vituiksmän kirjoitti: Ti Joulu 20, 2022 1:33 am
Ketjussa näemmä joku ottaa Scott Ritterin lässytykset vakavasti
Khersonhan ei ollut mikään iso voitto siltä osin että olisi esim. kalustoa saatu hirveästi mutta Kharkiv olikin sitten eri. Sinne jättivät vitusti ammusta ja kalustoa. Eli oli ns. kusi sukassa karkuun. HIMARS ja tykistö hoiteli nätisti apuun tulossa olleet ryssät tuossa offensiivissa. Oli melkoinen näytös. Kherson oli muista syistä valtava voitto Ukrainalle ja se tuska ryssäkannuilla + koomiset selittelyt ryssäboteilta
Harmi että mutavelli tuli ja siihen tössäs tää iso offensiivi hetkeksi Ukrainalta. Nyt alkaa ilmeisesti maa jäätyy ja alettu näkemään HIMARS iskuja linjojen taakse. Bayaktaritkin tullaan takuulla taas näkemään. Noita Ukraina käyttänyt helvetin fiksusti. Hauska kun ryssäbotit naureskeli ivallisesti ennen Kharkiv offensiivia että missä ne Bayaktarit on. No hiljenivät sitten kun alko taas Bayaktar näytös mutta eivät ota opiksi nämä. Nyt sama laulu. Eipä se ryssän armeijakaan ota oikein opiksi mistään, että sinänsä samaa jengiä.
Täysin höpöhöpöä että Kharkiviin olisi jäänyt kalustoa jotenkin ylimääräisesti. Venäjä aloitti joukkojensa pois vetämisen alueelta toista kuukautta ennen Ukrainan "suurta " "vastahyökkäystä"
Tosiasia on että Venäjä toteutti Kharkivin ja Khersonin tapauksissa tismalleen operaation tavoitteita ja harvensi Ukrainan joukkoja todella tuntuvasti. Kymmeniä tuhansia vainajia jäi Ukrainalta pellon lannoitteeksi näiden "informaatio vastahyökkäysten" tuloksena.
Saivat toki lisää rahaa ja pelivehkeitä sekä ansiotonta mainintaa mediassa.
Ps eipä ole Bayraktareita juu näkynyt eikä tule näkymään
Vituixmän tosiaankin.
Kappas vaan iltalehti on saanut otsikon aivan oikein.
Juu noinhan se ryssäbottien narratiivi meni. Kaikki suunnitelmien mukaan
Tätä narratiivi käännöstähän piisaa ryssien puolelta.
Tosiasia on että turpaan ottivat ja pahasti. Bayktarit oli messissä offensiivissa ja tulevat jatkossakin olemaan. Juu juu ja tiedän että ovat kaikki jo moneen kertaan pudottaneet. Olihan ne jo ennen Offensiivia tiputettu. Sieltä vaan silti tulivat.
Ryssänarratiivin yksi isoimmista mokista oli se että alettiin heti alussa liiottelemaan niin vitusti, koska luultiin että nopea operaatio. Nyt ei tietenkään ole voinut kertoa vähempää päivittäisistä "onnistumisista" ja siksi esim. ilmavoimat tainneet tuhota jo kolmesti. Hauskaahan teidän läppää on lukea ja odotan jo innolla uutta narratiivia kun Bakhmut ei onnistukkaan.
Bakhmut Holds!
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Ti Joulu 20, 2022 2:29 am
Kirjoittaja sikakoira
Tosiasia on että kannattaa huomioida tosiasiat
Nää grillaamiset on aina yhtä upeita
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Ti Joulu 20, 2022 2:39 am
Kirjoittaja vituiksmän
↑
Juu se tosiaan suorastaan hämmentää välillä miten helposti ryssäboteilla nuo tosiasiat unohtuu...No viihdearvo jäljellä. Ihan hyviä nauruja saa ja nää narratiivikäännökset on ihan parhautta
Juu tykkään grilleistä:
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
vituiksmän kirjoitti: Ti Joulu 20, 2022 1:33 am
Ketjussa näemmä joku ottaa Scott Ritterin lässytykset vakavasti
Khersonhan ei ollut mikään iso voitto siltä osin että olisi esim. kalustoa saatu hirveästi mutta Kharkiv olikin sitten eri. Sinne jättivät vitusti ammusta ja kalustoa. Eli oli ns. kusi sukassa karkuun. HIMARS ja tykistö hoiteli nätisti apuun tulossa olleet ryssät tuossa offensiivissa. Oli melkoinen näytös. Kherson oli muista syistä valtava voitto Ukrainalle ja se tuska ryssäkannuilla + koomiset selittelyt ryssäboteilta
Harmi että mutavelli tuli ja siihen tössäs tää iso offensiivi hetkeksi Ukrainalta. Nyt alkaa ilmeisesti maa jäätyy ja alettu näkemään HIMARS iskuja linjojen taakse. Bayaktaritkin tullaan takuulla taas näkemään. Noita Ukraina käyttänyt helvetin fiksusti. Hauska kun ryssäbotit naureskeli ivallisesti ennen Kharkiv offensiivia että missä ne Bayaktarit on. No hiljenivät sitten kun alko taas Bayaktar näytös mutta eivät ota opiksi nämä. Nyt sama laulu. Eipä se ryssän armeijakaan ota oikein opiksi mistään, että sinänsä samaa jengiä.
