Sivu 3/157

Lähetetty: Ke Tammi 23, 2008 7:08 pm
Kirjoittaja flynt-one
Poliisi nappasi murroista epäiltyjä verekseltään Helsingissä

Julkaistu: 5.1.2008 01:48

Sturenkadulla Kalliossa puolestaan poliisi otti apteekista kiinni miehen, jonka epäillään murtautuneen sinne ovesta rautakangella hieman puolenyön jälkeen. Vuonna 1962 syntynyt helsinkiläismies on entuudestaan poliisin tuttu.

Poliisin mukaan mies vietiin apteekista suoraan sairaalahoitoon, koska hän oli ehtinyt nauttia apteekissa erilaisia lääkeaineita.

Poliisi saapui paikalle sivullisen ilmoitettua rautakangella ovea takovasta miehestä.
-------------

Koira ampui isäntänsä
9.1.2008 0:09

Hanhenmetsästys päättyi traagisesti.

Texasilainen opettaja ja innokas metsästäjä Perry Price, 46, oli ampunut hanhen ja palasi avolavapakettiautolleen päästääkseen koiransa etsimään linnun tiheiköstä. Hän laittoi haulikkonsa autoon ja avasi koirahäkin oven.

- Kun koira alkoi hypellä ympäriinsä, ase laukesi, Chambersin piirikunnan apulaissheriffi Nachael Bonin kertoi uutistoimisto AFP:lle.

Haulit lävistivät auton takaluukun ja haavoittivat Pricea reiteen. Miehen ystävät kiidättivät hänet muutaman kilometrin päässä sijaitsevaan sairaalaan, mutta haulit olivat vaurioittaneet valtimoa niin pahoin, ettei hänen henkeään pystytty pelastamaan. Hänet julistettiin kuolleeksi lauantai-iltana.

- Haulit osuivat pahaan paikkaan. Kyseessä oli outo onnettomuus, Bonin totesi.

Poliisin mukaan lisätutkimuksia ei tarvita, koska surma-ase oli täynnä labradorinnoutajan mutaisia tassunjälkiä.

Vastaava tilanne sattui lokakuussa Iowan osavaltiossa metsästyskoirien astuttua maahan lasketun aseen päälle. Metsästäjä sai noin 100-120 birdshot-haulia pohkeeseensa ja haavoittui pahoin, mutta selvisi hengissä.
--------------------------

ja joku vois etsiä tarkempia tietoja siitä helsinkiläisestä sankarista joka murtautui pornokauppaan ja poliisien tullessa murtopaikalle oli piiloutununeena dildohanurissaan tms.. :shock:

Lähetetty: Ke Helmi 06, 2008 3:37 pm
Kirjoittaja Annie W
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200802 ... 3_ul.shtml

6.2.2008 12:15

Autovaras säikähti vaihdekeppiä

Manuaalivaihteet eivät kelvanneet kalifornialaisvorolle.

Kalifornian San Diegon katuja mittaillut autovaras näki lopultakin sopivalta tuntuvan kohteen. Pariskunta oli hädin tuskin ehtinyt parkkeerata nelipyöräisensä, kun aseistautunut varas ryhtyi tuumasta toimeen.

- Autonavaimet, lompakko ja matkapuhelin tänne, kiitos, kuului varkaan vaatimus.

Pariskunnalle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin totella voroa. Yhtäkkiä varas kuitenkin järkytyksekseen huomasi kuskin vieressä sojottavan vaihdekepin. Voro olisi ehdottomasti halunnut käyttöönsä automaattivaihteet.

- Anteeksi, hyvää päivänjatkoa, varas toivotti ja luikki tiehensä.

Auto ei kelvannut, mutta lompakon ja matkapuhelimen varas sentään vei mukanaan.

STT-AFP


Näitä näköjään tuolta Amerikan maalta riittää... :)

Lähetetty: Ke Helmi 06, 2008 6:45 pm
Kirjoittaja Miina
Kun näitä lukee, on kuin lukisi jotain vitsikirjaa. :lol:

Lähetetty: To Helmi 07, 2008 12:56 am
Kirjoittaja raikuli
Osataan sitä lain toisellakin puolella hölmöillä. En sitten tiedä kuinka monella näistä ko. laeista on valtaa käytännössä. Tai onko kyseisiä lakeja koskaan edes säädetty, osa kun tuntuu tyhmydellään koettelevan inhimillisen käsityskyvyn rajoja.

http://koulu.vaala.fi/lukio/vox/2003-01 ... lakeja.php
sivuilla myös linkki osoitteeseen www.dumblaws.com

Nettihuijareille vankeutta törkeästä petoksesta

Lähetetty: To Helmi 14, 2008 8:42 pm
Kirjoittaja otus
Nettihuijareille vankeutta törkeästä petoksesta
14.2.2008 19:34
Joensuun käräjäoikeus tuomitsi torstaina vankeusrangaistuksiin kolmikon, joka huijasi rahaa petollisten seuranhakuilmoitusten avulla kahdelta vanhemmalta mieheltä yhteensä noin 75 000 euroa.

