Schimanski kirjoitti: Pe Huhti 10, 2026 9:12 pm
USA on ollut iso ja tärkeä osa Natoa mutta ei Nato siihen kaadu että aikuinen vauva kiukuttelee ja heittää hiekkaa rattaisiin. Loppujen lopuksi ainoa joka tässä pelleilyssä jotain häviää on USA.
Kyllä on ollut tärkeä ja merkittävä osa. Siksi käytinkin nimitystä "Trumpin Yhdysvallat", koska se höppänähän se on tehnyt Yhdysvalloista hyvin vaikean liittolaisen.
Eihän se edes omin voimin kykene irroittamaan maataan Natosta vaikka kuinka sitä vastaan vihoitteleekin. Täytyy vain odotella aikoja että huomattavasti järkevämpi johto siihenkin maahan taas saataisiin.
Höppänä höppänyyttään välillä väittää ettei Yhdysvallat mitään liittolaisia tarvitse, mutta se sitten kuitenkin on vaatimassa apuja liittolaisilta.
Elä ole niin hölmö että kuvittelet asioiden muuttuvan kun Trump on poistunut lauteilta koska näin ei tule tapahtumaan vaan Trump on nyt lyönyt pöytään kortit joita noudatetaan USA:n puolelta tulevaisuudessa.
USA ei tarvitse öljyä niin pahasti kuin Eurooppa jonka kohtalonhetket ovat käsillä Hormuzin salmen sulun aikana Trump nyt vain käy avoimesti sotaa Eurooppaa vastaan. Trump kuvittelee tällä konstilla tekevänsä tiliä mitä ei tule tapahtumaan.EU tulee murenemaan mikäli sulku jatkuu Hormuzin salmessa.
En lukenut koko uutista otsikko kertoo kaiken tarvittavan.
rikkalapio kirjoitti: Pe Huhti 10, 2026 10:08 pmElä ole niin hölmö että kuvittelet asioiden muuttuvan kun Trump on poistunut lauteilta koska näin ei tule tapahtumaan vaan Trump on nyt lyönyt pöytään kortit joita noudatetaan USA:n puolelta tulevaisuudessa.
No Nato on yhä voimassa vaikka sinä väitätkin että "Nato kaatui Suomen liittymiseen", ja USA:kin on yhä jäsenenä vaikka sinä väitätkin että "Nato kaatui Suomen liittymiseen".
Yrityksesi esiintyä ennustajana joka kyllä tietää että millainen USA on tulevaisuudessa Trumpin jälkeen, on yhtä heikoilla kantimilla kuin väite että "Nato kaatui Suomen liittymiseen".
Re: NATO
Lähetetty: Pe Huhti 10, 2026 10:29 pm
Kirjoittaja mijuheto
kaikista parasta olisi että eurooppa perustaisi oman puolustusliiton,kysytään kaikilta eu mailta että ketkä siihen haluaa liittyä ja ketkä ei.ja sillä puolustusliitolla on ihan tarpeeksi sotavoimaa,vaikka ryssä räkyttää ja pullistelee niin se tietää sen yhtä hyvin kuin me tiedämme, että ryssä ei pysty eu maita sotakentällä voittamaan.viides vuosi alkaa lähestymään pikku hiljaa kun ryssä lähti ukrainaa valloittamaan voitonparaati vaatteet repussa mukana.
Re: NATO
Lähetetty: Pe Huhti 10, 2026 10:31 pm
Kirjoittaja mijuheto
miten se muuten olikaan että suomi ei pääse ikinä natoon,miten tässä pääsi näin käymään.
Re: NATO
Lähetetty: La Huhti 11, 2026 9:54 am
Kirjoittaja rikkalapio
EU armeijasta on puhuttu jo vuosikymmeniä ja sitä on salaa valmisteltu kulissien takana vaikka ulos kerrotaankin ettei mitään tällaista ole valmisteilla. EU:n puolustus perustuu kansallisiin armeijoihin.
