Sivu 3/21

Lähetetty: Ti Kesä 05, 2007 11:42 pm
Kirjoittaja awa
Urho kirjoitti:Fakta on se, että alueella, jossa Gustafsson kertoi nähneensä miehet, oli lukuisia kalastajia illan aikana eli siis silloin, kun Nisse kertoo heidät nähneensä. Ainoastaan awa on vetänyt tästä havainnosta viivan Karjalaisen aamuyöllä näkemiin miehiin, jotka eivät kalastaneet.
Ai - nytkös sinne murhaniemen ympärisöön tupsahti oikein parvi hämäräperäisiä kalastajia - jotka ei sitten viitsineet ilmoittautua poliisille kehoituksista huolimatta.

No - eipä Gustafssonkaan viitsinyt noista hämäräheemoista kertoa - kun vasta 2004.

Lähetetty: Ti Kesä 05, 2007 11:43 pm
Kirjoittaja Hessu52
Jos joku on joskus väittänyt nähneensä kaloja keskiniemessä ihan ilman saalistajia ja vieläpä tuntikaupalla puhuu palturia.

Kyllä lokit pitävät huolen kaloista alta viiden minuutin, jos ne yksin kalliolle jätät.

Ei sellaista Y-tikkua olekaan, josta eivät kalat häviäisi, joten se niistä keskiniemen kalastajien saaliista.

Yöllä on muitakin kulkijoita ja saalistajia, kuin murhamiehet kiiluvine silmineen ja mustine partoineen, eli siilit, ketut, minkit, kärpät, linnut variksista lähtien, joten eivät kalat kauaakaan yksin rannalla saa maata, ennen kuin ne joku tarpeeseensa noutaa pois.

Lähetetty: Ti Kesä 05, 2007 11:53 pm
Kirjoittaja awa
Kyllä Hessu olet oikeassa - ja se hieman ihmetyttääkin miten kalansaalis oli jäänyt koskemattomana kalliolle. Lokit ei syö kuollutta kiduksistaan ripustettua kalaa.

No tuohan on helppo kokeellisesti todistaa :D Otetaan siima ja tehdään vapa Bodom-järven rantapajusta - kalastetaan leivänmuruilla ja ripustetaan saalis y-haaraiseen oksaan,

Toisaalta on syytä ottaa oppia näistä kahdesta kalastajasta joiden kanssa Gustafsson kertoi jutelleensa - koska heillä Gustafssonin kertoman mukaan oli matoja - ja niillä olivat kalaa saaneet.

No jokatapauksessa kalat saatuamme - seurataan muhaniemestä iskeekö lokki vai ei ? :shock:

Lähetetty: Ke Kesä 06, 2007 1:20 am
Kirjoittaja Urho
awa kirjoitti:
Urho kirjoitti:Fakta on se, että alueella, jossa Gustafsson kertoi nähneensä miehet, oli lukuisia kalastajia illan aikana eli siis silloin, kun Nisse kertoo heidät nähneensä. Ainoastaan awa on vetänyt tästä havainnosta viivan Karjalaisen aamuyöllä näkemiin miehiin, jotka eivät kalastaneet.
Ai - nytkös sinne murhaniemen ympärisöön tupsahti oikein parvi hämäräperäisiä kalastajia - jotka ei sitten viitsineet ilmoittautua poliisille kehoituksista huolimatta.
Mikä ihmeen illeteraatti sinä awa oikein olet? Noista kalastajista on pitkät pätkät Bodom-mysteeriossa nimillä mainiten.

Lähetetty: Ke Kesä 06, 2007 1:40 am
Kirjoittaja awa
Urho kirjoitti:

Ai niistäkin kalastajista joita poliisi peräänkuulutti ja joiden kalat jäi y-haaraiseen oksaan ja joden kanssa Gustafsson kertoi tarinoineensa ??

