MURHA.INFO

Spekultantti kirjoitti:Mutta jos löytyisi edes jotakin asiaan liittyvää lehtileikettä, niin täydentyisi mitä on tapahtunut, kenelle ja missä ja milloin. Kuulostaa kuin Atlanta olisi jotenkin haluton tuomaan faktoja esiin, riittää kun hän tietää jonkun lapsen joskus Lapissa kadonneen.

Minäkin haluaisin tietää mitä todella tapahtui. Ja kun ei löydy todisteita, pysyy epäilys, että kysessä on legenda.

Kyllä kyllä, mutta olisihan ketjun aloittaja voinut etsiä, ja tietysti kuka tahansa halukas voi yrittää hankkia tietoa. Ilman muuta epäilys säilyy muuten. Mutta kenellä riittää niin paljon intoa juuri tähän?

Olen täällä kovasti vinkannut mistä lähteä etsimään, ja joku kursulainenkin on meille vastannut, mutta mitään konkreettista ei löydy. Eli jos olisi jotakin löydettävää, niin olisi varmasti jo putkahtanut esille.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Maaseututarina

"Maaseututarina on kaupunkitarinan kaltainen kertomus, jossa näennäisen uskottavaa tarinaa levitetään totena, vaikka sitä ei mitenkään ole todennettu tai todistettu. Samankaltaiset aiheet liikkuvat ympäri maailmaa ja niissä yleensä korostuu "vanha hyvä" aika.
Tyypillistä kertomuksille on passiivin käyttö, mikä ilmenee seuraavasta, lehdistössäkin lainatussa tarinassa:
" Pohjanmaan suurten lohijokien kylissä kerrotaan, että aikaisemmin, ennen voimalaitosten patojen rakentamista, palvelusväen eli piikojen ja renkien sopimuksiin kirjattiin pykälä, että lohta ei tarvitse syödä useampana kuin kolmena päivänä viikossa."
Arkistojen vanhoja asiakirjoja tutkittaessa mitään tuollaista pykälää ei löydy, ja tarinan tarkoituksena on korostaa sitä, miten arvokas kala lohi nykyään on.
Samaa tarinaa hieman eri muodoissa kerrotaan muun muassa Ruotsissa, Skotlannissa ja muissa niin sanotuissa lohijokien maissa. Suomessa samaa tarinaa on kerrottu myös Perämeren kalastusalusten merimiesten työehtosopimuksista.
Maalaistarinan kaltaisia ovat kaupunkitarina ("urbaani legenda") ja Puolustusvoimien tornihuhut."

Maakuntalehdet löytyvät mikrofilmeinä Helsingistä Kansalliskirjastosta Unioninkadulta.

Konsta Apeli kirjoitti:

mielikki kirjoitti:Tähän juttuun minä en usko alkuunkaan.
Näitä vanhoja legendoja kuulee ehtimiseen,varsinkin lapissa sattuneiksi.

En usko minäkään tähän satuun. Mitä ihmettä tässä sekoillaan, ensin ollaan Sallassa itärajalla Kuusamon vieressä ja kohta sudet riehuu Perhossa? Mutta Sallassa kun ollaan, niin Pudasjärvi on lähellä ja siellä elää petoviha.

Talontytär kirjoitti:

Konsta Apeli kirjoitti:

mielikki kirjoitti:Tähän juttuun minä en usko alkuunkaan.
Näitä vanhoja legendoja kuulee ehtimiseen,varsinkin lapissa sattuneiksi.

Onko kukaan vilkaissut, jos tämä urbaanitaru olisi kirjassa Petoja ja ihmisiä? Pulliaisen kirjassa on nämä monet sadut. Totena kun ei ole kuin muutama meillä kautta aikain, joten susivihaan on saatava keksittyjä juttuja. Jo tuo jäljelle jääneen isoveljen sekaisuus haiskahtaa pahasti.

