Sivu 163/190

Re: Ulvila - Kysymyksiä ja vastauksia (ketju 2)

Lähetetty: Ke Heinä 26, 2017 12:12 pm
Kirjoittaja Kuolemannaakka
Pieni liekki kirjoitti:
Kuolemannaakka kirjoitti: Kysyisin yhtä asiaa. Voiko joku kertoa/näyttää linkin, koska mediassa ensimmäisen kerran kerrottiin, että surmaveitsen päästä puuttui pala? Joku joskus sanoi, että tämä olisi näytetty/kerrottu jo 2007, mutta ihmetyttää, miksi se olisi kerrottu. Haluaisin vakuuden tästä asiasta, koska katkennut pää tuli julkiseksi tiedoksi.

Veitsestähän oli kuvia lehdissä joskus, mutta niissä ei näkynyt päätä, ja veikkaan, että juuri sen takia, ettei tuota katkennutta päätä olisi näkynyt ja oltaisiin voitu erilaiset väärät tunnistukset saada helposti pois. Mutta milloin näitä kuvia oli?
Voiko olla niin, että Ulvilan murhapaikalle jääneestä veitsestä puuttui pala jo siinä vaiheessa, kun veitsi tuotiin murhaajan toimesta tekopaikalle? Pirjoleena kertoi minusta todella uskottavan tarinan murhapaikalle jääneestä veitsestä. Hän oli sentään kysellyt veitsien (oman kadonneen ja naapurilta vohkitun) perään poliisilta jo vuonna 2007.

Voi ihan hyvin olla mahdollista, että pala puuttui jo tuotaessa, koska sitä palaa ei ole löytynyt ja veitsi on voitu napata kalapakista vaikka sen liha-/kalantainnutusnuijan kanssa nopeasti ja sen kummemmin sen ominaisuuksia punnitsematta.

Veitsi näytettiin ensimmäisen kerran mediassa jo 31.7.2007, mutta sen katkennutta päätä ei tuolloin näytetty. Etsiskelen vieläkin tietoa siitä, milloin se fakta, että pää oli poikki, tuli julkisuuteen. Päästähän oli katkennut vain pieni palanen, eikä siitäkään ole tietoa, onko se murtunut vai vaikka tarkoituksella viilattu. Tämän luulisi kyllä poliisin jo joskus kertoneen. Veitsen kärki katkeaa helposti esim selkään lyödessä ja siinähän tuo terä taittuikin.

Jännä kommentti veitsestä 31.7.2007, nykytietojen valossa...

Kirjoittaja konsta » Pe Elo 31, 2007 8:15 pm

Olisko veitsen sormisuojan tyvessä ikäänkuin raja, samoin kuin parinsentin päässä toinen? Voisi olla kalamiehen mukanaan kantama, ehkä eristysnauhauhlalla on vahvenettu vartta, että pysyy paremmin tupessa?

Toinen veikkaus
silentservice » Ti Syys 11, 2007 5:12 pm:
Tuota terän juurta katsellessa kyllä tulee mieleen, ettei tuo kyllä ihan normiperheen ykkösveitsiä ole. Sen verran karskia jälkeä on teroitus ja pintakin ihmeesti skrubuilla. Kyllä minusta tämä fiskarssi on esim. tallista, veneestä, mökiltä, kalapakista tms.

Re: Ulvila - Kysymyksiä ja vastauksia (ketju 2)

Lähetetty: Ke Heinä 26, 2017 3:51 pm
Kirjoittaja perusasiamies
En osaa vastata tuohon Kuolemannaakan kysymykseen surmaveitseen liittyen. Itse veikkaan myös, että surmaveitsen terä olisi ollut poikki jo ennen surmatyötä, koska kärkeä ei rikospaikalta löytynyt.

Tuli toinen kysymys mieleen liittyen tuohon surmaveitseen. Ilmeisesti veitsestä löydettiin ainoastaan uhrin verta ja dna:ta. Kysymys kuuluu, miksei veitsestä löytynyt sen käyttäjän dna:ta?

Tietenkin surmatyön aikaan tekijällä oli hanskat, joten ne estävät dna:n siirtymisen tällöin. Mutta surmaveitsi on jäljistä päätellen kuitenkin ollut kovassa käytössä myös ennen surmatyötä. Silti tekijän dna:ta veitsestä ei löytynyt.

