Teinipojat suunnittelivat henkirikosta - Helsinki 2017
-
kakkosurpo
- Frank Columbo
- Viestit: 9023
- Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 10:53 pm
- Paikkakunta: Jupiter
Re: Teinipoika vangittuna törkeän rikoksen valmistelusta Suo
Tässä on jo kovasti tätä kouluampujaisjuttua nostettu mahdolliseksi uhkaksi tästä nuorukaisesta.
Mutta oma veikkaukseni on hiukan toisenlainen. Julkisessa massatapahtumassa tehtävä iso jytky.
Ei tarvitse kuin repullisen omatekeleitä toimittaa oikeaan paikkaan, ja kaukolaukaista se H-hetkellä.
Pommin rakennusohjeet osaa jo 10 vuotias etsiä netistä.
Aineet löytyvät normaalista marketista.
Ajankohdaksi lienee suunnitellut 6.12.2017.
Lienee koko homma ollut jo siinä vaiheessa, että odottaa seuraavaan päivään ja alkaa sitten toimimaan, mutta jostakin tieto mennyt viranomaisille ja päivää ennen kiinni.
Oliskohan joku pojan omaisista huomannut jotakin hyvin poikkeuksellista toimintaa, ja ilmoittanut poliisille?
Se on päivän selvää, että poika tulee olemaan viranomaisten tarkkailulistalla lopun elämänsä, oli sitten vankilan, tai mielisairaalan kautta tulossa siviiliin aikanaan.

Odota vain, sinäkin kuolet. Ajankohta on vielä hiukan auki, mutta kuolet kuitenkin, ja tyhjyys siellä odottaa. Kukaan ei muista 10 vuoden päästä että olit edes olemassa. Reilu peli kaikille.
-
annaanna
Re: Teinipoika vangittuna törkeän rikoksen valmistelusta Suo
Urpon oletusten kannalla. Pommin ehkä osaa rakentaa, ei pelkkää polttopulloa.
Iltalehdestä:
Ensinnäkin oikea termi taitaa olla pidätettynä olo eikä kiinniotettuna, jota itse viljelin. Sallittanee meille maallikoille näitä synonyymeinä käyttää. Luupäät tietty asia erikseen.
Suunniteltua tekoa ei toteutettu 5. päivänä, eikö tätä tarkoiteta.
Verekseltään kiinnijäämistä väläytellään.
Vangitsemisoikeudenkäynti ollut 8. päivä. Kun minusta on säännöksi sanottu, että pidätetyn vangitsemista on vaadittava ennen puoltapäivää kolmantena päivänä. Jos pitää paikkansa, eikö olisi kiinniotettu/pidätetty 6. päivänä?
Iltalehdestä:
Niin, tässä tuntuu olevan jotain ristiriitaa tai väärinymmärrystä.Poika vangittiin ensimmäisen kerran Helsingin käräjäoikeudessa 8. joulukuuta.
Vangitsemisen ajankohdasta päätellen hän olisi jäänyt pian tai verekseltään kiinni. Epäilty, valmisteluasteella ollut teko, olisi tapahtunut 5. joulukuuta eli juuri itsenäisyyspäivän aattona.
Ensinnäkin oikea termi taitaa olla pidätettynä olo eikä kiinniotettuna, jota itse viljelin. Sallittanee meille maallikoille näitä synonyymeinä käyttää. Luupäät tietty asia erikseen.
Suunniteltua tekoa ei toteutettu 5. päivänä, eikö tätä tarkoiteta.
Verekseltään kiinnijäämistä väläytellään.
Vangitsemisoikeudenkäynti ollut 8. päivä. Kun minusta on säännöksi sanottu, että pidätetyn vangitsemista on vaadittava ennen puoltapäivää kolmantena päivänä. Jos pitää paikkansa, eikö olisi kiinniotettu/pidätetty 6. päivänä?
- Tackleberry
- Adrian Monk
- Viestit: 2738
- Liittynyt: La Touko 02, 2015 1:53 am
Re: Teinipoika vangittuna törkeän rikoksen valmistelusta Suo
Auvinen valitsi tietyn päivämäärän, therefore, kaikki kouluampujat tekevät niin.dazu kirjoitti: PEA valitsi kouluiskun tekopäiväksi lokakuun vallankumouksen vuosipäivän, eikä hän ole ainoa, joka on tehnyt kouluiskun tiettynä valikoituna päivänä. Kouluiskun tekijä haluaa tuoda iskulleen lisäarvoa, tekemällä iskun tiettynä merkkipäivänä.
