Ukraina: Venäjä jätti jälkeensä ruumiita ja ryöväsi Hersonin eläintarhasta pesukarhut ja riikinkukot
Ukraina kertoo tutkivansa yli neljääsataa sotarikosta Hersonissa. Järjestön mukaan ryövääminen on ollut laajamittaista: ”Kaikki mikä on ollut irti otettavissa, on otettu.”
12:23
UKRAINALAISET sotilaat ja viranomaiset ovat viime päivinä pyrkineet saamaan selvyyttä siitä, millaista kauhua, tuhoa ja sotkua Venäjän sotilaat ovat aiheuttaneet Hersonin kaupungissa, jonka Ukraina sai takaisin haltuunsa viime viikon lopulla.
Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin sunnuntaisen puheen mukaan venäläiset ovat syyllistyneet ”samaan raakalaismaisuuteen” Hersonissa kuin muillakin aiemmin vallatuilla ja vapautetuilla alueilla. Hänen mukaansa ukrainalaiset tutkivat jo yli neljääsataa sotarikosta, joita Hersonissa epäillään tehdyn.
Zelenskyi ei kertonut tarkemmin, millaisista teoista venäläisiä epäillään, mutta hänen mukaansa ”sekä siviilien että sotilashenkilöiden ruumiita” löytyy vapautetusta kaupungista. ”Löydämme ja viemme oikeuden eteen jokaisen murhaajan”, hän totesi puheessaan.
Aiemmin Ukrainan vapauttamilta alueilta esimerkiksi Kiovan ja Harkovan alueilta on raportoitu raiskauksista, kiduttamisista ja summittaisista teloituksista. Viime viikolla julkaisemassaan katsauksessa Ukrainan valtionsyyttäjä kertoi, että venäläisiä epäillään yli 46 000 eri rikoksesta helmikuussa alkaneen suurhyökkäyksen yhteydessä.

Sairaalahoidon puutteen vuoksi kuolleen miehen ruumis lojui ulkosalla Hersonissa maanantaina.
RAAKUUKSIEN ohella venäläissotilaiden epäillään tuhonneen Hersonissa infrastruktuuria laajasti sekä kylväneen miinoja ja pommiansoja joka puolelle kaupunkia. Brittilehti The Guardian esimerkiksi kertoo, että sunnuntaihin mennessä ukrainalaiset ilmoittivat siivonneensa jo yli 2 000 räjähdettä kaupungista.
Myös hersonilaisten omaisuuden ryövääminen on ollut laajamittaista.
”Vetäytyessään Hersonista Venäläiset valloittajat varastivat noin 15 000 taideteosta, lääketieteellisiä laitteita, tavanomaisia kodin tarpeistoja wc-istuimista pesukoneisiin… periaatteessa kaikki mikä on ollut irti otettavissa, on otettu, aurinkopaneeleista autoihin”, kertoi harkovalainen ihmisoikeusjärjestö KhPG verkkosivuillaan.
Järjestö mainitsee esimerkiksi sen, että venäläiset ovat vieneet Hersonista sijaitsevasta Pyhän Katariinan kirkosta kaupungin perustajan, sotamarsalkka Grigori Potjomkinin luut ja häntä esittävän patsaan. HS kertoi luuvarkaudesta lokakuun lopulla tässä artikkelissa.
YHDYSVALTALAINEN The Washington Post -lehti kertoi sunnuntaina, että venäläissotilaiden vetäytymisen yhteydessä Hersonin eläintarhasta ryövättiin useita eläimiä, kuten seitsemän pesukarhua, kaksi naarassutta, riikinkukkoja, laama ja aasi.
Ukrainan puolustusministeriö julkaisi Twitterissä videon, jossa näkyy useiden mediatietojen mukaan Krimillä toimivan yksityisen eläintarhan omistaja Oleg Zubkov. Videolla hän siirtää tottumattomin oloisin ottein pesukarhun hännästä kuljetushäkkiin.
Zubkov pyörittää Krimillä Taigan-nimistä ”leijonapuistoa”. Meduza-sivuston mukaan Zubkov sai aiemmin tänä vuonna vankeustuomion, kun hänen eläintarhansa tiikeri oli purrut yksivuotiasta lasta. Hänet on äskettäin vapautettu.
Taigan-puiston verkkosivujen mukaan eläintarhassa on noin 60 afrikkalaista leijonaa, joilla on käytössään yli 30 hehtaarin kokoinen alue.
Venäläisen uutistoimisto Tassin mukaan Hersonin eläintarhan eläimet on ”evakuoitu” Krimille. Uutistoimiston mukaan eläimet on määrä palauttaa Hersoniin, kun väkivaltaisuudet lakkaavat.