Auerin teki tutkintapyynnön poliisien toimista
Re: Auerin teki tutkintapyynnön poliisien toimista
Puolustukselle olisi toki kelvannut, että oikeus olisi käsitellyt kaikkea mahdollista ja mahdotonta ihan maailman tappiin asti. Jo tälläkin aineistomäärällä ja ansiokkaan poliisityön jäsentelyllä hovi putosi kärryiltä.
Re: Auerin teki tutkintapyynnön poliisien toimista
Olen siirtynyt keskusteluun Ruotsissa siitä kuinka Thomas Quickin tunnustukset johtivat oikeuslaitoksen harhaan kymmeneksi vuodeksi. Nyt ollaan kahdeksaa murhatuomiota purkamassa. Suomeen verrattuna on olennaista tasapuolinen keskustelu. Nyt ovat oikeuslaitoksen arvostelijat niskanpäällä, mutta Quick pysyy vankimielisairaalassa. Hänen vapauksiaan esiintyä mediassa on rajoitettu kuten Anneli Auerille tehtiin joulukuussa 2011. Syyttäjä ja entinen oikeuskansleri painavae päälle, mutta ovat ehdottomassa vähemmistössä
Suomeen pätevät opit siitä, että väärän tunnustuksen hyväksikäyttö johtaa oikeuslaitoksen umpikujaan. Anneli Auer on nyt tehnyt poliisi-ilmoituksen siitä, että poliisi puristi hänestä väärän tunnustuksen. Puolustajaa ei ollut paikalla

-
ulkosuomalainen
- Michael Knight
- Viestit: 4021
- Liittynyt: Su Huhti 25, 2010 3:08 pm
Re: Auerin teki tutkintapyynnön poliisien toimista
taavetti -- mina kommentoin ylla lahinna tuota salaamista. Etta huonosti oli salattu, jos yrittivat. Tai sitten olettavat katkoista loytyvan viela jotain, josta edes JJ tai Makinen eivat tieda/ole osanneet kertoa.taavetti kirjoitti
Vakavin rikosepäily on esitutkinta-aineiston manipulointi jättämällä pois olellisia, Auerin syyllisyyttä vastaan puhuvia todisteita. Niiden olemassaolokin on lehden mukaan salattu.
Valhalla -- jos ma oikein luen, noi sun kopsaamat kohdat koskevat alaikaista epailtya. Tassa tapauksessa muksu oli ainakin tuolloin 2009 kuultaessa viela pelkastaan asianomistaja ja todistaja. Edelleen --eikohan lapsellakin ole oikeus kieltaytya todistamasta lahiomaista vastaan? Tuliko kukaan kertoneeksi muksulle?
Nothing sways the stupid more than arguments they can't understand.
Cardinal de Retz, Memoires (1781)
When a wise man points at the moon, the imbecile examines the finger.
Confucius
Cardinal de Retz, Memoires (1781)
When a wise man points at the moon, the imbecile examines the finger.
Confucius
Re: Auerin teki tutkintapyynnön poliisien toimista
Kyllä, kyllä. Ei lasta voi pakottaa puhumaan. Lasta voi silti kuulla ilman vanhempiaan. Ihan ok vanhempia ei heitäkään oteta kuulemiseen jos se ei ole välttämätöntä. Lapsi ei puhu samoin vanhempien kuullen kuin muutoin. Ja lisäksi emme tiedä millä statuksella poliisit lasta halusivat kuulla peitepoliisin ja tilakuuntelun aikoihin. Emme myöskään tiedä oliko lapsella mitään kuulemista vastaan. Ja ainakaan minulla ei ole tietoa informoitiinko sosiaalihuoltoa kuulemisesta.
Lapsen etu on oltava silti poliiseilläkin kaiken edellä mutta kuka edun määrittää. Heillä saattoi olla käsitys, että on lapsen etu jos surmaaja - etenkin jos on Anneli - saadaan kiinni. Samaten lapsi on ensimmäinen isänsä oikeuden perillinen ja oikeutettu siihen, että isä saa oikeutta kuoltuaankin.
En näe mitään hämärää, että poliisit käyttivät tilaisuutta hyväkseen ja kuulivat lasta ilman äidin suoraa vaikutusta tai tietoa. Sen sijaan tapa jolla kuuleminen suoritettiin voi olla aiheesta kritisoitu. Alaikäisten kuulemiseen on edelleen aniharva poliisi koulutettu ja nämä porilaiset nyt eivät taitaneet aikuistenkaan kuulusteluja.

