Miljonääri-isoäiti Falkevik Hagen kaapattu Norjassa lokakuussa 2018

Ulkomailla kadoksissa olevat henkilöt
Avatar
Säteri
Remington Steele
Viestit: 203
Liittynyt: La Loka 03, 2009 4:21 pm

Re: Miljonääri-isoäiti Falkevik Hagen kaapattu Norjassa lokakuussa 2018

Viesti Kirjoittaja Säteri »

Mies sai syytteen murhasta takavarikoinnin jälkeen Lørenskogin tapauksessa

Anne Elisabeth Hagen (68) katosi vuonna 2018. Mies sai äskettäin tietää, että häntä syytetään murhasta – ja että poliisi on tutkinut häntä salaa.
Mies on viisikymppinen, Norjan kansalainen ja aiemmin tuomittu Norjassa. Hän kiistää kaikki osallisuutensa tapaukseen, hänen asianajajansa Victoria Holmen kertoo.
– Viime viikolla asiakkaalleni ilmoitettiin, että hän on ollut salaisen tutkinnan kohteena useiden vuosien ajan ja että häntä on syytetty Anne Elisabeth Hagenin katoamiseen liittyen, Holmen kertoo VG:lle.

Miestä syytetään murhasta tai avunannosta murhaan rikoslain pykälän 275 §:n rikkomisesta. Poliisi totesi viime viikolla, ettei tutkinnan pitämistä salassa asiakkaaltani enää ole perusteita, Holmen toteaa lehdistötiedotteessa.
50-vuotias mies on ollut Lørenskogin tutkijoiden tutkassa pian katoamisensa jälkeen seitsemän ja puoli vuotta sitten. Lehdistötiedotteessa Holmen kirjoittaa, että näyttää siltä, ​​että syyte on seurausta siitä, että poliisi on aiemmin hankkinut televiestintätietoja ja tietullikortteja. Miehen puhelin on tapahtumapäivänä rekisteröitynyt katoamispaikan läheiseen mastoon
Jaguaari2
Harjunpää
Viestit: 331
Liittynyt: La Tammi 04, 2014 9:21 am

Re: Miljonääri-isoäiti Falkevik Hagen kaapattu Norjassa lokakuussa 2018

Viesti Kirjoittaja Jaguaari2 »

Taisi äijä tehdä täydellisen rikoksen.
Annuli66
Hetty Wainthropp
Viestit: 483
Liittynyt: Su Huhti 04, 2021 11:43 pm

Re: Miljonääri-isoäiti Falkevik Hagen kaapattu Norjassa lokakuussa 2018

Viesti Kirjoittaja Annuli66 »

Säteri kirjoitti: La Touko 30, 2026 2:27 pm Mies sai syytteen murhasta takavarikoinnin jälkeen Lørenskogin tapauksessa

Anne Elisabeth Hagen (68) katosi vuonna 2018. Mies sai äskettäin tietää, että häntä syytetään murhasta – ja että poliisi on tutkinut häntä salaa.
Mies on viisikymppinen, Norjan kansalainen ja aiemmin tuomittu Norjassa. Hän kiistää kaikki osallisuutensa tapaukseen, hänen asianajajansa Victoria Holmen kertoo.
– Viime viikolla asiakkaalleni ilmoitettiin, että hän on ollut salaisen tutkinnan kohteena useiden vuosien ajan ja että häntä on syytetty Anne Elisabeth Hagenin katoamiseen liittyen, Holmen kertoo VG:lle.

Miestä syytetään murhasta tai avunannosta murhaan rikoslain pykälän 275 §:n rikkomisesta. Poliisi totesi viime viikolla, ettei tutkinnan pitämistä salassa asiakkaaltani enää ole perusteita, Holmen toteaa lehdistötiedotteessa.
50-vuotias mies on ollut Lørenskogin tutkijoiden tutkassa pian katoamisensa jälkeen seitsemän ja puoli vuotta sitten. Lehdistötiedotteessa Holmen kirjoittaa, että näyttää siltä, ​​että syyte on seurausta siitä, että poliisi on aiemmin hankkinut televiestintätietoja ja tietullikortteja. Miehen puhelin on tapahtumapäivänä rekisteröitynyt katoamispaikan läheiseen mastoon
Oho, selviääkö tämä mysteeri vihdoin?? Toivotaan!
Avatar
Säteri
Remington Steele
Viestit: 203
Liittynyt: La Loka 03, 2009 4:21 pm

