MURHA.INFO

Nythän tuo blogikin on poistettu. Onkohan likka itse poistanut omasta tahdosta vai onko joku vaatinut. Kuitenkin aika arkaluontoisia asioita siellä kertonut.

^Epäilenpä, että joku aikuinen on ollut asialla. Ihan fiksua sinänsä, että on puuttunut asiaan. Tuon ikäisenä on kyllä parempi, että ei höpöttele sielunelämäänsä ympäriämpäri nettiä. Ja saattaahan tuota lipsahdella tutuistakin sellaisia jutskia, jotka ei ihan päivänvaloa kestä.

LAWoman kirjoitti:Hiljaseks vetää. Jälkeen jäi tytär, joka on ja tulee olemaan vielä pitkään ulkona tapahtuneesta ja kaiken tämän kamaluuden olisi ilmeisesti voinut estää sillä, että isä olisi saanut hoitoa masennukseensa. Eli jälleen tapaus, jossa ei puututtu asioihin tarpeeksi ajoissa...

Tummennus minun.
Sen enempää en ole tähän asiaan perehtynyt, en tiedä onko isä ollut avun piirissä, onko häntä sinne toimitettu läheisten taholta, onko hän halunnut hoitoa mutta ei sitä ole saanut - kaikki nämä ovat avoinna. Kuitenkin näissä kaikissa kamalissa tapahtumissa on yksi yhteinen piirre; perätään jotakin kolmatta tahoa puuttumaan asioihin.

On toki niitäkin, missä tekijä on sanonut motiiviksi sen että hoitoon pitää päästä mutta ei pääse, ja se on nykymenon yks isoimmista varjopuolista. Kuitenkin kolikolla on aina kaksi puolta, ja toisella puolella on se että aikuista ihmistä on mahdoton auttaa, jos hän ei sitä apua halua.

Tässäkin tapauksessa isä ollut ilmeisesti masentunut jo pitkään, mutta en tiedä onko hakenut apua, tai onko sitä saanut. Seuraavaksi tulee vähän OT:ta itse asiaan, mutta otan silti kantaa tähän "ei puututtu ajoissa" -ajatelmaan.

Oman ammattitaustani perusteella voin sanoa, että aina kyse ei ole siitä ettei apua saa, vaan siitä että sitä ei kertakaikkiaan oteta vastaan. Laveana esimerkkinä voisin mainita, että esim. psyk klinikalle tai mielenterveyskeskukseen tulee lähete vaikkapa nyt keski-ikäisestä tai nuoremmasta miehestä, työterveyshuollosta tai tk-lääkärin toimesta. Lähete käydään läpi, arvioidaan hoidon tarve, varataan aika, ilmoitetaan ajasta joko puhelimitse tai postitse. Aika tulee ja menee. Miestä ei välttämättä vastaanotolla näy. Ilmoitetaan uusi aika, kenties yritetään tavoitella puhelimitse, tässäkään ei aina onnistuta. Sitten lopulta, muutamia käyttämättä jääneitä aikoja myöhemmin mies lopulta tulee vastaanotolle, istuu kuin kallio eikä puhu juuri mitään. Tai jos puhuu, niin kaikin keinoin yrittää vakuuttaa ettei tosiaan ole hullu eikä ainakaan hoidon tarpeessa. Ja että vastaanotolla ollaan vaan siksi, kun joku käski. Itessä ei vikaa ole, muissa kenties voi ollakin. Alkoholia ei käytetä, ei ainakaan ongelmaksi asti. Täytetään BDI-kyselyä, josta tulee muutama yksittäinen piste jotka eivät mahdollista suoranaisen diagnoosin tekemistä. Sovitaan käytäntöjen mukaisesti viisi arviointi- ja selvittelykäyntejä, joista loppujen lopuksi käytetyksi tulee kolme aikaa, sitten ei uuteen aikaan enää suostuta. Avun tarve on selkeä, mutta vastapuoli ei sitä hyväksy eikä sitä näe. Voidaan ehottaa paritapaamista, jos on perheellinen - jopa perhetapaamista, koska perhe voisi tuoda vastaanotolle jotakin olla olisi merkitystä koko kuvion kanssa. Mutta asiakas ei tähän suostu ikinä. Hoito päättyy ennen kuin edes alkaa.

