Tuttavansa 18 veitseniskulla tappanut tuomittiin murhasta Tampereella
Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi perjantaina 19-vuotiaan miehen elinkautiseen Tampereella kaupan parkkipaikalla tapahtuneesta puukotuksesta.
Syytetty ja uhri tulivat paikalle samalla autolla hieman ennen viittä iltapäivällä. Oikeuden mukaan syytetty otti autosta noustuaan taskustaan puukon ja alkoi täysin yllättäen lyödä sillä uhria selkään.
Veitseniskuista ainakin 11 osui uhria selkään. Osa iskuista osui uhrin käsiin.
Väkivalta loppui vasta, kun uhri sai riistettyä puukon syytetyltä ja löi sillä syytettyä useita kertoja niin, ettei tämä pystynyt enää jatkamaan hyökkäystä. Ensihoidosta huolimatta uhri kuoli saamiinsa vammoihin tapahtumapaikalla.
Hankki puukon samana päivänä
Oikeuden mukaan syytetty oli hankkinut puukon samana päivänä. Lisäksi hän oli ennen tekoa katsonut tappamiseen liittyvää materiaalia tietokoneelta, esimerkiksi koulusurmaan liittyvää materiaalia.
Laite-etsinnässä mieheltä löytyi useita joukkosurmiin liittyviä tiedostoja. Mies oli myös kysellyt paria viikkoa aiemmin kotihälytykselle tulleilta poliiseilta, mitä joukkopuukotuksesta saa rangaistukseksi.
Oikeus kuuli todistajana poliisia, joka kertoi nuoren miehen mieltymyksestä puukkoihin. Poliisitodistajan mukaan mies oli myös kertonut, että tahtoo puukottaa ja kiinnostuksestaan joukkopuukotuksiin.
Mies oli kertonut aikoneensa puukottaa kotikäynnille tulleita poliiseja.
Prisman pihalla tapahtunutta puukotusta edeltävänä päivänä nuorukainen oli jutellut viesteissään, että puukkoa kannattaa käyttää, koska Suomessa siitä ei saa pitkiä rangaistuksia.
Huolimatta nuorukaisen puheista ja kiinnostuksesta puukottamiseen, oikeus katsoi, ettei se osoittanut juuri nimenomaisen uhrin surmaamiseen liittyvää vakaata harkintaa. Kyse oli yleisestä kiinnostuksesta asiaan.
Murhasta elinkautinen
Mies kiisti syytteen murhasta, mutta myönsi syyllistyneensä tappoon. Oikeudessa hän sanoi, ettei muista puukotustilannetta.
Lyöntien määrä osoitti oikeuden mukaan sitkeää surmaamispyrkimystä. Oikeus piti tekoa raakana ja julmana.
Tekijän puheet puukottamisesta ja kiinnostus joukkosurmiin vaikutti kokonaistörkeyden arviointiin.
– Lisäksi ottaen huomioon teon vaarallisuus ja yllätyksellisyys ja se, että teko on tapahtunut julkisella paikalla, missä on ollut paljon ulkopuolisia ihmisiä, käräjäoikeus katsoo, että teko on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, oikeus kirjoitti tuomiossaan.
Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi
Markus Mikael Selinin elinkautiseen vankeuteen murhasta. Oikeus passitti miehen vankilaan.
Oikeus määräsi miehen maksamaan uhrin kolmelle omaiselle yhteensä 24 000 euroa kärsimyskorvauksia.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tut ... #gs.0vwv1o