Madeleinen tapaus ( ketju 2)
Anyloinnin ja spekuloinnin pohjana voidaan käyttää omaa epäilyä, ja se on ns. subjektiivista, ja voi johtaa myös oikeaan loppupäätelmään, jos sen saa sidottua todellisuuteen
Kuuntelin kauan sitten radiosta esitelmää, jossa eräs mies väitti, että Joulupukki (tämä muuten on tosi juttu, eikä vitsi) on kaikkien maailman kansojen esi-isä, ja kaikki maailman kielet pohjautuvat suomekielestä. Hän pystyi täysin aukottomasti johtamaan tarinan kaikkiin kieliin ja kaikkiin maihin vain selittämällä - se oli huikeaa, mutta oliko se totta, on toinen juttu. Selittämällä voi saada kaiken sopimaan kaikkeen, mutta se lenkki todellisuuteen jäi joulupukki tarinoinnissakin puuttumaan.
Tässä on se ero. Minun teoriani ei sisälllä sanaa "epäilen", vaan käytän analysoinnin pohjana usean ihmisen sanoja ja reaalista ikkunaa. Sen (jälkeen, jos olisin poliisi) tarkistaisin teoriani, ellei se pitäisi paikkaansa alkaisin epäillä.
Aikaisemmin oli puhetta siitä, että pelkkä epäily oman miehen pettämisestä saa havaintokyvyn suuntautumaan siten, että helposti löytää hänen käytöksestään merkkejä tähän. Kaikenlainen epäily on terveellistä, mutta se huono pohja analysoinnille ja spekuloinnille, jos halutaan päätyä totuuteen. Ainakin se olisi kyettävä sitomaan johonkin todelliseen.
Normaali elämässäkin sanan "epäilen" kanssa kannattaa olla varovainen, ettei aivot lipsahdan väärille raiteille, jotteita tuota omaan elämään enemmän vahinkoa kuin hyötyä.
(Kirjoitimme teleksin kanssa yhtä aikaa - miten hän saa sopimaan Ribeiron lausunnon ja lehtien maksavat korvaukset tekstiinsä - ne ovat kuitenkin sitä harvaa reaalista faktaa).

Viimeksi muokannut Sirpa, Ti Maalis 25, 2008 11:16 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Alethes doksa meta logu
sirpa sinun kirjoittamassasi ei ole mitään realistista...suoraan kuin jostain liisa ihmemaassa-kirjasta.
tänne ei kauheasti viitsi enää kirjoitella kun ketju taas täyttyy näistä elämää suuremmista asioista..odottelen vain että jotain KONKREETTISTA taas esitetään ja muuten se nainen siellä ikkunan takana tämän autoilijan mielestä oli muistuttanut kate mccannia, vaalea nainen poninhäntineen....
ei muuta

"jos on pakko tehdä jotain epäsuosittua sen voi saman tien tehdä täydestä sydämestä"
Just joo. Minun mielestäni Ribeiron lausunto oli varsin KONKREETTISTA ja lehtien maksamat korvaukset myös hyvin KONKREETTISIA. Nämä lehtijutut ovat aika huono pohja nyt tehtävälle spekuloinnille. Omat juttuni ovat kieltämättä tiedettä ja siten monen henkilön aivojen ulottumattomissa - aivan kuten sanoit sieltä "liisa ihmemaasta" - sieltä kaikkien luulojen, kuvitelmien ja uskomusten tuolta puolen. 
Viimeksi muokannut Sirpa, Ti Maalis 25, 2008 11:26 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Alethes doksa meta logu
Sun jutut on kyllä kaukana tieteestä, nimenomaan satukirjasta....mutta jatka nyt ihmeessä näiden juttujen kirjoittamista tänne niin voidaan taas aloittaa uusi ketju....Sirpa kirjoitti:Just joo. Minun mielestäni Ribeiron lausunto oli varsin KONKREETTISTA ja lehtien maksamat korvaukset myös hyvin KONKREETTISIA. Nämä lehtijutut ovat aika huono pohja nyt tehtävälle spekuloinnille. Omat juttuni ovat kieltämättä tiedettä ja siten monen henkilön aivojen ulottumattomissa - aivan kuten sanoit sieltä "liisa ihmemaasta".
"jos on pakko tehdä jotain epäsuosittua sen voi saman tien tehdä täydestä sydämestä"
Jos näin raskaasti herjaat minun juttujani - ei muka tiedettä - niin oletko ystävällinen ja todistat väitteesi tai haastan nikkisi kunnianloukkauksesta oikeuteen, heh. 
Olen haviannut eräillä lievää vainoharhaisuutta spekuloinnin pohjana, ja taisi nyt juttuni tästä spekuloinnin pohjasta pahastikin kolahtaa.
Olen haviannut eräillä lievää vainoharhaisuutta spekuloinnin pohjana, ja taisi nyt juttuni tästä spekuloinnin pohjasta pahastikin kolahtaa.
Viimeksi muokannut Sirpa, Ti Maalis 25, 2008 11:38 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Alethes doksa meta logu
No Teleksi, jos alkaisimme purkamaan tekstiäsi, niin siinä on kohtia joissa vetoat "Katen sanoneen ...", lehdissä lukeneen Pation ovien aukioloista tms. Mutta tämä minun kirjoitukseni ei ollut tarkoitettu sinun tekstiisi, teimme vain omamme samaan aikaan, ja minun tuli jälkimmäiseksi. Jos jatkaisimme asiallista spekulointia - hyvä, mitkä ovat ne seikat, jotka sinun mielestäsi vanhemmissa, jotka antavat aihetta epäillä?
Mehän juuri edellä koitimme etsiä faktaa siitä, että ovet olisi jätetty auki, tai Gerry tai Kate olisivat itse sanoneet jättäneensä ovet auki - tällaistahan ei löytynyt. Nyt kerrot Katen alussa sanoneen, että ... Mistä olet tämän Katen sanomisen lukenut?
Lainaus tekstistäsi:
"Muistan esimerkiksi, että aluksi Kate selitti avoinaisen oven paloturvallisuudella, eli sillä että palon sattuessa lapset pääsevät ulos asunnosta."