Syytteessä olivat 37-vuotiaat mies ja nainen sekä 26-vuotias nainen. Käräjäoikeus tuomitsi heidät kaikki törkeästä petoksesta ja petoksesta kahdeksaksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen. Vankeusrangaistuksen sijaan he voivat kuitenkin suorittaa rangaistuksensa 185 tunnin yhdyskuntapalveluna.

Imatralta kotoisin oleva kolmikko sai yhteyden miehiin laittamalla ilmoituksen internetin seuranhakupalstalle, minkä jälkeen yhteyttä pidettiin sähköpostien ja matkapuhelimen avulla. Toinen uhreista lainasi runsaat 5 000 euroa ja toinen noin 70 000 euroa. Osapuolet tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa vasta oikeudessa Joensuussa torstaina.

Käräjäoikeus katsoi, ettei tekijöillä ollut aiettakaan maksaa takaisin lainoja, jotka oli pyydetty eri tarkoituksiin. Petokset tapahtuivat Tampereella ja Joensuussa kesällä 2007.

Seuranhakuilmoituksissa käytettiin 26-vuotiaan naisen valokuvia. Hän myönsi syytteet osin oikeaksi. Muut kaksi kiistivät syytteet kokonaan.

Käräjäoikeus määräsi kolmikon maksamaan petoksilla saamansa hyödyn takaisin asianomistajille.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2008021 ... 0_uu.shtml

-onkohan nää tummia? ,Mustilaisnaiset ovat ainakin taannoin tehneet vastaavia temppuja..

Mies pahoinpiteli naisen raa'asti Oulussa

Lähetetty: Su Helmi 17, 2008 5:07 pm
Kirjoittaja otus
Mies pahoinpiteli naisen raa'asti Oulussa
17.02.2008 16:06


Oulun poliisi tutkii viime lauantaina tapahtunutta väkivallantekoa yksityisasunnossa. Mies löi naista ensi nyrkillä kasvoihin ja jatkoi pahoinpitelyä vielä potkimalla maassa makaavaa.

Lisäksi mies uhkasi tappaa naisen, ja lukitsi hänet asunnon makuuhuoneeseen.

Nainen pääsi omin avuin ulos asunnosta aamulla. Asiaa tutkitaan pahoinpitelynä, laittomana uhkauksena ja vapaudenriistona.

IS


http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=1489647

Melkein Nakarimaisen kova jätkä..

Lähetetty: Ti Helmi 19, 2008 10:22 pm
Kirjoittaja Kataja
Kalevan nettisivuilta poimittu. Etelän mies tullut pohjoiseen vähän rentoutumaan:

Kuusamon poliisi ja maitotonkkamiehen tapaus

Poliisi sai tiistain vastaisena yönä Kuusamossa selvitettäväkseen tapauksen, josta ei puuttunut outojakaan käänteitä.
Tapahtumat saivat alkunsa puolilta öin, kun kuusamolaishotellin henkilökunta hälytti poliisin avukseen. Hotellin lukitun oven edessä riehui aggressiivinen mies puukko kädessään.

Matkalla hotellille poliisipartiota kohtasi yllättävä näky. Vastaan käveli keskiyön täysikuun valossa harmaapartainen mies käsissään maitotonkka ja Suomen lippu kepin nokassa. Partio kuitenkin jatkoi matkaansa kiireellisenä pitämänsä tehtävän hoitoon hotellille.

Hotellilla poliisille kuitenkin selvisi, että pahantekijä oli jo kohdattu tullessa. Puukon kanssa riehunut mies oli poistunut hotellilta ja varastanut mukaansa perinteisen alumiinitonkan sekä Suomen lipun seinätelineestä. Tilalle oli ilmestynyt vanha naistenmallia oleva polkupyörä, josta puuttui tarakka.

Etelä-Suomesta kotoisin oleva mies oli ollut pari yötä hotellin asiakkaana, mutta ottanut jalat allensa maanantaiaamuna, kun laskunmaksun aika tuli. Seuraavana yönä mies sitten palasi hotellille meuhkaamaan.

