e-mikko kirjoitti: ↑La Tammi 13, 2024 12:45 pm
Onnettomuuden syy kuitenkin lähes 100% varmuudella on eksyminen. Aika harva täällä tuntuu ymmärtävän millaista suunnistaminen/navigointi lähes nollanäkyvyydessä on. Tähän kun lisää sen, että eteneminen itsessään on raskasta ja vaikeata, sekä kylmyyden ja tuiskun vaikutuksen, väittäisin että kukaan ei tuossa kelissä kykenisi pysymään selvillä omasta sijainnistaan kovin tarkasti. Toisin sanoen noissa oloissa heittoa tulee helposti satoja metrejä, joka tässä tapauksessa oli liikaa. Ilman lumivyöryähän nämä olisivat varmasti hengissä, eli paikantamisen epäonnistuminen mihin tahansa muuhun suuntaan olisi estänyt kuoleman.
Paljon myös vannotaan gps-paikannukseen, mutta sitäkään ei moni tunnu ymmärtävän, että sen tarkkuus vaihtelee jatkuvasti ollen metreistä satoihin metreihin ja ihan riippuen siitä milloin sitä sijaintiaan sattuu tarkastamaan, tarkkuus on sitten tuo.
Kyllä gps on avotunturissa erittäin tarkka. Olen käyttänyt sitä vuosia pitkilläkin vaelluksilla ja aina tarkkuus on ollut erinomainen. SItten kun olet tunturin huipulle kasatulla kivikasalla, gps:n mielestä olet siellä myös. Kun olet tuvalla tai kammilla, gps on samaa mieltä ja kertoo jopa, oletko tuvassa, puuliiterissä vai huussissa. En ole koskaan ollut tilanteessa, jossa gps näyttäisi väärin avoimessa maastossa. Sankan metsän keskellä ensimmäiset paikannukset voivat joskus mennä vähän pieleen, mutta yleensä sielläkin korjautuvat, kun liikkuu vähän. Virhe on näissäkin tapauksissa yleensä kymmeniä metrejä, ei koskaan satoja metrejä.
Toinen asia on sitten se, kuinka helppoa on tarkistaa sijaintinsa noissa olosuhteissa miltään laitteelta. Puhelimelta se onnistuu - jos sitä saa käytettyä palelluttamatta heti sormiaan, ja akku ei simahda juuri sillä hetkellä. Selkä tuulta vasten, puhelin povitaskusta, kyllä se hetkellisesti onnistuu, jos vaihtoehdot ovat vielä karmeampia. Garminin kartoilla onnistuu myös kädet suojattuina, koska kyse on nappuloilla käytetystä laitteesta.
Eli gps-paikanmäärityksen olisi pitänyt onnistua. On sitten toinen asia, että mitään mukavaa ja helppoa se ei enää kovassa pakkasessa ja tuulessa ole. Siksi pitää ennakoida ja olla ylipäätään menemättä niin vaikeaan paikkaan, että suunnistuskin muuttuu tuskallisen vaikeaksi.
Tapahtumien kulkua on pohdittu paljon lähinnä viimeisten satojen metrien osalta, ja on jopa täällä keskusteluissa väitetty, ettei Pyhäkurusta enää olisi ollut nouseminen takaisin ylös satulan suuntaan noissa olosuhteissa. Se on mahdollista, mutta hieman epäilen esitettyä teoriaa, jonka mukaan ahkiot olisivat toimineet purjeen lailla. Tuuli on paljon kovempaa 1-2 m korkeudella kuin ihan ahkion korkeudella. Ahkion poikkipinta-ala on suhteellisen pieni. Jos ahkioita ei voisi vetää tuulessa, miten ihmeessä naparetkeilijät voivat käyttää niitä?
