Lasten kertomukset

Keskustelua Ulvilan tapauksesta
Nicht schuldig
Adrian Monk
Viestit: 2535
Liittynyt: Ma Kesä 16, 2014 2:19 pm

Re: Lasten kertomukset

Viesti Kirjoittaja Nicht schuldig »

sisotalo kirjoitti:Keväällä 2010 kärjistyi tilanne KO:ssa kun syyttäjä tosissaan pyrki osoittamaan Annelin syyllisyyttä. Tämä asia tuli sijaisperheen tietoon ja siinä mielipiteet jakaantuivat. Amanda joka oli nähnyt murhaajan ei koskaan epäillyt äidin syyttömyyttä. Sensijaan Minna ja Ari todistivat hyvin, mutta en löydä heidän todistuksestaan mitään, joka selkeästi ottaisi kantaa Annelin syyttömyyteen.

Amanda siirtyi lastenkotiin juuri kun äidin tuomio tuli. Lasten pito erillään oli tästä lähtien välttämätöntä koska puhe olisi aina mennyt siihen, että Annelia syytetään aivan väärin. Vastakkain olivat mahtavat voimat. Media ja myös oikeuslaitos veti linjaa, että Anneli on syyllinen.

Terapeutteja on tässä ollut pilvin pimein. Yks heistä jopa todisti oikeudessa Annelia vastaan. Näistä ei anneta tietoa. Muistaakseni Niina Berg kirjoitti kerran, että kolme lasta vietiin keväällä 2011 terapiaan. Ymmärtääkseni sen tarkoitus oli totuttaa lapset siihen, että äiti on murhaaja.

Vapautus toukokuussa 2011 kärjisti sijaisperheen sisäiset asia äärimmilleen. Minna ja Ari päättivät kehittää todisteet siitä, että lasten äiti oli murhaaja.
http://areena.yle.fi/1-3317420

Tässä on Julia Korkmanin haastattelu valemuistoista.

Mielenkiintoista on se, että miksi lapsilla oli yllättäen paljon sellaista tietoa, jota normaalilla lapsella ei voi olla. Olisiko niitä kaivettu jollakin "paljastusterapialla" esille? Kuten yllä kuvailtu niin lapsia on saatettu alkaa totuttelemaan siihen ajatukseen, että äiti on murhaaja ihan siellä terapiassa.
Kuolemannaakka
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 12290
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Lasten kertomukset

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Lueskelin ajatuksen kanssa nuo Allun kertomukset syksyltä 2011, ja onhan ne aika kuvaavia.
Joukossa on selvästi keksittyjäkin osuuksia ja pussiin puhumisia, mutta jollain lailla kuitenkin tuli mieleen, että osittain hän vain tulkitsi kokemuksiaan toisella tavalla.

Mielenkiintoinen on kuulohavainto kovasta tömähdyksestä ja sen jälkeen kuuluneesta vaimeasta ritisevästä äänestä, jonka aikana Jukka huusi. Pojan ensimmäinen mielikuva oli ollut se, että Jukka oli kaatunut ja sitten kävellyt lautasten palasten päällä. Jukallahan oli takaraivossa ruhjehaava, jota oikeuslääkäri spekuloi kaatumisen aiheuttamaksi.

Kuuliko Allu Jukan kaatumisen / iskun päähän? Kuuliko huppiksen ja Jukan askeleet lasien päällä? Myöhemmin hän tulkitsi, että Amanda iski Jukkaa päähän, ja ritinä johtui mankan nauhasta, joka toisti äänet vaimeammin.

A: Ja sitten kuulus taas "naks, naks, naks" ja sitte alko, niinku tuli taas se eka
parkasu ja sitten se ikkunan rätiseminen.
H: Niin, että tuli se eka parkasu?
A: Et se kuulosti niinku et se oli ihan se sama, sama ääni, mut sit se oli
hiljasemmin ja surisevammin.
H: Joo.
...
A: Et se kuulosti silt ku se tulis jostain radiosta tai jostain
H: Joo Joo, No, mitä sä ajattelit sillen, tota, tota,
ku sä kuuntelit sitä niinkö että, että nyt,
A: Mä luulin että, et ku se kuulostaa rätinält, et
Jukka ois, et se ois ekaks lyöny
päänsä johonki
ku kuulu se kolahdus ja sit se huus
ekan kerran. Ja sitten mä luulin että
se astus sit niitten lautasten sirpaleinen päälle.
H: Joo.
A: Mä luulin sillon.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
Kuolemannaakka
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 12290
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Lasten kertomukset