Partio lähti hotellilta etsimään maitotonkkamiestä ja löysikin tonkan ja Suomen lipun Tolpanniementien varrella olevasta Kitroninpurosta. Umpihankeen meneviä jalanjälkiä seuraamalla partio löysi etsityn miehen ulkomuseon takaa. Puukkoa ei löytynyt.

Mies vietiin putkaan, mutta tapaus ei ollut vielä sillä selvä. Pian alkoivat putkan lattiat lainehtia ja vesi tulvi käytävälle asti, kun mies tukki viemärit ja aukoi hanat. Kaiken lisäksi mies sotki putkan seinät omalla ulosteellaan.

Kun miestä siirrettiin toiseen putkaan, hän vielä intoutui potkimaan poliisia, tosin poliisin mukaan heikoin tuloksin.

Maitotonkkamiehen tapauksen loppuratkaisuksi saatiin sotkuisen putkan lisäksi rikosepäily petoksesta, laittomasta uhkauksesta, näpistyksestä, vahingonteosta, haitanteosta sekä lievästä luvattomasta käytöstä.

http://www.kaleva.fi/plus/juttu712431_page0.htm

Lähetetty: Ke Helmi 20, 2008 9:18 pm
Kirjoittaja Aariel
:lol: Maitotonkkamies.. Siinä onkin lempinimeä loppuiäksi.

Re: Kaiken maailman hölmöilyt - rikosmaailman sattumuksia

Lähetetty: To Helmi 21, 2008 2:37 pm
Kirjoittaja raikuli
Rattijuoppo huristeli poliisilaitokselle

Kanadalaisen Wetaskiwinin kaupungin poliisien ei tarvinnut kuluttaa turhan paljon energiaa rattijuopon pidättämiseen.

Humalainen kuski pysäköi autonsa poliisilaitoksen eteen.

Lauantaiaamuna liikenteessä ollut rattijuoppo oli parkkeerannut autonsa kolmen metrin päähän poliisilaitoksen ovesta. Vaikka laitos on lauantaisin suljettu, ovi eteiseen on avoinna. Humalainen kuski käytti tilaisuutta hyväkseen ja livahti ovesta sisään - vähän kuin kiinnijäämisensä varmistaakseen.

- Miehestä näki heti, että hän on juovuksissa. Me sitten otimme hänet talteen. Tämä on kyllä vallan merkillinen tapaus, virkavallan edustaja Mark Scheck luonnehtii rattijuopon toilailua.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200802 ... 5_ul.shtml

21.2.2008 12:11

Että tämmöstä

Lähetetty: Ti Helmi 26, 2008 1:14 am
Kirjoittaja raikuli
Varusmiehille sakot takapuoleen ampumisesta

Joensuun käräjäoikeus tuomitsi maanantaina sakkoihin kaksi varusmiestä, jotka ryhtyivät huvikseen leikkimään rynnäkkökiväärillä kesken sotaharjoituksen.

Toinen miehistä ampui yllytyksestä kaveriaan rynnäkkökiväärillä takapuoleen runsaan parin metrin päästä, ja kolmas varusmies tallensi kaiken videolle. Takapuolensa paljastanut korpraali sai osumakohtaan mustelman. Kaverukset käyttivät harjoituspatruunaa, josta ampuja oli ensin poistanut ruudin. Rynnäkkökiväärin piipussa ei ollut kuitenkaan sysäyksenvahvistajaa, joka olisi murskannut puuluodin.

Käräjäoikeus tuomitsi ampujana toimineen jääkärin toiseen sotilaaseen kohdistuneesta pahoinpitelystä 30 päiväsakkoon. Ammuttu korpraali tuomittiin taas palvelusrikoksesta 20 päiväsakkoon. Kummassakin tapauksessa päiväsakon suuruus oli kuusi euroa.

Tapaus sattui Peitsi-sotaharjoituksessa Joensuussa viime kesäkuussa. Huoltojoukoissa olleiden kaverusten yhdessä suunnittelema tempaus paljastui, kun tapahtuman kuvannut varusmies laittoi videotallenteen internetin YouTube-sivustolle siviiliin päästyään. Vastaajat myönsivät syytteet oikeiksi.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2008022 ... 9_uu.shtml

25.2.2008 15:45

Vitunmoisia valopäitä

Moottorisahamiehet herättivät kauhua Loviisassa

Lähetetty: Ti Helmi 26, 2008 5:29 pm
Kirjoittaja otus
Moottorisahamiehet herättivät kauhua Loviisassa
26.2.2008 14:16
Uhkasivat asukasta tulevasta oikeudenkäynnistä ja pyrkivät asuntoon oven läpi.