- CharlesBronson
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3345
- Liittynyt: Su Touko 10, 2015 4:58 pm
Re: Teinipoika vangittuna törkeän rikoksen valmistelusta Suo
Ah, niin haastava matematiikka.annaanna kirjoitti: Vangitsemisoikeudenkäynti ollut 8. päivä. Kun minusta on säännöksi sanottu, että pidätetyn vangitsemista on vaadittava ennen puoltapäivää kolmantena päivänä. Jos pitää paikkansa, eikö olisi kiinniotettu/pidätetty 6. päivänä?
it's my car !
- VoDKa
- Ainesta Watsoniksi
- Viestit: 4926
- Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 4:17 am
- Paikkakunta: Better place.
Re: Teinipoika vangittuna törkeän rikoksen valmistelusta Suo
No voi helvetti.Luupää kirjoitti:Kyllä muuten löytyi: Satavuotiasta Suomea juhlitaan kansallisromanttisella vessapaperillaVoDKa kirjoitti: Koko vuosi (ja osaksi jo viime vuosikin) ei ole paasattu mistään muusta niin intohimoisesti kuin Suomi 100-meiningeistä niin että on ihme ettei sinivalkoista vessapaperiakin löytynyt jo kaupoista.
Juuri näin. Ihan jo äkkiä kun mietin niin tuo PEA:n valitseman lisäksi Columbine 20.4. (Hitlerin syntymäpäivä) ja Northern Illinois University 14.2. (ystävänpäivä). Muitakin varmasti on ja jotkut päivämäärät saattavat taas toisaalta valikoitua jonkin henkilökohtaisen pienen syyn vuoksi (jonkun syntymäpäivä/kuolinpäivä/muu). Kauhajoen kouluammuskelulla oli todennäköisesti joku toinen suunniteltu tai täysin suunnittelematon ammuskelupäivä, mutta MS hätääntyi kun poliisi rupesi kyseenalaistamaan hänen aseenomistustaan ja päivämääräksi valikoitui ensimmäinen mahdollinen.dazu kirjoitti:PEA valitsi kouluiskun tekopäiväksi lokakuun vallankumouksen vuosipäivän, eikä hän ole ainoa, joka on tehnyt kouluiskun tiettynä valikoituna päivänä. Kouluiskun tekijä haluaa tuoda iskulleen lisäarvoa, tekemällä iskun tiettynä merkkipäivänä.
One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.
- Tackleberry
- Adrian Monk
- Viestit: 2738
- Liittynyt: La Touko 02, 2015 1:53 am
Re: Teinipoika vangittuna törkeän rikoksen valmistelusta Suo
Jos on kova luotto Iltalehden toimittajan tietoihin ja sanavalintaan, niin voihan siitä.Luupää kirjoitti:Ei vai?Tackleberry kirjoitti:uutisoinnista ei voi mielestäni päätellä että kyseinen rikos, jota siis valmisteltiin, oli tarkoitus toteuttaa 5. päivä.
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/2018010 ... 7_u0.shtmlMinusta tästä voi hyvinkin päätellä juuri noin.... Epäilty, valmisteluasteella ollut teko, olisi tapahtunut 5. joulukuuta eli juuri itsenäisyyspäivän aattona. ...
Hän on epäilyn mukaan syyllistynyt rikokseen 5.12. Ja rikosnimike on törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelu. Oliko tarkoitus myös toteuttaa teko 5.12.? Ehkä, ehkä ei.
- CharlesBronson
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3345
- Liittynyt: Su Touko 10, 2015 4:58 pm
Re: Teinipoika vangittuna törkeän rikoksen valmistelusta Suo
Voi luoja.Tackleberry kirjoitti:
Hän on epäilyn mukaan syyllistynyt rikokseen 5.12. Ja rikosnimike on törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelu. Oliko tarkoitus myös toteuttaa teko 5.12.? Ehkä, ehkä ei.
Eikö "törkeä henkeen ja terveyteen kohdistuva rikoksen valmistelu" ole toteutunut, jos on tehnyt
"törkeän henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelun" ?
it's my car !
-
sine qua non
Re: Teinipoika vangittuna törkeän rikoksen valmistelusta Suo
Kiinnostavaa tässä tapauksessa on myös se, että siitä tulee tieto julkisuuteen vasta kuukauden kuluttua sen jälkeen, kun poika on alun perin vangittu.