Täysin höpöhöpöä että Kharkiviin olisi jäänyt kalustoa jotenkin ylimääräisesti. Venäjä aloitti joukkojensa pois vetämisen alueelta toista kuukautta ennen Ukrainan "suurta " "vastahyökkäystä"
:
Kappas vaan iltalehti on saanut otsikon aivan oikein.
– Viimeistään tammikuun lopulla tapahtunee jokin suurempi käänne. Kun maa on jäässä, niin jompikumpi varmasti lähtee hyökkäämään.
Arvatkaa kumpi puoli se on . Aseeton Ukraina vai Venäjä
194 000 solttua Ukrainalla jäljellä joten siitä on helppo tehdä laskelmia kuinka operaatio etenee Ukrainan puolella
Toki siis reserviä löytyy naisia koululaisia ja vanhuksia rivejä täyttämään mutta sotilaat ovat siis tuossa.
+
Jokunen tuhat palkkasotilas.
Peli on enemmän kuin selvä.
No shit, sherlock Ukraina bluffaa. Sitähän se Ukraina on tehny ryssille jo aivan siitä hostomelin lentokentän valtaamisyrityksestä lähtien ja sama meno jatkuu Höplästä on vedetty ryssiä niin kuin ryssän trolleja. 100 000 kuolutta ryssää jouluun mennessä mutta silti kolmen päivän ''erikoisoperaatio'' etenee täysin suunnitelmien mukaan
Lainausta lyhennetty muutamalla rivillä
-NILS-
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Ti Joulu 20, 2022 2:50 am
Kirjoittaja vituiksmän
↑
No joo kyllähän ryssää on viety ku litran mittaa mutta nää jampat ritterit,macgrecorit ja sun muut ryssäbotit on vaan ollu, jos mahdollista, niin vieläkin enemmän kuutamolla koko sodan ajan
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Ti Joulu 20, 2022 2:58 am
Kirjoittaja sikakoira
Mikähän mahtaisi Ukrainan mielestä olla kovempi rangaistus kuin suomenkin median ylistämän Kraken yksikön teloitus paikan päällä
Ukrainan ylipäällikkö haluaa tiukempia rangaistuksia rintamakarkuruudesta
Ukrainan armeijan ylipäällikkö Valeri Zaluzhnyi suosittelee presidentti Volodymyr Zelenskyille tiukempia laillisia seurauksia rintamakarkuruudesta ja käskyjen noudattamasta jättämisestä, kirjoittaa The Kiyv Independent.
Zaluzhnyin mukaan aukot nykyisessä lainsäädännössä, joka mahdollistaa vain sakkorangaistukset tai ehdonalaisen vankeuden, ovat epäoikeudenmukaisia. Ne aiheuttavat häviöitä henkilöstössä, alueissa ja siviilien hengissä.
Zaluzhnyi sanoi Facebookissa julkaistulla videolla armeijan arvostavan kurinalaisuutta ja armeijan komentajien kannattavan kovempaa lainsäädäntöä.
Tästä tapahtumasta löytyy myöskin toinen video henkilönäkökulmasta mutta en tiedä onko Tubessa.Telegrammilla ainakin.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Ti Joulu 20, 2022 3:01 am
Kirjoittaja leatherman73
Erikoisraporttipossu luki vain otsikon kun luuli sen olevan jotenkin ryssille edullinen ostsikko. Perehdytäämpä itse uutiseen hieman tarkemmin.
