Sivu 3/8

Re: MissHolmes - kommentteja ko. nikin kirjoittelusta

Lähetetty: Ke Kesä 17, 2009 11:58 pm
Kirjoittaja MissHolmes
Marsalkka,
onneksi minä en ollut se juoruämmä, joka tänne ensimmäisenä postasi epäillyn nimen ja osoitti näin sormellaan. :)

En edes viikonloppuna seurannut tämän palstan edistymistä, joten minulle jäi Kirsin kommentista mielikuva, että nimi olisi julkistettu jo ennen pidätystä.

Olleellista keskustelussa aiheen otsikon alla on kai ollut se, miten poliisi selvitti miehen henkilöllisyyden ja missä vaiheessa.
Nyt kun asiaa tutkin tarkemmin, ei nelosen kohu-uutisella todellakaan enää ole merkitystä.
On ollut täysin yhdentekevää onko nimi tullut julki ennen vai jälkeen vangitsemisen. On selkeästi ollut selvää, että tuolloin poliisi kyllä jo tiesi 100-tarkkaan, että tuo heppu on osallinen ellei jopa päätekijä.

Mitä helvetin järkeä on sitten enää moralisoida nimen paljastuksella?

Olisi ollut aivan sama, vaikka tuo nimi olisi ollut Seppo Sieppari, mielenkiintoa lienee kaikissa herättänyt enemmänkin miehen taustatiedot, joiden varjolla on juttu saanut oleellisen lisän spekulaatioon, verrattuna jos tekijä olisi ollut ''työtön ennestäänkin väkivaltainen ja seko juoppo tyrnävältä''. Ja taustatiedot tuli julki ennen nimeä.

Keskustelun, motiivin ja syiden pohdinnan kannalta nimellä ei ole merkitystä minusta, mutta tekijän historialla sitäkin enemmän. En usko, että täälläkään yllyttäisiin arvuuttelemaan henkilöllisyyttä ja nimeä, jos tietoa muuten olisi puimiseen asti. Ainakaan minua nimet eivät tällaisessa kiinnosta, mutta taustat sitäkin enemmän.

(joku tuolla kyllä yritti selvittää henkilöllisyyden googlettamalla, mutta onneksi pelastit hänet ja muut uteliaat tuomalla nimen välittömästi myös tänne näkyviin.)

Re: MissHolmes - kommentteja ko. nikin kirjoittelusta

Lähetetty: To Kesä 18, 2009 7:47 am
Kirjoittaja Marsalkka
MissHolmes kirjoitti:
En edes viikonloppuna seurannut tämän palstan edistymistä, joten minulle jäi Kirsin kommentista mielikuva, että nimi olisi julkistettu jo ennen pidätystä.
Eikä järki leikannut myöhemminkään, vaikka yritin vihjailla, että teoriasi on idioottimainen. Tyhmä mikä tyhmä.
Mitä helvetin järkeä on sitten enää moralisoida nimen paljastuksella?
Siitä nyt on tiettyjä käytänteitä, että missä vaiheessa tällaisia tietoja julkistetaan, ja Kirsin kanssa tässä ihmettelimme, jotta miksi niitä ei aina noudateta.

Re: MissHolmes - kommentteja ko. nikin kirjoittelusta

Lähetetty: To Kesä 18, 2009 9:25 am
Kirjoittaja MissHolmes
Eikä järki leikannut myöhemminkään, vaikka yritin vihjailla, että teoriasi on idioottimainen. Tyhmä mikä tyhmä.
Tässä kulminoituu koko Sinun olemassa olo palstalla: et suinkaan ole keskustelemassa ja antamassa uutta, vaan vittuilemassa ja vihjailemassa. Sekö mielestäsi on tänne kirjoittelun tarkoitus?
Eikö aikuinen ihminen olisi ystävällisesti ja kohteliaasti kertonut tilanteen todellisen laidan, jos joku on niin tyhmä mikä tyhmä, ettei ole tajunnut?
Varsinkin kun tuo vihjailun yrittäminen johtaa vain keskustelua sotkevaan pyörittelyyn.

Re: MissHolmes - kommentteja ko. nikin kirjoittelusta

Lähetetty: To Kesä 18, 2009 9:44 am
Kirjoittaja Marsalkka
Tässä tilanteessa itse asiassa halusin testata oletko oikeasti noin käsittämättömän tyhmä.

Re: MissHolmes - kommentteja ko. nikin kirjoittelusta

Lähetetty: To Kesä 18, 2009 10:02 am
Kirjoittaja Marsalkka
MissHolmes kirjoitti: Minä heitin ihan hatusta,
Näinhän se homma etenee...