Re: Miljonääri-isoäiti Falkevik Hagen kaapattu Norjassa lokakuussa 2018

Viesti Kirjoittaja Säteri »

tämä samainen mies on nyt pidätetty Ruotsissa törkeään huumausainerikokseen liittyen ja on luovutettu Norjaan jossa hänet on vangittu aluksi 4 viikoksi ilman oikeutta kontaktiin ulkomaailmaan, pois lukien tietty asianajaja. Mies on 59-vuotias ja tämä huumausainerikoksen tutkinta avaa myös uusia mahdollisuuksia selvittää hänen osuuttaan Falkevik-Hagenin katoamiseen. Kotietsintä, pankkitilien liikkeet, puhelimen ja tietokoneen sisältöjen tutkinta voivat auttaa siinä.
Avatar
Säteri
Remington Steele
Viestit: 203
Liittynyt: La Loka 03, 2009 4:21 pm

Re: Miljonääri-isoäiti Falkevik Hagen kaapattu Norjassa lokakuussa 2018

Viesti Kirjoittaja Säteri »

tässä Falkevikin katoamiseen liittyvä henkilö

https://www-utenfilter-no.translate.goo ... r_pto=wapp

tänään tuli tieto että toinenkin henkilö on saanut syytteen Falkevikin keissistä
https://www-vg-no.translate.goog/nyhete ... r_pto=wapp
Avatar
Säteri
Remington Steele
Viestit: 203
Liittynyt: La Loka 03, 2009 4:21 pm

Re: Miljonääri-isoäiti Falkevik Hagen kaapattu Norjassa lokakuussa 2018

Viesti Kirjoittaja Säteri »

Taas uusi henkilö kytketään Falkevikin katoamiseen, kyseessä ammattirikollinen torpeedo. Tuo kytkös selittäisi hyvin miksi miljardöörin vaimo valikoitui uhriksi

https://www-dagbladet-no.translate.goog ... r_pto=wapp
hipsulainen
Adrian Monk
Viestit: 2715
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 2:29 pm
Paikkakunta: Lahti

Re: Miljonääri-isoäiti Falkevik Hagen kaapattu Norjassa lokakuussa 2018

Viesti Kirjoittaja hipsulainen »

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/abf ... b3f2fdc20f

Tätä miestä epäillään norjalaismiljonäärin vaimon murhasta

Miljonääri Tom Hagenin vaimo Anne-Elisabeth katosi lähes kahdeksan vuotta sitten.

Ruotsalaista viisikymppistä miestä epäillään norjalaisen miljonäärin vaimon Anne-Elisabeth Hagenin murhasta, norjalainen VG kertoo.

Hagen katosi Oslon lähellä sijaitsevasta kodistaan lähes kahdeksan vuotta sitten. Poliisi uskoo, että nainen on murhattu.

Hagenin miljonäärimiestä Tom Hagenia syytettiin yli neljän vuoden ajan vaimonsa murhasta tai avunannosta murhaan. Hänet vapautettiin kuitenkin kaikista syytteistä vuonna 2024.

Hagenin tapaus on yksi viime vuosien puhutuimpia rikostapauksia Norjassa. Tapausta on seurattu myös Suomessa.

Norjalaismedia VG:n tietojen mukaan ruotsalaismies on liittynyt poliisin tutkintalinjaan useiden vuosien ajan. Osa häneen liittyvästä tutkinnasta on pidetty salassa.

Viranomaiset ovat tähän mennessä kuulustelleet miestä kaksi kertaa. Syyttäjä Lisbeth Ravlo Backe toteaa poliisin tiedotteessa, että miehen mahdollisesta yhteydestä tapaukseen on vielä liian varhaista sanoa mitään.

Myöskään poliisi ei kerro, uskotaanko miehen olleen katoamispaikan lähellä päivänä, jolloin Hagen katosi.

Aiempaa rikostaustaa

VG:n mukaan Ruotsissa asuvalla miehellä on ollut Norjaan yhteys jo vuosien ajan Itä-Norjassa asuvien perheenjäsenten kautta.