33 § (27.6.2003/645)
Tutkija voi kieltää vajaavaltaisen 1 ja 2 momentissa tarkoitetun edustajan läsnäolon kuulustelussa, jos tätä epäillään tutkittavana olevasta rikoksesta.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1987/19870449#P33
Re: Auerin teki tutkintapyynnön poliisien toimista
Siinä tilanteessa lapset eivät olleet huostaanotettuja. Kun poliisi on toiminut noin, poliisi toimi lain vastaisesti. Ne lainaamasi pykälät eivät muuta tilannetta ja on selvää, että tuo ei ole mennyt lapsen edun mukaan. Eipä lasten sen aikaisissa kuulusteluissa paljoa muukaan. Oikeus ei toteutuisi, jos hovioikeuden moitteiden jälkeen ei kukaan olisi laittanut minkäänlaista tutkintaa ainakin kuulusteluista alulle.Valhalla kirjoitti:Mielestäni saa, koska lapsen ainoa huoltaja on murhasta epäiltynä - mutta paikalla on oltava lastensuojeluviranomainen. Voisihan tämän tarkistaa kun ehtii.
Re: Auerin teki tutkintapyynnön poliisien toimista
Olen eri mieltä. En kylläkään kuulustelujen laadusta vaan siitä, että saiko lapsen hakea kuultavaksi äidin tietämättä. Huostaanotolla ei ole tämän kanssa mitään tekemistä. Lapsi tarvitsi edustajan kuulemiseen ja sen tuli tapahtua hänen etuaan ajatellen ja ilman pakkoa puhumisesta mutta äidin epäiltynä ei tarvinnut asiasta tietää etukäteen. Näin se laki sanoo.
Re: Auerin teki tutkintapyynnön poliisien toimista
Saat olla eri mieltä, mutta huoltaja on se joka päättää lapsesta. Mm. lastensuojelulain 4 luvussa käsitellään asiaa. Kukaan viranomainen, ei edes lastentarhan opettaja ei vie lasta sieltä, minne vanhemmat on jättäneet lapsen hoitoon ilman suostumusta. Asiaa on käsitelty oikeusasteissakin ja päiväkodit eivät edes luovuta lapsia kenellekään muulle kuin vanhempien valtuuttamille.Valhalla kirjoitti:Olen eri mieltä. En kylläkään kuulustelujen laadusta vaan siitä, että saiko lapsen hakea kuultavaksi äidin tietämättä. Huostaanotolla ei ole tämän kanssa mitään tekemistä. Lapsi tarvitsi edustajan kuulemiseen ja sen tuli tapahtua hänen etuaan ajatellen ja ilman pakkoa puhumisesta mutta äidin epäiltynä ei tarvinnut asiasta tietää etukäteen. Näin se laki sanoo.
Re: Auerin teki tutkintapyynnön poliisien toimista
Mutta päiväkotihakemisesta ollaankin vähän eri pykälien äärellä kun lapsen ainoa huoltaja on epäiltynä sen toisen huoltajan murhasta ja lapsi on silminnäkijänä.
http://www.sosiaaliportti.fi/fi-FI/last ... sprosessi/
Ei hyväksikäyttöepäilyssäkään epäiltyä vanhempaa oteta mukaan kuulemiseen. Epäily murhasta ja vieläpä toisen huoltajan ei ole kovin paljon lievempi lapseen kohdistuvan uhan epäily kun lapsi on vielä silminnäkijänä. Silti tietenkin lapsen oikeuksista ja edunvalvonnasta on pidettävä huoli ja kuuleminen suorittaa nämä silmälläpitäen. Poliisin tulee kertoa, että äitiään vastaan ei tarvitse todistaa mutta poliisi kertoo myös, että totuudessa täytyy pysyä.

Lasta ei viedä kotoaan ilman vanhempiensa suostumusta. Ei ole sellaista silminnäkijälakia joka kumoaisi lastensuojelulakia, vaan lastensuojelulaki velvoittaa poliisiakin. Ei esitutkintalaki ole sen kanssa ristiriidassa.Valhalla kirjoitti:Mutta päiväkotihakemisesta ollaankin vähän eri pykälien äärellä kun lapsen ainoa huoltaja on epäiltynä sen toisen huoltajan murhasta ja lapsi on silminnäkijänä.
