Sivu 165/171

Re: Surmattu nainen löytyi laukusta Jyväskylässä

Lähetetty: Su Loka 23, 2011 1:05 pm
Kirjoittaja Outo Enkeli
urashima kirjoitti:Vai olisko ollut ihan Laukaassa ja käynyt sieltä yliopistolla opiskelemassa! oh-ho.... :idea:
Niinpä. Laukaan avotalosta voi päästä "ulos" esim.opiskelujen takia. Kuin myös muistakin avotaloista. Myös kivitaloissa monet opiskelee ja eräskin luki Kuopion vankilassa juuri yliopisto-tutkintoa. Sieltä vaan ei pääse luennoille, eli on opiskeltava itse ja käytävä vain tenteissä. Muistankohan väärin, jos sanon. että M.E. opiskeli jo Hammaslahdessa, joko lukion oppimäärää tai sitten juuri yliopiston kursseja. Ei M.E ainakaan mikään tyhmä ole. Hammaslahdessa monet keskustelut käytiin. Ja hän loistava kitaransoittaja, vaikkei tähän asiaan kuulukkaan. Lahjakas kuitenkin monella saralla.

Joskus vaan ne lahjakkaatkin "eksyy" tai joutuvat syystä tai toisesta "porukoihin", joihin ei olisi kannattanut joutua. Elämä voisi olla aivan toisella mallilla. Jokainen tietysti tekee valintansa, mutta joskus voi tosi pienestä tai äkkipikaisuuksissa tehdyistä asiosta joutua loppuiän ongelmiin. Kotiolot ei ole välttämättä suotuisat ja jos joutuu esim.laitoskierteeseen nuorena sällinä, niin se voi olla loppuelämään negatiivisesti vaikuttava asia. En tarkoita ed.tekstillä M.E:tä.

Re: Surmattu nainen löytyi laukusta Jyväskylässä

Lähetetty: Su Loka 23, 2011 1:24 pm
Kirjoittaja Mariacka
Toripolliisi kirjoitti:Kohta voi alkaa odottelemaan tuomioita. Ulvilan tapauksessa A.Auer määrättiin aikoinaan myös mielentilatutkimukseen juhannuksen alla ja tulos tuli käräjäoikeuden käyttöön suunnilleen näihin (lokakuun loppupuolen) aikoihin. Ja silloin pidettiin tuota tutkimusaikaa varsin pitkänä..
urashima kirjoitti:M.E mielentilaan syyskuusta -> ja mielentila on yleensä ainekin sen 3kk, joten tossa joulukuun alussa tulee tuomiot aikaisintaan,näin ainekin ite uskoisin.
Mielentilatutkimus kestää kaksi kuukautta. Ainoastaan joissakin erityistilanteissa THL voi myöntää sille jatkoaikaa. Se, että mielentilatutkimukseen määräämisen ja tutkimuksen loppulausunnon antamisen väliaika on pitkä, johtuu mm. siitä, että mt-tutkimuksiin on jonoja. Niitä voidaan tehdä vain rajallinen määrä kerrallaan.

Re: Surmattu nainen löytyi laukusta Jyväskylässä

Lähetetty: Su Loka 23, 2011 2:01 pm
Kirjoittaja inka
Tämäkö on fakta tieto että masan ja jackin syytteet kaatui jo??!!?

Re: Surmattu nainen löytyi laukusta Jyväskylässä

Lähetetty: Su Loka 23, 2011 5:55 pm
Kirjoittaja urashima
M.E on takas Pyv, ja pytty napsahti !!
Eli tuomiot tulevat hyvin pian. Jännittäkäämme.

Ja M.N ja J.N eivät saaneet syytettä mistään. Kuulema sen takia, kun J.N:n kohdalla ei haettu vaihtoehtoisia syytteitä ja M.N asia oli selvä, että koppikorvaukset tulee tilille.

Re: Surmattu nainen löytyi laukusta Jyväskylässä

Lähetetty: Su Loka 23, 2011 7:07 pm
Kirjoittaja DollariExpress
urashima kirjoitti:M.E on takas Pyv, ja pytty napsahti !!
Eli tuomiot tulevat hyvin pian.
lOL pytty napsahti ja tuomio tulee myöhemmin..et edes tiedä mitä pytty tarkoittaa :roll:

Re: Surmattu nainen löytyi laukusta Jyväskylässä

Lähetetty: Ma Loka 24, 2011 8:54 am
Kirjoittaja urashima
lol en niin :D

Mut silti M.E on Pyv ja pytty tulee,mikäli tuomari tulkitsee oikein kyseiselle henkilölle annetun lausunnon.

Re: Surmattu nainen löytyi laukusta Jyväskylässä

Lähetetty: Ma Loka 24, 2011 9:04 am
Kirjoittaja DollariExpress
urashima kirjoitti:lol en niin :D

Mut silti M.E on Pyv ja pytty tulee,mikäli tuomari tulkitsee oikein kyseiselle henkilölle annetun lausunnon.
mistä sä tiedät mitä siinä lausunnossa sanotaan? olet ilmeisesti siis tuo lausunnon antava lääkäri :roll:

Re: Surmattu nainen löytyi laukusta Jyväskylässä

Lähetetty: Ma Loka 24, 2011 9:17 am
Kirjoittaja urashima
Pyv:n kautta tuli mulle tietoa, ja siitä mitä M.E oli asiasta maininnut.

