"Verinen Miksi" on yks hauskimpia löytöjä
Mulla on koneella semmoinen kansi kuin "Älyttömyyksiä", ja sinne olen koonnut kaikista typerimpiä palstalla olleita viestejä. Tämä teoria löytyy sieltä.
Vastaus on sama kuin 2015:
"Tämä "kirjoitus" on juuri hyvä esimerkki siitä, ettei osata lainkaan käyttää loogista pohdintaa, ja aivan älyttömätkin keksinnöt hyväksytään aina henkeä haukkoen hienoiksi todisteiksi, koska ei tajuta, mistä mikäkin asia kertoo tai todistaa. Hetkeäkään ei jakseta tai osata miettiä esim ko. tekstin syntyhistoriaa. Riittää, kun riemuitsee, että selvästkin Jukka on viime henkosillaan raapustanut lattiaan omalla verellään ajatelman, ja tietysti tämä tarkoittaa sitä, että Anneli on murhaaja.
Tietenkään lattialla ei ole mitään kirjaimia, mutta oletetaan, että siellä lukee "miksi", 2 senttiä korkeilla kirjaimilla. Joku kastoi vaikkapa pienen lasinsirun vereen ja sillä kirjoitteli sitten tuon tekstin. Luoja tietää, miksi juuri tuon tekstin.
1) Teksti ei ole siellä, missä Jukka makasi. Olisi ihan "hieno" löytö, jos vastaava teksti olisi löydetty sieltä, missä Jukka oli. Silloin se saattaisi jopa olla hänen kirjoittamansa. Hänhän tarinan mukaan makaili siellä nurkassa ihan kymmeniä minuutteja, joten olisi ehtinyt vaikka novellin kirjoittamaan tuona aikana. Arvoitukseksi tietysti jää, että kun saa tämmöisen kirjoitusidean, kirjoittaa "miksi", eikä esim "Anneli teki sen", tai edes "Annu" (joka olisi lyhyempi sanakin). Mutta saa sitä toki kirjoitella miksikin, jos ei halua arvoitusta ratkoa. Mutta tekstin pitää olla siellä, missä kirjoittajakin on, eikö vaan?
Toisaalta, kun Jukka siellä nurkassa makaili ja nauhuri sen kun nauhoitteli vieressä, niin ehkä Jukka olisi voinut myös ilmaista itseään puhumalla nauhalle.
2) Missään/minkäänlaisessa tapahtumaskenaariossa ei Jukka tule puukotettuna seisoskelemaan sängyn eteen lasinsirujen päälle ja ilmeisesti seisten kumarru raapustelemaan jotain kryptistä miniviestiä lattialle Auerin estämättä. Häntähän on täytynyt jo puukottaa, mikäli verta valuu. Jos häneltä on vain huuli halki, niin olisi varmaan mennyt pesuhuoneesta hakemaan talouspaperia, eikä jäänyt lattiaa raapustelemaan.
3) Oliko se veitsikin siinä lattialla silloin, kun "viesti" kirjoitettiin? Vai veikö Anneli veitsen jälkeenpäin ihan sattumalta juuri ko. viestin viereen, ja jos, niin minkä vuoksi?
4) Jos veitsi oli lattialla, eikö olisi Jukalta ollut vallan fiksu teko painaa vaikkapa verinen sormenjälkensä puukon terään? Kas siinä olisi ollut Annelilla selittämistä! Huppumiehen uhrin sormenjälki löytyy veitsestä, millä hänet muka yhtäkyytiä puukotettiin, ja joka on toisella puolella huonetta, kuin uhri. No, Jukka ei keksinyt tätä ideaa.
5) Eikö nyt lattialta, käytetyn murha-aseen vierestä, sellaisesta paikasta, missä uhri ei ole maannut, löytyvä omituinen verellä kirjoitettu viesti viittaa nimenomaan ulkopuoliseen tekijään, eikä Jukkaan?? "Teksti" on märkä, eli pisarat eivät ole vielä edes kuivuneeet. Sitä ei siis ole voinut kirjoittaa ennen "lavastuksia". Toisaalta ei ole kovinkaan uskottavaa, että Anneli menisi vielä viime töikseen kirjoittelemaan lattialle puhelun jälkeen. Mutta huppishan oli ko. paikalla, hänellä oli tilaisuus piirrellä vaikka joulutonttuja lattiaan, hänen mielentilastaan ei ole tietoa, joten hänen viesteillään ei tarvitse olla suurelle yleisölle mitään logiikkaa, hän jätti veitsen lattialle poistumisjälkiensä viereen ja oli kaikenaikaa takkahuoneessa.
Miettikää nyt hiukan, mikä asia mistäkin "todisteena" on. Puukotuksen jälkeen Jukka ei ole vaellellut yhtään missään, eikä näin ollen myöskään ole ollut lattioille kirjoittelemassa. Ennen puukotusta hän ei ollut verinen, eikä myöskään loukkaantunut, eikä lattialla myöskään ollut puukkoa, jonka viereen arvoituksia riipustaisi. Ja tuskin olisi lasinsirujakaan, ellei lasi olisi rikki.
Todellisuudessa tämän jutun erilaisten ratkaisumallien ja teorioiden aiheuttajana on vain se, ettei kaikilla ihmisillä ole samanlaisia älyllisiä valmiuksia. Kuulostaa "haukkumiselta", mutta ei ole sitä. Ihmisissä on eroja, eivätkä kaikki pysty loogiseen ongelmanratkaisuun yhtä hyvin. Minun on erittäin vaikea ymmärtää, mikä mekanismi aiheuttaisi sen, että tällaisen monimutkaisen tapahtumasarjan pystyvät ratkaisemaan helposti aina ne vähemmän koulutetut, vähemmän älykkäät, heikommin perustelevat, vähemmän tapauksesta tietävät ja jatkuvasti loogisia virheitä tekevät yksilöt. Voi tosiaan kysyä MIKSI?"