Itseasiassa, löytyikö surmaveitsestä mitään muuta kuin uhrin verta? Kalansuomuja? Öljytahroja? Mitään?

No kuituja siitä ilmeisesti kyllä löydettiin myös, mutta nämä ovat hyvin voineet tarttua surmatyön yhteydessä.

Voisiko olla, että tekijä oli tarkoituksella putsannut veitsen ennen veritekoa?

Re: Ulvila - Kysymyksiä ja vastauksia (ketju 2)

Lähetetty: Ke Heinä 26, 2017 8:40 pm
Kirjoittaja perusasiamies
Viritellääs teorioita hiukan lisää, toivottavasti eivät lähde ihan maata kiertävälle.

Pienen googlailun perusteella tein seuraavat havainnot:

1) Valkaisuainetta voidaan käyttää DNA-jälkien hävittämiseen.
2) Valkaisuaine aiheuttaa nopeaa ruostumista.
3) Rikospaikkakuvien perusteella näyttää aivan siltä kuin surmaveitsessä olisi ruskeaa ruostetta.

Hmm... Voitaisiinko tästä päätellä jotakin? Toki kuvassa kai kuivunut veri ja ruoste voivat näyttää hyvin samalta.

Joka tapauksessa täällä minfossa tuntuu olleen jonkin verran keskustelua siitä, että pyyhittiinkö surmaveitsi mahdollisesti verityön jälkeen. Mutta onko siitä keskusteltu, että oltiinkos se putsattu jo ennen veritekoa?

Re: Ulvila - Kysymyksiä ja vastauksia (ketju 2)

Lähetetty: Ke Heinä 26, 2017 10:44 pm
Kirjoittaja Kuolemannaakka
perusasiamies kirjoitti:Viritellääs teorioita hiukan lisää, toivottavasti eivät lähde ihan maata kiertävälle.

Pienen googlailun perusteella tein seuraavat havainnot:

1) Valkaisuainetta voidaan käyttää DNA-jälkien hävittämiseen.
2) Valkaisuaine aiheuttaa nopeaa ruostumista.
3) Rikospaikkakuvien perusteella näyttää aivan siltä kuin surmaveitsessä olisi ruskeaa ruostetta.

Hmm... Voitaisiinko tästä päätellä jotakin? Toki kuvassa kai kuivunut veri ja ruoste voivat näyttää hyvin samalta.

Joka tapauksessa täällä minfossa tuntuu olleen jonkin verran keskustelua siitä, että pyyhittiinkö surmaveitsi mahdollisesti verityön jälkeen. Mutta onko siitä keskusteltu, että oltiinkos se putsattu jo ennen veritekoa?
Se ruoste lienee kyllä verta.
Jotenkin en uskoisi, että veitseä erityisesti olisi etukäteen puhdistettu (vaika tottakai se mahdollista on). Todennäköisempänä pidän sitä, että veistä on käsitelty käsineet kädessä, eikä terään ole pahemmin koskettu (jos nytt ajatellaan, että se oli joku kalapuukko), ja kai ne sormenjäljet yms häviävät siinä kun tunkee sen veitsen juurta myöten ihmiseen useampaan kertaan. En usko, että tunnistettavaa dna:ta on kovinkaan helppoa saada, kun esim kaikista takkapuun ja ikkunakarmien verijäljistäkään ei saatu. Tai siitä AV:n autosta löydetystä näytteestä. Veri tunnistettiin, mutta dna:ta ei saatu.

Halosta esim n. sentin päästä siitä näytteestä, mistä löytyi se "KRP:n tutkijan" DNA ei saatu mitään dna:ta, vaikka verta todettiinkin.

Ja halosta puheenollen: miksei siitä ole otettu koskaan uutta näytettä?? Jos näyte kontaminoitui, niin ei kai se koko halko kontaminoitunut. Yhtään uutta dna-tutkimusta ei ole halosta koskaan tehty, vaikka t-paidasta toisella yrittämällä löydettiinkin uhrin dna....

