Kukko kirjoitti: ....
3) Miksi Nuuksion retki ja salaamisen vaivannäkö juuri sinä päivänä, kun aviomiehellä on etätyöpäivä. Jotenkin tuntuisi helpommalta suorittaa kaikki tämä silloin, kun aviomies on normaalisti töissä. Kuinka usein mies teki etätöitä?
Mietin samaa aiemmin, että kiintoisa yhteensattuma päivien osalta, ja ylimääräistä härdelliä salaamisen suhteen - ei siinä mielessä järkevää. Ellei sitten hänen ollut aivan "pakko" pitää hermolomapäivä juuri ke:na, esimerkiksi jokin siinä alkavassa päivässä töissä kyrsi liikaa (kiintoisaa siten edellisillan työviestintä) ja/tai ihmissuhdepuolellekin oli jotain, mikä rassasi ja oli vain "pakko" päästä lepuuttamaan hermoja luontoon.
Muihin vaihtoehtoisiin hahmotelmiin kuuluu se, että yhteisesti olisivat pariskuntana päättäneet pitää virkistymistä Nuuksiossa tms, nainen mennyt edeltä ja mies ehkä jäljestä. Toisaalta miksi ei nainen sitten vastaisi miehen puheluihin, etenkin jos pitäisi siellä treffata, vai olisivatko puhelut olleet ikävästi menneen treffingin jälkeen osana alibin kehittelyä. Aviomiesteoria on jotenkin hyvin riskaabeli, mies olisi ottanut melkoista riskiä siinä, että menemällä julkisuuteen näkyvästi hänet helpommin ihmiset bongaavat ja havainnoista viranomaiisiin viestivät, jos nähty liikkumassa tuona päivänä Nuuksiossa. Miehessä ei myöskään ulkoisia naarmuja, nainen kuitenkin trimmikunnossa, jolloin kamppailu olisi todennäköistä ellei sitten päässyt tyystin yllättämään. Onnettomuutta tai ulkopuolisen tekemää rikosta olen nyttemmin todennäköisempinä miettinyt, vaikka tilastollisesti lähimmäisen tekemänä jälkimmäinen onkin todennäköisempää.
Katjusa kirjoitti:Mietin tassa etta pakkohan Nelalla olla se tyolappari mukana, jos han olisi jattanyt sen kotiin Sergeihan olisi huomannut ettei Nela ottanut sita mukaan vaikka oli toihin menossa.
Jotenkin tuntuu etta Nela on viestin lahettamisen jalkeen kaynyt viela kotona..
Jos henkirikos on tapahtunut, se voi olla TODELLA tarkkaan suunniteltu. Esim en usko etta olisi vaikeaa kirjottaa "soitan sinulle illalla" Tsekin kielella jos on ollut aikaa suunnitella ja ehka viela tuttu Tsekkia puhuva jolta voisi joskus ohimennen kysya etta "Hei miten soitan sinulle illalla sanotaan Tsekin kielella?"
Hyvä huomio työläppäristä. Onko se ollut mukana, tietävätkö viranomaiset. Jos ei, olisiko jo aiempana päivänä jättänyt työläppärin töihin, jotta ei tarvitsisi sitä kantaa repussa mukana Nuuksiossa, etenkin jos retkeily, samoaminen mielessä. Tämä tarkoittaisi että olisi suunnitellut päivää jo edellispäivänä. Ja jos läppäri mukana repussa, menisikö tosiaan samoilemaan Nuuksioon ainakaan vaikeakulkuisiin, haasteikkaisiin kohtiin koska lastina läppäriä. Vaikea sanoa.
Muistan nähneeni Nelasta kuvan jossa lepäilee Nuuksiossa puun oksalla (taidettu ketjussakin mainita aiemmin) aika riskaabelisti, alla on pudotusta vesistöön ja oksan päällä ei ole kuvasta päätellen kummempaa tukea. Jos on ekstreemihenkinen (en sano että puukuvan perusteella vaan ylipäätään) ihminen, silloin ei koe riskejä samoin vaan oikein hakee ekstreemejä elämyksiä. Ihminen myös toistaa nostalgiassaan asioita, elikkä se puukohtakin kannattaisi tsekata Nuuksiosta.
Ja vaikka hassulta saattaa tuntua, on ulkomaan uutisissa ollut tapauksia, joissa jyrkkää maisemaa vasten selfieiden otto mennyt onnettomuuksiksi, tosin jotenkin Nela ei vaikuta järin "selfie"-pakkomielteiseltä lainkaan, osviittaahan tähän saisi jos olisi taustaa/historiaa aiemmista vastaavista maisemakuvista. En nyt sittenkään kallistu tähän hahmotelmaan, aika pahasti olisi pitänyt pudota, loukkaantua jottei olisi saanut apuja ja lisäksi ei vaikuta "tyypilliseltä" toiminnalta hänelle näiden uutisten nojalla, joista jonkinlaista vähäistä käsitystä (korostan kuitenkin vähäisyyttä, ei voi tietää ja tuntumatkin vaikeita) hänestä kehkeytynyt.