Sivu 177/583
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015
Lähetetty: Su Syys 20, 2015 5:38 pm
Kirjoittaja YönValo
Piti rekisteröityä, kun halusin hieman taustoittaa Nelan työnantajan kaltaista yhteisöä.
Tyypillinen startup-/kasvuyritys on erittäin kaoottinen ja epämuodollinen työyhteisö. Siellä ei todellakaan leimailla kellokortteja, vaan ennemminkin aikuiset ihmiset itkevät keskellä päivää (tai yötä). Koko olemassaolo on tietynlaista illuusioita, jossa ulos näytetään mieletöntä voittamaisen meininkiä, vaikka todellisuudessa seuraava palkkakaan on harvoin varmaa. Ihmiset tekevät sairaita määriä duunia ja ihmissuhteet ovat kuin pahimmasta saippuasarjasta.
Aiemmin puhuttiin myös saadusta isosta rahoituksesta. Todellisuudessa tällainen rahoitus palaa yleensä suurimmaksi osaksi aiempien velkojen maksuun.
Ulkomaalaiset ihmiset startupissa ovat myös yleensä enemmän sääntö kuin poikkeus. Monesti nämä syntyvät jonkun kansainvälisen yliopisto-ohjelman avustamana, jossa suomen kieli ei melkein koskaan ole työkielenä.
En halua arvuutella, mitä Nelalle on tapahtunut, mutta selvästi hänen työnsä tuskin on ollut sitä, jota useimmat kuvittelevat.
Vielä puhelimista. Moni on arvuutellut korttien vaihtoja yms., unohtaen mistä Aarnio-keississä on jauhettu kuukausia. Jokaisella puhelimella on sarjanumero ja mallitunnus, josta se tiedottaa verkkoon. SIM-kortin vaihto ei kadota poliisin jälkeä.
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015
Lähetetty: Su Syys 20, 2015 5:44 pm
Kirjoittaja Adasme
Nuuksiossa Nelan suuretsinnät – Ystävä: " Ei tiedä yhtään, mitä ihmiselle on tapahtunut"
Kotimaa Julkaistu 20.09.2015 17:41
Nela Utkinan läheinen ystävä kertoo, että etsintöihin Nuuksiossa on tänään osallistunut jopa parisen sataa ihmistä.
Viime viikon keskiviikkona kadonneen 27-vuotiaan tsekkinaisen etsintöihin on osallistunut tänään ensimmäistä kertaa myös Vapaaehtoinen pelastuspalvelu (Vapepa). Tiistaista lähtien naisen etsinnät ovat keskittyneet Espoon Nuuksioon, jossa tehtiin viimeinen havainto hänestä.
Utkinan aviomies Sergei Utkin sekä Nelan vanhemmat ja ystävänsä ovat etsineet häntä Nuuksiosta jo useamman päivän ajan. Myös tänään ystäväporukka kokoontui Nuuksioon.
– Olen ollut mukana torstaista lähtien. Tänään on selvästi eniten porukkaa. Kuljemme pienryhmissä eri reittejä kartoittaaksemme mahdollisimman suuren alueen, ystävä kertoo Nuuksiosta.
Etsinnät alkoivat kello kymmenen aikaan aamulla ja ne jatkuvat yhä. Ystävän mukaan etsintöihin osallistuneiden määrää on vaikea arvioida, sillä eri reiteille lähteneet pienryhmät eivät juuri näe muita ryhmiä.
– Sanoisin, että parisen sataa varmaan.
Tunnelma Nuuksiossa on huolestunut.
– Kaikki kovasti toivoisivat, että ihminen löydetään. Ei tietenkään mikään hieno tunnelma. Ei tiedä yhtään, mitä ihmiselle on tapahtunut. Kaikki yrittävät tehdä parhaansa, jotta hänet löydetään.
Ystävän mukaan Nuuksiossa riittää haravoitavia alueita, vaikka alueella on tehty etsintöjä jo viiden päivän ajan.
– Vaikka käymme alueita tarkasti läpi, on aina pieni mahdollisuus, että jossain on joku kolo.
Viimeinen havainto Nela Utkinasta on Nuuksion Kattilan linja-autopysäkiltä. Hän katosi viime viikon keskiviikkona ja saman päivän aamuna hän oli ilmoittanut työnantajalleen menevänsä lääkäriin päänsäryn vuoksi.
