Re: Kiusaamisesta
Lähetetty: Ma Marras 28, 2016 10:53 pm
Näin kasvatat lapsen, joka ei kiusaa – empatian opetus on unohtunut vanhemmilta, sanoo professori
Temperamentilla ei voi selittää huonoa käytöstä. Jokainen voi oppia käyttäytymään hyvin, sanoo psykologian emeritaprofessori Liisa Keltikangas-Järvinen.
HELSINGIN SANOMAT
”KUKAAN ei kysy, kuinka kasvattaa lapsi, joka ei kiusaa”, ihmetteli psykologian emeritaprofessori Liisa Keltikangas-Järvinen viime viikon torstaina Helsingin Sanomissa. Muutos keskustelussa on huomattava, sillä 1980-luvulla Keltikangas-Järvistä pyydettiin jatkuvasti luennoimaan lasten aggression vähentämisestä ja siitä, miten kasvatetaan muut huomioon ottava lapsi.
Kysytään siis: miten kasvattaa lapsi, joka ei kiusaa?
”Opettamalla lapselle empatiataitoja ja moraalia”, Keltikangas-Järvinen toteaa.
Ja näin sen teet:
Alle kouluikäiset: näin kasvatat lapsen, joka ei kiusaa
Näin voit toimia, kun pieni lapsi suuttuu ja esimerkiksi huitaisee kaveria lapiolla.
1. Puutu väärään käytökseen joka ikinen kerta.
2. Tuo lapselle selkeästi ilmi, että näin ei saa tehdä, tuo oli väärin tehty.
3. Kerro lapselle, mikä olisi se toivottu käytös.
4. Tuo samaan aikaan ilmi, miltä toisesta lapsesta tuntuu: ”Katso, toista itkettää, hänestä tuntuu pahalta.”
Ihan pienelle, 1-vuotiaalle lapselle, riittää napakka ei. Hän ei ymmärrä vielä pitkiä selityksiä. Pieniä, 2–3-vuotiaita lapsia ei pidä rangaista aggressiivisesta käytöksestä. Riittää, kun pitää huolen, että lapsi ei pääse aggressiivisellä käytöksellä siihen päämäärään, mitä tavoittelee. Jos lapsi riuhtoo lelun toisen kädestä, täytyy pitää huoli, että lapsi ei saa lelua.
Kouluikäiset: näin kasvatat lapsen, joka ei kiusaa
Aggressiivisella ja ei-aggressiivisella lapsilla on Keltikangas-Järvisen mukaan suuria eroja siinä, miten nämä tulkitsevat sosiaaliset tilanteet. Tulkinnasta alkaa päättelyketju, joka lopulta määrää valitun käyttäytymistavan.
”1980-luvulla löydettiin vakuuttavaa evidenssiä, että kun tätä päättelyketjua muutetaan, myös käyttäytyminen muuttuu.”
Niinpä lapsen kanssa on harjoiteltava koko päättelyketjua vaihe vaiheelta. Se voi tapahtua näin, jos esimerkiksi Wilma-merkintä kertoo lapsen olleen osallisena kahnauksessa.
1. Aggressiivinen lapsi tulkitsee tilanteen usein niin, että häntä on ärsytetty. Lapsen kanssa voi käydä läpi hankausta aiheuttaneen tilanteen vaihe vaiheelta: miten lapsi alussa tulkitsi tilanteen? Lapselle voi tarjota vaihtoehtoisia tulkintoja: entä jos se olikin näin tai noin? Entä kiinnittikö lapsi huomiota siihen ja siihen?
2. Miettikää, mikä oli tilanteessa se ongelma.
3. Miettikää vaihtoehtoisia toimintatapoja ongelmaan. Lapsella pitää olla vaihtoehtoja ja hänen pitää oppia miettimään erilaisia toimintatapoja.
4. Opetelkaa arvioimaan seurauksia. Miten eri toimintatavat vaikuttavat tilanteeseen ja toisten tunteisiin?
Aikuisen on johdonmukaisesti opetettava lapselle, miten tilanteisiin voi reagoida aggressiivisten tapojen sijaan empaattisesti.
”Ihminen tarttuu aggressioon silloin kun ei enää kykene muuhun, kun muut keinot on lopussa. Lapsi tarttuu aggressioon, kun hänellä ei vielä ole muita keinoja reagoida.”
Kenestä sitten tulee kiusaaja?
Eihän minun lapseni kiusaa, ajattelee moni. Useimmille vanhemmille tuleekin Keltikangas-Järvisen mukaan yllätyksenä, että oma lapsi on kiusannut.
”Lapselta voi kysyä suoraan, onko tämä koskaan kiusannut ketään. Pitää olla valmis kuuntelemaan rehellisesti.”
Vanhempi voi myös pohtia, onko lapsella taipumuksia ja halua käyttää valtaa.
”Usein kiusaaminen alkaa päiväkodissa. Lapsi määrää kenen kanssa ollaan ja mitä leikitään. Lapsi lähtee pienin askelin liikkeelle ja kokeilee, kuinka pitkälle voi mennä”, Keltikangas-Järvinen sanoo.
Lapsen huonoa käytöstä selitetään nykyään hänen yksilöllisellä temperamentillaan, vaikka käytös ja temperamentti on kaksi eri asiaa, Keltikangas-Järvinen sanoo. Jokainen voi oppia käyttäytymään hyvin. Aikuiset eivät saa jättää lasta temperamentinsa armoille, vaan heidän tehtävänsä on opettaa lapselle käytännön käytöstaitoja.