Tässä faktaa

http://yle.fi/uutiset/maakotka_ei_siepp ... ia/6681867

Maakotka ei sieppaa pieniä lapsia

Metsähallituksen Lapin luontopalveluiden ylitarkastaja Tuomo Ollilla tyrmää yleisen lappilaisen legendan, jonka mukaan maakotka saattaa siepata pieniä lapsia.

Näitä tapauksia on selvitetty ja Norjassa on tehty kirja aiheesta sekä pengottu tapaukset niin tarkoin kun on pystytty. Yksikään sieppauksista ei pidä paikkansa, maakotka ei sieppaa pieniä lapsia, Tuomo Ollilla kertoo.

Tuomo Ollilan mukaan maakotka syö kaikkea lihaa minkä se saa kiinni.

- Maakotkan ravinto vaihtelee paljon vuodesta toiseen ja alueelta toiseen, riippuen siitä mitä ravintoa sen alueella on. Ehkä tärkeimmät ravintolähteet ovat jänis ja metsäkanalinnut.

- Tiettyinä vuosina, kun jänikset ja metsäkanalinnut ovat vähissä, maakotka syö poronvasoja. Ruokavalioon kuuluu myös myyriä, käärmeitä, kettuja, näätiä ja oravia sekä erityisesti talviaikana haaskoja, sanoo ylitarkastaja Ollila.

Maakotkan tilanne on hyvä

Uhanalaisen maakotkan tilanne näyttää vuosi vuodelta valoisammalta. Uusia maakotkareviirejä syntyy vuosittain viitisen kappaletta. Koko Suomessa elää nykyisin yli neljäsataa maakotkapariskuntaa.

Huonoimmillaan maakotkia oli 60- ja 70-lukujen taitteessa150-200 paria. Maakotka rauhoitettiin vuonna 1962. Erityisluvilla maakotkaa sai metsästää poronhoitoalueella vuoteen 1968 asti.

Maakotkan pesiä tuhotaan nykyisin erittäin harvoin. 2000-luvulla pesiä on tuhottu vain muutamia.

Hyvä juttu, että kotka-asiantuntija on kommentoinut tapausta. Tämä sallalaistytön tapaus tosiaan vaikuttaa mitä suurimmassa määrin legendalta. Tosin, legendathan jatkavat elämäänsä, ja tämäkin juttu putkahtaa taas muutaman vuoden kuluttua jostakin päin Lappia...

Eipä yllättänyt ylitarkastajan kommentti yhtään. Enää jää kysymys, että onko Sallassa kadonnut -50-luvulla tyttö ja jos on todella niin mistä todellisesta syystä?

Ottamatta kantaa tämän aiheen todenperäisyyteen, en kyllä automaattisesti usko tämän asiantuntijankaan lausuntoon. Ei asiantuntijoiden mukaan pitänyt dingonkaan siepata lapsia.

Komean tittelin haltijan antamasta lausunnosta saa raflaavan otsikon ja vetävän aiheen. Kotka ei tosiaankaan jahtaa pikkulapsia pääasialliseksi ravinnokseen. Sen on ylipäätarkastaja huomannut kiipeillessään kotkan pesillä joitakin vuosia.
Seuraavassa lauseessa ylipäätarkastaja jo kuitenkin vahvistaa sen yleisestikin tiedossa olevan seikan, että: " kotka syö kaikkea lihaa, minkä se saa kiinni"

Erämaatalon pihapiiriin suojatta jäänyt tyttölapsi oli kotkalle saalistuskohde muiden joukossa.
Ei minullekaan pesätarkastaja Ollilan lausunto ollut yllätys. Yllättävänä pidän sen sijan niiden spekultanttien ja tyhjien talojen vinteiltä putkahtelevien tyttärien Tiinojen ja Ellien ärhäkkäitä vaatimuksia vankemmista todisteista allekirjoittaneelta.

