No tuota. Ensinnäkin, on täysin mahdotonta hankkia luotettavia tilastoja 1900-lukua edeltävältä ajalta. Toiseksikin, jopa minä matikantaidoillani osaan laskea, paljonko susien tappomäärä olisi, jos kantojen koot suhteutettaisiin toisiinsa: Edelleen nollaBombay kirjoitti:Ei puhuttu pelkästään 1900-luvusta ja jos aletaan vertamaan TODELLISESTI niin pitää laskea tappoja suhteessa koirien/susien lukumäärään. Edelleenkin oikeaan tutkimukseen linkkiä, kiitos. Kelpaa myös tilastot koirien tekemiin "murhiin" Suomessa ihan mielenkiinnost. Ja jos ajattelee niin, että olisiko sudet tappaneet ihmisiä enemmän kuin koirat jos kanta olisi yhtä iso?
Mielestäni on uskomattoman kyseenalaista ihmetellä miksi koirat sallitaan Suomessa jos on muutama ikävä tapaus sattunut (en tiedä monta), mitä vaihtoehtoja olisi, tapettaisiin kaikki koirat ennaltaehkäisevänä keinona vai mitä siis tarkoitetaan nyt?
Ja vielä kerran selventääkseni (vaikka epäilenkin, että tarkoitit viestisi Docille?), minä en todellakaan kannata koirien joukkolahtaamista tai edes kannan minkäänlaista pienentämistä. Enkä vihaa koiria, itseasiassa rakastan mokomia karvaturreja, vaikkei itse sellaista omistakaan