Päiväkodin toin esimerkiksi, koska se on hyvin konkreettinen, jossa viranomaiset tuntevat lapsia koskevan lain ja sieltä on juuri näitä lain kohtia koskevia oikeustapauksia. Poliisi toimi lain vastaisesti, kidnappausta ei voi tehdä kuin oikeuden päätöksellä. Vaikka vanhempaa ei oteta kuulemiseen, kyllä vanhemmat ovat tietoisia siitä, missä heidän huollettavat ovat.
Re: Auerin teki tutkintapyynnön poliisien toimista
Valhalla tuon kiteyttikin jo tuossa. Ei pedofiliasta epäillyltä huoltajaltakaan kysellä mitään suostumuksia. Kyllä se onneksi niin vain menee, että jos lapsen huotaja(t) on epäiltynä rikoksesta, niin heiltä ei lain puitteissa tarvitse kysellä yhtään mitään. Lapselle tarvitaan toki kuulusteluun edunvalvoja ja muut lain mukaiset protokollat pitää täyttyä.Flammable kirjoitti:Lasta ei viedä kotoaan ilman vanhempiensa suostumusta. Ei ole sellaista silminnäkijälakia joka kumoaisi lastensuojelulakia, vaan lastensuojelulaki velvoittaa poliisiakin. Ei esitutkintalaki ole sen kanssa ristiriidassa.Valhalla kirjoitti:Mutta päiväkotihakemisesta ollaankin vähän eri pykälien äärellä kun lapsen ainoa huoltaja on epäiltynä sen toisen huoltajan murhasta ja lapsi on silminnäkijänä.
Päiväkodin toin esimerkiksi, koska se on hyvin konkreettinen, jossa viranomaiset tuntevat lapsia koskevan lain ja sieltä on juuri näitä lain kohtia koskevia oikeustapauksia. Poliisi toimi lain vastaisesti, kidnappausta ei voi tehdä kuin oikeuden päätöksellä. Vaikka vanhempaa ei oteta kuulemiseen, kyllä vanhemmat ovat tietoisia siitä, missä heidän huollettavat ovat.
En pysty ottamaan kantaa itse kuulusteluun kun en niitä ole katsellut.
Re: Auerin teki tutkintapyynnön poliisien toimista
Siitähän tässä on kyse. Jos äiti on viety pois eikä hän tiedä että lapsi viedään tai minne lapsi viedään, ei tässä ole toimittu "protokollan" mukaan. Ei poliisi käy poimimassa lapsia kenenkään kotoa ilmoittamatta siitä vanhemmille. Siihen tarvitaan sosiaalitoimi tekemään ratkaisuja ja se tapahtuu lapsen suojelun lähtökohdista.kuolema kirjoitti:Lapselle tarvitaan toki kuulusteluun edunvalvoja ja muut lain mukaiset protokollat pitää täyttyä.
Re: Auerin teki tutkintapyynnön poliisien toimista
Kyllä vaan voi hakea. Tietenkin sosiaalitoimea informoiden - mahdollisesti syyttäjää/oikeusviranomaisia. Surmaapa puolisosi ja katso kuinka lasten käy. Saattaapi olla, että juuri lastensuojelun nimissä tästä ei äidille informoitu.Flammable kirjoitti:Siitähän tässä on kyse. Jos äiti on viety pois eikä hän tiedä että lapsi viedään tai minne lapsi viedään, ei tässä ole toimittu "protokollan" mukaan. Ei poliisi käy poimimassa lapsia kenenkään kotoa ilmoittamatta siitä vanhemmille. Siihen tarvitaan sosiaalitoimi tekemään ratkaisuja ja se tapahtuu lapsen suojelun lähtökohdista.kuolema kirjoitti:Lapselle tarvitaan toki kuulusteluun edunvalvoja ja muut lain mukaiset protokollat pitää täyttyä.