”Vanhemmat voisivat antaa lapsille valmiita sanoja suuhun: jos kaverilla on uusi laukku, mene sanomaan sille, että onpa kaunis laukku.”
Temperamentilla ei voi selittää huonoa käytöstä. Jokainen voi oppia käyttäytymään hyvin, sanoo psykologian emeritaprofessori Liisa Keltikangas-Järvinen.
HELSINGIN SANOMAT
”KUKAAN ei kysy, kuinka kasvattaa lapsi, joka ei kiusaa”, ihmetteli psykologian emeritaprofessori Liisa Keltikangas-Järvinen viime viikon torstaina Helsingin Sanomissa. Muutos keskustelussa on huomattava, sillä 1980-luvulla Keltikangas-Järvistä pyydettiin jatkuvasti luennoimaan lasten aggression vähentämisestä ja siitä, miten kasvatetaan muut huomioon ottava lapsi.
Kysytään siis: miten kasvattaa lapsi, joka ei kiusaa?
”Opettamalla lapselle empatiataitoja ja moraalia”, Keltikangas-Järvinen toteaa.
Ja näin sen teet:
Alle kouluikäiset: näin kasvatat lapsen, joka ei kiusaa
Näin voit toimia, kun pieni lapsi suuttuu ja esimerkiksi huitaisee kaveria lapiolla.
1. Puutu väärään käytökseen joka ikinen kerta.
2. Tuo lapselle selkeästi ilmi, että näin ei saa tehdä, tuo oli väärin tehty.
3. Kerro lapselle, mikä olisi se toivottu käytös.
4. Tuo samaan aikaan ilmi, miltä toisesta lapsesta tuntuu: ”Katso, toista itkettää, hänestä tuntuu pahalta.”
Ihan pienelle, 1-vuotiaalle lapselle, riittää napakka ei. Hän ei ymmärrä vielä pitkiä selityksiä. Pieniä, 2–3-vuotiaita lapsia ei pidä rangaista aggressiivisesta käytöksestä. Riittää, kun pitää huolen, että lapsi ei pääse aggressiivisellä käytöksellä siihen päämäärään, mitä tavoittelee. Jos lapsi riuhtoo lelun toisen kädestä, täytyy pitää huoli, että lapsi ei saa lelua.
Kouluikäiset: näin kasvatat lapsen, joka ei kiusaa
Aggressiivisella ja ei-aggressiivisella lapsilla on Keltikangas-Järvisen mukaan suuria eroja siinä, miten nämä tulkitsevat sosiaaliset tilanteet. Tulkinnasta alkaa päättelyketju, joka lopulta määrää valitun käyttäytymistavan.
”1980-luvulla löydettiin vakuuttavaa evidenssiä, että kun tätä päättelyketjua muutetaan, myös käyttäytyminen muuttuu.”
Niinpä lapsen kanssa on harjoiteltava koko päättelyketjua vaihe vaiheelta. Se voi tapahtua näin, jos esimerkiksi Wilma-merkintä kertoo lapsen olleen osallisena kahnauksessa.
1. Aggressiivinen lapsi tulkitsee tilanteen usein niin, että häntä on ärsytetty. Lapsen kanssa voi käydä läpi hankausta aiheuttaneen tilanteen vaihe vaiheelta: miten lapsi alussa tulkitsi tilanteen? Lapselle voi tarjota vaihtoehtoisia tulkintoja: entä jos se olikin näin tai noin? Entä kiinnittikö lapsi huomiota siihen ja siihen?
2. Miettikää, mikä oli tilanteessa se ongelma.
3. Miettikää vaihtoehtoisia toimintatapoja ongelmaan. Lapsella pitää olla vaihtoehtoja ja hänen pitää oppia miettimään erilaisia toimintatapoja.
4. Opetelkaa arvioimaan seurauksia. Miten eri toimintatavat vaikuttavat tilanteeseen ja toisten tunteisiin?
Aikuisen on johdonmukaisesti opetettava lapselle, miten tilanteisiin voi reagoida aggressiivisten tapojen sijaan empaattisesti.
”Ihminen tarttuu aggressioon silloin kun ei enää kykene muuhun, kun muut keinot on lopussa. Lapsi tarttuu aggressioon, kun hänellä ei vielä ole muita keinoja reagoida.”
Kenestä sitten tulee kiusaaja?
Eihän minun lapseni kiusaa, ajattelee moni. Useimmille vanhemmille tuleekin Keltikangas-Järvisen mukaan yllätyksenä, että oma lapsi on kiusannut.
”Lapselta voi kysyä suoraan, onko tämä koskaan kiusannut ketään. Pitää olla valmis kuuntelemaan rehellisesti.”
Vanhempi voi myös pohtia, onko lapsella taipumuksia ja halua käyttää valtaa.
”Usein kiusaaminen alkaa päiväkodissa. Lapsi määrää kenen kanssa ollaan ja mitä leikitään. Lapsi lähtee pienin askelin liikkeelle ja kokeilee, kuinka pitkälle voi mennä”, Keltikangas-Järvinen sanoo.
Lapsen huonoa käytöstä selitetään nykyään hänen yksilöllisellä temperamentillaan, vaikka käytös ja temperamentti on kaksi eri asiaa, Keltikangas-Järvinen sanoo. Jokainen voi oppia käyttäytymään hyvin. Aikuiset eivät saa jättää lasta temperamentinsa armoille, vaan heidän tehtävänsä on opettaa lapselle käytännön käytöstaitoja.
”Vanhemmat voisivat antaa lapsille valmiita sanoja suuhun: jos kaverilla on uusi laukku, mene sanomaan sille, että onpa kaunis laukku.”