Viimeksi muokannut Sirpa, Ti Maalis 25, 2008 11:47 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Alethes doksa meta logu
sori mutta eihän sun tekstejä pysty edes herjaamaan...niihin kun ei löydy pienintäkään todellisuudenpohjaa ja teleksi kirjoittaa aina asiallisesti ja jutusta eikä jutun vierestä ja ne pohjautuvat aina ohonkin tiedettävissä olevaan asiaan.Sirpa kirjoitti:No Teleksi, jos alkaisimme purkamaan tekstiäsi, niin siinä on kohtia joissa vetoat "Katen sanoneen ...", lehdissä lukeneen Pation ovien aukioloista tms. Mutta tämä minun kirjoitukseni ei ollut tarkoitettu sinun tekstiisi, teimme vain omamme samaan aikaan, ja minun tuli jälkimmäiseksi. Jos jatkaisimme asiallista spekulointia - hyvä, mitkä ovat ne seikat, jotka sinun mielestäsi vanhemmissa, jotka antavat aihetta epäillä?
mccannit ovat käyttäytyneet tosiaan niin että on aihetta epäillä että ei ole puhtaat jauhot pussissa ollenkaan..eikä brittipoliisi heitä varmasti olisi ensimmäisenä alkanut epäilemäänkään jos kaikki olisi ollut ok. Älkää nyt ihmeessä unohtako että britit ensimmäisinä pariskuntaa epäilivät...
"jos on pakko tehdä jotain epäsuosittua sen voi saman tien tehdä täydestä sydämestä"
Lopettaisitko sabotoimasta keskustelua, cicero, ja siirryt lautamiehiin, jos on valittamista. Kiitos.
Jos nyt löydät tuon kohdan mitä sanot Katen sanoneen, niin sehän todella todistaa, että ovet ovat olleet auki - tällaista todistettahan koitimme etsiäkin, koska tuo oviasia vaikutti niin epäselvältä.
Jos nyt löydät tuon kohdan mitä sanot Katen sanoneen, niin sehän todella todistaa, että ovet ovat olleet auki - tällaista todistettahan koitimme etsiäkin, koska tuo oviasia vaikutti niin epäselvältä.
Viimeksi muokannut Sirpa, Ti Maalis 25, 2008 11:54 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Alethes doksa meta logu
-
MissHolmes
- Ben Matlock
- Viestit: 8826
- Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
- Paikkakunta: Etelä-Suomi
Kaikkien tulee nyt huomioida sitten se, että Sirpa ei voi linkittää ''tiedettään'' mihinkään, koska se perustuu hänen päänsä sisältöön ja linkitys sinne on toistaisesksi mahdotonta.