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Allu ei muista mitään, mitä Auer sanoi hätäpuhelussa, mutta muistaa kaiken sanotun ja kuiskatun sitä ennen ja sen jälkeen. Hän ei ollut kuullut hätäpuhelunauhaa, ja tiesi, että asia voidaan tarkistaa, eikä siksi voi keksiä asiasta mitään.

H: Joo. Joo. No tota millon se alko se sitten se hätäpuhelu, se Annun
puhe?
A: Se alkos... Se alkos ihan, ihan hetken sen, niin
ku, sit ku oli kuulunu, se et
sit ku se viimesen kerran rätisi se ikkuna niin sitten ihan sellatti et, niinku et ku
se rätisi se ikkuna niin sitten siitä oli, oliskos se sitte, että, muutama sekunti.
H: Nii alko Annu puhumaan niinkö?
A: Nii että kuulus niit "piip, piip, piip" ku se paino niitä nappeja.
H: Joo. Mitä Annu sano? Mitä sä muistat siitä puhelusta?
A: En yhtään muista mitä se sanos.
H: Joo.
A: En yhtään muista että mitä se sanos, mut.
H: Mitä sä muistat siitä puhelusta? Muistatko sä mitään? Mitä sä...
A: No että sanos sellasel hätäsel äänellä, soitti sinne.
H: Mitä?
A: Emma muista yhtään että mitä se sanos mutta soitti sinne jotain ja sitten
vähän aikaa sen jälkeen ne poliisit tuli sinne.

Allu ei muista puhelusta mitään, mutta muistaa taas heti puhelun jälkeen tapahtuneet naksahdukset ja askelten äänet.

A: Et se, sitte ku se oli soittanu sen hätäpuheiun.
H: Nii?
A: Nii sitte heti ku se oli soittanu niin kuulus pari askelta sitä niinku sellatti
"tömps, tömps, tömps" ja sitten kuulus taas, sit kuulus yks kerta "naks"
ja
sitten hiljeni ja sit oli ihan hiljasta.
H: Mikä se naks-ääni oli?
A: Se ku painaa nauhurii. Nii sit tuli ihan hiijasta ja se niinku loppus kesken se.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
Kuolemannaakka
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 12290
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Lasten kertomukset

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Allu puhuu 17.8.2011 itseään pussiin, kertoessaan, että painoi tyynyä korville, ettei kuulisi ääniä (alkuperäisen kertomuksensa mukaisesti), vaikka oli uudessa kertomuksessaan kertonut, että seisoi oven takana kuuntelemassa. Hätäisesti hän keksii, että oli ottanut tyynyn mukaan sängystä ovelle mennessään=)
Allu ei muista hätäpuhelusta mitään, eikä ole kuullut Annelin huutoa eikä Amandan ääntä. Heti puhelun loputtua hän kuitenkin taas kuulee naksahduksia ja askeleita. Alkuperäisessä kertomuksessaan hän oli sängyssä peiton alla piilossa.

A: Nii, mä en, mä en oikein kuullu mitä se sanos, mutta kauhean hätäsellä äänellä se puhus.
H: Joo. No tota, si et muista yhtään mitä puhu siinä?
A: En yhtään mitään mitä se puhus siinä.
H: Joo, tota kuuiik sä sen hätäpuhelun aikana jotain muita ääniä?
A: Sitä ku se kuulus sitä ku Jukka huutaa.
H: Joo, Kuulitko jotakin muita huutoja hätäpuhelun aikana ku Jukan?
A: En kuullu muita huutoja ku Jukan huutoja.
H: Joo. Kuulik sä Amandan ääntä hätäpuhelun aikana?
A: En kuullu, en kuullu sen ääntä. Mä olin ihan paniikissa.
H: Joo.
A: Sitten ku oii se hätäpuhelukin niin mä olin ihan
paniikissa ja pidin sitä, sitä tyynyyki näin siinä, (laittaa kädet korvilleen).
H: Missä sä oIit siilon ku tota sä oIit paniikissa sen hätäpuhelun aikana?
A: Niinku et mä ekaks mä oiin siinä, siinä ku on se ovi, mä olin siinä ja sitten
kuulus se ku oli se, ku kuulu semmonen "piip, piip, piip" ku siit kuulu siit
puhelimesta ku paino niit nappeja ja sitten mul oli tyyny siinä mukana ja.
H: Siinä ovella, niinkö?
A: Nii.
H: Sul oli tyyny mukana. Joo.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
Kuolemannaakka
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 12290
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Lasten kertomukset

