Sivu 22/41

Re: Kolme nuorta kuoli yhden auton onnettomuudessa Savonlinnassa

Lähetetty: Ti Elo 02, 2022 3:09 pm
Kirjoittaja t3pponen
koulutuspäällikkö kirjoitti: Ti Elo 02, 2022 2:53 pm Lisäksi vielä orvoksi jäänyt vauva. Kuka sen ottaa hoitaakseen, jomman kumman menehtyneen vanhemmatko? Kenties, mutta yhtäkkiä ryhtyminen lapsenlapsen kokoaikaiseksi huoltajaksi on valtava rasti. Voisi melkein olla että adoptio. Silloin taas isovanhempien ja muun suvun siteet lapseen todennäköisesti katkeavat.

Siinä sitä pohdittavaa, hautajaisten järjestämisten lisäksi.

Toisinaan, kun tällaisia uutisia syvemmin lukee, siinä omat murheet tuntuu rinnalla niin mitättömiltä.... Se jolle tällainen osuu omaan elämään, tajuaa mikä on tärkeetä, mikä taas ei.
Sen verta nuoret nuo vanhemmat, että mahdollisesti myös isovanhemmat vielä ihan nuoria ihmisiä. Jos on kyse normaalista toimivasta perheestä, niin ei liene pöydällä edes muita vaihtoehtoja kuin että isovanhemmat tai vanhempien sisarukset kasvattaa lapsen. On se kuolleen lapsen jälkeläisen poisantaminen varmasti niin kova paikka, että en usko siihen kovin monen normaalin ihmisen pystyvän.

Ja tuo omien murheiden tuntuminen pieneltä on kyllä totta. Ei tunnu bensa hetkeen kalliilta jne. kun tällaisia asioita miettii.

Re: Kolme nuorta kuoli yhden auton onnettomuudessa Savonlinnassa

Lähetetty: Ti Elo 02, 2022 3:14 pm
Kirjoittaja surfergirl
Bensan pitäisi olla vähän kalliimpaa vielä niin että ihmisillä olis varaa ostaa joko viinaa tai bensaa mutta ei molempia.

Re: Kolme nuorta kuoli yhden auton onnettomuudessa Savonlinnassa

Lähetetty: Ti Elo 02, 2022 3:45 pm
Kirjoittaja Hello Piggy
surfergirl kirjoitti: Ti Elo 02, 2022 3:14 pm Bensan pitäisi olla vähän kalliimpaa vielä niin että ihmisillä olis varaa ostaa joko viinaa tai bensaa mutta ei molempia.
Tai sitten jättää auton katsastamatta, verot/vakuutukset maksamatta ja uudet renkaat ostamatta niin on vielä varaa sitten bensaan ja päihteisiin.

Re: Kolme nuorta kuoli yhden auton onnettomuudessa Savonlinnassa

Lähetetty: Ti Elo 02, 2022 3:48 pm
Kirjoittaja Sivustahuutelija
Bensalenkkarilla on aina varaa bensaan, alkoholistilla viinaan ja narkkarilla huumeisiin

Re: Kolme nuorta kuoli yhden auton onnettomuudessa Savonlinnassa

Lähetetty: Ti Elo 02, 2022 4:00 pm
Kirjoittaja tottij
Iltasanomien tähtitoimittaja Sanni Mattila kirjoitti jo perinteeksi muodostuneen positiivisuutta ja superlatiiveja runsaasti sisältävän jutun uhreista:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008978402.html

Muita uhreja ylistetään rakastavaisina ja huolehtivina ihmisinä jotka ovat master chef tason kokkeja sekä nousevia musiikkiartisteja. Auton omistajasta taas ei pahemmin puhuta yllätäen mitään.

Re: Kolme nuorta kuoli yhden auton onnettomuudessa Savonlinnassa

Lähetetty: Ti Elo 02, 2022 4:07 pm
Kirjoittaja Plan B
Master Chef ja nouseva musiikkivirtuoosi osasivat myös ottaa riskin.

En ymmärrä tällaista uhrien glorifioimista vaikka olisivatkin pyhimyksiä. Tuskin haastateltava koskan sanoisi jostain uhrista, että oli harvinaisen mäntti ihminen.

Re: Kolme nuorta kuoli yhden auton onnettomuudessa Savonlinnassa

Lähetetty: Ti Elo 02, 2022 4:59 pm
Kirjoittaja dinz
Hamppiporukka mikä hamppiporukka. Turha näitä on nostaa jalustalle.
Toivottavasti se vauva pääsee hyvää ja päihteettömään perheeseen.