Kolme miestä pyrki eilen illalla Loviisan Määrlahdessa sijaitsevaan kaksikerroksiseen rivitaloasuntoon moottorisahan avulla.

Silminnäkijöiden mukaan miehet olivat aiemmin puhelimitse uhanneet asunnossa asunutta miestä tulevan oikeudenkäynnin johdosta.

Moottorisahamiehet keskeyttivät oven tuhoamisen, kun paikalle kerääntyi uteliaita silmäpareja. Miehet olivat sahanneet puiseen oveen kuusi syvää viiltoa ennen kuin pakenivat paikalta.

Paikalle hälytettiin useita poliiseja, jotka etsivät miehiä ja pysäyttelivät ajoneuvoja. Poliisi sai saman illan aikana moottorisahamiehet kiinni. Miehet eivät tehneet pidätettäessä vastarintaa.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2008022 ... 4_uu.shtml

Lähetetty: Ke Helmi 27, 2008 9:47 pm
Kirjoittaja otus
Loviisan moottorisahasilpojien murtoyritysmotiivi selviämässä
27.02.2008 19:17


Kolmen miehen yritys tunkeutua noin 60-vuotiaan miehen asuntoon Loviisassa moottorisahalla näyttää juontaneen juurensa aiemmasta pahoinpitelystä.

Teon motiiviksi on poliisin mukaan selvinnyt viime syksynä tapahtunut väkivallanteko.

Kyseinen pahoinpitelyjuttu on menossa käräjille ensi kuussa, ja 60-vuotias mies on siinäkin asianomistajana.

Yhden nyt pidätettynä olevan miehen epäillään pahoinpidelleen mainittua asunnon haltijaa.

Moottorisahan käyttöön johti ilmeisesti tieto haasteista yhdessä miesten humalatilan kanssa. Ennen tekoa asunnon haltijaa uhattiin puhelimitse.

Kolme miestä yritti tunkeutua maanantaina illalla Nordenskiöldintiellä kerrostaloasuntoon sahaamalla huoneiston oven rikki moottorisahalla. Noin 60-vuotias mies oli asunnossaan tapahtumahetkellä paikalla.

Ovi oli jo niin hajalla, että kolmikko olisi päässyt sisään. Ryhmä kuitenkin lähti livohkaan. Naapurit olivat tehneet hälytyksen poliisille.

Poliisi otti pian tapahtuman jälkeen 25-35-vuotiaat paikkakuntalaiset miehet kiinni. Tapausta tutkitaan törkeänä kotirauhan rikkomisena ja oikeudessa kuultavan uhkaamisena.

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=1493939

Lähetetty: Ti Maalis 04, 2008 9:17 am
Kirjoittaja Annie W
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=1496055

04.03.2008 08:15

Mies uhkasi tarjoilijaa kaktuksella

Helsingin rautatieasemalla sijaitsevassa Ooster-ravintolassa sattui helmikuun alussa erikoinen tapaus, kun ravintolan tarjoilijaa uhattiin kaktuksella.

Asiasta kertoo Uutislehti 100.

Lehden mukaan 36-vuotias mies ja hänen kaverinsa olivat aiheuttaneet ravintolassa häiriötä, jonka vuoksi heidät poistettiin sieltä.

Hetken kuluttua miehet kuitenkin palasivat takaisin ravintolaan, huutelivat ja puivat nyrkkiä. Todella erikoiseksi tapaus muuttui vasta kun yksi miehistä kaivoi esiin mukanaan oleen kaktuksen ja alkoi uhkailemaan sillä henkilökuntaa.

Helsingin poliisi tutkii piikkikasvin poikkeuksellista käyttöä laittomana uhkauksena.

Tarkempaa tietoa uhkausvälineenä toimineen kaktuksen koosta, lajikkeesta tai mahdollisesta takavarikoinnista ei ole.

IS


"mukanaan olleen kaktuksen" :shock: Toi viimeinen lause on myös hyvä :) ...

Lähetetty: To Maalis 06, 2008 1:26 am
Kirjoittaja raikuli
Iltalehdestä löyty tämmönen tapaus:

Autovaras kuoli anastamansa auton alle

Varastettu auto koitui nuorukaisen kohtaloksi.

Parkanolaisen autovarkaan ryöstöreissu päättyi traagisesti kello kolmen aikoihin keskiviikon vastaisena yönä Parkanossa, kun nuorukainen lensi auton sivuikkunan läpi ja jäi kaatuvan autonsa alle. Hän menehtyi oletettavasti välittömästi.