Re: Ulvila - Kysymyksiä ja vastauksia (ketju 2)

Lähetetty: Ke Heinä 26, 2017 10:52 pm
Kirjoittaja Kuolemannaakka
Veitsen mahdollisesta pyyhkimisestä: Voi olla teoriassa mahdollista, että surmaaja olisi pyyhkinyt veitsen, kun vaihtoi toiseen välineeseen, mutta aika epätodennäköistä kuitenkin, koska eipä sitä keskimäärin kai tuollaisessa tilanteessa ihmeemmin tuollaisia ala ajattelemaan. Poliisi olisi ehkäpä voinut myös löytää esim lakanasta pyyhkimisjäljen.

Veren vähäisyyteen terässä voinee vaikuttaa se, että nämä ns. syvät iskut olivat tappelun alussa, ja lopuksi vain lähinnä tökittiin (tosin se yksi takaa tullut keuhkoisku oli vielä aika lopussa kamppailua), ja lisäksi veitsi hylättiin ennen surman loppua. Ehkä siitä isommat veret sitten irtoilivat jo taistelun tuoksinassa heiluessa. Tiedä häntä.

Enkä kyllä tiedä sitäkään, tuleeko se terä jotenkin hirveän veriseksi jonkun piston jälkeen. Saattaa olla, ettei veri ehdi siihen tarttua?? Ei ole kokemuksia=)

Re: Ulvila - Kysymyksiä ja vastauksia (ketju 2)

Lähetetty: To Heinä 27, 2017 12:17 am
Kirjoittaja Pieni liekki
Miten on mahdollista, että meillä on loppupeleissä kaksi hyvin samankaltaista huppumiestä, joista ainoastaan toinen voi olla murhaaja? Onko tietoa, minkä värisestä autosta se takakontista löytynyt verijälki löytyi?

Re: Ulvila - Kysymyksiä ja vastauksia (ketju 2)

Lähetetty: To Heinä 27, 2017 1:20 am
Kirjoittaja Corazzon
Eräs murhasta syytetty kertoi pesseensä kätensä, ja mahdollisesti myös vasaran (miksiköhän?). Eiköhän siinä samalla parikin veistä olisi kyennyt huuhtelemaan, viemäreitä ei tutkittu. Vesi- ja veripisaroita kodinhoitohuoneen ovessa, ehkä vähän kiireessä roiskunut. Takkahuoneen lattiaa oli sentään vähän vessapaperirullalla tahkottu ja sutattu, hylsy näkyy kuvissa. Sukkasillaan ei kukaan ollut, syytetyn kertoman mukaan.

Re: Ulvila - Kysymyksiä ja vastauksia (ketju 2)

Lähetetty: To Heinä 27, 2017 5:59 am
Kirjoittaja Pieni liekki
Corazzon kirjoitti:Eräs murhasta syytetty kertoi pesseensä kätensä, ja mahdollisesti myös vasaran (miksiköhän?). Eiköhän siinä samalla parikin veistä olisi kyennyt huuhtelemaan, viemäreitä ei tutkittu. Vesi- ja veripisaroita kodinhoitohuoneen ovessa, ehkä vähän kiireessä roiskunut. Takkahuoneen lattiaa oli sentään vähän vessapaperirullalla tahkottu ja sutattu, hylsy näkyy kuvissa. Sukkasillaan ei kukaan ollut, syytetyn kertoman mukaan.
Tiedätkö, että minun ja monen muun Anneli Auerin täysin syyttömäksi miehensä murhaan tietävän henkilön tekee pahaa seurata sitä henkistä väkivaltaa, mitä kohdistetaan yhä jatkuvalla syötöllä netin keskustelupalstoilla kovia kokeneeseen ihmiseen ja hänen lapsiinsa.

Jos sinä edelleen jostain kumman syystä luulet Anneli Auerin syyllistyneen niihin tekoihin, joista häntä on väärin perustein syytetty, niin kehottaisin pikaisesti ottamaan Vaasan hovioikeuden Ulvilan murha-asiassa antaman päätöksen eteesi ja lukemaan sen ajatuksella läpi.
Sen jälkeen sinäkin voit alkaa tehdä töitä sen eteen, että saadaan se oikea Ulvilan murhaaja vastaamaan tekosistaan. Vai onko sinulla henkilökohtainen tarve suojella murhaajaa paljastumasta?