Oleellisempi kysymys turvallisuuden kannalta on silti retkeilijöiden toiminta ennen Lehmäkeron ja Taivaskeron välistä satulaa (LT-satulaa). Koska ilmeisesti säätiedustelua ei tehty tai ei ymmärretty, että olosuhteet todennäköisesti vain pahenevat ylös kiivetessä, tarkastelen nyt mahdollisia toimintamalleja niin, että olosuhteet tulevat yllätyksenä saavuttaessa LT-satulaan. Reitti menee sekä LT-satulan että Taivaskeron ja Pyhäkeron välisen satulan (Taivaskeronsatulan, TP-satulan) kautta. Reitiltä on mitä ilmeisimmin harhauduttu jo LT-satulassa, mahdollisesti keltaisessa kohdassa. Tuulen suunnan ja poromies Rauhalan kertomuksen perusteella voidaan päätellä, että pahimmat olosuhteet ovat vasta LT-satulan jälkeen, ja varmuudella TP-satulassa on ollut hankalaa nähdä ja liikkua. Mutta koko alueella ei ollut näin kauheaa. Olen merkinnyt karttaan kohdan, jossa olosuhtett todennäköisimmin ovat olleet pahimmat. Alue voi olla laajempi, mutta pointtini on se, että se paheneminen tapahtuu silti pikku hiljaa - metri metriltä tilanne muuttui huonommaksi. Tilanne ei ole verrattavissa laskettelijaan, jonka kiskoo ylös hiihtohissi. Hänelle olosuhteiden paheneminen tuleekin isompana yllätyksenä. Hiihtovaeltaja etenee hitaammin.
- Pallas_onnettomuus_02012024 jatkospekulaatio copy.jpg (387.12 KiB) Katsottu 864 kertaa
Jos Lehmäkeron nousussa navakka tuuli (jonka vaeltajat varmasti huomasivat) ei antanut ymmärtää, että edessä on jotain vielä pahempaa, viimeistään LT-satulan jälkeen olisi pitänyt havaita olosuhteiden huononeminen. Hiihtäjät menivät ylöspäin ja osin vastatuuleen, joten mitenkään holtittomasti ja tahdottomasti he eivät kulkeneet kohti yhä vaarallisempaa paikkaa. Harkinta- ja sijainnintarkistusaikaa olisi ollut vielä esimerkiksi karttaan purppuralla hahmotetuissa silmukoissa, jotka kuvaavat mahdollisia reittejä, joilta käännytään vielä takaisin. Tämä onnettomuus ei varmasti mennyt niin, että yhtäkkiä Lehmäkeron nousun jälkeen heidät olisi tempaistu johonkin kurimukseen, josta ei olisi ollut paluuta. Eiväthän he silloin olisi voineet mitään hätäpuhelua soittaa. Nämä vaeltajat etenivät kohti kuolemaansa, koska eivät onnettomasti ymmärtäneet pysähtyä ajoissa. Ajoissa ei ole siinä Pyhäkurun jyrkimmän kohdan yläpuolella, mistä hätäpuhelu soitettiin. Ajoissa olisi ollut ehdottoman viimeistään LT-satulassa, tietysti mieluummin jo paljon aikaisemmin (ennen Lehmäkeron nousua, tai jo Rihmakurussa).
Karttaan merkitsemäni purppurat pelastautumisreitit olisivat olleet mielestäni ihan mahdollisia. Jyrkähköä laskuahan siinä olisi ollut, mutta sopivasti viistolaskemalla olisi kyllä päästy Taivaskeron kuvetta alas tuulettomampaan paikkaan. Rauhala sanoi ihan oikein, että jos tilanne menee pahaksi, käännytään pois. Stoppi, sijainnin tarkistus, tilanteen arviointi ja varasuunnitelma käyttöön.
En lähde spekuloimaan syillä, miksei näin tehty. Mutta toistan myös ajatukseni, jonka totesin jo aiemmin: toinen aikuinen tässä retkikunnassa olisi auttanut jo paljon. Suunnistukseen, tiedusteluun ja varasuunnitelmien tekoon ei tarvita kaikkia, mutta jonkun pitää sitä tehdä. Lapsen tehtävä se ei ainakaan ole.