Miehellä on aiempaa rikostaustaa. Hän istui 2000-luvun alussa vuosia vankilassa huumausainerikoksesta saamaansa tuomiota.

Miehen katsottiin olleen keskeisessä roolissa kansainvälisessä rikollisverkostossa, joka yritti salakuljettaa satoja kiloja hasista Skandinaaviaan.

Viime vuosina mies on työskennellyt rakennus- ja hoiva-alalla.

Epäillyn asianajaja ei vahvistanut tai kiistänyt toimeksiantoaan salassapitovelvollisuuteen vedoten.
Olet sietämätön tyyppi ja mielipiteesi ovat vääriä
Älä soita tänne enää koskaan - Ultra Bra
Tuohirulla
Harjunpää
Viestit: 311
Liittynyt: La Kesä 29, 2024 10:42 pm

Re: Miljonääri-isoäiti Falkevik Hagen kaapattu Norjassa lokakuussa 2018

Viesti Kirjoittaja Tuohirulla »

Norjalaismiljonäärin vaimo katosi mystisesti 8 vuotta sitten – nyt tuli uusi käänne
Norjan kuuluisimpiin rikosmysteereihin kuuluva tapaus vaikutti hiljentyneen kokonaan sen jälkeen, kun Tom Hagen vapautettiin syytteistä. Poliisi on kuitenkin kaikessa hiljaisuudessa löytänyt kaksi uutta epäiltyä.

Anne-Elisabeth Falkevik Hagen siepattiin 31. lokakuuta kotoaan Norjassa

Näin poliisi kertoi Anne-Elisabeth Falkevik Hagenin katoamisesta 9. tammikuuta 2019

Kuuntele juttu
Katariina Uusimaa
21:44
Lue tiivistelmä
Norjan poliisi on löytänyt 2 uutta epäiltyä liki 8 vuotta sitten kadonneen miljonääri Tom Hagenin vaimon Anne-Elisabeth Hagenin tapauksessa.

59-vuotiasta norjalaismiestä ja 59-vuotiasta ruotsalaismiestä epäillään murhasta tai avunannosta murhaan.

Norjan poliisi paljasti syyskuun lopulla yllättävän tiedon maan kenties tunnetuimmasta rikosmysteeristä. Poliisilla on nyt kaksi uutta epäiltyä liki 8 vuotta kateissa olleen miljonäärin vaimon Anne-Elisabeth Falkevik Hagenin tapauksessa.

Lørenskog-mysteeri sai runsaasti huomiota, sillä myös miljonääri Tom Hagenia epäiltiin vuosien ajan vaimonsa murhasta tai avunannosta murhaan. Tutkinta vaikutti pitkään olevan suvantovaiheessa sen jälkeen, kun syyttäjä ilmoitti lokakuussa 2024, että aviomies on vapautettu syytteistä. Kulissien takana on kuitenkin tapahtunut.

– Sen jälkeen kun Tom Hageniin kohdistuneet syytteet hylättiin, olemme tutkineet Lørenskogin tapausta erittäin laajasti. Jatkotutkinnassa pyritään edelleen selvittämään, mitä Anne-Elisabeth Hagenille tapahtui, tutkinnanjohtaja Lisbeth Ravlo Backe sanoi.

Anne-Elisabeth Falkevik Hagenista ei ole saatu katoamisen jälkeen ainoatakaan elonmerkkiä.
Anne-Elisabeth Falkevik Hagenista ei ole saatu katoamisen jälkeen ainoatakaan elonmerkkiä. Kuva: NTB Scanpix / REUTERS

Anne-Elisabeth katosi kotoaan Oslon liepeiltä Lørenskogista keskellä kirkasta päivää 31. lokakuuta 2018. Poliisi piti tapausta pitkään sieppauksena, mutta sittemmin sitä on tutkittu murhana, kun naisesta ei saatu elonmerkkejä mahdollisilta sieppaajilta. Tavallisesti sieppaajat antavat merkkejä siitä, että panttivanki on elossa sen jälkeen, kun he ovat esittäneet lunnasvaatimuksen.