Suomessahan ei ole mitään määräaikaa sille, kuinka kauan epäiltyä voidaan pitää vangittuna, mutta vangitsemisasia on käsiteltävä oikeudessa uudelleen kahden viikon välein, jos vangittu sitä vaatii. Tiedotusvälineet seuraavat käräjäoikeuksien juttulistoja, mutta en tiedä, kuinka säännöllisesti ne sitä tekevät. Onko siis niin, että mediat (tai tarkemmin sanottuna Iltalehti, missään muussa mediassa en ole nähnyt kirjoitetun tästä asiasta) ovat saaneet vihiä keissistä vasta nyt, kun vangitsemisasia on käsitelty uudelleen, ja onko tieto tullut niille normaalin juttulistojen seurannan ansiosta vai onko joku poliisista tai käräjäoikeudesta vinkannut niille tapauksesta? Vai onko uutisen päällä istuttu Iltalehdessä jo pidempään, ts. siellä on ollut tieto pojan kiinniotosta ja vangitsemisesta jo joulukuussa, mutta jostakin syytä on päätetty olla uutisoimatta asiasta tuoreeltaan? Viimeksi mainittu ei kyllä ole kovin todennäköinen vaihtoehto.
Poliisihan ei ole itse tiedottanut tästä rikosepäilystä vieläkään yhtään mitään. Iltalehden uutisesta voi päätellä, että sitä varten ei mitä luultavimmin ole haastateltu yhtään poliisia, vaan kaikki uutisessa olevat tiedot ovat todennäköisesti peräisin käräjäoikeuden juttuluettelosta ja sen avulla selvitettävissä olevista (muista) julkisista diaaritiedoista. Olisi mukava tietää, että eikö poliisilta ole edes yritetty saada mitään kommenttia asiaan, ja jos on yritetty, niin miksi ei kerrota yritetyn - yleensähän tämäntyyppisissä lehtijutuissa kyllä kerrotaan, jos poliisi kieltäytyy kommentoimasta tai kertomasta mitään tarkempaa tietoa tutkinnassa olevasta rikoksesta ja/tai epäillystä.

Charles-raukka taas hysteerisenä kun luetun ymmärtäminen on heikolla tasolla.CharlesBronson kirjoitti:Voi luoja.Tackleberry kirjoitti:
Hän on epäilyn mukaan syyllistynyt rikokseen 5.12. Ja rikosnimike on törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelu. Oliko tarkoitus myös toteuttaa teko 5.12.? Ehkä, ehkä ei.
Eikö "törkeä henkeen ja terveyteen kohdistuva rikoksen valmistelu" ole toteutunut, jos on tehnyt
"törkeän henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelun" ?
Luonnollisesti tarkoitin "teon toteuttamisella" sitä, että tuo kyseinen teko, jota valmisteltiin oltaisiin toteutettu. Viimeistelty. Viety maaliin. Taputeltu.
Capisce?
Re: Teinipoika vangittuna törkeän rikoksen valmistelusta Suo
Mitä sä Ronssoni oikein sekoilet? Tackleberry totesi nimenomaan, että on epäilyn mukaan syyllistynyt rikokseen ja nimikkeenä on rikoksen valmistelu. Ja sitten kysyi, oliko myös tarkoitus toteuttaa 5.12.CharlesBronson kirjoitti:Voi luoja.Tackleberry kirjoitti:
Hän on epäilyn mukaan syyllistynyt rikokseen 5.12. Ja rikosnimike on törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelu. Oliko tarkoitus myös toteuttaa teko 5.12.? Ehkä, ehkä ei.
Eikö "törkeä henkeen ja terveyteen kohdistuva rikoksen valmistelu" ole toteutunut, jos on tehnyt
"törkeän henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelun" ?
- CharlesBronson
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3345
- Liittynyt: Su Touko 10, 2015 4:58 pm
Re: Teinipoika vangittuna törkeän rikoksen valmistelusta Suo
Olen nähnyt kaikki poliisiopisto-elokuvat, joten olen hieman skeptinen kirjoituksiasi kohtaan.Tackleberry kirjoitti: Charles-raukka taas hysteerisenä kun luetun ymmärtäminen on heikolla tasolla.
Luonnollisesti tarkoitin "teon toteuttamisella" sitä, että tuo kyseinen teko, jota valmisteltiin oltaisiin toteutettu. Viimeistelty. Viety maaliin. Taputeltu.
Capisce?
it's my car !
