joey kirjoitti:Olen lukenut itsekin tapauksista, joissa lieventävänä asianhaarana on pidetty esimerkiksi juuri lyhyttä hametta,
Anekdootti.
Lainaus, linkki ja lähde kiitos.
Ja eihän sikiötä tosiaan saa tahallisesti vahingoittaa.
Mutta murhata saa (abortti)?!?
Se, onko äidin alkoholinkäyttö sikiön tahallista vahingoittamista, on hyvä kysymys. Koska mielestäni ei ole. Kyllä varmasti äiti on erittäin tietoinen tekojensa seurauksista, mutta hän ei silti suorita niitä mielessään sikiön vahingoittaminen.
Ahaa. Eli tuolla perusteella jos vaikka otan aseen käteeni ja alan ampumaan kadulle jossa on ihmisiä, en minä "tahallisesti pyri vahingoittamaan" ketään, vaikka hyvin tiedän että ase on helvetin vaarallinen ja jos sillä ammuskelee ihmisiä kohti niin hyvin suurella todennäköisyydellä joku vahingoittuu?!?
On eri asia puhua teon motiiveista ja teon lopputuloksesta.
Monessa mielessä esimerkiksi pankkiryöstäjä, joka ryöstön yhteydessä ampuu jonkun, on paljon vähemmän "syyllinen" vahingoittamiseen kuin äiti, joka juopottelee raskausaikana, koska ryöstäjän ryöstötilanne ja ampuminen tapahtuu hetkessä ja vahinkojakin voi sattua kun säheltää...sen sijaan juopottelu raskausaikana on pitkäaikainen toimenpide jonka toteuttamisessa on aikaa miettiä teon vakavuutta ja seurauksia.
Missään tapauksessa missään oikeuskäytännössä se, että teko oli "vahinko" (mitä sikiön vahingoittaminen esim. päihteillä ei voi koskaan olla, koska päihteiden vaikutukset sikiöön ovat kaikkien varmasti tiedossa), ei poista KORVAUSVELVOLLISUUTTA. Äiti, joka pilaa lapsensa tulevaisuuden ja aiheuttaa pysyvät vammat, pitäisi EHDOTTOMASTI JA MINIMISSÄÄN joutua korvaamaan lapselle huomattavia summia rahaa aiheutetusta haitasta johtuen.
Kuitenkaan nykyään äideillä ei ole sen enempää korvaus- kuin rikosoikeudellista vastuutakaan lapsensa terveyden tuhoamisesta tai murhaamisesta (raskausaikana). Tämä on hyvin, hyvin ristiriitaista ja lienee selitettävissä vain naisasialiikkeen propagandan ja "poliittisen korrektiuden" avulla. Nainen on tässä mielessä samanlainen tabu kuin muslimit, maahanmuuttajat, seksuaalivähemmistöt, jne. ovat - niistä ei saa puhua "pahaa" tai on "paha ihminen".
Tätähän on myös erittäin vaikea todistaa tilanteessa, jossa kyse on siitä, että äiti on nauttinut jotakin sikiölle haitallista ainetta.
Jos nainen tietää olevansa raskaana ja käyttää aineita, jotka voivat vakavasti vahingoittaa sikiötä, häntä tulisi pitää täysin rikosoikeudellisesti vastuussa kyseisestä teostaan.
Jos sitten joko äiti itse, taikka joku ulkopuolinen lyö vatsaa, voidaan aivan hyvin olettaa, että tarkoitus on nimenomaan vahingoittaa syntymätöntä lasta, ja siitähän voidaan myös tuomita.
Minä näkisin asian täysin toisinpäin: Raskaana olevan naisen vatsan hakkaaminen on kuitenkin "kertaluontoinen" ja "pikainen" teko, joka saattaa tapahtua myös ilman sen suurempaa etukäteissuunnittelua tai harkintaa. Sen sijaan kuukausikaupalla jatkuva, toistuva päihteiden käyttö raskausaikana on "pitkäaikainen" ja "tietoinen valinta".
Siinä missä pahoinpitely on enemmän tai vähemmän pikaistuksissa tehty kertatempaus, päihteillä sikiön vahingoittaminen on pitkään jatkettua ja harkittua tekoa.
Todennäköisesti kyseessä on täydellinen kykenemättömyys juomisen lopettamiseen, sikiönvahingoittamishalun sijaan.
Miksei sitten voida sanoa, että "mies ei vain kyennyt pidättelemään itseään kun alkoi hakata naista vatsaan"? Miksi voidaan sanoa samaan aikaan, että "naispolo ei vain voi juomiselleen mitään"?!? Miksei sanota, että "miespolo ei vain voi väkivaltaiselle käytökselleen mitään"?!?