Aiemmin tänä vuonna poliisi ilmoitti 59-vuotiaalle Norjan kansalaiselle epäilevänsä häntä murhasta tai avunannosta Hagen-tapauksessa.

Lue lisää: Miljonäärin vaimo katosi – kun mies pidätettiin, löytyi muistikirja, joka kertoo repivästä suhdesotkusta

Miehen kytki tapaukseen hänen puhelimensa. Poliisin tietojen mukaan miehen puhelin osui Lørenskogin alueen tukiasemiin Anne-Elisabethin katoamispäivänä 31.10.2018. Erityisesti kellonaika 10.08 on tutkinnan kannalta kiinnostava, sillä Anne-Elisabeth Hagenin puhelimen liike oli poliisin aineiston mukaan loppunut kello 10.07.

Mies kertoi olleensa tuolloin matkalla kuntosalille Strømmeniin.

Poliisi on VG:n mukaan tutkinut puhelimen sijaintitietojen lisäksi miehen tiemaksuja, taloutta ja kryptovaluuttoihin liittyviä tietoja.

Poliisi oli tutkinut miestä jo vuosia ennen kuin ilmoitti toukokuussa 2026 miehelle tämän olevan epäiltynä.

Mies on kiistänyt osallisuutensa Hagenin tapaukseen.

Aviomies Tom Hagen vapautettiin kaikista syytteistä lokakuussa 2024.
Aviomies Tom Hagen vapautettiin kaikista syytteistä lokakuussa 2024. Kuva: Torbjorn Olsen / NTB Scanpix / Reuters

Poliisi tiedotti lisäksi 25. syyskuuta, että 59-vuotias ruotsalaismies on epäiltynä Anne-Elisabeth Hagenin murhasta tai avunannosta murhaan. Miestä on kuulusteltu kahdesti, mutta häntä ei ole vangittu.

Poliisin mukaan on vielä liian aikaista kertoa, mikä hänen mahdollinen yhteytensä tapaukseen on.

Myös ruotsalaismies kiistää kaiken osallisuuden.

Expressen kertoo, että mies on entinen huippu-urheilija. Kun Expressen soitti miehelle ja kertoi tilanteesta, hän vastasi:

– En tiedä, mistä puhut.

Poliisi ei ole kertonut julkisuuteen, mikä konkreettinen seikka johti ruotsalaismiehen epäilyyn. Norjalaislehti VG on kuitenkin saanut tietoonsa, että mies on ollut poliisin tutkinnan kohteena jo pidempään ja että hänellä on perhesiteitä Norjaan.

Etsintöjä tehtiin Hagenin perheen kotitalon lähistöllä 10. tammikuuta 2019.
Etsintöjä tehtiin Hagenin perheen kotitalon lähistöllä 10. tammikuuta 2019. Kuva: Fredrik Hagen / NTB Scanpix / REUTERS

Poliisi selvittää nyt, onko kahdella epäillyllä yhteys toisiinsa. Sen sijaan tiedossa on, että molemmilla on rikostaustaa.

Ruotsin yleisradion SVT:n mukaan ruotsalaismies on aiemmin istunut useita vuosia vankilassa saatuaan tuomion suuressa huumejutussa.

Myöskään norjalaismiehen tausta ei ole puhtoinen. Iranilaistaustainen mies saapui VG:n mukaan Norjaan turvapaikanhakijana 24-vuotiaana ja suoritti lääketieteen opintonsa Oslon yliopistossa.

Vuonna 2005 hänet tuomittiin kuuden ja puolen vuoden vankeuteen muun muassa osallisuudesta törkeään sosiaaliturva­petokseen, jolloin hän menetti myös oikeutensa harjoittaa lääkärin ammattia. Myöhemmin toisen tapauksen yhteydessä hänet on määrätty muun muassa liiketoimintakieltoon. Tapaus koski muun muassa ihmiskauppaa ja pakkotyötä.

Hagen-tapauksen lisäksi miestä epäillään nyt samanaikaisesti myös törkeästä huumausaine­rikoksesta. VG:n mukaan mies on vangittuna huumejutun vuoksi ja poliisi on kuulustellut häntä syyskuun lopussa. Miehen asianajaja sanoi lehdelle, että kuulustelu liittyi kuitenkin vain huumejuttuun.