Tapauksesta kertoo Aamulehti verkkosivuillaan.

Lehden tietojen mukaan nuorukainen oli varastanut kohtalokkaan ajoneuvon parkanolaisesta Mercedes Benz -autoliikkeestä yhdessä polvijärveläisen, 30-vuotiaan miehen kanssa.

Miesten pakomatka päättyi Satakunnankadulla, kun huomattavaa ylinopeutta kaasutellut 17-vuotias menetti ajoneuvon hallinnan ja auto pyörähti jalkakäytävän yli katolleen. Auton ilmalennon aikana nuorukainen lensi läpi sivuikkunasta ja jäi suoraan autonsa alle. Etupenkillä turvavöissä istunut rikostoveri säilyi vammoitta, mutta joutui nopeasti poliisin huostaan.

Aamulehden tietojen mukaan nyt surmansa saneella nuorukaisella oli jo ennestään tilillään saman tyyppisiä rötöksiä. Viime syksynä hän ajoi varastetulla autolla päin Parkanon hautausmaan kivimuuria.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2008030 ... 5_uu.shtml

5.3.2008 22:25

Ois ehkä kantsinu ton kivimuurinkolarin jälkeen vaihtaa alaa.

Re: Kaiken maailman hölmöilyt - rikosmaailman sattumuksia

Lähetetty: To Maalis 06, 2008 12:31 pm
Kirjoittaja maija turjukka
Nonni, tässä olis nyt Bombaylle (ja miksei muillekin kuopiolaisille) salapoliisitehtävä: Löikö Matti Nykänen toista ravintolan asiakasta vai ei? Onhan Savon Sanomat toki ihan kunnioitettava päivälehti, tuskin sekään on juttua ihan tuulesta temmannut?

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=1497069

06.03.2008 07:10, päivitetty 06.03. 10:57

Nykänen kiistää lyöneensä ravintolan asiakasta

Veteraanien mäkihypyn maailmanmestariksi hypännyt Matti Nykänen juhli voittoaan riehakkaissa tunnelmissa tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Kuopiossa hotelli Puijonsarvessa. Yön aikana Nykänen löi yhtä ravintolan asiakkaista nyrkillä kasvoihin, kertoo Savon Sanomat.

Lehti tavoitti Nykäsen lyömän kuopiolaismiehen, joka kertoi menneensä itse puhelemaan mäkisankarin kanssa. Mies oli kysynyt Nykäseltä, muistaako tämä hänet ja hänen entisen vaimonsa. Tästä Nykänen suuttui ja löi miestä.

Portsari keskeytti välikohtauksen ja ilmoitti Nykäselle, että tämän olisi seurueineen poistuttava.

Nykäsen manageri Manu Syrjänen ei vahvista tapahtunutta Savon Sanomille.

- En ole kuullut tällaisesta, ja ihmettelen jos pitää paikkansa.

Kuopiolainen mies ei aio tehdä rikosilmoitusta.

Matti Nykänen kiistää lyömisen

Veteraanimäkikotka Matti Nykänen kiistää tiedot lyömisestä.

- Ai jaa, sellaistako puhutaan, Nykänen sanoo.

- En voi ottaa kantaa asiaan, kun minulla ei ole sen kanssa mitään tekemistä.

Matti Nykänen jakoi tiistaina maailman cupin palkinnot Puijolla ja sen jälkeen hänellä oli keikka ravintola Puijonsarvessa.

-Lähdin show'n jälkeen heti kotiin. Sen verran viivyin Puijonsarvessa, että otettin valokuvia japanilaisten kanssa, Nykänen sanoo.

-Jos siellä lyömään olisi ruvettu, niin kyllä siinä nimismiehet olisivat olleet paikalla tai ainakin portsarit, Nykänen sanoo.

Ravintolasta ei löydy merkintöjä tappelusta

Yhä edelleen Matti Nykänen synnyttää sellaista hurmosta, että paikalle syntyy helposti kaaos. Silloin saattaa helposti tulla tönimistä. Nykänen on joutunut ennenkin tälläisissa hässäköissä tukaliin tilanteisiin. Onko tällä kertaa mennyt lyömisen puolelle?

Puijonsarven ravintolapäällikkö Markku Laine sanoi STT:lle, ettei hotellissa tiedetä asiasta mitään.

- Jos jotain on tapahtunut, sitä ei ole havaittu, Järjestyksenvalvojat merkitsevät lokikirjaan tämäntyyppiset asiat. Mitään merkintöjä ei ole.
IS-STT "