Re: Kolme nuorta kuoli yhden auton onnettomuudessa Savonlinnassa

Lähetetty: Ti Elo 02, 2022 5:36 pm
Kirjoittaja Carrie Mathison
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008980459.html

Ilta-Sanomien sivuilla on kooste siitä miten onnettomuus tapahtui. Joku tai jotkut täällä ovat jo kertoneetkin saman mitä Ilta-Sanomien kuvakooste selityksineen; eturengas osui kivetykseen ja siitä lähti auto sivuluisussa osuen poikittain pylvääseen.

Ei siinä välttämättä tarvi kuin kääntää päätä vaikka takapenkkiä kohden niin suht reippaassa nopeudessa auto ohjautuu nopeasti hiukan sivuun. Tätä näkee esim. motareilla jatkuvasti kun porukka kattoo kännykkäänsä, räplää radiota tms. ja auto käy jo hiukan oma ajokaistan tuolla puolen ennen korjausliikettä. Että mahdollista on myös jokin vastaavakin onnettomuuden aiheuttajana.

Re: Kolme nuorta kuoli yhden auton onnettomuudessa Savonlinnassa

Lähetetty: Ti Elo 02, 2022 5:44 pm
Kirjoittaja dinz
Miten se voikin olla niin hankalaa myöntää että on tuhannen humalassa tai piripäissään ajettu paskalla autolla ihan liian kovaa?

Re: Kolme nuorta kuoli yhden auton onnettomuudessa Savonlinnassa

Lähetetty: Ti Elo 02, 2022 5:48 pm
Kirjoittaja MrM
Carrie Mathison kirjoitti: Ti Elo 02, 2022 5:36 pm https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008980459.html

Ilta-Sanomien sivuilla on kooste siitä miten onnettomuus tapahtui. Joku tai jotkut täällä ovat jo kertoneetkin saman mitä Ilta-Sanomien kuvakooste selityksineen; eturengas osui kivetykseen ja siitä lähti auto sivuluisussa osuen poikittain pylvääseen.

Ei siinä välttämättä tarvi kuin kääntää päätä vaikka takapenkkiä kohden niin suht reippaassa nopeudessa auto ohjautuu nopeasti hiukan sivuun. Tätä näkee esim. motareilla jatkuvasti kun porukka kattoo kännykkäänsä, räplää radiota tms. ja auto käy jo hiukan oma ajokaistan tuolla puolen ennen korjausliikettä. Että mahdollista on myös jokin vastaavakin onnettomuuden aiheuttajana.
Kyllä auto on lähtenyt lapasesta jo kauan ennen kuin eturengas osui kivetykseen. Noilla vauhdeilla millä auto saadaan katki se ei ehdi tuosta kivetyksestä vaihtamaan niin nopeasti suuntaa ja pyörähtämään kulkemaan kylki edellä tolppaan asti. Volvo on osunut kivetykseen siksi, että se on ollut siinä kohtaa jo 45 asteen kulmassa poikittain eikä enää mahtunut kaistalle kuskin hanskasta puhumattakaan. Tie kaartuu suht jyrkästi vasemmalle kun otetaan huomioon, että alla on ollut loppuun ajetut vanhat talvirenkaat, sadekeli ja tilannenopeutta aivan liikaa. Yksinkertaisesti lähtenyt perä alta tuossa kaarteessa, kun takarenkaat lähteneet kellumaan sateella urissa. Kannattaa siis katsoa mieluummin tuota takana olevaa valokuvaa kuin piirrosta, auto on todennäköisesti lähtenyt poikittain jo tuossa kuvanottokohdassa tai jopa aiemmin.

Kuva

Re: Kolme nuorta kuoli yhden auton onnettomuudessa Savonlinnassa

Lähetetty: Ti Elo 02, 2022 5:57 pm
Kirjoittaja John Kimble
Joosua kirjoitti: Ti Elo 02, 2022 12:50 pm
damfin kirjoitti: Ti Elo 02, 2022 12:01 pm
Anom kirjoitti: Ti Elo 02, 2022 11:59 am

Uutisessa mainittiin, että kaverit kertoi heidän olleen kaupungin toisella puolella. Luultavastikin siis heidän kotiosoitteeseensa nähden toisella puolella kaupunkia.
Tai siis tarkemmin sanoen kaverit kertoivat heidän olleen jatkoilla jossakin kaupungin toisella puolella, eli ilmeisesti ravintolasta lähdetty jatkoille jonkun luokse.
Eli oltu illasta aamuun viihteellä ja sitten siirrytään lisää viihteelle. Saattoi siis hyvinkin olla kyseessä useamman päivän viihdesetti.
Uutisten mukaan ovat olleet siirtymässä jatkoilta kotiin jolloin turma on tapahtunut. Eli väärin meni taas joosuan projisointi.