Miksi viestintä tuntuu ristiriitaiselta?Kotimaassa korostetaan "ei EU-armeijaa" rauhoittamaan niitä, jotka pelkäävät suvereniteetin menettämistä tai asevelvollisuuden heikentymistä.
Brysselissä ja EU-tasolla Suomi on aktiivinen toimija joka kannattaa syvempää yhteistyötä (esim. yhteiset hankinnat, valmiusjoukot, teollisuuden vahvistaminen). Tämä on tyypillistä EU-politiikkaa: asteittaista integraatiota ilman isoja otsikoita "armeijasta".
Kubiliuksen (EU:n puolustuskomissaari) ehdotus noin 80 000–100 000 sotilaan nopeasta valmiusjoukosta (rapid reaction force) korvaamaan mahdollisesti pienenevää USA:n läsnäoloa on herättänyt keskustelua. Suomi osallistuu näihin keskusteluihin, mutta ei ole sitoutunut mihinkään pysyvään yhteisjoukkoon ilman kansallista päätöstä.
politico.eu
Yhteenveto faktoista: Poliitikot eivät ole valehdelleet suoraan mutta viestintä on ollut varovaista ja kaksinäistä.
Valmistellaan yhteisiä kykyjä ja valmiuksia (joka on julkista ja sopimusten mukaista) mutta ei vielä yhteistä komentoa tai armeijaa joka ottaisi suomalaiset joukot suoraan EU:n alaisuuteen.
Lissabonin sopimus mahdollistaa asteittaisen kehityksen mutta vaatii yksimielisyyttä. Suomelle tämä on herkkä asia NATOn tuoreen jäsenyyden takia – kukaan ei halua antaa vaikutelmaa että NATO heikkenee EU:n tieltä.
(puolustusministeri Jussi Niinistö 2017): "Ei tässä mitään EU:n yhteistä armeijaa olla perustamassa."
Re: NATO
Lähetetty: La Huhti 11, 2026 10:54 am
Kirjoittaja kiinnostunut5
rikkalapio kirjoitti: La Huhti 11, 2026 9:54 am

Vajaan kymmenen vuoden aikana on tapahtunut niin paljon että jos Niinistöllä kristallipallo olisi ollut silloin niin tuskin olisi noin sanonut.
Tosin venäjä on samassa ajassa paljastunut pelkäksi paperitiikeriksi vuosi toisensa jälkeen ja nyt ollaan jo siinä pisteessä että alunperin pahasti korruptoitunut Ukrainakin onnistuu 4v. sodan jälkeen lähettämään enemmän droneja taivaalle kuin russakat. Ainoa uhka venäjässä on arvaamattomuus, ei sotavoimat.
Re: NATO
Lähetetty: La Huhti 11, 2026 10:58 am
Kirjoittaja rikkalapio
Mitä nyt on tapahtunut noh ainakin suuri kampanja Venäjää vastaan joka meni nyt sitten omille reisille joka nyt olisi EU maiden tullut käsittää jo ihan tiedettyjen faktojen valossa, mutta ei.
Kaikkea tätä käytetään nyt sen EU armeijan luomiseen jota ei koskaan pitänyt tulla.
Re: NATO
Lähetetty: La Huhti 11, 2026 10:59 am
Kirjoittaja Schimanski
mijuheto kirjoitti: Pe Huhti 10, 2026 10:29 pm
kaikista parasta olisi että eurooppa perustaisi oman puolustusliiton,kysytään kaikilta eu mailta että ketkä siihen haluaa liittyä ja ketkä ei.ja sillä puolustusliitolla on ihan tarpeeksi sotavoimaa,vaikka ryssä räkyttää ja pullistelee niin se tietää sen yhtä hyvin kuin me tiedämme, että ryssä ei pysty eu maita sotakentällä voittamaan.viides vuosi alkaa lähestymään pikku hiljaa kun ryssä lähti ukrainaa valloittamaan voitonparaati vaatteet repussa mukana.
