Uusi ilmiö Suomessa: Näin lapsilla teetetään rikoksia
Torstai 14.11.2013 klo 18.33
Suomessa kiertelevät itäeurooppalaiset ryhmät käyttävät lapsia apunaan rikoksissa. Poliisin mukaan ilmiö on uusi Suomessa.
Keskusrikospoliisin mukaan Euroopasta tuttu ilmiö, lasten käyttäminen apuna rikoksissa, on rantautunut nyt myös Suomeen.
Poliisi järjesti viime viikolla rajat ylittävän rikollisuuden teemavalvontaviikon, jossa kohteena olivat Balkanin alueelta tulevat kiertelevät ihmisryhmät.
Poliisin tarkoituksena oli hankkia teemaviikon aikana uutta tietoa ryhmien osallisuudesta järjestyshäiriöihin ja omaisuusrikollisuuteen sekä kytköksistä ihmiskauppaan.
Poliisi haki vastausta myös siihen, käytetäänkö alaikäisiä apuna rikosten teossa. Poliisin mukaan kyseessä on Suomessa uusi rikosilmiö.
Valvonnan tuloksena saatiin uutta tietoa kiertelevien ryhmien yhteyksistä järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Valvonnassa saatiin myös vahvistusta aiemmille tiedoille, joiden mukaan osaan kerjäämisestä liittyy pakottamista ja ihmiskauppaa.
Lapset laitetaan varastamaan lompakko
Alaikäisen käyttäminen hyväksi rikoksen teossa voi rikoslain mukaan olla ihmiskauppaa. Useissa Euroopan lapsilla teetetään muun muassa näpistyksiä ja varkauksia.
Nyt esimerkkejä lasten hyväksikäytöstä rikosten teossa saatu myös Suomessa.
Poliisi kertoo tapauksesta, jossa noin 10-vuotias lapsi makasi yksin kadulla pankin edessä pyytäen apua. Pankista tullut vanhus meni auttamaan lasta, jolloin tämä nappasi vanhuksen kädessä olleen lompakon ja juoksi karkuun.
Toisessa tapauksessa lapsen kanssa kulkenut nainen pysäytti kadulla ohikulkijan ja kysyi "hospitaalia". Lyhyen keskustelun aikana lapsi kiersi ohikulkijan taakse ja otti tämän taskussa olleesta lompakosta pankkikortin. Kun henkilö myöhemmin huomasi pankkikorttinsa kadonneen, sen koko luottovara oli nostettu.
Laaja yhteisoperaatio
EU:n poliisivirasto Europol järjesti valvontaviikon ajaksi Suomeen yhteyspisteen, jonka kautta saatiin käyttöön muun muassa Europolin analyysitietokannat sekä yhteydet Romanian ja Bulgarian viranomaisiin.
Näiden avulla saatiin tietoa valvonnassa tavattujen henkilöiden osallisuudesta muualla Euroopassa tapahtuneisiin rikoksiin.
Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Europol toi liikkuvan toimistonsa Suomeen avustamaan poliisia reaaliaikaisesti käynnissä olevassa operaatiossa.
Muutamia henkilöitä sakotettiin laittomasta maassaolosta
Viikon aikana tavattiin 11 henkilöä, joilla ei ollut maassa oleskelemisen edellytyksiä. Seitsemällä ihmisellä oli maahantulokielto.
Laittoman maahantulon järjestämisestä epäillään yhtä neljän henkilön ryhmää. Osaa luvattomasti maassa olleista sakotettiin, osa selvisi huomautuksella. Ihmiskauppaan viittaavia tekijöitä ei näissä tapauksissa ollut. Sen sijaan viikon aikana käynnistettiin yksi esitutkinta epäillystä kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä ravintola-alalla.
Poliisi järjestää vuosittain muutamia tehostetun valvonnan viikkoja laittoman maahantulon ja maassa oleskelun torjumiseksi. Osa viikoista järjestetään teemaluonteisina. Valvontaan osallistuvat poliisiyksiköiden lisäksi muun muassa Rajavartiolaitos, Tulli ja Maahanmuuttovirasto. Viikkojen koordinoinnista vastaavat Poliisihallitus ja Keskusrikospoliisi.
TEIJA LASSI
[email protected]