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

17.8.2011:
Allu kertoo, että äänitykseen käytettiin VALKOISTA c-kasettia. Kaupoissa myytävät tyhjät kasetit eivät ainakaan ole valkoisia. Allu ei ole todennäköisesti koskaan nähnyt tyhjää c-kasettia, mutta on nähnyt valkoisia satukasetteja.

A: Ja sitte mä oon nähny ku Anneli, koska sil oli ollu niit semmosii C-kasetteja
tai semmosii ihan saman näkösii ku videot mut semmosii ton kokosii niinku
(näyttää käsillään pientä suorakulmiota). Sit siihen mä kiinnitin huomiota just
erityisest ku siin oli semmonen valkonen mis oli ihan kuivanneen veren värisii
sormenjälkii
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
Kuolemannaakka
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 12290
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Lasten kertomukset

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

15.8.2011 Allu ei muista kenenkään koskaan käyttäneen mankkaa:

A: Se on, Ulvilassahan niin se oli siellä lähellä keittiötä ja sitten nyt se on
Halisissa niin se on siel huoneessa mis oli mun ja
Amandan huone ja... Siit ku ovi avataan niin sitte siitä heti siihen vasemmalle
ja sit se on siellä niinku oven takana vähän. Siin on semmonen hylly.
H: Vieläki on se nauhuri siellä?
A: (nyökkää).
H: Kenen nauhuri se on?
A: (pudistaa päätään). En tiedä. En oo koskaan nähny sitä käytettävän.
H: Nii, et se oli sen...
A: Mut oon, mut oon mä painanu nappeja siit ja siit
kuuluu semmonen samanlainen "naks, naks, naks".

17.8.2011 Allu yhtäkkiä muistaakin, että Amanda ja Anneli käyttivät kasettimankkaa:

H: Joo. No tota, jos sä nyt muistelet tarkkaan sitäniinkö tapahtumayötä aikasempaa aikaa,
sitä kesää ja sitä syksyä ja vähän aiksemminki nii, nii
tota olik sitä nauhuria käytetty kesän aikana tai syksyllä ennen isän kuolemaa niin?
A: No, ei sitä ollu oikein käytetty, mut sit, paitsi sitte se, mä oon niinku yhden
kerran aikasemmin nähny ku sitä käytetään. Annu ja
Amanda äänitti sil,
sillä jotain ja.
H: Millon se tapahtu ku Annu ja Amanda äänitti?
A: Se oli, se oli niinku siilon kesällä.
H Kesällä. Niin. Kerro siitä mahollisimman tarkkaan
kaikki, että mitä sä näit.

A: Nii ja mä olin siellä Niklaksel ja sitte ku mä tulin takasin niin, me leikittiin
siellä taas niillä Legoilla [Allu kertoi myös murhapäivänä olleensa Niklaksen kanssa leikkimässä legoilla], ja sitte ku mä tulin sieltä takas sinne ja sitten mä otin
eteisessä niinku mä otin kengät pois ja sit astusin siihen sisälle niin Annu ja
Amanda oli siin rämppäs sitä, sitä nauhuria ja sitte ne painos nappia ja sitte
sanos siihen että "päivää, täällä Amanda ja Annu, uutisissa tänään" ja sitten
jotain semmosta pälpätti siihen.
H: Mmm.
A: Sitten painos napista ja uudestaan napista ja.
H:. Mmm.
A: Sitten sielt kuulus se sama mitä ne oli sanonu ja sitten ne oii ihan et "jee,
setoimii" ja
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
Kuolemannaakka
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 12290
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Lasten kertomukset

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Kaikki muu tuli nauhalta, mutta ei Amandan sipsutukset ja Annelin tömps-tömpsit. Miten tämä onnistui? Nauhuri käynnistettiin Allun mukaan lähes välittömästi äänityksen jälkeen (20 sek.).