Re: Ulvila - Kysymyksiä ja vastauksia (ketju 2)

Lähetetty: To Heinä 27, 2017 8:53 am
Kirjoittaja perusasiamies
Kuolemannaakka kirjoitti: Se ruoste lienee kyllä verta.
Voi hyvinkin olla, tai sitten ei. Jää ilmeisesti ratkaisematta tämä kysymys.
Kuolemannaakka kirjoitti:Jotenkin en uskoisi, että veitseä erityisesti olisi etukäteen puhdistettu (vaika tottakai se mahdollista on). Todennäköisempänä pidän sitä, että veistä on käsitelty käsineet kädessä, eikä terään ole pahemmin koskettu (jos nytt ajatellaan, että se oli joku kalapuukko), ja kai ne sormenjäljet yms häviävät siinä kun tunkee sen veitsen juurta myöten ihmiseen useampaan kertaan. En usko, että tunnistettavaa dna:ta on kovinkaan helppoa saada, kun esim kaikista takkapuun ja ikkunakarmien verijäljistäkään ei saatu.
Luuletko, että veitsestä oltaisiin saatu sormenjälkiä, jos veitsi olisi vääntynyt jo ensimmäisen iskun yhteydessä? Eli siis veitsi oltaisiin hylätty lattialle ennen kuin se olisi uponnut ensimmäistäkään kertaa uhriin kunnolla.

Mites helposti nuo sormenjäljet pyyhkiytyy verellä, sitä en kyllä osaa sanoa. Ainakin yhdessä TV-sarjassa sormenjälkiä saatiin vaikka tekoväline oli ollut jorpakossa päiviä. Surmaveistä oltiin joka tapauksessa teroitettu hiljattain, jolloin teroittajan sormien luulisi hiponeen myös terää.

Toisaalta DNA:n pyyhkiytyminen ei ainakaan luulisi olevan kovin helppoa? Tesoman surman yhteydessä pidän todennäköisenä, että tekijällä oli hanskat kädessä veriteon aikana, mutta silti oletettavasti tekijän DNA:ta veitsestä löydettiin. Miksi ei Ulvilassa?

Ulvilan tapauksessa tässä on olemassa seuraavat vaihtoehdot nähdäkseni:

1) Välittömästi ennen surmaa tekijän dna oli veitsessä, mutta teon aikana se "pyyhkiytyi" pois.
2) Välittömästi ennen surmaa tekijän dna oli veitsessä. Se pysyi veitsessä veriteon aikana, mutta sitä ei pystytty havaitsemaan veriteon jälkeen.
3) Välittömästi ennen surmaa tekijän dna:ta ei ollut veitsessä, eikä sitä siihen siirtynyt veriteon aikana.
4) Oma hyvin perusteltu vaihtoehto.

Milläs kannalla olisit? Itse veikkaisin vaihtoehtoa 3.

Re: Ulvila - Kysymyksiä ja vastauksia (ketju 2)

Lähetetty: To Heinä 27, 2017 5:21 pm
Kirjoittaja Susku London
Corazzon kirjoitti:Eräs murhasta syytetty kertoi pesseensä kätensä, ja mahdollisesti myös vasaran (miksiköhän?). Eiköhän siinä samalla parikin veistä olisi kyennyt huuhtelemaan, viemäreitä ei tutkittu. Vesi- ja veripisaroita kodinhoitohuoneen ovessa, ehkä vähän kiireessä roiskunut. Takkahuoneen lattiaa oli sentään vähän vessapaperirullalla tahkottu ja sutattu, hylsy näkyy kuvissa. Sukkasillaan ei kukaan ollut, syytetyn kertoman mukaan.
Voi, voi tuota Corazzonia. Hän ei ole vielä päässyt simpanssista pystyasentoon. Vai kertoi Anneli pesseensä ilmeisesti myös vasaran? Miksi Anneli olisi vasaran pessyt, muttei kirvestä? Eikä viemäreitäkään tutkittu, voi, voi! Sieltähän olisi voinut löytyä vaikka sorkkarauta ja käsilaukku! Aika tylsää keskustella ihmisen (vai pitäisikö sanoa simpanssin) kanssa, joka ei ole edes perusasioita itselleen selvittänyt. Vai onko kyse samasta psykologisesta ilmiöstä, josta oikeuspsykologi Julia Korkman juuri puhui Hesarissa? Ei haluta luopua [syyllisyys]käsityksestä, joka on muodostunut, vaikka sen tueksi ei löydykään tosiseikkoja? Corazzonin tapaiset kirjoittajat keksivät sitten muunneltua totuutta julkisilla keskustelupalstoilla.

