Tää oli hauskaa.
Ensin palkinto Jani Pervolle, koska mulla oli vaalea polkkatukka pikkutyttönä.
Nykytilanteen taas AlsSie arvasi varsin lähelle.

Pitkät, pääosin suorat hiukset, mutta hieman luonnollista taipuvuutta ja väri on lämmin ruskea toffeella, kullanvaalealla ja tietyssä valossa näkyy myös hieman punakultaista vivahdetta.
Toi toffee piti kyllä googlettaa, kun en ole niin perillä hiusvärimaailmasta, mutta tosiaan oikeaan osui sekin. Kampaaja käytti myös adjektiivia hunajainen. Mutta kyseessä siis täysin oma väri, ei värjätty.
Ps. Kiitos muuten sullekin (ja muille asiallisille vastaajille), AlsSie, kommentista siellä Lautamiesten ketjussa.

Mietin itsekin jo aiemmin, että viitsinkö edes vitsailla hiusrajan pakenemisella, koska tunnen ihan oikeasti myötätuntoa niitä miehiä kohtaan eikä yhdenkään miehen pitäis joutua edes kokemaan hiustenlähtöä vastoin omaa halua. Mutta jälkikäteen arvioiden se oli huono vitsi ja mun moka.
Muuhun sen ketjun suhteen en ota edes kantaa – aloituksessa esitetyt väitteet, kun oli henkilöön meneviä ja epätosia, kuin nyt tässä sen verran, että tarkennan, että en ole edes vasemmistolainen,
vain vasemmalle kallellaan – ja monista asioista eri mieltäkin. Se siitä. Anteeksi OT.
Seuraavaa arvailu-kysymystä odotellessa.