Mielestäni minulla ei ole mitään todistamisen taakkaa, kun minulla ei ole mitään vaatimuksiakaan ratkaisun löytymisen suhteen. Avasimpahan vain keskustelun, kun ajattelin, että jollain muullakin on tietoa asiasta. Satu, tai mikään ruraalilegenda tämä ei ole. Siitä olen aivan varma.

Satu ja ruraalilegenda tämä on siihen asti kunnes todistetaan että tyttö on ollut edes olemassa, katosiko hän ja mikä sen mahdollisesti aiheutti. Eiköhän tällä Ollilalla ole enemmän tietoa, kuin jollakin joka uskoo satuihin. Ketjun aloitus on provo.

Konsta Apeli kirjoitti: Ei minullekaan pesätarkastaja Ollilan lausunto ollut yllätys. Yllättävänä pidän sen sijan niiden spekultanttien ja tyhjien talojen vinteiltä putkahtelevien tyttärien Tiinojen ja Ellien ärhäkkäitä vaatimuksia vankemmista todisteista allekirjoittaneelta.

Tiinojen? Tarkoittaako se minua? Enpä tiennytkään olevani ärhäköiden leirissä.

Jotta keskustelua olisi järkevä jatkaa pitäisi ketjun mielestäni siirtää tuonne huuhaa-osastolle. Nyt vankka fakta osoittaa tapauksen enemmän lapinlegendaksi mitä todelliseksi murhenäytelmäksi. Huuhaan puolella asiaa voidaan puida samalla viihdyttävällä otteella mitä tähänkin saakka.

Oliko se Ande, joka muistelee äitinsä lukeneen hänelle tapauksesta lapsuudessaan? Voisiko kyseessä olla keltaisen lehdistön sun muiden seuran kaltaisten köykäinen juttu lapinlegendasta ja kirjoittaja olisi lapsukaisena uskonut äitinsä lukeman jutun todeksi? Eli samaa legendaa toistetaan vähän kaikkialla ja se muuttuu hiljalleen hyväksytyksi todeksi. Vain todelliset faktat tapauksesta uupuvat (esim. luut kotkan pesältä).

Tässä yksi ärhäkkä, jonka mielestä tämä ketju voisi olla huuhaassa. Kovasti alkaa muistuttamaan vuoden takaisia juttuja. Tulee ihan mieleen yksi kirjailija, joka väitti jotakin todeksi ja kaikkien oli vaan tyydyttävä hänen totuuteensa. Todisteita ei tarvinnut näyttää ja asiantuntijatkin olivat väärässä.

Asiahan onkin aika todennäköisesti niin, että sisältää sekä totta, että tarua. Jos ainakin muutama muistaa vanhempiensa tai muun henkilön lukeneen katoamisesta lehdestä, liittynee siihen jotain totuusperääkin. Eli uskoisin, että tyttö on hyvin voinut olla olemassa ja kadonnutkin.

Tarua taas mahtaa olla se, millä tavoin on kadonnut. Täytyy muistaa mihin maailman aikaan, yhteiskuntarakenteessa ja missä uskomusympäristössä se on tapahtunut. Maakotkia on vihattu, villieläinten käyttäytymisestä ei ollut tehty likimainkaan samalla tavalla tutkimusta kuin nyt, jos ollenkaan. Ihmiset ovat vielä silloinkin, varsinkin takamailla, eläneet uskomusten, enteiden, ja muiden kummallisuuksien maailmassa. Erämaiden nimismiehen tutkintamahdollisuudet ovat olleet ihan toisenlaiset, kuin nykyään. Tuttu ympäristö, tutut ihmiset, hyvin todennäköisesti jotain ainakin kaukaista sukuakin, jos tällainen selitys on katoamiselle annettu, on ollut kaikkein helpointa uskoa, että näin on käynyt, jos ei muuhun viittaavia selkeitä todisteita ole ollutkaan. Tämä ei ole edes edellyttänyt tutkivalta poliisiviranomaiselta mitään vilppimieltä tai tutkinnan laiminlyöntiä.