Sirpa kirjoitti: Minun päätelmäni sisältää vain sellaisia kohtia, joita ei voi linkittää - kuten aivoni.
Ja vielä kysymys Sirpalta itseltä:Sirpa kirjoitti: Tunnen olevani varsinainen typerys nyt, kun kirjoitan tänne tällaisia, mutta kun aivot vain... toppuutelkaa nyt ihan vähän vielä - matalalla profiililla - tuolla äklöttävän öklöttävällä mediasirkuksella on saattanut olla tarkoituksensa.
Ja vastaus:Sirpa kirjoitti: Mistä tiedämme, että tulkitsemme oikein? Mistä tiedämme, että emme valitse tulkintavaihtoehtoa vain siksi, koska haluamme vahvistaa omaa mielipidettämme?
Että huh huh. Onneksi en edes kuvittele tekeväni tiedettä hypäämällä täällä.Sirpa kirjoitti:Anyloinnin ja spekuloinnin pohjana voidaan käyttää omaa epäilyä, ja se on ns. subjektiivista, ja voi johtaa myös oikeaan loppupäätelmään, jos sen saa sidottua todellisuuteen
Nuotio & Äreät Tiput
et taida pystyä minkään luonteiseen keskusteluun. Olet taas aloittanut jankkaamisen vanhoista asioista jotk aon tänne moneen kertaan linkitetty. Suurinta osaa noista linkeistä ei pysty enää avaamaankaan. Minun mielestäni harhautat tahallasi muita ihmisiä niinkuin nyt pyydät jälleen kerrran jotain linkkiä sille että onko kate mccann sanonut että ovi on jätetty auki... no juu sieltä ihan ekoista raporteista se löytyy jos joku viitsii hakea niin varmaan löytyy vielä. toisaalta en ole nähnyt sinun linkittävän mitään omien sanojesi tueksi...lisäksi minu aärsyttää se, että liität muratin ja hänen ystävänsä tähän juttuun vaikka poliisi, mainostamasi ribeiro on sanonut että heillä ei ole heidän tutkimuksiensa mukaan mitääntekemistä maddyn katoamisen kanssa...joten keskustelu kanssasi on ihan turhaa...
"jos on pakko tehdä jotain epäsuosittua sen voi saman tien tehdä täydestä sydämestä"
Miss Holmes aloitti oviasioista, Teleksi jatkoi. Tästä johtui spekulointi ovista. Miss Holmes ei löytänyt videota, jossa oli se mitä hän väitti Gerryn sanoneen ovista, nyt odotamme Teleksin tekstiä, jotta saamme asiaan varmuuden.
Miss Holmesille: aion tehdä väitökseni tästä aiheesta, pakko roikkua.
(PS Aiheena ei ole Madeleine, vaan teidän juttunne.)
Miss Holmesille: aion tehdä väitökseni tästä aiheesta, pakko roikkua.
(PS Aiheena ei ole Madeleine, vaan teidän juttunne.)
Alethes doksa meta logu
-
MissHolmes
- Ben Matlock
- Viestit: 8826
- Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
- Paikkakunta: Etelä-Suomi
Sirpa, tiedät hyvin itsekin, että paljon materiaalia on näiden 10 kk:n aikana kadonnut netistä.
Nyt viimeisimpänä mm. kaikki DailyExpressin takana olevan lehtitalon kaikkien lehtien kaikki jutut menneiltä kuukausilta.
Hetken aikaa sitten Mirror poisti palstansa ja osan vanhoista jutuista.
SkyNews lopetti madeleine -etusivulinkkinsä ja pienensi samalla arkistoaan.
YouTubesta löytyvät haastattelut ovat väsyttävän pitkiä ja kotikoneeni ei jaksa niitä kaikkia edes pyörittää.
Ja sitä paitsi olen kyllästynyt siihen, että tämä keskustelu pyörii taas Sinun ehdoilla. Itse voit sanoa mitä soopaa tahansa ja linkittää sen vaikka perseesesi, mutta muiden kirjoittamista häiriköit koko ajan kumoamalla ne vaikka vaan omalla mielipiteelläsi.
Ymmärrätkö, ettei tapasi ''keskustella'' ole keskustelua????
Minä tiedän lukeneeni pation ovesta ja minulle riittää se. Eli en pysty nyt linkittämään, koska en osaa linkittää aivoihini. Piste.

Minä luulin, että sinä olet myös kuullut itsensä Gerryn kertomaa pation ovista...MissHolmes kirjoitti:
Minä tiedän lukeneeni pation ovesta ja minulle riittää se. Eli en pysty nyt linkittämään, koska en osaa linkittää aivoihini. Piste.
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.
Aivan nyt pelataan yleisillä ehdoilla - mustamaalaaminen aiheetta ei ole sallittua, ei toisten panettelu ja jos väittää jonkun sanoneen jotakin, se pitää todistaa. Kyllä, nämä ovat myös minun keskusteluehtoni.
Miss Holmes on perustanut tämän tykkäämis/ei tykkäämis-ketjun McCanneista ja sinne voi mennä keskustelemaan tästä aiheesta, ja voin vakuuttaa, että en tule sotkemaan tuota keskustelua faktojen vaatimisella.
Edelleenkin pidän kiinni siitä, että tämä keskustelu on tarkoitettu pohtimaan sitä mitä tapahtui Madeleinille ja analysoimaan asian ympärillä liikkuvia oletettuja totuuksia - tämä ei ole mahdollista, jos hyväksytään valehtelu.