Toinen versio voi olla, että kaikki ajat kyllä käytetään ihan tarkkaan ja huolella, mutta niiden yhteydessä puhutaan vaan harrastuksista, elokuvista, radio-ohjelmista ja naapureiden ongelmista. Omista asioista ei puhuta, koska "sitä tikulla silmään joka vanhoja muistelee" ja herkästi asiakas listaa ne asiat, joista muuten ei sitten aiota puhua koska ne on vanhoja juttuja ja niillä ei ole merkitystä. Siinä saa sitten yrittää harhauttaa vasemmalta ja oikealta, mutta puolustus on ja pysyy. Käyntejä voi kertyä neljä, viisi, seitsemän... enemmän tai vähemmän, mutta mitään niistä ei jää käteen koska todellisia ongelmia ei nähdä, kuulla eikä haisteta, eikä niitä saa nostaa esille. Lopulta hoito päättyy.

Kummassakaan keississä ei tuu esille mitään sellaista, mikä antaisi työkaluja puuttua enemmän. Työntekijää sitoo vaitiolovelvollisuus, kotiväelle ei voida soitella jos asiakas ei anna lupaa ja usein sitä ei anneta. Joskus kotiväki voi soitella ja kertoa huolensa, kotona tilanne on niin ja niin akuutti, mutta yhteydenotosta ei saa missään nimessä kertoa asiakkaalle. Siinä ollaan sitten puun ja kuoren välissä, tiedetään jotakin jonka asiakas kieltää mutta siitä ei saa puhua, koska yhteydenottaja kieltää. Asiakas puhuu valhetta suut ja silmät täyteen, mutta mitään et asialle voi.

Sitten tapahtuu jotakin kamalaa ja keskustelupalstat täyttyy kirjoituksista, joiden mukaan kukaan ei tehnyt mitään, taaskaan ei ajoissa puututtu. Työntekijänä joudut katsomaan peiliin ja miettimään, olisisko sittenkin voinut tehdä jotakin.

Korostan vielä, että tähän kyseiseen tapaukseen en voi ottaa kantaa koska en siitä mitään tiedä. Summa summarum - aina ei ole kultaa se joka kimaltaa, eikä totuutta asioista saa välttämättä tietoon lehtien perusteella. Tytön blogia en juuri lukenut, joten en tiedä millainen näkemys tytöllä oli isän masennuksen hoidosta; oliko apua haettu mutta ei saatu. Näinkin voi tapahtua, sitä en kiellä, joissain tilanteissa hoitoon pääsy voi viivästyä ja sen seurauksena tapahtua kamalia. Ja on varmasti olemassa tilanteita, joissa mielenterveys- ja sosiaalipuoli joutuvat katsomaan ammattitaitoaan ja työskentelytapojaan tarkkaan. Joissakin tilanteissa on kuitenkin olemassa myös ihmisen oma vastuu, kaikki ei voi aina kulminoitua yhteiskunnan vastuuseen tai vastuuttomuuteen.

Oliko tuo nainen sen lapsi joka ajeli tätä teklaa työkseen?
Muistaakseni siinä perheessä on tapahtunu muutakin surullista,eikös niiden joku lapsista hukkunut auton mukana aikoinaan kuusisessa?vai muistanko sukunimen väärin tässä asiassa nyt.
Taisi tapahtua v. 1987 tämä tapaus.

Willow , hyviä kommentteja sinulla. Olet aivan oikeassa. Itsekin usein sitä harmittelen, että apua ei oteta vastaan vaikka tarjotaan. Eikä sen tarvi olla kuin esim. lähipiirissäni ollut huono parisuhde, josta oli vaikea päästä eroon. Usein huumeiden ja alkoholin kanssa varmasti myös tuohon törmää. Ja eihän meillä tässä tosiaan isän kunnon suhteen ollut kuin tyttären ajatukset, mutta sanoinpa silti ääneen mietintäni niiden perusteella. Mutta kyllä siellä jotain täytyi psyykkeessä olla, kun mies teki mitä teki.... Olisi edes ajatellut tytärtään ja antanut tälle mahdollisuuden tulevaisuuteen.

willowsin kommentit hyviä ja selvensi tarjonnan laatua ja yksipuolisuutta.