Re: MissHolmes - kommentteja ko. nikin kirjoittelusta

Lähetetty: To Kesä 18, 2009 10:02 am
Kirjoittaja MissHolmes
Tässä tilanteessa itse asiassa halusin testata oletko oikeasti noin käsittämättömän tyhmä.
:roll:

Hienoa.
Jos sinua epäilyttää minun järjenjuoksu, voit vapaasti ottaa yhteyttä YVllä ja kysyä suoraan. Näin et häiritse typerillä yrityksilläsi vihjailla muiden fiksumpien keskustelua.

Re: MissHolmes - kommentteja ko. nikin kirjoittelusta

Lähetetty: To Kesä 18, 2009 10:04 am
Kirjoittaja Marsalkka
MissHolmes kirjoitti:
Tässä tilanteessa itse asiassa halusin testata oletko oikeasti noin käsittämättömän tyhmä.
:roll:

Hienoa.
Jos sinua epäilyttää minun järjenjuoksu, voit vapaasti ottaa yhteyttä YVllä ja kysyä suoraan. Näin et häiritse typerillä yrityksilläsi vihjailla muiden fiksumpien keskustelua.
Parempi että kaikki näkevät tasosi ja osaavat suhtautua kirjoituksiisi...

Re: MissHolmes - kommentteja ko. nikin kirjoittelusta

Lähetetty: Ke Heinä 01, 2009 4:54 pm
Kirjoittaja John Doe
Oliskohan neidin syytä keskittyä jakamaan sitä olematonta tietoaan Madeline ketjussa,kun näyttäis joka paikassa muualla menevän tekstit tosi kaukaa OTn puolelle.Tyhmyys ei ole ilo kenellekkään,vaikka se välillä naurattaakin! 8)

Re: MissHolmes - kommentteja ko. nikin kirjoittelusta

Lähetetty: Ke Heinä 01, 2009 10:31 pm
Kirjoittaja MissHolmes
OT = Omaa Tyhmyyttään
OT = Olematonta Tietoa
OT = Olematta Tosissaan
OT = Osaamatta Tarkistaa
:idea: :?: :arrow:
:shock: :shock: :shock: :shock:

Re: MissHolmes - kommentteja ko. nikin kirjoittelusta

Lähetetty: Su Heinä 19, 2009 5:12 pm
Kirjoittaja Matula
Yhdyn täysin nimimerkki MissHolmesin saamaan suureen kritiikkiin.
Kokoan tänne kohta hänen parhaansa. Onkohan MissHolmesilla muuten konepistooli ???
Kuva

Re: MissHolmes - kommentteja ko. nikin kirjoittelusta

Lähetetty: Su Heinä 19, 2009 9:48 pm
Kirjoittaja Matula
Yksi MissHolmesin parhaista....
Keskusteltaessa Ulvila-surmaajan tekopaikalle jattamasta kenganjaljesta MissHolmes kirjoittaa: "Ja että tuokin jälki todellakin voi olla vaikka poliisin tai naapurin...."

Siina sinulle MissHolmes sita yliluonnollista, mita olet peraankuuluttanut :D :D

Re: MissHolmes - kommentteja ko. nikin kirjoittelusta

Lähetetty: Su Heinä 19, 2009 9:54 pm
Kirjoittaja MissHolmes
^
^
:shock: :shock: :?:
Mistä löysit tuon vanhan kuvan minusta?
Noloa.

Re: MissHolmes - kommentteja ko. nikin kirjoittelusta

Lähetetty: Su Heinä 19, 2009 10:29 pm
Kirjoittaja Kyllikki S
Matula kirjoitti:Valitettavasti en osaa kuvaa kopioida internetsivulta ja muokata sitä. Yritin siinä onnistumatta.
Mukava havaita, että tästä keskustelusta on ollut myös kongreettista hyötyä! :lol:

Re: MissHolmes - kommentteja ko. nikin kirjoittelusta

Lähetetty: Su Heinä 19, 2009 10:40 pm
Kirjoittaja ruby
Kyllikki S kirjoitti:
Matula kirjoitti:Valitettavasti en osaa kuvaa kopioida internetsivulta ja muokata sitä. Yritin siinä onnistumatta.
Mukava havaita, että tästä keskustelusta on ollut myös kongreettista hyötyä! :lol:

konkreettista!

Re: MissHolmes - kommentteja ko. nikin kirjoittelusta

Lähetetty: Su Heinä 19, 2009 10:43 pm
Kirjoittaja Kyllikki S
ruby kirjoitti: konkreettista!
Ei vaan kongreettista! :P :lol: