Sivu 3/4

Re: Tyttö putosi 3:sta kerroksesta Sellon kauppakeskuksessa

Lähetetty: Ma Joulu 19, 2016 8:00 pm
Kirjoittaja janita
^Siinä liukuportaiden kumikaiteella pystyy silti istumaan ja täten matkustamaan alas. Sitä tekee aikuiset miehetkin tuolla ja nuoret vielä vähemmän ajattelevat.

Jatkuvasti ei tapahtuisi onnettomuuksia ja tapaturmia, jos kaikki osaisivat aina ottaa riskit huomioon, tai välittäisivät niistä.

Re: Tyttö putosi 3:sta kerroksesta Sellon kauppakeskuksessa

Lähetetty: Ma Joulu 19, 2016 8:11 pm
Kirjoittaja URSA
murur0a kirjoitti:Esimerkiksi Indonesiassa ostoskeskukset ovat suosituimpia itsemurhaamispaikkoja. Liittyy asiaan siten, että kai tuota harrastetaan sitten muuallakin.

TJEU: Googleen "bunuh diri di mall"
Ahaa, tämä on monikulttuuristumista. Pitäisikö asiakkaiden alkaa käyttämään kauppakeskuksissa työmaakypärää, siltä varalta jos joku hyppääjä putoaa päälle. Ennen piti pelätä vain liikenteessä nokkakolaroijia, nyt ei voi enää shoppailla turvallisesti.

Jos tyttö istui kaiteella, se olisi aiheellista kertoa julkisuuteen ja varoittaa nuoria tekemästä niin.

Re: Tyttö putosi 3:sta kerroksesta Sellon kauppakeskuksessa

Lähetetty: Ma Joulu 19, 2016 8:25 pm
Kirjoittaja janita
^Eiköhän siitä kerrotakin, jos osoittautuu että näin on käynyt. Mutta kai tällaisissakin tapauksissa ensin tutkitaan kunnolla ja puhutetaan silminnäkijät vielä ihan laitoksella ja varmaan uhriakin kuullaan, jos mahdollista. Kyllä noilla kaiteilla pelleilyistä on kautta aikain varoiteltu, mitta silti sitä näkee tapahtuvan.

Ei tästä ole pitkäkään kun tosiaan joku aikuinen äijä lensi liukuportaisiin nenälleen ihan silmieni edessä, kun istuskeli juuri kaiteella ja sitten osuikin jalallaan siihen kumikaiteen alapuolella olevaan liikkumattomaan lasiseinään. Tuo itse kumiosa kun vain liukuu mutta ei se seinänpätkä siinä alla... Menee helposti tasapaino kun osuu siihen.

Re: Tyttö putosi 3:sta kerroksesta Sellon kauppakeskuksessa

Lähetetty: Ti Joulu 20, 2016 8:20 am
Kirjoittaja cyklon
Tyttö oli yrittänyt hypätä hetkeä aiemmin, mutta kaverit olivat saaneet estettyä teon.
Teinit täällä Leppävaarassa puhuvat, että tytön poikaystävä oli lopettanut suhteen ja sen takia tyttö yritti itsemurhaa.

Re: Tyttö putosi 3:sta kerroksesta Sellon kauppakeskuksessa

Lähetetty: Ti Joulu 20, 2016 8:47 am
Kirjoittaja Sverdlov
cyklon kirjoitti:Tyttö oli yrittänyt hypätä hetkeä aiemmin, mutta kaverit olivat saaneet estettyä teon.
Teinit täällä Leppävaarassa puhuvat, että tytön poikaystävä oli lopettanut suhteen ja sen takia tyttö yritti itsemurhaa.
Selkis!

Re: Tyttö putosi 3:sta kerroksesta Sellon kauppakeskuksessa

Lähetetty: Ti Joulu 20, 2016 8:56 am
Kirjoittaja Jukka Siintonen
cyklon kirjoitti:Tyttö oli yrittänyt hypätä hetkeä aiemmin, mutta kaverit olivat saaneet estettyä teon.
Teinit täällä Leppävaarassa puhuvat, että tytön poikaystävä oli lopettanut suhteen ja sen takia tyttö yritti itsemurhaa.
Vai tytön poikaystävän kaverit kertoivat noin sen jälkeen, kun tyttö oli tippunut? No eiköhän tuolla videovalvonta ole niin odotellaan kuukausi totuutta.