A: Se kuulosti niinku, kaikki äänet oli ihan samal lail paitsi sitte sielt ei kuulunu
niit sipsutuksii ku se oli sen verta hiljasemmin, niin sitten ei niit, sipsutukset ja
"tömps, tömpsit" oli jääny pois sieltä.
H: Nii.
A: Et niit ei sit kuulunu, et siilon oli ihan uudet sipsutukset,


Allun mukaan lavastusnauhaa alettiin soittaa 20 sekuntia Jukan hiljenemisen jälkeen. Tässä välissä kätkettiin vielä veitsi jääkaappiin.

H: Niin siitä ku Jukka oli hiljentyny niin siihen että kuulu ne
"naksat" nii ois kulunu semmonen kuin pitkä aika?
A: Parikymment sekuntii.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
Kuolemannaakka
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 12290
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Lasten kertomukset

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Allun mukaan lastenhuoneen ovea ei aukaissut kukaan, Amandan mukaan ovi oli auki. Allu ei tiedä, onko keittiössä valot, vaikka kertomuksensa mukaan seisoi oven takana. Valon olisi luullut kajastavan oven alta.

H: Nii. Missä sä olit, siilon vielä ku sä oIit siinä kuuntelemassa, niin missä sä
olit siinä huoneessa kuuntelemassa sillä hetkellä ku sä kuulit ne "naks, naks, naks"?
A: Mä olin sitten ku siin oli se ovi niin mä olin ihan pistäny korvan kiinni siihen
ja olin näin siinä (painaa korvaa selkänojaa vasten).
H: Niin. Olit siellä oven takana kuitenki?
A: Nii.
H: Joo.
A: En ollu avannu sitä ovea siinä.
H: Joo. Avasko joku sitä ovea sen tapahtuman aikana?
A: Ei.
H: Joo. No mitä, mitä sä luulet oliko siellä valot
siellä keittiössä ja olohuoneessa ja?
A: En tiedä olik siel valot
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
Avatar
Tara
Horatio Caine
Viestit: 6164
Liittynyt: La Huhti 03, 2010 11:16 pm

Re: Lasten kertomukset

Viesti Kirjoittaja Tara »

Kuolemannaakka kirjoitti:17.8.2011:
Allu kertoo, että äänitykseen käytettiin VALKOISTA c-kasettia. Kaupoissa myytävät tyhjät kasetit eivät ainakaan ole valkoisia. Allu ei ole todennäköisesti koskaan nähnyt tyhjää c-kasettia, mutta on nähnyt valkoisia satukasetteja.

A: Ja sitte mä oon nähny ku Anneli, koska sil oli ollu niit semmosii C-kasetteja
tai semmosii ihan saman näkösii ku videot mut semmosii ton kokosii niinku
(näyttää käsillään pientä suorakulmiota). Sit siihen mä kiinnitin huomiota just
erityisest ku siin oli semmonen valkonen mis oli ihan kuivanneen veren värisii
sormenjälkii
Naakan jutut.

Vai ei ollut valkoisia C-kasetteja. Oli niitä ja niitä näyttää liikkuvan yhäkin:

19:58 04.03.2016
Ilmoituksen voimassaoloaika on päättynyt!
Hyvä kuntoinen aito VALKOINEN c-kasetti Teoston tunnuksilla Irwin Goodman & Juha Vainio ( ILD 87 ). ( Myin äskettäin vastaavan mutta MUSTAN. ) Onko tämä 1. vai toinen painos? Vai käytettiinkö vain eri värisiä kasetteja sekaisin???
http://www.keltainenporssi.fi/search/vi ... uage_id=fi

Tuolla niitä on vino pino.
http://www.saunalahti.fi/espe64/kasetit.htm

Kuva

Kuva

googlella löytyy lisää, tietenkin oli myös värittömiä 'valkoisia' , eli läpinäkyviä.
Näyttää siltä, C-kasetteja voi vieläkin ostaa, eri värisiä, myös valkoisia:

https://muusikoiden.net/keskustelu/post ... 2&t=141493
http://www.thomann.de/fi/search.html?gf ... w=cassette

Kiitos. Löytyykö vielä paikkaa josta sais valkosia kassuja?

