IRANIN ulkoministeri
Abbas Araqchi väittää, että maan laajat ja veriset mielenosoitukset ovat nyt ”täysin hallinnassa”.
Araqchi kertoi asiasta maanantaiaamuna. Hänen kommentistaan uutisoi Al Jazeera, joka on pystynyt jatkamaan uutisointia Iranissa, vaikka internet-yhteydet on katkaistu.
– Olemme valmiita sotaan, mutta myös vuoropuheluun, ulkoministeri sanoi.
Hän syyttää Yhdysvaltain presidenttiä
Donald Trumpia ja
Israelia siitä, että mielenosoitukset leimahtivat väkivaltaisiksi.
– Tarkoitus oli luoda tekosyy Yhdysvaltain presidentille puuttua tilanteeseen, hän sanoi.
Araqchi sanoi myös, että internet-yhteydet palautetaan asteittain turvallisuusviranomaisten kanssa sovitulla tavalla. Hänen mukaansa väkivaltaisuudet kiihtyivät erityisesti viikonloppuna.
Yhdysvalloissa toimiva ihmisoikeusjärjestö HRANA kertoi aiemmin vahvistaneensa 490 mielenosoittajan ja 48 turvallisuusjoukkojen jäsenen kuoleman. Järjestön mukaan yli 10 600 ihmistä on pidätetty. Lukuja ei ole pystytty vahvistamaan.
Iranin protesteja tukevia mielenosoituksia on järjestetty ympäri Eurooppaa. Esimerkiksi Ranskassa sunnuntaina järjestetyssä mielenosoituksessa poltettiin Iranin ylimmän johtajan Ali Khamenein kuva. KUVA: JULIEN MATTIA
YHDYSVALTAIN presidentti Trump kertoi myöhään sunnuntaina, että Iran on ottanut yhteyttä Yhdysvaltoihin neuvotellakseen ydinohjelmastaan. Yhdysvallat ja Israel pommittivat Iranin ydinkohteita kesällä 12 päivää kestäneen ilmasodan aikana.
Uutistoimisto Reutersin mukaan Trump sanoi, että hänen hallintonsa käy keskusteluja tapaamisen järjestämisestä.
– Luulisi heidän olevan väsyneitä siihen, että Yhdysvallat pieksee heitä, Trump sanoi.
– Tapaamista järjestetään parhaillaan, mutta saatamme joutua toimimaan, koska ennen tapaamista tapahtuu kaikenlaista. Mutta tapaaminen on järjestymässä. Iran soitti, he haluavat neuvotella.
Trump on kuitenkin uhannut Yhdysvaltojen puuttuvan Irania repiviin mielenosoituksiin, jos maan turvallisuusjoukot avaavat tulen rauhanomaisia mielenosoittajia vastaan. Reutersin viranomaislähteen mukaan Trump tapaisi tiistaina neuvonantajiaan keskustellakseen erilaisista vaihtoehdoista Iranin suhteen.
– Armeija seuraa tilannetta, ja me harkitsemme erittäin vahvoja vaihtoehtoja, Trump sanoi toimittajille Air Force One -koneessaan.
Trumpilta kysyttiin myös mielipidettä Iranin uhkaamasta kostosta Yhdysvalloille, jos he puuttuvat mielenosoituksiin.
– Jos he tekevät niin, iskemme heihin tavalla, jolla heitä ei ole koskaan aiemmin isketty.
Iranin parlamentin puhemies
Mohammad Baqer Qalibaf on aiemmin varoittanut, että Israel sekä Yhdysvaltain tukikohdat ja alukset olisivat kaikki laillisia sotilaallisia kohteita, jos Iraniin hyökätään.
Iranin valtiollisessa mediassa näytettiin sunnuntaina kuvamateriaalia mielenosoituksissa kuolleiden turvallisuusjoukkojen jäsenten ja siviilien muistotilaisuudesta. KUVA: IRIB
IRANISSA 28. joulukuuta alkaneet mielenosoitukset leimahtivat ensin hintojen jyrkän nousun vuoksi, mutta muuttuivat nopeasti protesteiksi koko Iranin nykyhallintoa vastaan. Kansalaiset ovat kyllästyneet köyhyyteen ja siihen, että valta on pienen uskonnollisen eliitin käsissä.
Tiedonkulkua Iranista on vaikeuttanut torstaista alkanut internetkatko. Trump sanoi aikovansa keskustella
Elon Muskin kanssa internet-yhteyksien palauttamisesta Iraniin Starlink-satelliittien avulla.
Valtion televisiossa on näytetty kuvamateriaalia kymmenistä ruumispusseista Teheranin kuolemansyyn tutkijan toimistossa ja väitetty, että kuolleet olisivat ”aseistettujen terroristien” uhreja.
Iranin viranomaiset syyttävät Yhdysvaltoja ja Israelia levottomuuksien lietsonnasta. Valtionmedian mukaan maanantaille on kutsuttu koolle valtakunnallinen mielenosoitus tuomitsemaan ”Yhdysvaltojen ja Israelin johtamat terroristiteot”.
Reutersin haastattelemien asiantuntijoiden mukaan protestit eivät todennäköisesti kaada hallintoa, mutta heikentävät sitä.
– Hallinto luultavasti tukahduttaa protestit, mutta nousee tilanteesta esiin aiempaa heikompana, arvioi entinen yhdysvaltalaisdiplomaatti
Alan Eyre Reutersille.
Jutkut paketissa