Venäjän asevoimat eivät tajunneet helmikuussa joutuvansa hyökkäämään. He luulivat, että tehtävä on vain painostaa, joten sinne lähdettiin painostusryhmityksellä. Lisäksi heillä oli kaikista viidestä sotilaspiiristä parhaat joukot ja varusteet, jotka Ukraina on aika hyvin saanut tuhottua.
yt mobilisoiduista 150 000 henkilöä on laitettu etulinjaan, ja Karin mukaan heidän hyötynsä on ollut vähäinen. Toinen yhtä suuri joukko on vielä koulutuksessa, ja sen avulla jonkinlaisia taistelujoukkoja saa perustettua.
– 150 000 koulutettua voi tuntua paljolta, mutta en usko näiden olevan erityisen motivoituneita käymään tätä taistelua. Sillä on paljon painoarvoa.
enraalimajuri evp Pekka Toveri otti myös sunnuntaina kantaa Venäjän mahdollisesti lähiajoille suunnittelemaan ”suurhyökkäykseen”. Hänestäkin edellytykset Ukrainan linjat läpäisevälle hyökkäykselle ovat heikot.
– Ukraina muodostaa reservejä ja varautuu koko ajan. Muutama satatuhatta kasaan raavittua reserviläistä ei ole hyökkäysarmeija. En usko että Venäjällä on alkuvuodesta kykyä Ukrainaa vakavasti uhkaavaan suurhyökkäykseen. Reserviläisiään se saa kyllä mittavasti tapatettua, Toveri kirjoitti
Sitähän se Ukraina on tehny ryssille jo aivan siitä hostomelin lentokentän valtaamisyrityksestä lähtien ja sama meno jatkuu
Mikä yritys ?
Kyllä se Hostomelin kenttä valloitettiin Venäjän puolelta
Edelleen on ryssän hallussa? . Eiku niin joo. Sekin luovutettiin takas Ukrainalle hyvän tahdon eleenä eikä yhtään ryssien kuperkeikkamiestä kuollut
No juurihan näin nimenomaan tapahtui hyväntahdon eleenä maaliskuussa saavutetun rauhan neuvottelun tuloksena jonka sitten huhtikuussa Boris Johnson kävi länsimaiden nimissä tuhoamassa ja jonka tapahtuman seurauksia nyt siten saamme seurata.
Nyt Ukrainalle ei tarjota kuin ehdotonta sopparia ja siihen on tyytyminen.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Kyllä se Hostomelin kenttä valloitettiin Venäjän puolelta
Edelleen on ryssän hallussa? . Eiku niin joo. Sekin luovutettiin takas Ukrainalle hyvän tahdon eleenä eikä yhtään ryssien kuperkeikkamiestä kuollut
No juurihan näin nimenomaan tapahtui hyväntahdon eleenä maaliskuussa saavutetun rauhan neuvottelun tuloksena jonka sitten huhtikuussa Boris Johnson kävi länsimaiden nimissä tuhoamassa ja jonka tapahtuman seurauksia nyt siten saamme seurata.
Nyt Ukrainalle ei tarjota kuin ehdotonta sopparia ja siihen on tyytyminen.
Kyllä näin on . Ryssät varmaan seuraavaksi ihan vain hyvän tahdon eleenä lähtee kotiin ja jättää Ukrainan rauhaan? Sotimisesta ei tuu lasta eikä paskaa niin joko ois korkea aika pelastaa se mitä pelastettavissa on ettei ryssien tarvis ihan 1700-luvulle asti vajota.?
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Ti Joulu 20, 2022 6:19 am
Kirjoittaja Virdon
leatherman73 kirjoitti: Ti Joulu 20, 2022 2:41 am
100 000 kuolutta ryssää jouluun mennessä mutta silti kolmen päivän ''erikoisoperaatio'' etenee täysin suunnitelmien mukaan
Kammottava tilanne muutoin kyllä Ukrainassa, mutta tämä että tätä luokkaa on maailmasta vähempänä sotarikollisia valloittajia, lämmittää näin jouluna hiukan mieltä.
Täällä haluttiin kysellä esimerkkejä että kenen muun erikoisoperaatio olisi sujunut näinkin nopeasti(ja tietysti aivan suunnitelmien mukaankin). Voisi myöskin kysyä samalla että kenenkä muun erikoisoperaatio(joka ei ole edes siis lainkaan sota), on käynyt näin tavattoman kalliiksi niin kaatuneissa kuin kalustomenetyksinkin.
Sodassa voisin ymmärtää noin isot tappiot, mutta että pelkkä "suunnitelmien mukaan mennyt erikoisoperaatio". Pensasneuvostoliittolaiset saavat sellaisenkin sitten muuttumaan melkoiseksi viipyileväksi verilöylyksi.