliseista. Jälleen hovissa 2014 voidaan todeta Auerin surmajälkeisen mielentilan osalta
tutkinnan tarkoiutushakuisuus - potilasasiakirjoista on varmasti käy nyt ilmi Aueria "omapotilaana" hoitaneen, ensihoitoon suuntautuneen sairaanhoitajan merkinnät tämän
tilasta. Reaktiosta käy ilmi tuska miehen menetyksen johdosta sekä omaan ja lapsien
tulevaisuuteen kohdistuva huoli. Tämä tuskin on ollut näyteltyä, mitä sen olisi tullut olla,
mikäli kyseessä olisi syytteessä ajettu etukäteen suunniteltu ja harkittu murha.
Mikään ei ole tapauksen 2009 jälkeisessä poliisitutkinnassa linjalla Paatero- Kuusiranta -
Santaoja - Valkama/Pajula/Kulmala niin ilmeistä kuin tutkinnan tarkoitushakuisuus.
Ja sitten Pajula ja Kulmala kehtaavat syyttää Hovioikeuden päätöstä 2015
tarkoitushakuisista tulkinnoista... kun tuolloin oikeus (tosin vain kiertäen ja kaartaen)
rohkenee osoittaa syyttäjän "asiantuntijoiden" avulla tuottaman todistusaineiston olevan vinoutunutta.
Pitäisi lopulta mennä suoraan asiaan nyt KO:ssa ja katsoa nyt esimerkiksi tätä Katinkosken todistusta, mistä alla viimeinen minuutti. Pitäisi kysyä: miksi ko. henkilön todistuksesta
koskien Auerin reaktioita ei esitutkinta-aineistossa ole mitään merkkiä (vaikka vastaus on toki kaikille selvä...)
http://www.nbl.fi/~nbl3145/litter/skilmottautuminen.wav