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artik ... ut/5319882
Edit/
eipä juuri mtn uutta. Saapi nähdä löytävätkö yhtikäs mtn tänäänkään,vai pitäisikö etsintöjä laajentaa muillekin alueille..
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015
Lähetetty: Su Syys 20, 2015 5:54 pm
Kirjoittaja Sierra
Alusta saakka tätä on tullut seurattua ja eri vaihtoehtoja mietittyä. Tänään on lähestulkoon hirvittänyt seurata, koska milloin vaan voi ruutuun lävähtää viesti, että on löytynyt menehtyneenä. Nyt alkaa päivä jo kääntyä iltaan, eikä vieläkään mitään. Oletin, että tänään löytyisi. Tosin hänhän voi olla vaikka toisessa päässä koko puistoa, mikäli siellä edes on. Toivon, että löytyy, mutta pelkään pahinta eli että löytyy kuolleena tai sitten ei löydy ensinkään.
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015
Lähetetty: Su Syys 20, 2015 6:03 pm
Kirjoittaja Lonkkavika
Hovimestari kirjoitti:Lonkkavika kirjoitti:Folion kera: istuskelee polun varressa jonkun pöllin päällä tekstailemassa ja aikeena lähteä kotiin päin,saa lepopaikalle epämieluisaa seuraa ja enempää en ilkeäkään kirjoittaa.
No tämä on yksi mahdollisuuksien rajoissa oleva skenaario, mutta ei se vieläkään vastaa kysymykseen miksi sellaista olisi vakavasti syytä epäillä. Yhtä hyvin voidaan samantien heittää että on joutunut sarjamurhaajan uhriksi, sekin on yksi mikroskooppisen pieni mahdollisuus, johon ei kuitenkaan ole mitään viitteitä saati näyttöä.
Nelaa ei ole nähty millään lepopaikalla kenenkään muun seurassa, mitään rikokseen viittavia jälkiä ei ole löydetty, eikä toistaiseksi ole yhtään mitään viitteitä siitä että tapaukseen liittyisi ketään toista henkilöä millään tavalla. Itseasiassa Nuuksioon katoamisen jälkeen Nelasta ei ole tekstaria ja kännykkäpaikannuksia lukuunottamatta mitään tietoja, joten sikäli nämä itsari/onnettomuus/katoaminen/rikos-mahdollisuudet ovat ihan samalla viivalla (niiden suhteellisia todennäköisyyksiä voidaan toki päätellä kadonneen persoonan ja katoamista edeltäneen toiminnan perusteella), joten jos näistä haluaa valita sen todennäköisyydeltään kaikkein pienimmän, niin kyllä siihen mielestäni jotain muutakin syytä kuin "näinkin olisi voinut tapahtua" pitäisi olla.
Olet oikeassa, rikoksesta ei ole mitään näyttöä ja itsaristakin on vain tilastolliset luvut olemassa ja monien maininta siitä, että monesti itsemurhaan päätyvä haluaa tehdä olonsa mukavan lokoisaksi viimeiseen hengenvetoonsa asti, pukee jopa oletetut hansikkaat käsiinsä ja käy ostamassa herkkuevästä mukaan.
Katsellaan noita Nelan alaosan varusteita. Sekä Myyrmannissa että bussikuvassa housut näyttävät samoilta pillipöksyiltä, kengät samoin. Mielestäni näitä varusteita käytetään kuivalla polulla eikä poiketa pöheikköön, koska puskat ja varvut ne kastelisi varjoisassa metsässä ja haluaisiko nyt kukaan riistää henkensä märissä kengissä ja housuissa. Mikäli polulla pysyy, ei kokemattomampikaan pääse eksymään. Tarkoituksena ollut palata ihmisten ilmoille suht. siisteissä ja puhtaissa tamineissa.
Nelaa ei ole nähty millään lepopaikalla, ei ainakaan ole uutisoitu, koska keskellä viikkoa siellä ei ole samassa määrin kulkijoita kuin viikonlopuisin. Oman ajatukseni mukaan hän oletettavasti olisi pysähtynyt lepäämään, syömään ja tekstaamaan, koska nuo toimenpiteet lienevät liikkeellä ollessa hieman hankalia.
