THL arvioi raiskaajan ”erityisen vaaralliseksi” – 21-vuotiaalle miehelle ankara rangaistus
Vuonna 2003 syntynyt Khalid Ellamman raiskasi ja ryösti seksityöntekijän Helsingissä.
Käräjäoikeus tuomitsi hänet ankaraan yhdistelmärangaistukseen. Hovioikeus ei muuttanut tuomiota.
THL:n vaarallisuusarvion mukaan Ellamman on erittäin vaarallinen muiden hengelle, terveydelle tai vapaudelle.
Khalid Ellamman, 21, raiskasi ja ryösti seksityöntekijän törkeällä tavalla viime vuoden kesänä Helsingissä. Hänellä on jo ennestään ikäänsä nähden harvinaisen pitkä rikostausta.
Ellamman oli sopinut maksullisesta seksistä uhrin kanssa. Tapaaminen sovittiin uhrin asunnolle Helsinkiin 15. heinäkuuta 2023.
Kun uhri pyysi maksua etukäteen, Ellamman otti esiin teräaseen. Hän tokaisi, ettei aio maksaa ja raiskasi uhrin puukolla uhaten.
Välittömästi raiskauksen jälkeen Ellamman vei uhrilta käteistä rahaa ja kalliit merkkiaurinkolasit. Hän tönäisi uhrin maahan, kuristi ja iski voimakkaasti nyrkillä leukaan. Uhrin hammas lohkesi iskusta.
Helsingin käräjäoikeus antoi ratkaisunsa asiassa heinäkuussa kuluvaa vuotta.
Se tuomitsi Ellammanin kahdesta törkeästä ryöstöstä ja törkeästä raiskauksesta viideksi vuodeksi ja kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen sekä sen jälkeen vuodeksi valvontaan. Myös aiemman tuomion 284 päivän mittainen jäännösrangaistus määrättiin täytäntöönpantavaksi.
Helsingin käräjäoikeus määräsi miehen korvaamaan törkeän ryöstön uhrille kivusta, kärsimyksestä sekä anastamastaan omaisuudesta yhteensä 7 200 euroa.
Ellamman valitti tuomiosta hovioikeuteen. Hän vaati muun muassa, että hänestä laaditaan uusi vaarallisuusarviolausunto.
Vaatimuksen mukaan aiempi lausunto pohjautui pääosin alaikäisenä tehtyihin rikoksiin, joita mies vaatimuksessaan kutsuu ”lapsellisuuksiksi”. Ellamman vaati myös, että hänen rangaistustaan alennetaan eikä jäännösrangaistusta panna täytäntöön.
Helsingin hovioikeus ei nähnyt perusteita pyytää uutta lausuntoa THL:ltä tai muuttaa tuomiota.
Raiskasi 15-vuotiaan
Vankeusrangaistusta alensi Ellammanin aiempi tuomio, jonka Helsingin käräjäoikeus antoi alkuvuonna.
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Ellammanin tammikuussa 2024 kahden vuoden ja kymmenen kuukauden mittaiseen vankeusrangaistukseen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja raiskauksesta.
Käräjäoikeus katsoi miehen vakavasti loukanneen tytön seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Hänet tuomittiin korvaamaan tytölle aiheuttamastaan kivusta ja kärsimyksestä yhteensä 11 000 euroa.
Tuomio on lainvoimainen.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a810 ... 0c8c65b5d7