Lähetetty: To Kesä 07, 2007 4:43 pm
Kirjoittaja konsta
awa kirjoitti:

Ai niistäkin kalastajista joita poliisi peräänkuulutti ja joiden kalat jäi y-haaraiseen oksaan ja joden kanssa Gustafsson kertoi tarinoineensa ??
Taas meni Awalla ´puurot ja jauhot sekaisin. Poliisi peräänkuulutti keskiniemellä nähtyjä "kalamiehiä", jotka Karjalainen havaitsi aamulla neljän aikaan. Ei siis illalla yhdeksän aikaan nähtyjä onkijoita. Tämä on varmaankin kymmenes kerta, kun sinua korjtaan tässä asiassa, joten on aihetta jo epäillä tahallista totuuden muuntelua. Mitä itse sanoisít tuosta epäilystä?

Lähetetty: To Kesä 07, 2007 7:55 pm
Kirjoittaja awa
konsta kirjoitti:
awa kirjoitti:

Ai niistäkin kalastajista joita poliisi peräänkuulutti ja joiden kalat jäi y-haaraiseen oksaan ja joden kanssa Gustafsson kertoi tarinoineensa ??
Taas meni Awalla ´puurot ja jauhot sekaisin. Poliisi peräänkuulutti keskiniemellä nähtyjä "kalamiehiä", jotka Karjalainen havaitsi aamulla neljän aikaan. Ei siis illalla yhdeksän aikaan nähtyjä onkijoita. Tämä on varmaankin kymmenes kerta, kun sinua korjtaan tässä asiassa, joten on aihetta jo epäillä tahallista totuuden muuntelua. Mitä itse sanoisít tuosta epäilystä?
Onpas siellä ollut kaikenlaisia onkimiehiä - kenenkäs kanssa se Gustafsson sitten jutteli.

Kuules konsta - tässä taitaa olla ihan jossain muualla " puurot ja vellit " sekaisin :shock:

Lähetetty: To Kesä 07, 2007 9:46 pm
Kirjoittaja kukkuu
Urho kirjoitti:
awa kirjoitti:
Urho kirjoitti:Fakta on se, että alueella, jossa Gustafsson kertoi nähneensä miehet, oli lukuisia kalastajia illan aikana eli siis silloin, kun Nisse kertoo heidät nähneensä. Ainoastaan awa on vetänyt tästä havainnosta viivan Karjalaisen aamuyöllä näkemiin miehiin, jotka eivät kalastaneet.
Ai - nytkös sinne murhaniemen ympärisöön tupsahti oikein parvi hämäräperäisiä kalastajia - jotka ei sitten viitsineet ilmoittautua poliisille kehoituksista huolimatta.
Mikä ihmeen illeteraatti sinä awa oikein olet? Noista kalastajista on pitkät pätkät Bodom-mysteeriossa nimillä mainiten.

"...Lisäksi oli keskimmäisen niemen kärjessä ollut kaksi 12-14 vuotiasta poikaa ja eräs ehkä 20-vuotias nuorukainen ongella (todennäköisesti Ole Ahlroos, Krister Ekroos ja Seppo Vuolio, jotka olivat myös nähneet teltan pystyttämisen). Teltan edustalla oli ollut tyttö ja poika, joista poika oli vaikuttanut olleen humalassa (toisten lasten mukaan ei mitään merkkejä alkoholista ollut esiintynyt) ja järvellä oli myös näkynyt soutuvene. Lapset poistuivat paikalta noin kello 21.00 ..."

"Kello 16 – 19 välisenä aikana oli rannalla myös ollut ongella Väinö Puumalainen niminen mies poikineen ja he olivat nähneet retkeläisten saapuvan. Kalliolla oli tällöin myös liikuskellut vaaleapaitainen, tummahousuinen mies. (Kukahan tämä mahtoi olla, ehkä edellä mainittu Seppo Vuolio?). "

Nämä kalastajat mainitaan bodom-mysteeriossa. Kumpikaan näistä seurueista ei ole keskustellut Nilsin kanssa. Ilman mitään epäilyksen häivää se olisi tullut ilmi heitä kuultaessa.

