Lupailin aikaisemmin vielä yhtä kirjoitusta joka käsittelee YouTwo-kenkien eri kokoluokkien sopivuutta housuista löydettyyn verijälkeen. Kyseinen jälki oli vain päkiäosasta ja krp-labra totesi että määrittely on vaikeaa ja epävarmaa.
Aikaisemmin olen todennut poliisien layerin hyvän yhteensopivuuden lattialta löydettyyn verijälkeen (verijälkiin). Poliisien layerin olen muuttanut (vain hyvin pienin muutoksin) 'surmajäljen' layeriksi, ja tämän sitten kääntänyt kohtisuoraan, eli todelliseksi.
Nyt vielä parannan tätä oikaistua layeria siten että teen siitä terävärajaisemman jossa myös puuttuva kärki mukana. Seuraavassa on animaatio joka osoittaa toimen oikeellisuuden. Lopuksi animaatiossa on vielä kengän pohjakuvio sellaisena miltä se suurinpiirtein näyttää itse kengässä.
(avaa kuva-linkki, odota hetki, päättymätön animaatio alkaa):
http://aijaa.com/3cPHfm
Tuossa animaatiossa olevasta terävärajaisemmasta layeristä olen tehnyt eri kokolukkien layerit:
http://aijaa.com/dFUDia
Ja eriytettynä vielä niin että kaikissa on oma mittanauha kuvaamassa todellista kokoa. Näitä sitten olen käyttänyt yksitellen vertaillessani kokoluokka-layereiden sopivuutta housujen verijälkeen. Eri kokoluokka-layereiden sovitus housujen verijälkeen oli helppoa koska kuvassa oli mitta mukana; layerin mitan passasin vain kuvan mittaan sopivaksi.
Seuraavassa on jälleen animaatioita, kunkin kokoluokan vertailu. Olen järjestänyt esitykset niin että huonoiten sopiva on ensimmäisenä ja paras viimeisenä:
Koko 40:
http://aijaa.com/HQowkX
Koko 41:
http://aijaa.com/MC0kzd
Noissa kokoluokissa 40 ja 41 selkeä poikkeavuus leveydessä ja päkiäosan yläpuolen nystyröissä.
Seuraavat kaksi 42 ja 44 ovat mielestäni molemmat 'tasaarvoisia', laitan ne kuitenkin seuraavaan järjestykseen:
Koko 44:
http://aijaa.com/Mt6AWU
Koko 42:
http://aijaa.com/hQjn6y
Koko 43 on mielestäni kuitenkin sopivin, kuten olettaa saattaakin...
Koko 43:
http://aijaa.com/hwXlGT
Olen tehnyt tuosta koosta 43 vielä hienostuneemman version, jossa on otettu huomioon myös kärjen kuluneisuus. Kuluneisuus jota varmasti niissä 'surmakengissäkin' oli, aivan kuten poliisien layerissäkin (...tokikaan kengän kokonaismitta ei muutu).
Päkiäosan vasemman alanystyrän 'pakeneminen' alas johtunee housukankaan elämisestä askelluksen alla ja samanaikaisesta lievästä kääntymisestä.
Kiinnittäkää huomiota housuissa olevaan, valkoisena näkyvään 'kudosvaurioon' (punainen nuoli). Se on juurikin nystyröiden poikittaisessa välissä ja oletan vahvasti että kengän tuohon kohtaan oli tarttunut lasin siru joka sitten painanut 'kudosvaurion' housujen kankaaseen.
http://aijaa.com/WD8OPE
Krp:n labra päätyi arviossaan siihen että kokoluokkien määritteleminen oli epävarmaa, päätyi sitten kuitenkin arvioon 42-40 (koko 41 ei tutkimuksissa).
Olen tästä eri mieltä koska jo koko 44 on sopivampi kuin koko 40. Monet voivat ajatella että ”kyllä ne siellä paremmin...”, mutta oletan labrassakin pelailtavan samantyylisin systeemein kuin minäkin. Saatetaan myös ajatella että ”heillähän oli siellä kengät...”, mutta eiväthän ne surmaajan kenkiä olleet, minun vertailuissani pohjana oli lattialla ollut aito verijälki ja siitä tehty layer. Lisäksi oletan etteivät labrassa ollenkaan tutkineet lattialla olleita verijälkiä, vain housuissa ollutta.
Edelliset kirjoitukseni aiheesta:
http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php? ... 34#p790934
http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php? ... 35#p791135
http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php? ... 71#p791471
http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php? ... 13#p793513
ps. Kannattaa pitää mielessä että surmaaja joka naamioituu ja peittelee itseään, luulisi osaavan varautua myös siihen ettei nyt omia kenkiään tekosiinsa ota. Ja mikäpä sen juonikkaampaa kuin ottaa reissulleen sellaiset kengät jotka juuri ja juuri jalkaan menee vaikkei varsinainen kokonsa olisikaan. Tuollaiseen 43 kokoiseen mahtuu auttavasti koon 44 jalka tai ainakin rajatapaus 43-44.
Villasukkiakaan ei tuolloin tarvinnut kun oli niin lämmintä...