Re: Tyttö putosi 3:sta kerroksesta Sellon kauppakeskuksessa

Lähetetty: Ti Joulu 20, 2016 2:49 pm
Kirjoittaja Sailetu
Eikö iltalehdissä ole ollut mitään tästä uutisesta? Luulis, että isot lööpit, kun nuori nainen tippuu 3:sta kerroksesta ostoskeskuksessa.

Re: Tyttö putosi 3:sta kerroksesta Sellon kauppakeskuksessa

Lähetetty: Ke Joulu 21, 2016 12:24 am
Kirjoittaja janita
^On tästä ollut pieniä juttuja muuallakin kuin vee-medioissa. Tiedän vain siitä, kun en hlö.koht. avaa tiettyjä julkaisuja, koska naapurin juopon kännipostailutkin ovat niissä kelvanneet isoiksi uutisiksi vailla totuuspohjaa.

Lööpiksi tää uutinen ei tosiaan ole päätynyt, joten eiköhän tää ole itsemurhayritys tai tapaturma. Jos jälkimmäinen, niin tästä tulee varmasti lisäinformaatiota.

Ei kai kukaan vähänkään täyspäinen tosissaan kuvittele, että jos kyseessä olis kunniamurha,tai toisen aiheuttamaksi viittaava teko, että se oli edes mahdollista noin vain Maailman Parhaassa Maassa.

Re: Tyttö putosi 3:sta kerroksesta Sellon kauppakeskuksessa

Lähetetty: Ke Joulu 21, 2016 12:57 am
Kirjoittaja Lassie
Jos tämä olisi tapaturma/vahinko/onnettomuus, niin miksi ei uutisoinneissa ole kerrottu lyhkäiseen näin tapahtuneen. Se olisi helppoa kerrottavaksi julksiuuteen, ei liity arkaluontoisuuksia tai poliittisia epäkorrektiuksia tiedottamiseen. 8)

Itsemurhaa 3. kerroksesta hyppäämällä ostarissa on vaikea kuvitella, eri asiaa hirttäytyminen ostarin sisätiloissa jossa suljetussa tilassa kuitenkin voi valmistellla toimintansa eikä samanlaisia epäilyksiä että jäisi vaikeasti loukkaantuneeksi kuten hyppäämisessä liian matalalta paikasta.

Tämä voi edelleen olla muiden tahallisen toiminnan tulosta, uutisoinnista ei ole vakuuttamaan avoimeksi jääneellä raportoinnilla ja silminnäkijäkertomuksella että uhriin/loukkaantuneeseeseen ei olisi voinut kohdistua tahallista toimintaa. Todennäköisenä (spekulaatiota) omissa mietteissäni pidän joko muiden tahallista toimintaa (ja silloin kyse voisi olla esim. vastaavasta kuin Itävallassa ilmenneestä muslimipoikien harjoittamasta huolestuttavasta rankaisemisilmiöstä tyttöihin taikka ilkivallasta/tuuppaamisesta <-- vahingossa rymynneet ja tölväisseet taikka tahallaan) taikka että tyttö olisi kompastunut, jonkinlainen vahinko/onnettomuus käynyt hänelle. Itsemurhaa vaikea mieltää noissa olosuhteissa.

Maailman paras maa ei ole väistämättä Suomi, sen todentamiseksi pitäisi olla kokemusta kaikista maailman maista. Sen sijaan Suomi on meidän maa, oma maa, toivotaan että säilytään ja ne jotka eivät näin toivo, voivat muuttaa muualle vaikka "parempaan" Lähi-itään globalisoitumaan ja laulamaan kumbayaata jouluna.

Re: Tyttö putosi 3:sta kerroksesta Sellon kauppakeskuksessa

Lähetetty: Ke Joulu 21, 2016 1:02 am
Kirjoittaja janita
^Lue ketju ja siihen linkatut uutiset läpi. Siellä mistä minä luin, taisi olla otsikoitunakin sana "onnettomuus". Google ja hakusanoiksi sello finnkino espoo liukuportaat ja päivämäärä, tulee ihan kivasti tuloksia :).

