Hei vaan kaikille uudelta keskusteluun osallistujalta,
Tulilahden mysteeri on jostain syystä vaivannut mieltäni jo pidemmän aikaa — unettomiksi öiksi asti. Kuvailisin kokemusta jonkinlaiseksi sukellukseksi kansakunnan kollektiiviseen muistiin. Tuntuu, että tässä palapelissä kulmat on helppo löytää (seksuaalimotiivi, paikallisuus, useampi tekijä/tekijällä apuri(t).) Sitten kun yrittää sovittaa kaikkia yksityiskohtia sopimaan keskelle eheäksi kokonaisuudeksi, tuntuu joku pala aina vääränmuotoiselta, eikä muitakaan saa sopimaan. Nyt on kuitenkin vahvasti sellainen fiilis, että kokonaiskuva on omissa tutkiskeluissani siinä määrin valmis, että haluan jakaa teoriani tapahtumien kulusta ja syyllisistä muillekin ruodittavaksi. Siispä oli aika viimein rekisteröityä, kun keskustelua olen kuitenkin seurannut pitkään ja tätäkin ketjua useaan kertaan kahlannut (ensimmäisen ketjun läpikäynti on vielä kesken).
Täällä on paljon arvokasta tietoa (erityiskiitos nimimerkille snufkin) kuten myös tuolla Hejacin puolella. Alkuperäisiin esitutkintapöytäkirjoihin minulla ei ole ollut pääsyä, joten sen suhteen olen luotettaviksi katsomieni sekundäärilähteiden varassa.
Vaikka kirjoitustyö muistiinpanojeni pohjalta on vielä kesken, juolahti tässä mieleen, että ehkä on jo luettavuudenkin kannalta käytännöllisempää jakaa tämä useampaan osaan. Ennen mahdollista tapahtumakuvausta kiinnitän aluksi huomiota joihinkin ristiriitaisuuksiin epäiltyjen ja todistajien kertomuksissa, aloittaen “tuokkospojista”.
Se pitää toki vielä mainita, etten pidä Runar Holmströmiä millään lailla varteenotettavana epäiltynä. Perusteet ovat käyty ketjussa moneen kertaan läpi, enkä ala niitä tässä kertaamaan. En usko hänen – tai kenenkään muunkaan tyttöjä jahdanneen mopedimiehen — olleen edes maisemissa murhien aikaan. Kaikki tällaiset silminnäkijähavainnot ovat nousseet esiin vasta, kun poliisi on niitä erikseen alkanut pyytää. Paljon suuremman arvon annan sille Elina Haaviston todistukselle, jonka hän antoi heti tyttöjen katoamisen jälkeen — ennen kuin heidän kohtalostaan tiedettiin tarkemmin.
Ja sitten asiaan…
Osa 1: Tuokkoset — ristiriitaisuudet Pelkosen ja Ruuskasen kertomuksissa ja kellonajoissa
Nimimerkki Scythe (s.130) teki taannoin tärkeän ja aivan liian vähälle jääneen huomion tuokkosista:
Scythe kirjoitti: ↑Ke Loka 13, 2021 6:07 pm
Erikoisinta tuokkosissa on se, että miksi niihin on lisätty tarkka kellonaika, eli 23.15. Tuokkosen kaltaiseen muistoesineeseen tms. merkitään yleensä keneltä se on ja kenelle se on osoitettu. Lisäksi niissä on ehkä päivämäärä ja vuosi, sekä paikka missä se on tehty ja annettu, mutta kelloajan merkitseminen jopa minuuttien tarkkuudella on jo jotenkin omituista. Herättää kyllä monenlaisia ajatuksia.
H.P. ja K.R. kertoivat lähteneensä leirialueelta 23.30 aikoihin, joten tuokkosiin laitetut kelloajat sopivat heidän kertomuksiinsa.
Tuokkosiin oli vielä laitettu tekaistut nimet, jota H.P. ja K.R. perustelivat sillä etteivät tytötkään kertoneet nimiään. Kuitenkin heillä oli tiedossa ainakin Einen etunimi, todennäköisesti molempien etunimet. Voisi ainakin todeta, että lapsellista käytöstä keksityillä nimillä. Eivät ehkä itse halunneet kertoa tytöille oikeita nimiään, olkoonkin että toisessa tuokkosessa oli nimikirjaimet K.R. Ehkä tekaistut nimet oli laitettu tuokkosiin aiemmin illalla ja K.R. lisätty toiseen myöhemmin.