Re: Ulvila - Kysymyksiä ja vastauksia (ketju 2)

Lähetetty: To Heinä 27, 2017 5:23 pm
Kirjoittaja Susku London
Kiitän perusasiamiestä hänen useista kysymyksistään liittyen surmaveitseen, ja DNA:han.

Minulle välähti, että poliisi on ilmeisesti sormeillut DNA-asiaa muutoinkin, kuin rikoslaboratoriossa tekemänsä osuman suhteen. Selitykset osumalle olivat kovin ontuvia.

Nyt tämä selvittämätön DNA-asia on siirtynyt kertaheitolla listallani kärkeen. Tiedän mitä minun pitää tehdä.

Re: Ulvila - Kysymyksiä ja vastauksia (ketju 2)

Lähetetty: To Heinä 27, 2017 10:15 pm
Kirjoittaja pikku-my
On varmaan kysytty ennenkin,mutta jossain väitetyssä Annelin blogissa on jopa esitetty blurrattu kuva henkilöstä jota Anneli epäilee. Onko kellään mitään käsitystä kuka tämä henkilö on?

Re: Ulvila - Kysymyksiä ja vastauksia (ketju 2)

Lähetetty: To Heinä 27, 2017 10:36 pm
Kirjoittaja Pieni liekki
pikku-my kirjoitti:On varmaan kysytty ennenkin,mutta jossain väitetyssä Annelin blogissa on jopa esitetty blurrattu kuva henkilöstä jota Anneli epäilee. Onko kellään mitään käsitystä kuka tämä henkilö on?
Kyllä täällä varmaan suurimmalla osalla on tiedossa kyseinen henkilö. Poliisin tehtävä olisi selvittää, millaiset kytkökset tällä äärilaitojen miehellä tai fysioterapeutin ilmiantamalla asiakkaalla on Ulvilan murhaan. Minua kiinnostaa myös tietää, kuka oli se henkilö, joka mahdollisesti liikkui Jukan työhuoneessa murhayönä.

Tietääkö kukaan, onko lapsella, jolta on viety äiti moneksi vuodeksi väärien murhasyytösten vuoksi, jota on leimattu äitinsä rikoskumppaniksi, jota on syytetty valehtelijaksi ja joka on lisäksi leimattu väitettyjen seksuaalirikosten uhriksi, oikeus hakea Suomen valtiolta korvauksia kärsimyksistään?

Re: Ulvila - Kysymyksiä ja vastauksia (ketju 2)

Lähetetty: To Heinä 27, 2017 11:55 pm
Kirjoittaja Pieni liekki
Onko tänne murhainfoon linkitetty tai löytyykö joltakulta M. J.:n 1.12.2006 poliisille tekemän ilmoituksen sisältö? Entä löytyykö jostain samaisen henkilön 9.7.2007 poliisille tekemä tiedustelu?

Muistaisin, että olen jossain päässyt nuo edellä mainitut asiakirjat näkemään, mutta nyt en niitä löydä millään. Asiakirjojen sisällön haluaisin päästä kertaamaan. Ihmettelen suuresti, ettei M. J. ole ollut todistamassa yhdessäkään Ulvilan murhaoikeudenkäynnissä.

Re: Ulvila - Kysymyksiä ja vastauksia (ketju 2)

Lähetetty: Pe Heinä 28, 2017 12:04 am
Kirjoittaja Corazzon
Minä en kirjoita mitään muunneltua totuutta. Totean vain, että Anneli Auerin syyllisyydestä Jukka Lahden murhaan jäi varteenotettava epäilys, no, murha ei vanhene, tutkitaan lisää jos se selviäisi vihdoinkin. Lapsiin kohdistuneista rikoksista ei jäänyt epäilystäkään. Aika törkeitä kommentteja minulle, lieneekö teidän suvussa enemmänkin jottain tuollaista vikkaavikkaavikkaa. Pitäiskö tehdä ilmoitus ylläpidolle? Herjauksesta?