Ajatelkaa ihmistä joka kaipaa apua kriiseihin. Naapurin kanssa sitä mentiin kalaan ja keitettin nokipannukahvit ja parannettin maailmaa ja siinä sivussa itseään. Nyt pitäisi se sama kertoa henkilölle joka istuu pöydän takana ja muistuttaa lähinnä enemmän virkailijaa kuin läheistyötä tekevää ihmistä. Ei se kerro sulle mitään omasta elämästä tai ole vastavuoroinen mikä sitä vaivaa tai kuormittaa.
Yhteiskunta menee menojaan ja ihminen jää ja jää ihmettelemään mihin se kaikki kaunis katosi.

Jos tahdotaan auttaa kriiseissään kamppailevaa ihmistä yhteiskunnan voimin niin vertaistuen löytyminen ja palkkaaminen ennen sitä kliinistä kohtaamista mm. terveyskeskusten ( kuolevien osasto samassa rakennuksessa) yhteydessä olevien mielenterveyden toimistojen sijainti ei helpota ihmisen kynnystä tulla auttamisen piiriin.

Vaikea asia, mutta laitetaans toinenkin kolikko pöydälle.

LAWoman kirjoitti:Mutta kyllä siellä jotain täytyi psyykkeessä olla, kun mies teki mitä teki.... Olisi edes ajatellut tytärtään ja antanut tälle mahdollisuuden tulevaisuuteen.

Psyykkeessä oli jotakin vikaa, todellakin. Olisiko sitten ollut autettavissa, sitä emme tiedä. Eikä tiedetä, antoiko edes kenellekään mahdollisuutta. Surullinen tapaus, kaikkinensa. En tiedä, miten lapset tästä eteen päin menevät. Paljolti riippuu siitä, millainen verkosto on olemassa. Siis tarkoitan nyt sitä läheisten muodostamaa sosiaalista verkostoa, ammatillinen verkosto soskun ja psykipuolen kautta on asia erikseen. Kaikkea hyvää toivon tytölle...

Ja toisaalta toivon, että jatkaa kirjoittamista, koska kirjoittamisen avulla oli aikaisemminkin tuntemuksiaan purkanut. Kirjoittaminen ei ole lainkaan huono juttu, vaikka välillä toki huolettaa kun kaikki syydetään nettiin muiden luettavaksi ja riepoteltavaksi, julkisesti omalla nimellä. Sinänsä kirjoittaminen ja sitä kautta tapahtumien purkaminen on hyväksi, jos kirjoittaminen on vaan oma juttu, kuten tämän tytön kohdalla vaikuttaa ilmeiseltä.

pikasso kirjoitti:willowsin kommentit hyviä ja selvensi tarjonnan laatua ja yksipuolisuutta.

Menee ot, mut pakko jatkaa...

Tarjonnan laatu ja yksipuolisuus/monipuolisuus lienee riippuvaisia paikkakunnasta, jossa palvelua tarjotaan ja tuotetaan. Samoin kuin jonotuksen pituus ja hoitoon pääsyn kriteerit, jne. Kuten sosiaalipuolella, myös mtt-puolella on paikkakuntia joissa hoitoonpääsy kestää luokattoman pitkään.

Laatuun taas jokainen työntekijä vaikuttaa itse. Monesti sitä kuullaan väitteitä, että psyk.klinikalla hoito on laadukkaampaa kuin pienemmissä mielenterveyden yksiköissä. Riippuu työntekijöistä ja siitä, miten ovat kouluttautuneet ja miten laittavat asiakkaan tekemään töitä itsensä eteen.

Asiakas voi olla vaativa hoitajaa/terapeuttia kohtaan, mutta samalla odottaa että terapeutti tekee työn ja itse vaan saa chillailla ja ottaa rennosti. Jos sitten terapeutti laittaakin asiakkaan/potilaan prosessoimaan omaa tilannettaan itse, niin asiakas joko käärii hihat ja aloittaa työskentelyn, tai nostaa kädet ylös ja sanoo ettei pysty tai halua.