Anne-Elisabeth Falkevik Hagen katosi kotoaan 31. lokakuuta 2018. Poliisi tiedotti katoamisesta ensimmäisen kerran vasta 10 viikkoa myöhemmin.
Anne-Elisabeth Falkevik Hagen katosi kotoaan 31. lokakuuta 2018. Poliisi tiedotti katoamisesta ensimmäisen kerran vasta 10 viikkoa myöhemmin. Kuva: Fredrik Hagen / NTB Scanpix / REUTERS

Kahdesta uudesta epäillystä huolimatta poliisi on kuitenkin varsin vaitonainen monista seikoista.

Esimerkiksi ruotsalaismiehen yhteydestä tapaukseen ei ole kerrottu käytännössä mitään konkreettista. Mies itse myös kiisti Expressenille olevansa edes epäiltynä kyseisestä rikoksesta.

Samoin poliisi on vaiennut visusti siitä, onko norjalaismiehen liikkeitä katoamispäivänä saatu varmistettua muuten kuin puhelimen paikkatietojen perusteella. Julki ei ole tullut esimerkiksi tietoa siitä, onko miehen mainitsema kuntosalikäynti saatu vahvistettua.

Mysteeri on yhä myös se, mitä Anne-Elisabeth Hagenille todella tapahtui 31. lokakuuta 2018. Hänestä ei ole saatu minkäänlaista havaintoa sen jälkeen.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000012325633.html
hipsulainen
Adrian Monk
Viestit: 2715
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 2:29 pm
Paikkakunta: Lahti

Re: Miljonääri-isoäiti Falkevik Hagen kaapattu Norjassa lokakuussa 2018

Viesti Kirjoittaja hipsulainen »

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000012325633.html

Norjalaismiljonäärin vaimo katosi mystisesti 8 vuotta sitten – nyt tuli uusi käänne

Norjan kuuluisimpiin rikosmysteereihin kuuluva tapaus vaikutti hiljentyneen kokonaan sen jälkeen, kun Tom Hagen vapautettiin syytteistä. Poliisi on kuitenkin kaikessa hiljaisuudessa löytänyt kaksi uutta epäiltyä.

Norjan poliisi paljasti syyskuun lopulla yllättävän tiedon maan kenties tunnetuimmasta rikosmysteeristä. Poliisilla on nyt kaksi uutta epäiltyä liki 8 vuotta kateissa olleen miljonäärin vaimon Anne-Elisabeth Falkevik Hagenin tapauksessa.

Lørenskog-mysteeri sai runsaasti huomiota, sillä myös miljonääri Tom Hagenia epäiltiin vuosien ajan vaimonsa murhasta tai avunannosta murhaan. Tutkinta vaikutti pitkään olevan suvantovaiheessa sen jälkeen, kun syyttäjä ilmoitti lokakuussa 2024, että aviomies on vapautettu syytteistä. Kulissien takana on kuitenkin tapahtunut.

– Sen jälkeen kun Tom Hageniin kohdistuneet syytteet hylättiin, olemme tutkineet Lørenskogin tapausta erittäin laajasti. Jatkotutkinnassa pyritään edelleen selvittämään, mitä Anne-Elisabeth Hagenille tapahtui, tutkinnanjohtaja Lisbeth Ravlo Backe sanoi.

Anne-Elisabeth katosi kotoaan Oslon liepeiltä Lørenskogista keskellä kirkasta päivää 31. lokakuuta 2018. Poliisi piti tapausta pitkään sieppauksena, mutta sittemmin sitä on tutkittu murhana, kun naisesta ei saatu elonmerkkejä mahdollisilta sieppaajilta. Tavallisesti sieppaajat antavat merkkejä siitä, että panttivanki on elossa sen jälkeen, kun he ovat esittäneet lunnasvaatimuksen.

Aiemmin tänä vuonna poliisi ilmoitti 59-vuotiaalle Norjan kansalaiselle epäilevänsä häntä murhasta tai avunannosta Hagen-tapauksessa.

