Sivu 3/3
Lähetetty: Ke Touko 28, 2008 7:29 am
Kirjoittaja joey
Bleddyn kirjoitti:joey kirjoitti:Olen myös samaa mieltä siitä, että kulkukoiria ja -kissoja pitäisi lopettaa yhteiskunnan avustuksella.
Miksi?
Siksikö, että ongelmasta päästään siten nopeammin eroon kuin esimerkiksi uusien kotien etsimisellä?
Ei, vaan siksi, että resurssipula aiheuttaa useimmissa maissa sen ettei uusien kotien etsiminen ole lainkaan mahdollista (varsinkin kun ottaa huomioon kulkueläinten tuhottoman määrän, esimerkiksi Intiassa, jossa muutenkaan ei ole resursseja yhtään mihinkään). Lisäksi eläimet kärsivät nälästä ja taudeista ja lisääntyvät jatkuvalla syötöllä keskenään.
edit: Kah, Loka ehti ensin. No mutta, samaa mieltä kuitenkin.
Lähetetty: Ke Touko 28, 2008 11:55 am
Kirjoittaja esmes-
kulkukoira -ja kissa ongelmaan voisi olla ratkaisu se että ne tosiaan ensin lopetetaan ja liha ja nahka käytetään hyödyksi. etenkin köyhissä maissa voisi olla oiva ratkaisu. käytettäisiin jotenkin hyödyksi nämä raadot, sensijaan että poltettaisiin roviolla tms. tämä voisi joillakin alueilla korvata esim. turkistarhauksen kokonaan. jos eläimiä hylätään kadulle ja ne joudutaan tappamaan, niin mielestäni ainoa eettinen ratkaisu tämän jälkeen olisi käyttää niistä kaikki irti saatava hyödyksi.
tietenkään tautisia eläimiä ei voisi syödä, mutta eiköhän turkin voisi silti jotenkin käsitellä ja käyttää ja luut ja sensemmoiset.
Lähetetty: Ke Touko 28, 2008 5:54 pm
Kirjoittaja Loka
^Kuvailemaasi hyötyerotteluun ei ole varoja, kun niitä ei ole edes pelkkiin piikityksiin. Tuo tosin voisi pitkällä tähtäimellä olla ns. "kannattava" keino, haetaan lounas takapihan sivukujilta ja eikun pataan. Varmasti kanta ainakin ajansaatossa vähenisi. Mutta Ehkä ei kuitenkaan. Saastuneitten eläinten syöminen toisi parhaimmillaan satoja uusia tauteja ja sairastuneita köyhiin maihin. En kannata kyllä koirien ja kissojen syömistä, lähinnä järkiperustein, ei niinkään eettisin valinnoin. Oikeastaan en keksi mitään hyötykäyttöä kulkuelikoille. Mitä se voisi olla..?
Kissa ja koiraturkkejahan on myynnissä, myydään supena mm.
Lähetetty: Ke Touko 28, 2008 7:20 pm
Kirjoittaja Loka
Loka kirjoitti:Varoitus herkille.
http://www.aijaa.com/v.php?i=2153513.jpg
Tuollapa olisi vauvasoppaa. Sikiösoppaa siis. Tämä on myös taidetta, ja kuva nimenomaan liittyy taiteelliseen ilmaisuun. Etsin tarinan kuvien takaa kunhan kerkiän, muistaakseni joku taiteilija Kiinasta tämä Jaakko Kolmonen.
Ja tässä lupaamani artikkeli:
Baby-eating photos are part of Chinese artist's performance
STAFF WRITER
Friday, Mar 23, 2001, Page 2
Following the publication of an article in a Malaysian weekly tabloid that alleged a Taiwanese restaurant served the meat of human infants, the Taiwan government has taken steps to ensure the publisher prints a retraction.
Yuan Kai-sheng (袁凱聲), a Government Information Office (GIO) official, said the government had filed a complaint with the Perdana newspaper and requested that a correction be published. He said the tabloid had apologized to the GIO for publishing the story.
The offending article was first made public on Wednesday by People First Party Legislator Chin Huei-chu (秦慧珠).
The pictures were in fact part of a performance by Shanghai-based artist Zhu Yu (朱昱), entitled Man-eater (食人).
However, Perdana's news story claimed that the photos were of a Taiwanese restaurant in which human fetuses are served to customers.
Zhu has created a series of art performances entitled Infatuation on Injures (對傷害的迷戀) -- among them are the works he named Man-eater and Canned human brains (罐裝腦漿).
The Chinese-language press quoted Zhu as saying during an interview on Wednesday that he intended to discuss life and death through his works.
By eating six-month-old human fetuses obtained from abortions, he posed a challenge to traditional ethics, he maintained to the press.
Born in 1970, Zhu said that he wanted to know if we could change our human culture in which we fear death and pursue eternal life.
To create Man-eater, he said he cooked the corpses of babies that had been stolen from a medical school.
Zhu admitted that the meat obtained from the bodies tasted bad, and said he had vomited several times while eating it. However, he said, he had to do so "for art's sake."
Though his works have sparked criticism, Zhu has achieved fame within China's avant-garde art circles.
In another work, Canned human brains, Zhu immersed human brains in glass jars, which also caused a stir.
This story has been viewed 128475 times.
http://www.taipeitimes.com/News/archive ... 0000078704
Lähetetty: La Touko 31, 2008 9:40 am
Kirjoittaja Arlene
Hesyn sivulla on tiedote liittyen "Kulkukoira taideteokseen".
Lähetetty: La Touko 31, 2008 3:57 pm
Kirjoittaja Anna
Niin, tätä "koirataidetta" hän ei siis uusi. Lukee tuolla hesyn sivuilla.