Kuitenkin Nils sanoo keskustelleensa kalastajien kanssa. Vahinko vain, ettei sopivia kandidaatteja löydy. Sekin mahdollisuus pitää ottaa huomioon, että kyse olisi valemuistosta, etenkin kun Nils pystyi poikkeuksellisen tarkasti kuvailemaan ko. kalastajat, lisäksi ilmeisesti tuolloin jo alkoholin vaikutuksen alaisena.
Ilmeisen yllättävään paikkaan ja sopivasti ne kuitenkin muistuivat mieleen.
Olisiko kuitenkin niin, että Nils ei ollut tietoinen bodom-mysteeriosta ja kaikista henkilöistä, joiden tekemiset ja liikkumiset poliisi aikanaan oli kyseisen illan ajalta selvittänyt.

Lähetetty: To Kesä 07, 2007 9:59 pm
Kirjoittaja konsta
Meinaatko Kukkuu, ettei siellä olisi voinut olla ketään kalamiestä? Käsittääkseni mysteeriossa mainitaan vain henkilöt, jotka on tavoitettu. Lisäksi oli henkilöitä, joista oli näköhavaintoja. Mutta olihan tuo niemi suosittu illanviettopaikka.

Tässä Awan sekoamisessa ei ole oikeastaan kyse noista kalamiehistä, vaan siitä, että Awa sotkee ne aamuisiin henkilöihin keskinimellä. Tämän hän tekee tahallaan, koska hänen tehtävänsä on vesien samentaminen. Lähdetkö sinäkin tahan mukaan, Kukkuu?

Lähetetty: To Kesä 07, 2007 10:07 pm
Kirjoittaja Urho
kukkuu kirjoitti: Kuitenkin Nils sanoo keskustelleensa kalastajien kanssa. Vahinko vain, ettei sopivia kandidaatteja löydy. Sekin mahdollisuus pitää ottaa huomioon, että kyse olisi valemuistosta, etenkin kun Nils pystyi poikkeuksellisen tarkasti kuvailemaan ko. kalastajat, lisäksi ilmeisesti tuolloin jo alkoholin vaikutuksen alaisena.
Ilmeisen yllättävään paikkaan ja sopivasti ne kuitenkin muistuivat mieleen.
Olisiko kuitenkin niin, että Nils ei ollut tietoinen bodom-mysteeriosta ja kaikista henkilöistä, joiden tekemiset ja liikkumiset poliisi aikanaan oli kyseisen illan ajalta selvittänyt.
Nisse ei todellakaan ole ollut tietoinen mistään Bodom-mysteerioista tms. Eihän hän edes tiennyt omaa hypnoosikertomustakaan. Tuosta lihavoidusta lauseesta olen kuitenkin tyystin eri mieltä. Nisse kertoo niistä tyypeistä sen jälkeen, kun hän on ollut 7 päivää yksin kopissaan ja varmasti miettinyt pääsnsä puhki yks kaks muuttunutta maailmaansa. Kun Tuominen sitten vihdoin suvaitsee kuulustella, niin Nisse sitten kertoo näistä tyypeistä, joita hän ei kuitenkaan mitenkään syyllistä tai esitä syylliseksi epäillyn tuntomerkkejä. Mieleen on jäänyt samanlainen y-haara kuin lehtikuvassa. Tätä juttua voi hyvin verrata sen yhden poliisimiehen tarinaan, jonka mukaan hän saapui paikalle, kun Nisseä kannettiin vastaan paareilla. Silti mieleen oli jäänyt myös muistikuva teltan päällä sätkivästä Nissestä.

Lähetetty: To Kesä 07, 2007 10:22 pm
Kirjoittaja MEG
Bodom mysteeriö on tärkeä dokumentti muttei mitenkään kattava.
Martti ja Ruth Koleista ei Mysteeriössä mainita lainkaan.
Kolit kertoivat 2000-luvun kuulusteluissa olleensa mukana paikalla murhia edeltävänä lauantai iltana, kun kioski-Gylström oli uhonnut telttailua vastaan "tommosilla vehkeillä (MP) tullaan tänne....."
Moottoripyörien ja teltan lähistöllä oli siis ollut koolla useita henkilöitä joista "mysteeriö" eivätkä tutkijat näyttäneet mitään kuulleen.