Ottamatta kantaa nyt edelleen kuulustelun asiallisuuteen niin poliisi saattoi perustella asiaa lapsen kuulemisen oikeudella. Hänellä on oikeus tulla kuulluksi myös ilman äidin ja epäillyn vaikutusta. Samaten lastensuojelullisella näkökannalla - hänen ainoaa huoltajaansa epäillään murhasta jonka silminnäkijä hän on. Näyttönä on voinut olla niin tilakuuntelua kuin peitepoliisin raportteja muun tutkinta-aineiston ohessa. Puhumattakaan siitä jos jo epäiltiin äidin vetäneen lapsensa osalliseksi tekoon tai vääristettyihin valheellisiin lausuntoihin.
Jo rikospaikalla olisi pitänyt olla sosiaalitoimi ja riittävä poliisimiehitys paikalla jotta olisi voitu varmistaa todistajien kuuleminen niin, etteivät he pääse vaikuttamaan toisiinsa. Lapset olisi tullut hetkeksi heti surmapaikalta alkaen eristää äidistään tai ainakin valvoa heidän keskusteluaan ennen kuulemisia. Ja kuulemiset olisi pitänyt tehdä heti kun mahdollista ja ilman äitiä.
Ja kun Anneli tekee valituksensa tässä vaiheessa niin yhtä hyvin jälkiviisaana voimme todeta, ettei häntä olisi saanut päästää lastensa kanssa tekemisiin lainkaan sitten surmayön. Ei olisi raiskaus-, hyväksikäyttö-, väkivalta- eikä painostussyytteitä eikä 7-vuoden tuomiota. Eli kyllä se poliisien huoli ( vihdoin tuossa vaiheessa ) ihan aiheellista oli.
Viimeksi muokannut Valhalla, La Syys 01, 2012 12:52 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: Auerin teki tutkintapyynnön poliisien toimista
Oliko lapsista tuolloin tehty lastensuojelupäätös? Jos oli ja ratkaisu oli Auerilla tiedossa, silloin on toimittu oikein, eikä äitiä pystytä tai ehditä tiedottaa lapsen olinpaikasta. Asetus esitutkinnasta ja pakkokeinoistakin viittaa lastensuojelulakiin lasten osalta. Eiköhän tästä aiheesta väittely ole turhaa, itse näen, että poliisi toimi väärin. Mielipiteitä voi kertoa, mutta kyllä poliisin kuuluu toimia lain mukaan, enkä löydä viittauksistanne yhtään lakia, jossa poliisi voisi noutaa lapset kuulusteltavaksi sopimatta asiasta laillisen huoltajan kanssa. Vanhemmilla on äärimmäisissäkin tilanteissa turvattu oikeus tietää lastensa olinpaikka.Valhalla kirjoitti:Kyllä vaan voi hakea. Tietenkin sosiaalitoimea informoiden - mahdollisesti syyttäjää/oikeusviranomaisia. Surmaapa puolisosi ja katso kuinka lasten käy. Saattaapi olla, että juuri lastensuojelun nimissä tästä ei äidille informoitu.
...
Jo rikospaikalla olisi pitänyt olla sosiaalitoimi ja riittävä poliisimiehitys paikalla jotta olisi voitu varmistaa todistajien kuuleminen niin, etteivät he pääse vaikuttamaan toisiinsa. Lapset olisi tullut hetkeksi heti surmapaikalta alkaen eristää äidistään tai ainakin valvoa heidän keskusteluaan ennen kuulemisia. Ja kuulemiset olisi pitänyt tehdä heti kun mahdollista ja ilman äitiä.
-
Lähtöruutu
- Neuvoja-Jack
- Viestit: 533
- Liittynyt: La Joulu 10, 2011 11:44 am
Re: Auerin teki tutkintapyynnön poliisien toimista
Höh, nimenomaan äärimmäisissä tilanteissa ei kyllä ole, jos esim. vanhemmat ovat uhka lapsille.Flammable kirjoitti:. Vanhemmilla on äärimmäisissäkin tilanteissa turvattu oikeus tietää lastensa olinpaikka.
Re: Auerin teki tutkintapyynnön poliisien toimista
Väärin menee flammable.
Riittää kun huoltaja saa tiedon - JÄLKIKÄTEEN.Jos poliisi kuulustelee alle 15-vuotiasta lasta, mukana voi olla esimerkiksi vanhemmat tai joku muu ihminen, joka huolehtii lapsesta. Jos poliisilla on kiire selvittää rikos, se voi kuulustella lasta heti. Poliisin täytyy heti kuulustelun jälkeen ilmoittaa kuulustelusta lapsen vanhemmille tai muille, jotka huolehtivat lapsesta.