JEF-maat vahvistettuna Puolalla, Ranskalla, Saksalla ja heti sodan jälkeen Ukrainalla olisi jo sellainen liittoutuma että Putin ei uskaltaisi edes kuseskella siihen suuntaan Rahoitus kun otetaan suurimmaksi osaksi EU:lta niin nekin rahoittavat toimintaa jotka eivät osallistu siihen sotilaallisesti.
Re: NATO
Lähetetty: La Huhti 11, 2026 11:00 am
Kirjoittaja rikkalapio
Ei sitä rahaa loputtomasti pystytä tyhjästä nyhtämään kuten Venäjäkin on todennut niin Ukrainan rahoitus on loppu kesäkuun aikana tämä jääköön nyt sitten nähtäväksi mutta siltähän se nyt vaikuttaa.
Re: NATO
Lähetetty: La Huhti 11, 2026 11:12 am
Kirjoittaja kiinnostunut5
rikkalapio kirjoitti: La Huhti 11, 2026 11:00 am
Ei sitä rahaa loputtomasti pystytä tyhjästä nyhtämään kuten Venäjäkin on todennut niin Ukrainan rahoitus on loppu kesäkuun aikana tämä jääköön nyt sitten nähtäväksi mutta siltähän se nyt vaikuttaa.
russakoilla on aavistuksen verran huonommat lähtökohdat minkään rahoittamiseen, kuin euroopalla. Ei ihme että venäjällä on se jo todettukin. Tuosta Ukrainan rahoituksen loppumisesta ja romahtamisesta on tässä ketjussa jo niin monta venäjäfanien ennustusta 4 vuoden ajalta että uskotko taas tuohon tosissasi?
Ihan oikeasti luuletko tässä kohtaa että 2kk ja Ukrainalta loppuu rahat ja se romahtaa?

Joko on 90 miljardia Ukrainan kassassa ? Tuostakin puolet pitäisi maksaa jo vanhaksi menneitä velkoja elikä siis ei ole
mijuheto kirjoitti: Pe Huhti 10, 2026 10:29 pm
kaikista parasta olisi että eurooppa perustaisi oman puolustusliiton,kysytään kaikilta eu mailta että ketkä siihen haluaa liittyä ja ketkä ei.ja sillä puolustusliitolla on ihan tarpeeksi sotavoimaa,vaikka ryssä räkyttää ja pullistelee niin se tietää sen yhtä hyvin kuin me tiedämme, että ryssä ei pysty eu maita sotakentällä voittamaan.viides vuosi alkaa lähestymään pikku hiljaa kun ryssä lähti ukrainaa valloittamaan voitonparaati vaatteet repussa mukana.
JEF-maat vahvistettuna Puolalla, Ranskalla, Saksalla ja heti sodan jälkeen Ukrainalla olisi jo sellainen liittoutuma että Putin ei uskaltaisi edes kuseskella siihen suuntaan Rahoitus kun otetaan suurimmaksi osaksi EU:lta niin nekin rahoittavat toimintaa jotka eivät osallistu siihen sotilaallisesti.
ne jotka ei halua siihen eu puolustusliittoon liittyä,niin pärjätköön sitten omillaan jos ongelmia tulee.
Re: NATO
Lähetetty: La Huhti 11, 2026 3:41 pm
Kirjoittaja Schimanski
rikkalapio kirjoitti: La Huhti 11, 2026 11:00 am
Venäjäkin on todennut niin Ukrainan rahoitus on loppu kesäkuun aikana tämä jääköön nyt sitten nähtäväksi mutta siltähän se nyt vaikuttaa.
Venäjä ja rikkalapio voivat höpötellä hölmöä ja järjenvastaista höpinäänsä ihan rauhassa, mutta ei se rahoitus mihinkään ole loppumassa eikä siltä myöskään vaikuta.
Putinin unkarilainen nuoleskelija yrittää heittää hiekkaa rattaisiin, mutta sekin pelleily on päättymässä juurikin nyt
Oppositiojohtaja Péter Magyar on sytyttänyt unkarilaisiin muutoksen liekin. Hän aikoo kaataa järjestelmän, joka on palvellut Venäjää ja kiusannut EU:ta.