Re: Teinipoika vangittuna törkeän rikoksen valmistelusta Suo
Vangitsemista on vaadittava kolmantena päivänä, oikeuden on käsiteltävä viimeistään neljäntenä.annaanna kirjoitti: Vangitsemisoikeudenkäynti ollut 8. päivä. Kun minusta on säännöksi sanottu, että pidätetyn vangitsemista on vaadittava ennen puoltapäivää kolmantena päivänä. Jos pitää paikkansa, eikö olisi kiinniotettu/pidätetty 6. päivänä?
Kiinniotto&pidätys 5.12., vangitsemisvaatimus 7.12. ja vangitseminen 8.12.
Mitä enemmän vihreitä hymiöitä, sitä heikommat argumentit.
Eräässä entisessä hallituspuolueessa oltiin erittäin kiinnostuneita uusista pilvipalveluista. Sitten joku kertoi heille, ettei pilvipalveluilla ole mitään tekemistä kannabiksen kanssa...
Eräässä entisessä hallituspuolueessa oltiin erittäin kiinnostuneita uusista pilvipalveluista. Sitten joku kertoi heille, ettei pilvipalveluilla ole mitään tekemistä kannabiksen kanssa...
-
annaanna
Re: Teinipoika vangittuna törkeän rikoksen valmistelusta Suo
Asia selvä. Löysin itsekin tuon "neljännen päivän". Että saatu ilmeisesti kiinni verekseltään, mutta ennen toteutumista.Rescuer kirjoitti:Vangitsemista on vaadittava kolmantena päivänä, oikeuden on käsiteltävä viimeistään neljäntenä.annaanna kirjoitti: Vangitsemisoikeudenkäynti ollut 8. päivä. Kun minusta on säännöksi sanottu, että pidätetyn vangitsemista on vaadittava ennen puoltapäivää kolmantena päivänä. Jos pitää paikkansa, eikö olisi kiinniotettu/pidätetty 6. päivänä?
Kiinniotto&pidätys 5.12., vangitsemisvaatimus 7.12. ja vangitseminen 8.12.
Tuota rikosta valmistellessaan ei siis ole ollut rikosvastuullisessa iässä, täytti 15-vuotta vangittuna ollessaan, vaan 14-vuotias lapsi ja sellaisena vangittu. Minkä pitäisi olla mahdotonta.
Löytyi tällaisia lauseita netistä. Minilex -sivusto.
Tämä siis yli 15-vuotiaita koskevaa ilmeisesti:Alaikäisen vangitseminen tarkoittaa 15-vuotta täyttäneen mutta alle 18-vuotiaan henkilön vangitsemista. Suomessa rikosoikeudellinen vastuu alkaa 15-vuoden iässä, eikä tätä nuorempaa lasta voi vangita missään olosuhteissa.
Alaikäinen voidaan vangita vain silloin, kun mitään muuta keinoa ei voida pitää sopivana ja tilanteen kokonaisvaltainen arviointi puhuu vangitsemisen puolesta. Alaikäinen vangittu on vapautettava välittömästi, kun perusteita vangitsemiselle ei enää ole.
Re: Teinipoika vangittuna törkeän rikoksen valmistelusta Suo
Missä rasistikortit on vai onko jo spekuloitu tekijän väritystä?
Re: Teinipoika vangittuna törkeän rikoksen valmistelusta Suo
Uutisessa ei lukenut pojan olleen 14-vuotias pidätettäessä, vaan täyttäneen 15 loppuvuodesta. Poika on voinut täyttää 15 vuotta marraskuussa. Ja hyvä niin, eipähän selviydy pään silittelyllä.
Päivämäärällä 5.12 ei tarvitse olla teinipojalle sen symbolisempaa merkitystä, kuin että Helsingissä oli silloin useita juhlia ja ilmaisia massatapahtumia joissa ihmisiä kokoontui mm. julkisille paikoille, ja näistä tapahtumista oli tiedotettu jo pitkään. Tuskin on sattumaa, että poika aikoi toteuttaa jonkin noin vakavan ja 15-vuotiaalle epätavallisen rikoksen juuri samana päivänä Helsingissä, joten asioilla voi olla yhteys. Isku itsessään (jos se olisi kohdistunut ihmisjoukkoon) olisi toteutuessaan ollut suomalaisen yhteiskunnan vastainen rikos. Toisaalta joku juhlapaikka tai tori olisi ollut näyttävä tausta uutiskuvissa, rikos olisi pilannut miljoonien juhlatunnelman ja isku olisi ollut "eeppinen."
Häiritsevää ettei yksikään muu tiedotusväline uutisoi vangitsemisesta. Mitä toimittajat pelkää?