Siis oletuksenani on, että Nela on koko ajan pysynyt polulla jonkinlainen onnettomuus tapahtunut, hänet olisi löydetty vaikkakin 9.9 vähemmän kävijöitä mutta tuon päivämäärän jälkeen sitäkin tiuhemmin.
Kelloliikkeen ryöstöä en viitsi kommentoida.
Mikäli Nelaa ei löydetä maasta, puusta, kolosta eikä vedestä niin rikoksen uhriksi joutumisen mahdollisuus kasvaa ja uskon sen tapahtuneen klo 14.25-hämärän laskeutumisen välillä n. klo 19 ja jotain.
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015
Lähetetty: Su Syys 20, 2015 6:14 pm
Kirjoittaja Pula-aho
ProBonoPublicum kirjoitti:Täydellinen ryöstö, jossa 2 tekijöistä on jo jäänyt kiinni ja johon kadonnutta ei saa kaikista yrityksistä huolimatta liitettyä millään kytköksellä.
- Liike Nelan työpaikkaa vastapäätä voinut tarkkailla pidempään, koska liikkeessä vain yksi myyjä
- Samalta suunnalta olevat rikoskumppanit, joille on voinut huijata, ettei ole kameraa
- Harrastaa melontaa
- Ryöstön jälkeen paettu melomalla
- Ryöstösaalis kadoksissa, samoin Nela
- Ei ruumista, vaikka alue pieni
ProBonoPublicum kirjoitti:Jos olisin kuulustelija, kysyisin keikan suunnittelijalta, että miten toi täydellinen ryöstö meni niinku omasta mielestäsi siinä valossa, että istut tässä vastapäätäni kuulusteltavana ja get away-melojakin onnistui kiinnittämään huomionsa itseensä
Jos jotain on mennyt ohi, niin poliisi uutisoi tossa joku päivä sitten (eilen?), että tähän Töölönlahden episodiin liittyen rannalla oli ollut myös valokuvaaja, joten ei taida mennä kauaa kun se kolmaskin tekijä voidaan tunnistaa - ellei kaksi muuta jo vasikoi häntä.
No sittenhän, kun kuva saadaan vielä julkistetuksi niin tämä juttu alkaa olla selvinnyt. Nelaa tuskin saadaan kiinni.
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015
Lähetetty: Su Syys 20, 2015 6:21 pm
Kirjoittaja Hauki
Kohta alkaa hämärä laskeutumaan, jos ei ihan pian löydy, niin aika suurella varmuudella voi mielestäni pois sulkea tapaturman ja sairaskohtauksen. Todella moukan tuuria, jos on onnistunut joutumaan tapaturmaan tai saamaan sairaskohtauksen sellaisessa paikassa, mistä ei millään löydy, edes punainen takki päällä. Myöskään en oikein usko itsemurhaankaan, miksi menisi tekemään sen niin, että ei tahdo löytyä. Etsijöillä on varmasti painavat syyt tuonne keskittää tämä suuri etsintäoperaatio. Vaikka poliisi kommentoi vähänlaisesti, tuntuu katoaminen aikalailla kiinnostavan, paljon on satsattu etsintöihin.
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015
Lähetetty: Su Syys 20, 2015 6:24 pm
Kirjoittaja VanhaViisikko
[quote=Lonkkavika]
Mikäli Nelaa ei löydetä maasta, puusta, kolosta eikä vedestä niin rikoksen uhriksi joutumisen mahdollisuus kasvaa ja uskon sen tapahtuneen klo 14.25-hämärän laskeutumisen välillä n. klo 19 ja jotain.[/quote]
Niinpä, ihmetyttää tämä Nuuksioon keskittyminen toisaalta kun vaellukseen ja kuntoiluun tottunut henkilö olisi varsin hyvin voinut lenkkeillä 5 tunnissa kotiin. Sillä matkalla olisi voinut hyvinkin joutua rikoksen uhriksi, tai kotiin saavuttuaan.