Miehen kytki tapaukseen hänen puhelimensa. Poliisin tietojen mukaan miehen puhelin osui Lørenskogin alueen tukiasemiin Anne-Elisabethin katoamispäivänä 31.10.2018. Erityisesti kellonaika 10.08 on tutkinnan kannalta kiinnostava, sillä Anne-Elisabeth Hagenin puhelimen liike oli poliisin aineiston mukaan loppunut kello 10.07.

Mies kertoi olleensa tuolloin matkalla kuntosalille Strømmeniin.

Poliisi on VG:n mukaan tutkinut puhelimen sijaintitietojen lisäksi miehen tiemaksuja, taloutta ja kryptovaluuttoihin liittyviä tietoja.

Poliisi oli tutkinut miestä jo vuosia ennen kuin ilmoitti toukokuussa 2026 miehelle tämän olevan epäiltynä.

Mies on kiistänyt osallisuutensa Hagenin tapaukseen.

Poliisi tiedotti lisäksi 25. syyskuuta, että 59-vuotias ruotsalaismies on epäiltynä Anne-Elisabeth Hagenin murhasta tai avunannosta murhaan. Miestä on kuulusteltu kahdesti, mutta häntä ei ole vangittu.

Poliisin mukaan on vielä liian aikaista kertoa, mikä hänen mahdollinen yhteytensä tapaukseen on.

Myös ruotsalaismies kiistää kaiken osallisuuden.

Expressen kertoo, että mies on entinen huippu-urheilija. Kun Expressen soitti miehelle ja kertoi tilanteesta, hän vastasi:

– En tiedä, mistä puhut.

Poliisi ei ole kertonut julkisuuteen, mikä konkreettinen seikka johti ruotsalaismiehen epäilyyn. Norjalaislehti VG on kuitenkin saanut tietoonsa, että mies on ollut poliisin tutkinnan kohteena jo pidempään ja että hänellä on perhesiteitä Norjaan.

Poliisi selvittää nyt, onko kahdella epäillyllä yhteys toisiinsa. Sen sijaan tiedossa on, että molemmilla on rikostaustaa.

Ruotsin yleisradion SVT:n mukaan ruotsalaismies on aiemmin istunut useita vuosia vankilassa saatuaan tuomion suuressa huumejutussa.

Myöskään norjalaismiehen tausta ei ole puhtoinen. Iranilaistaustainen mies saapui VG:n mukaan Norjaan turvapaikanhakijana 24-vuotiaana ja suoritti lääketieteen opintonsa Oslon yliopistossa.

Vuonna 2005 hänet tuomittiin kuuden ja puolen vuoden vankeuteen muun muassa osallisuudesta törkeään sosiaaliturva­petokseen, jolloin hän menetti myös oikeutensa harjoittaa lääkärin ammattia. Myöhemmin toisen tapauksen yhteydessä hänet on määrätty muun muassa liiketoimintakieltoon. Tapaus koski muun muassa ihmiskauppaa ja pakkotyötä.

Hagen-tapauksen lisäksi miestä epäillään nyt samanaikaisesti myös törkeästä huumausaine­rikoksesta. VG:n mukaan mies on vangittuna huumejutun vuoksi ja poliisi on kuulustellut häntä syyskuun lopussa. Miehen asianajaja sanoi lehdelle, että kuulustelu liittyi kuitenkin vain huumejuttuun.

Kahdesta uudesta epäillystä huolimatta poliisi on kuitenkin varsin vaitonainen monista seikoista.

Esimerkiksi ruotsalaismiehen yhteydestä tapaukseen ei ole kerrottu käytännössä mitään konkreettista. Mies itse myös kiisti Expressenille olevansa edes epäiltynä kyseisestä rikoksesta.

Samoin poliisi on vaiennut visusti siitä, onko norjalaismiehen liikkeitä katoamispäivänä saatu varmistettua muuten kuin puhelimen paikkatietojen perusteella. Julki ei ole tullut esimerkiksi tietoa siitä, onko miehen mainitsema kuntosalikäynti saatu vahvistettua.

Mysteeri on yhä myös se, mitä Anne-Elisabeth Hagenille todella tapahtui 31. lokakuuta 2018. Hänestä ei ole saatu minkäänlaista havaintoa sen jälkeen.
Olet sietämätön tyyppi ja mielipiteesi ovat vääriä
Älä soita tänne enää koskaan - Ultra Bra
Vastaa Viestiin