Vastaus kysymykseesi: varmaan siksi ei ole mainittu uutisessa, että tämän ketjun ap "uutinen" on MV-lehdestä. Minulle ei tule se.

Kiva kun kommentoit tota maailman paras maa-juttua, mutta sori, se ei ollut symppiksille. Tykkään susta Lassie foorumipersoonana ja tuot tänne raakojen aiheiden keskelle inhimillisyyttä, mutta sinä taisit nyt vähän väärinymmärtää. :)

Re: Tyttö putosi 3:sta kerroksesta Sellon kauppakeskuksessa

Lähetetty: Ke Joulu 21, 2016 2:35 am
Kirjoittaja Lassie
^ Kiitos selvennyksestä Janita, ja samoin, tykkään lueskella myös analyseeraavia juttujasi - aloin niiden pohjalta miettiä tarkemmin onnettomuus/tapaturmateoriaa. :) Paikan hahmottamisessa oli myös valaisevaa kertomasi.

Re: Tyttö putosi 3:sta kerroksesta Sellon kauppakeskuksessa

Lähetetty: Ke Joulu 21, 2016 3:59 am
Kirjoittaja tötterö
Selkeä itsemurha yritys.
Poikakaveri jättänyt ja kuppi mennyt nurin.
Aika näyttävästi meinasi lähteä :(

Re: Tyttö putosi 3:sta kerroksesta Sellon kauppakeskuksessa

Lähetetty: Ke Joulu 21, 2016 1:12 pm
Kirjoittaja Syskon S
Kunniamurha keskellä ostoskeskusta? Minä en vaan näe mitään järkeä tuossa, en mitenkään, kun vaihtoehtoisia paikkoja olisi vaikka kuinka ja valitsemalla minkä tahansa muun paikan, tekijä välttyy varmemmin tuomiolta. Pikaistuksissa tehty kunniamurha olisi looginen selitys, mutta sitä olisi luultavasti edeltänyt sanaharkka ja huuto ja siitä olisi varmasti kirjoitettu ja asiaa tutkittaisiin.

Itsemurhia ihmiset sen sijaan ovat tehneet ennenkin kauppakeskuksissa (mm. Helsingin Stockmannilla hyppäämällä yläkerroksista), enkä pidä ihmeellisenä, vaikka nuori haluaisi tuollaista näkyvyyttä ja dramatiikkaa teolleen. Yhdenkin kerroksen pudotuksesta voi kuolla, mutta kuolema on toki paljon todennäköisempi, mitä korkeammalta hyppää.

Joka tapauksessa on pidetty selvänä alusta lähtien, ettei kyse ole ollut rikoksesta tai onnettomuudesta, muuten siitä olisi uutisoitu eri lailla.

Re: Tyttö putosi 3:sta kerroksesta Sellon kauppakeskuksessa

Lähetetty: Ke Joulu 21, 2016 1:15 pm
Kirjoittaja Syskon S
http://www.hs.fi/kaupunki/art-2000003843953.html

Tuo on näköjään uutisoitu itsemurhana.

Re: Tyttö putosi 3:sta kerroksesta Sellon kauppakeskuksessa

Lähetetty: Ke Joulu 21, 2016 1:43 pm
Kirjoittaja URSA
Syskon S kirjoitti:http://www.hs.fi/kaupunki/art-2000003843953.html

Tuo on näköjään uutisoitu itsemurhana.
Eihän tuosta Stockan hyppäämisestä ole kuin 17 vuotta. Ihan tuore tapaus ja täysin vertailukelpoinen tähän tapaukseen. (Edellä sarkasmia.)

Mistä voi päätellä, ettei kunniamurhan tai sen yrityksen tapahtuminen ole mahdollista Suomessa? Ne voivat olla harkittuja tekoja ja lavastettuja itsemurhiksi. Aika rasistista kuvitella kunniamurhan olevan aina huutaen tehty spontaani rikos. Vähän sama kuin sanoisi, että ainoastaan kivittämällä tehdyt murhat ovat kunniamurhia.

Onkohan tämän onnettomuuden tapahtuessa ympärillä ollut nuorten miesten muodostama tiivis muuri.