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015
Lähetetty: Su Syys 20, 2015 6:26 pm
Kirjoittaja MaAl
Oli jossakin mainuttikin nuo kengät. Kauppakeskuksessa lenkkarit, mutta bussissa näyttää olevan tollaiset varvastossut jalassa, vai valehteleeko silmäni/näyttöni?
Noitahan myydään vaellukseen, mutta mihin tarkoitukseen ovat oikeesti suunniteltu? Mielestäni kengät ovat vaihtuneet kauppakeskus kuvasta. Tarkoitan sitä bussin valvontakameran kuvaa, jossa Nela poistuu bussista. Kun kenkiä/jalkoja suurentaa varvaskengät ovat mielestäni jalassa.
En ole itse tuommoisia käyttänyt, liekö maasto olosuhteisiin suunniteltu, kerran olen kaupassa tuommoisiin törmännyt ja aika hauskan näköisiä kenkiä olivat.
Näkevätkö muut saman? Tiedän, että asiasta oli aiemmin mainintaa, mutta ketju menee sellaista vauhtia eteenpäin, että oliko siihen kommentoinut vain yksi ihminen, joka näki myös varvastossut/varvaskengät. Julkisesti kenkien vaihdosta ei ole tiedotettu mielestäni mitään.
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015
Lähetetty: Su Syys 20, 2015 6:27 pm
Kirjoittaja pronomini
Mietin, että poliisilla on oltava vihjeitä sisältävässä nipussaan tieto, että olisi nähty Kattilan alueella Solvallaan päin koska eilen etsittiin sieltä ja rajavartioston pienkone lenteli n.500m kehää aika alkupäästä parkkipaikoilta. Etsintäalue on rajattu kuitenkin. Ns. makkaranpaistopaikasta on kuitenkin vaellusreittejä itäänpäin. Makkarapaikan sekä parkkipaikan väliin jää erittäin korkeita kallioalueita, joihin johtaa pieniä polkuja, jos olisi vaikka oikaissut pois tullessa. Itse en eilen uskaltanut sinne edes mennä sanoin tyttärelleni, että tuolta jos liukastuu ja putoaa voi olla henki pois. Ja muuten minun uusi Samsung Soneralla varustettu ilmoitti, että ei löydy signaalia. Joku sanoi, että operaattoreilla on omat linkkinsä Nuuksiossa. Yksi asia jäi mietityttämään ne kadonnut-ilmoitukset. olivat tosi pieniä... ehkä A4,sta puolet korkeintaan. Piti mennä oikein lähelle lukemaan, että näki. hmm. Vielä yksi havainto, kun ajettiin poispäin parkkipaikoilta tien varressa ainakin yksi tyhjältä näyttävä "kummitustalo", jonka pihassa auton ritsa pressun alla. Niin ja sitten sillä isolla tiellä pisti oikeen silmään kaksi koltiaista, joista toinen tuli keskelle tietä pysäyttämään ajomme. Silmissä tosi ilkeä katse ja toinen oli tien vieressä siinä kohtaa jossa joku laite korkealla hissi tms. reagoin kuitenkin laittamalla ovet kiinni. Surullista kuitenkin. aviomies istui todella väsyneen ja itkuisen oloisena parkkipaikalla farmariauton takatilan reunalla. toivottavasti selviää olisi jossain eräkämpässä vaikka niitä luulisi siellä olevan?
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015
Lähetetty: Su Syys 20, 2015 6:28 pm
Kirjoittaja LiskonKingi
Pula-aho kirjoitti:ProBonoPublicum kirjoitti:Täydellinen ryöstö, jossa 2 tekijöistä on jo jäänyt kiinni ja johon kadonnutta ei saa kaikista yrityksistä huolimatta liitettyä millään kytköksellä.
- Liike Nelan työpaikkaa vastapäätä voinut tarkkailla pidempään, koska liikkeessä vain yksi myyjä
- Samalta suunnalta olevat rikoskumppanit, joille on voinut huijata, ettei ole kameraa
- Harrastaa melontaa
- Ryöstön jälkeen paettu melomalla
- Ryöstösaalis kadoksissa, samoin Nela
- Ei ruumista, vaikka alue pieni
ProBonoPublicum kirjoitti:Jos olisin kuulustelija, kysyisin keikan suunnittelijalta, että miten toi täydellinen ryöstö meni niinku omasta mielestäsi siinä valossa, että istut tässä vastapäätäni kuulusteltavana ja get away-melojakin onnistui kiinnittämään huomionsa itseensä
Jos jotain on mennyt ohi, niin poliisi uutisoi tossa joku päivä sitten (eilen?), että tähän Töölönlahden episodiin liittyen rannalla oli ollut myös valokuvaaja, joten ei taida mennä kauaa kun se kolmaskin tekijä voidaan tunnistaa - ellei kaksi muuta jo vasikoi häntä.