Lähetetty: To Kesä 07, 2007 10:49 pm
Kirjoittaja Lydia07
No missä kuulustelussa ? Tässä ainakin Koli sanoo, että Gyllström ei ollut siellä.
=================================

Lähde: M. Kolin kuulustelu 2004
"MT: Palataan siihen edelliseen iltaan, ketä muistat muita henkilöitä siellä olleen. Sanoit joidenkin uimareiden olleen?
MK: En mä muista ketä siellä olleen…
MT: Oliko ketään aikuisia, tuttuja?
MK: Ei….en mä ainakaan muista että olis ketään aikuisia ollut…kyll siel joskus joku aikuinen oli…se oli se Gyllström siellä joskus iltaisin uimassa…oli hyvä uimari….muita ja…
MT: Oliko tämän Gyllströmin kanssa mitään keskustelua?
MK: Ei koskaan ollut …Ei me oltu sen mar tuttuja hänenkään…, moikattiin vaan….ei me koskaan mitään juteltu…
MT: Sillon sinä edellisenä iltana ei ollut tää Gyllström?
MK: En ainakaan muista että siellä olis ollut ketään muita aikuisempia henkilöitä…voi olla että siinä joku nainen oli lasten kanssa……mutta mä en muista ainakaan että siellä ketään olis ollut…että kovin se oli sellainen piiloinen paikka."

Lähetetty: Pe Kesä 08, 2007 9:03 am
Kirjoittaja kukkuu
konsta kirjoitti:Meinaatko Kukkuu, ettei siellä olisi voinut olla ketään kalamiestä? Käsittääkseni mysteeriossa mainitaan vain henkilöt, jotka on tavoitettu. Lisäksi oli henkilöitä, joista oli näköhavaintoja. Mutta olihan tuo niemi suosittu illanviettopaikka.

Tässä Awan sekoamisessa ei ole oikeastaan kyse noista kalamiehistä, vaan siitä, että Awa sotkee ne aamuisiin henkilöihin keskinimellä. Tämän hän tekee tahallaan, koska hänen tehtävänsä on vesien samentaminen. Lähdetkö sinäkin tahan mukaan, Kukkuu?
Kyllä kai siellä muitakin on voinut olla. Nyt tosin puhutaan kalastajista, jotka yleisimmin suorittavat kyseistä tehtäväänsä rannalla ja siten olisivat kaikkien nähtävissä. Nyt tällaisia havaintoja ei ole.

Joskus voin sekoittaa eri asioita ja muistaa kuulusteluja väärin, mutta tahallaan en sitä tee. Jos kirjoitelmani on muistipohjalta, niin yleensä kirjoitan sen sepustukseeni.

Kolien kertomukset

Lähetetty: Pe Kesä 08, 2007 4:36 pm
Kirjoittaja MEG
Lydia----Minulla ei ole näitä kuulusteluja itselläni, mutta olen niitä eri Bodom palstoilta lukenut.
Sellainen vahva muisto on että Martti tai Ruht Koli olisi tuommoisen edellämainitun Gyllsröm-episodin kertonut.

Lähetetty: Pe Kesä 08, 2007 4:47 pm
Kirjoittaja teemu
Ruth Kolin kuulustelupöytäkirjan mukaan heidän perheensä oli ollut rannassa aattoiltana ja he olivat yhdessä lähteneet pois, samaan aikaan kun Gustafssonin porukka haki itselleen telttasalkoja. KG oli ollut rannassa ja erittäin vihainen motoristien tulosta. Kysyttäessä RK sanoi kyseessä olleen juuri sen nimenomaisen illan. Sinä kesänä he eivät enää tulleet siihen rantaan, mutta myöhemmin kyllä.

Puhuvatko Kolit ristiin, vai sanooko MK asiasta jotain muutakin?