Kun asiaa tarkemmin pohtii, tuntuu todellakin oudolta kirjata muistoesineeseen tarkka kellonaika ja lisäksi nuo väärät nimet. Jos kuvittelen itseni poikien asemaan tuolle riiuureissulle, luontevalta tuntuisi kirjoittaa omistuskirjoitukseen vain kenelle se on, keneltä (nimikirjaimet) ja päivämäärä.
Omituisuus korostuu, kun muistetaan, että
pojat kertoivat alunperin kuulusteluissa poistumisajaksi noin klo 22.30. Kuten Scythe tuossa mainitsi, tuokkosiinhan oli merkitty kellonajaksi 23.15. PItää muistaa, että pojat saapuivat vonkaamaan keskellä työviikkoa ja olivat ilmeisen selvinpäin. En pidä mitenkään uskottavana, etteikö heillä olisi ollut melko tarkkaa käsitystä ajankulusta ja poistumisestaan, jonka he korjasivat myöhemmin tuntia myöhemmäksi. Tunnin heitto muistikuvissa ei ole tässä yhteydessä mahdollinen varsinkaan, jos pojat ovat varta vasten kirjanneet tuokkosiin kellonajat ennen lähtöään. Muutenkin on pidettävä luotettavimpana sitä, mitä he ovat kertoneet vierailustaan spontaanisti aivan aluksi ilman ennakkokäsityksiä siitä, mitä heiltä kuulustelutilanteessa ikään kuin odotetaan.
Johtopäätökseni on, että kellonaika tuokkosissa on tarkoituksella väärin.
Kirjauksia kellonajasta ja valenimistä eivät tehneet “tuokkospojat” vaan tappaja jälkikäteen — luultavimmin heti surmayön jälkeisenä päivänä ennen niiden kätkemistä. Tuokkosethan havaittiin paikalla vielä seuraavana aamuna, kun taas Ruuskasen saavuttua paikalle uudelleen mopedilla myöhemmin illalla niitä ei ilmeisesti enää ollut. (Havainto tuokkosista oli myös ennen poikien saapumista, joten ilmeisesti he vuolivat korkeintaan toisen niistä itse).Tekijä oli tarkkailut illan mittaan leirin touhuja ja tiesi myös, milloin tuokkospojat saapuivat ja poistuivat. Lisäämällä kellonajat tappajalla oli tarkoitus luoda vaikutelma, että pojat viipyivät tyttöjen luona myöhempään kuin he todellisuudessa tekivät ja siten lisätä heihin kohdistuvia epäilyksiä.
Kysymys kuuluukin: kenellä oli luonteva mahdollisuus leirin tapahtumien tarkkailuun ja kuka saattoi erityistä huomiota herättämättä käydä paikalla surmayötä seuraavana päivänä tarkistamassa jälkiään ja noukkimassa tuokkoset talteen?
Voin kuvitella, millainen hämmennyksen hetki Ruuskaselle ja Pelkoselle on kuulusteluissa ollut, kun heiltä on alettu tivata näistä kellonajoista. He ovat varmasti jollain tasolla tajunneet, että nyt on tosi kyseessä ja joku lavastaa heitä. Tuokkosissa oli kuitenkin heidän nimikirjaimensa, joten helpointa heidän kannaltaan uudessa tilanteessa oli hätävalheena kertoa muistaneensa poistumisaikansa väärin. Eipä ihme, että myöhemmin pojat myös tarttuivat viimeisen oljenkorren lailla siihen mystiseen mopedimieheen, jonka hekin olivat olleet havaitsevinaan. Tässä valossa ymmärrän hyvin, miksi Pelkonen ei vanhoilla päivilläänkään enää halunnut palata Tulilahden tapaukseen. Kokemus oli varmasti sellainen, että epäilyksen varjo jäi hänenkin päälleen.
Seuraavaksi otan käsittelyyn Lyytikäisten veljesten kertomukset ja alibit, jahka ehdin tekstin viimeistelemään. Jatkoa luvassa...