No sittenhän, kun kuva saadaan vielä julkistetuksi niin tämä juttu alkaa olla selvinnyt. Nelaa tuskin saadaan kiinni.
Sukunimen kanssakin oli ongelmia, joten en usko, että Nelan oikea nimi on Nela.
Tämä peitenimi on keksitty todennäköisesti melontakoulutuksessa: Mela-sanasta kun muuttaa ensimmäisen kirjaimen N-kirjaimeksi, niin tulee Nela. Ja tuo N-kirjain on 14. aakkosissa. Tuo 14 puolestaan voisi tulla koruryöstön suunnittelun aloitusvuodesta.
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015
Lähetetty: Su Syys 20, 2015 6:33 pm
Kirjoittaja puutarhatonttu
Housut on eri. Myyrmannissa samat kun tossa kuvassa kun esittelee ulkoalueella jotain jonkun miehen kanssa. Bussissa vaaleamman harmaat reisitaskuhousut, ehkä jotain puuvillaa
Kengät saattaa olla samat, mutta pinkkejä nauhoja ei näy bussikuvassa.
Keltainen huivi on vaihtunut mustaan. Samaa on varmuudella vaan reppu. Poliisin mukaan punaisen takin alla on musta nahkatakki. Harmaata huivia ei ole aiemmassa kuvassa
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015
Lähetetty: Su Syys 20, 2015 6:34 pm
Kirjoittaja Serlock
Itse olen edelleen sitä mieltä, että Nela on vaihtanut bussissa myös kengät. Lenkkarit on vaihtunut FiveFinger-tossuihin. Jos näin, niin hän on todella valmistautunut johonkin. On saattanut ostaa kengät Citymarketista.
Näiden kenkien edut tulevat esille esim. kiipeilyssä.
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015
Lähetetty: Su Syys 20, 2015 6:42 pm
Kirjoittaja pronomini
Mietin myös tätä kenkäasiaa, mutta en tiedä oliko hän kiipeillyt aikaisemmin.
Jotenkin tuntuu siltä, että olisi helpompi kulkea maastossa tukevammissa vaelluskengissä, kuin joissain finger-tossuissa, mutta tosiaan on voinut olla tarkoitus saada parempi ote kalliosta.
Pitäisi tutkia kaikkien korkeiden kallioiden ympärystöt. Joku tarkoitus vaihtaa lenkkarit näihin, joissa ote on parempi. Ainakin siinä alkupätkässä on hillitön kallio ja varmaan muuallakin.
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015
Lähetetty: Su Syys 20, 2015 6:46 pm
Kirjoittaja URSA
Mielestäni housut ja kengät ovat samat kuin kuvassa Myyrmannissa. Ei kai kukaan lähtisi pitkälle kävelymatkalle metsään vasta ostetuissa jalkineissa?
Tämän päivän uutisissa jäi mietityttämään se, miksi etsinnät on suunnattu etelään siitä, missä Nela jäi bussista. Bussihan tuli etelän/koillisen suunnasta. Miksi Nela olisi lähtenyt kohti tulosuuntaansa? Paitsi jos hän aikoi kävellä takaisin kotiin.
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015
Lähetetty: Su Syys 20, 2015 6:49 pm
Kirjoittaja LiskonKingi
URSA kirjoitti:
Tämän päivän uutisissa jäi mietityttämään se, miksi etsinnät on suunnattu etelään siitä, missä Nela jäi bussista. Bussihan tuli etelän/koillisen suunnasta. Miksi Nela olisi lähtenyt kohti tulosuuntaansa? Paitsi jos hän aikoi kävellä takaisin kotiin.
Kuinka usein olet matkustanut bussilla?
Oletko kuullut paikasta nimeltä bussipysäkki?