---
Täällä voi ihailla kasetinkansia.
-------------------
Taisit myös unohtaa, naakka, että äiti oli kieltänyt kertomasta kenellekään vaarallisia (hänelle) asioita, lapsia oli uhannut jollakin - sai myös tuomion laittomasta uhkauksesta (tämäkö oli se yksi LSH-juttuun liittyvän vitsin aihe sinulle? Oli joo, sanoit kerran, että ''äiti oli uhannut lopettaa 'leikit', jos lapset laulaisivat sivu suunsa '' - ei sanatarkka)'. Niin että on olemassa ymmärrettävä syy sille, miksi vuoden 2009 kertomus poikkeaa suuresti myöhemmistä. Emme myöskään tiedä millä lapsia oli uhattu. Tiedätkö sinä?
tara, tää oo sulle viimeinen varoitus. Jollet lopeta jo, haemme sinut ja tulet kärsimään todella paljon .
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Avatar
Pieni liekki
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11891
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 9:38 am

Re: Lasten kertomukset

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Muistelen, kuten Naakkakin, että kaupassa ei kyllä tainnut olla myynnissä valkoisia tyhjiä C-kasetteja omien nauhoitusten tekemistä varten. Ainakaan minulla ei sellaisia ole, vaikka aikanaan on tullut C-kaseteille erilaisia juttuja nauhoitettua. Ehkä Tara tarkoittaa, että Tähtisentiellä nauhoitettiin Jukka S. Lahden surma esimerkiksi vanhan valkoisen satukasetin päälle. Teippaamalla ne tietyt kolot kaupasta ostetusta satukasetista umpeen on päälle nauhoitus mahdollista.
"If she confesses the game ends, there's no need to continue this. But if she doesn't confess and is innocent - the game continues."
Unensieppaaja
Remington Steele
Viestit: 244
Liittynyt: Ti Maalis 08, 2016 2:38 pm

Re: Lasten kertomukset

Viesti Kirjoittaja Unensieppaaja »

Hyvin on erikoisia nämä Allun kertomukset. Tarkkoja yksityiskohtia joistakin asioista, kuten veriset sormenjäljet valkoisessa kasteissa. Kasetin päällenauhoitus onnistuu, on tullut nuorempana harrastettua.

Sekavia on pojan kertomukset. En antaisi niille mitään painoarvoa tässä murha jutussa. LSH-casesta en tiedä tarpeeksi eli en muuta kuin täältä lukemani ja se on liian vähän, jotta voisi tehdä päätelmiä.

Allun lausunnolla pyyhkisin korkeintaan perseeni. Ei näillä voi murhaa ratkaista, kyllä perusteet on muualta haettava.

Tutkinta pitäisi avata uudestaan, uusilla tutkijoilla. Tosin tässä tapauksessa on iso riski ajautua asenteellisuuteen, kaikilla tuntuu olevan tapauksesta muodostunut oma mielipide.

Mutta, kukapa ei haluaisi ratkaista tämän jutun. Niitä keltanokkia varmasti löytyy poliisista jos ei nyt, niin tulevaisuudessa kyllä.
Kuolemannaakka
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 12290
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Lasten kertomukset

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Tara kirjoitti:
Kuolemannaakka kirjoitti:17.8.2011:
Allu kertoo, että äänitykseen käytettiin VALKOISTA c-kasettia. Kaupoissa myytävät tyhjät kasetit eivät ainakaan ole valkoisia. Allu ei ole todennäköisesti koskaan nähnyt tyhjää c-kasettia, mutta on nähnyt valkoisia satukasetteja.

A: Ja sitte mä oon nähny ku Anneli, koska sil oli ollu niit semmosii C-kasetteja
tai semmosii ihan saman näkösii ku videot mut semmosii ton kokosii niinku
(näyttää käsillään pientä suorakulmiota). Sit siihen mä kiinnitin huomiota just
erityisest ku siin oli semmonen valkonen mis oli ihan kuivanneen veren värisii
sormenjälkii
Naakan jutut.

Vai ei ollut valkoisia C-kasetteja. Oli niitä ja niitä näyttää liikkuvan yhäkin:
Lue ne Naakan jutut ensin, ja kommentoi vasta sitten, niin tulee fiksumpi vaikutelma.