Ja totta kaihan just mä olen se lääkäri kuka antoi lausunnon, miks edes kysyt tollaista, eihän muita vaihtoehtoja edes ole olemassa... :mrgreen:

Re: Surmattu nainen löytyi laukusta Jyväskylässä

Lähetetty: Ma Loka 24, 2011 9:44 am
Kirjoittaja DollariExpress
ajattelin vaan kysyä,kun tuntuu että olet täysin hakoteillä,pyttyä ei ole ollut vuosikymmeniin enää käytössäkään eikä sitä kenellekään saa antaa,mutta sun mukaan semmonen on jo eschnerille tullut,mutta tuomio tulee myöhemmin :lol:
ME ei voi myöskään tietää vielä lausunnosta mitään..

Re: Surmattu nainen löytyi laukusta Jyväskylässä

Lähetetty: Ma Loka 24, 2011 10:00 am
Kirjoittaja urashima
Pyttytuomiolla lähinnä tarkoitin "päivästä päivään"-tuomiota ja se oli oma veikkaukseni,ei suinkaan tuomio.
Ja kyllä ! Olen hakoteillä koko ajan... niin sanotusti "päivästä-päivään" .... :wink:

Re: Surmattu nainen löytyi laukusta Jyväskylässä

Lähetetty: Ma Loka 24, 2011 5:10 pm
Kirjoittaja McMann
Mikä 'Pyv'?

Re: Surmattu nainen löytyi laukusta Jyväskylässä

Lähetetty: Ma Loka 24, 2011 7:47 pm
Kirjoittaja mikkopoika
McMann kirjoitti:Mikä 'Pyv'?
Oiskohan Pyhäselän vankila?

Re: Surmattu nainen löytyi laukusta Jyväskylässä

Lähetetty: Ti Joulu 13, 2011 12:04 pm
Kirjoittaja Helmie
Laukkusurmasta syytetty mielentilatutkimukseen
Julkaistu: 13.12.2011 11:51, päivitetty: 13.12.2011 11:57

Keski-Suomen käräjäoikeus määräsi Jyväskylän laukkusurmassa murhasta syytetyn mielentilatutkimukseen.
Oikeuden välituomion mukaan 37-vuotias mies syyllistyi tappoon, sillä riittävää näyttöä teon suunnitelmallisuudesta ei ollut. Mies pidetään vangittuna, ja hänestä tehdään vaarallisuusarvio.

Uhri oli 25-vuotias nainen. Hänet surmattiin tammikuussa huumeilla myrkyttämällä 37-vuotiaan asunnossa. Naisen ruumis kuljettiin urheilukassiin suljettuna syrjäisen tien varteen, josta ohikulkija löysi ruumiin. Asunnon omistajan vaimo syyllistyi oikeuden mukaan heitteillepanoon ja kuolemantuottamukseen, koska ei auttanut uhria.

Teon motiivina oli kosto. Huumepiireissä pyörineet tekijät pitivät naista ilmiantajana, koska häntä aiemmin puukottanut mies vangittiin joulukuussa. Mies on yhä vangittuna tapon yrityksestä.

Käräjäoikeus vapautti uhrin langon, jota syytettiin murhaan yllyttämisestä, ja langon pikkuveljen, jota syytettiin murhasta. Oikeuden mukaan näyttöä ei ollut, vaikka vihamielisyys uhria kohtaan oli selvää. Avunannosta syytetyt kaksi miestä on vapautettu. Heidän katsottiin syyllistyneen pelastustoimien laiminlyöntiin.

Lopullinen tuomio annetaan todennäköisesti vuoden lopulla.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/laukk ... 65479.html

Re: Surmattu nainen löytyi laukusta Jyväskylässä

Lähetetty: Ti Joulu 13, 2011 1:56 pm
Kirjoittaja urashima
14.12.2011 klo: 10.00 Jatkuu ....

Re: Surmattu nainen löytyi laukusta Jyväskylässä

Lähetetty: Ti Joulu 13, 2011 1:57 pm
Kirjoittaja Toripolliisi
^Helmien linkin uutista on päivitetty ja se kertoo seuraavaa:

"Keski-Suomen käräjäoikeus jatkaa niin sanotun laukkusurman parissa keskiviikkona.
Mielentilatutkimukseen määrätty pääsyytetty, 37-vuotias jyväskyläläismies saa kuulla tuomionsa aamupäivällä.

Syyttäjä piti 25-vuotiaan naisen kuolemaan johtanutta tekoa murhana. Käräjäoikeus ei kuitenkaan katsonut saaneensa riittävää näyttöä teon suunnitelmallisuudesta. Niinpä mies sai välituomion taposta.

Huumeannoksella myrkytetty nainen menehtyi tammikuussa 37-vuotiaan asunnossa Jyväskylän Pupuhuhdassa. Nainen jätettiin asuntoon yksin kuolemaan. Myöhemmin nainen kuljetettiin urheilukassissa lumihankeen syrjäisen tien varteen.

Oikeus piti motiivina kostoa, sillä naista pidettiin huumepiireissä ilmiantajana.

Asunnon emäntä syyllistyi oikeuden mukaan heitteillepanoon ja kuolemantuottamukseen. Mielentilatutkimuksen yhtenä aiheena oli päätekijän vaarallisuuden arviointi.

Terho Vuorinen, Jyväskylä"