Mielenterveyspuolen työskentely on niin paljon haasteellisempaa kuin perusterveyspuolella. Poskiontelon tulehdus hoidetaan antibiooteilla, mahdollisesti punktoidaan tai operoidaan. Mielenterveyden häiriöt ovat usein pitkäkestoisia, monisyisiä ja laaja-alaisia, jolloin ei ole vain yhtä tietä kuljettavaksi. Ja jos asiakasta ei kiinnosta ottaa apua vastaan, mitä siinä voi tehdä?

pikasso kirjoitti:Ajatelkaa ihmistä joka kaipaa apua kriiseihin. Naapurin kanssa sitä mentiin kalaan ja keitettin nokipannukahvit ja parannettin maailmaa ja siinä sivussa itseään. Nyt pitäisi se sama kertoa henkilölle joka istuu pöydän takana ja muistuttaa lähinnä enemmän virkailijaa kuin läheistyötä tekevää ihmistä. Ei se kerro sulle mitään omasta elämästä tai ole vastavuoroinen mikä sitä vaivaa tai kuormittaa.

Ensinnäkin pakko nyt vähän oman ammattikunnan puolesta että ainakin meidän työyksikön vajaasta 30 terapeutista suurin osa on jotain ihan muuta kuin "virkailijoita". Jokainen tekee työtään omana persoonana, meillä on omat vaatteet eikä mitään pukukoodia, joukkoon mahtuu monenlaista, monen kokoista ja monen näköistä erilaisuudessa on voimaa. Toisekseen; olishan se nyt hullua, jos vastaanotolle tulee uupunut, masentunut, mahdollisesti paniikkihäiriöstä kärsivä asiakas, joka joutuis ensitöikseen ottamaan vastaan terapeutin mahdolliset aviokriisit, läheisen kuoleman, äidin alkoholismin, lapsen huumeongelmat ... mitä nyt vaan...

Ja ei me pöydän takana istuta tietty jokainen saa järjestää työhuoneensa kuten haluaa, mutta harvassa ovat ne, jotka "pöydän takana" istuvat, joskus toisaalta työturvallisuussäännökset voivat sen vaatia.

Mutta jos psykiatrinen apu on kamalinta minkä huomaan ihminen voi joutua, niin viekää naapurinne tai läheisenne nokipannukahveille ja laittakaa se puhumaan! Tai istukaa nuoren kanssa ja käykää läpi, jos poika- tai tyttöystävä on pettänyt tai jättänyt (uskokaa huviksenne, näidenkin asioiden vuoksi käydään nykyään mielenterveystoimistossa!) Parastahan se on, ehdottomasti, eihän ole tarkoituskaan että terveydenhuollon puolelta löytyy ystävät. Terapiasuhde on kuitenkin ensisijaisesti hoitosuhde, jolla on selkeä alku ja jonka on myös tarkoitus jossakin vaiheessa päättyä

...

muoks
Mitä tulee tähän tapahtumaan.. Lukiko joku tarkemmin sen tyttären blogia, ilmeisesti vanhemmilla oli reilusti riitoja ja muita taustalla, jo pitemmältä aikaväliltä? Mutta kukaan ei kai osannut pelätä isää, eli häntä ei pidetty hengenvaarallisena? Oliko joku sitten muuttunut, oliki äidillä uutta miesystävää tms, vai miksi tämä viimeisin kohtaaminen päättyi niin radikaalisti?

Helilän surma-ase oli anastettu haulikko

Kotkan Helilässä lokakuun loppupuolella kahden ihmisen hengen vaatineet surmanlaukaukset ammuttiin anastetulla haulikolla.

Rikoskomisario Juha Junkkari Kymenlaakson poliisilaitokselta Kotkasta kertoo, että poliisi on kuulustellut aseen osalta vuonna 1984 syntynyttä haminalaismiestä ja vuonna 1988 syntynyttä kotkalaismiestä epäiltyinä ampuma-aserikoksesta ja varkaudesta.

Junkkarin mukaan tutkinnassa on edelleen avoinna, kuinka ase kulkeutui entisen avovaimonsa ja itsensä surmanneelle vuonna 1973 syntyneelle kotkalaismiehelle.

Ase anastettiin sen alkuperäiseltä omistajalta syksyllä 2009. Omistajalla oli lupa aseeseen, mutta hän ei ollut tehnyt ilmoitusta aseen katoamisesta.

Tälviisii kertoi Kymen Sanomat
8.1.2013 18:00

Outoa tuo, että aseen omistaja ei jaksanut/ehtinyt/viitsinyt/halunnut tehdä ilmoitusta aseensa katoamisesta! Ehkä hän kärsi masennuksesta, vai mitä näitä tekosyitä ihmisillä nykyään onkaan. Just näitä joiden piikkiin menee kaikki mokailu, tekemättömyys, laiskuus yms.