Valkoisia kasetteja käytetään (käytettiin) esim bändien demonauhoina, mutta ei niitä mistään marketista saa, vaan marketin c-kasetit on olleet läpinäkyviä jo 80-luvun lopusta asti. Mutta tottakai Anneli äänitti vanhan satukasetin päälle, kyllä se on mahdollista, teippaa vaan äänityksenestoreiät kasetin yläreunasta umpeen. Anneli varmasti 80-luvun lapsena kikan tiesi. Ilmankos oli soundi niin surkea.

Jokainen, joka on ko. kikalla valmiin nauhan päälle jotain mankalla äänittänyt, tietää, kuinka dynaaminen soundi sieltä kajahtaakaan...kohinaa on enemmän kuin ääntä.
Viimeksi muokannut Kuolemannaakka, Ma Maalis 21, 2016 10:51 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
Kuolemannaakka
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 12290
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Lasten kertomukset

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Tara:

olet ainakin 4 kertaa jo kertonut tämän saman asian, mutta et ole vaivautunut kaivamaan esiin missä olen näin kirjoittanut. Olen haulla hakenut useasti, mutta ei löydy, enkä millään muista tällaista kirjoittaneeni. Hakisitko lähteen tai sitten vallan lopetat jutun viljelyn?

"tämäkö oli se yksi LSH-juttuun liittyvän vitsin aihe sinulle? Oli joo, sanoit kerran, että ''äiti oli uhannut lopettaa 'leikit', jos lapset laulaisivat sivu suunsa '' - ei sanatarkka"
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
Avatar
Tara
Horatio Caine
Viestit: 6164
Liittynyt: La Huhti 03, 2010 11:16 pm

Re: Lasten kertomukset

Viesti Kirjoittaja Tara »

Satukasetin tai minkä tahansa C-kasetin 'suojan' saattoi helposti poistaa! Sekö oli mahdoton homma pojalle - ei varmaan ollut koskaan nähnyt äitinsä tai kaveriensa laittavan teippinpalaa niitten tiettyjen kolojen päälle, kun johonkin äänitteeseen oli kyllästytty..

Selostuksesi ja heittosi ovat todella tarkoitushakuisia, ja jos ovat loogisen oloisia, ne ovat sitä vain siinä kontekstissa, jonka sinä olet etukäteen laatinut, eli tarinoittesi kontekstissa. Vain niihin ne sopivat ja vain suhteessa niihin on sinun logiikallasi jotain merkitystä!

BTE: sattui silmiin vanha selityksesi sille, miksi turvaat turumurren kuviin. Sinä kun et osaa... :mrgreen:
Sinäkö et muka osaa tehdä kuvia!! älä naurata!..
tara, tää oo sulle viimeinen varoitus. Jollet lopeta jo, haemme sinut ja tulet kärsimään todella paljon .
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Avatar
Tara
Horatio Caine
Viestit: 6164
Liittynyt: La Huhti 03, 2010 11:16 pm

Re: Lasten kertomukset

Viesti Kirjoittaja Tara »

Kuolemannaakka kirjoitti:Tara:

olet ainakin 4 kertaa jo kertonut tämän saman asian, mutta et ole vaivautunut kaivamaan esiin missä olen näin kirjoittanut. Olen haulla hakenut useasti, mutta ei löydy, enkä millään muista tällaista kirjoittaneeni. Hakisitko lähteen tai sitten vallan lopetat jutun viljelyn?

"tämäkö oli se yksi LSH-juttuun liittyvän vitsin aihe sinulle? Oli joo, sanoit kerran, että ''äiti oli uhannut lopettaa 'leikit', jos lapset laulaisivat sivu suunsa '' - ei sanatarkka"
Muistan sen todella hyvin. Sanoin sinulle asiasta en simmäisen kerran silloin heti. Sitä on hankala löytää sinun posteistasi, niissä on niin valtavasti tekstiä, ja kirjoitustyylisi, sanastosi on tietyllä tapaa epäpersoonallista, - sinulle ominaista 'sanastoa' on vain tuon yhden =) virneen käyttö, asiaan kuin asiaan. Tästäkin syystä on teksteistäsi hankalaa ytehdä hakuja.

Olen muistuttanut sinua aiemminkin samasta 'vitsistä', totta, aikaisemmilla kerroilla et vaatinut linkkiä - kerroin toki silloinkin, että en sitä vitsiä löytänyt.

Väitätkö ettet ole vääntänyt vitsiä ( = karkeaa rikoksen asianomaisia alentavaa huulenheittoa) lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista myös myöhemmin? Viimeksi siitä 5-vuotiaa kokemasta seksuaalirikoksesta. Härskiä. Vähätellyt LSH-rikoksia yleensä, pyrkinyt mitätöimään ne, väittämään teinityttöjen keksinnöiksi, ja ollut huolissasi ennen muuta siitä, että joku seksirikollinen kenties jää nalkkiin, kun niitä kakaroita uskotaan! Puolustellut pornoa aika ertikoisissa asiyhteyuksissä.



Olet esittänyt niin runsaasti aivan älyttömiä tarinoita ja väitteitä milloin mitenkin päin, että sitä voi kuka tahansa sanoa hämärtämiseksi. Miksi? Sen takia, että liität tarinoittesi sekaan vanhoja tunnettuja faktoja, ja annat niille uusia tulkintoja, aina kulloiseenkin tarinaversioon sopivalla tavalla selitettynä. Jos olisi aikaa laittaisin tähän pari kiinnostvaa esimerkkiä.

Olisikohan Mäkinenkin tosiaan lukenut sinun postauksiasi?? Oikeudessa hänen kertomuksissaan, spekulaatioissaan, vilisee aika erikoisella tavalla sinulta tuttuja yksityiskohtia - kerrontansakin on yhtä vuolasta, tulkinnat tutun kuuloiseen tyyliin tarkoistushakuisia. Kaikkea muuta kuin tekniseltä tutkijalta odottaisi.

Santaoja:
Syyttäjä: Matti Mäkinen on ollut 15 vuotta teknisessä tutkinnassa, niin osaatteko te sitten hänen ammattitaitoaan arvioida siinä mielessä?
Santaoja: Kyllä taktinen tutkija sitä pystyy arvioimaan.
...
Syyttäjä: Olette siis sitä mieltä, että asunnon tarkistus olisi pitänyt suorittaa tarkemmin ja paremmin?
Santaoja: Kyllä.
....
Syyttäjä: Siinä oli se virhe.
Santaoja: Kyllä.
Santaoja teki selväksi mikä teknisessä tutkinnassa meni pieleen: referoiden...
jokainen joka tietää mitään teknisestä tutkinnasta ei menisi lausumaan raportissaan mitään mielipiteitään - esim että on tehnyt tutkinnan niin kuin pitääkin - tai esittämään omia kannanottojaan tapaukseen, eihän se niin mene, että tekninen tutkija laukoo selosteessa omia mielipiteitään. Mitä vakavampi rikos sitä suurempi merkitys teknisellä tukinnalla, Nyt tutkinta rajoittui terassiin ja takkahuoneeseen, ja siihen verijälkeen olohuoneessa, ..kyllä se olisi pitänyt tutkia koko talo - niin yleensä tehdäänkin .. vakavassa rikoksessa. Kyllä sen teknisen tutkinnan selosteen pitää perustua ihan faktoihin ja olla hyvin yksioikoinen ja kantaaottamaton ,.. faktoja vaan esiin ja niille indiisio mitä löydetään sieltä ..Ei mitään muuta. .
lainaus hovista 2014

Samaa mieltä on rikospaikkatutkinnasta ollut muutama muukin tutkinnan alkúvaiheessa mukana ollut. Mutta ei mitään väliä. NAAKKA SELITTÄÄ KAIKEN MÄKISEN (ja siinä sivussa Auerin) KANNALTA PARHAIN PÄIN!

Minulla ei ole aikaa tällaiseen - aivan turhaa.
En aio tästä jatkaa. Jatka sinä, niinhän sinä teet kuitenkin. En sitten ole ainoa, joka on sinun pornopuheisiisi kiinnittänyt huomiota.
tara, tää oo sulle viimeinen varoitus. Jollet lopeta jo, haemme sinut ja tulet kärsimään todella paljon .
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Vastaa Viestiin