Re: Kolme nuorta kuoli yhden auton onnettomuudessa Savonlinnassa

Lähetetty: Ti Elo 02, 2022 5:57 pm
Kirjoittaja sörsse
Kyllä kuskia rattimieheksi voidaan sanoa, kun on saanut auton, kovasta nopeudesta huolimatta, osumaan liikennevalopaalun ja törmäyspaalun väliselle pätkälle, vaikkei siitä mitään hyötyä loppupeleissä ollutkaan. Tiedä sitten miten olisi käynyt, jos olisi osunut ensin valopaaluun, ainakin se olisi antanut hieman periksi ja hidastanut menoa?

Kuva

Kuva

Re: Kolme nuorta kuoli yhden auton onnettomuudessa Savonlinnassa

Lähetetty: Ti Elo 02, 2022 5:59 pm
Kirjoittaja Carrie Mathison
MrM kirjoitti: Ti Elo 02, 2022 5:48 pm
Carrie Mathison kirjoitti: Ti Elo 02, 2022 5:36 pm https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008980459.html

Ilta-Sanomien sivuilla on kooste siitä miten onnettomuus tapahtui. Joku tai jotkut täällä ovat jo kertoneetkin saman mitä Ilta-Sanomien kuvakooste selityksineen; eturengas osui kivetykseen ja siitä lähti auto sivuluisussa osuen poikittain pylvääseen.

Ei siinä välttämättä tarvi kuin kääntää päätä vaikka takapenkkiä kohden niin suht reippaassa nopeudessa auto ohjautuu nopeasti hiukan sivuun. Tätä näkee esim. motareilla jatkuvasti kun porukka kattoo kännykkäänsä, räplää radiota tms. ja auto käy jo hiukan oma ajokaistan tuolla puolen ennen korjausliikettä. Että mahdollista on myös jokin vastaavakin onnettomuuden aiheuttajana.
Kyllä auto on lähtenyt lapasesta jo kauan ennen kuin eturengas osui kivetykseen. Noilla vauhdeilla millä auto saadaan katki se ei ehdi tuosta kivetyksestä vaihtamaan niin nopeasti suuntaa ja pyörähtämään kulkemaan kylki edellä tolppaan asti. Volvo on osunut kivetykseen siksi, että se on ollut siinä kohtaa jo 45 asteen kulmassa poikittain eikä enää mahtunut kaistalle kuskin hanskasta puhumattakaan. Tie kaartuu suht jyrkästi vasemmalle kun otetaan huomioon, että alla on ollut loppuun ajetut vanhat talvirenkaat, sadekeli ja tilannenopeutta aivan liikaa. Yksinkertaisesti lähtenyt perä alta tuossa kaarteessa, kun takarenkaat lähteneet kellumaan sateella urissa. Kannattaa siis katsoa mieluummin tuota takana olevaa valokuvaa kuin piirrosta, auto on todennäköisesti lähtenyt poikittain jo tuossa kuvanottokohdassa tai jopa aiemmin.

Kuva
^
No näköjään IS vetäny mutkat suoriksi. Ihan eri vaikutelman saa noista IS kuvista ja siksi lähdinkin miettimään muita mahdollisia vaihtoehtoja kuin nämä mitä täällä huudettu.

Re: Kolme nuorta kuoli yhden auton onnettomuudessa Savonlinnassa

Lähetetty: Ti Elo 02, 2022 6:02 pm
Kirjoittaja John Kimble
sörsse kirjoitti: Ti Elo 02, 2022 5:57 pm Kyllä kuskia rattimieheksi voidaan sanoa, kun on saanut auton, kovasta nopeudesta huolimatta, osumaan liikennevalopaalun ja törmäyspaalun väliselle pätkälle, vaikkei siitä mitään hyötyä loppupeleissä ollutkaan. Tiedä sitten miten olisi käynyt, jos olisi osunut ensin valopaaluun, ainakin se olisi antanut hieman periksi ja hidastanut menoa?

Kuva

Kuva
Hyötyähän tuosta ei ole ollut, päinvastoin auto on osunut juuri tuollaiseen vahvistettuun torniin johon ei kuvien mukaan tullut edes lommoa. Taustalla näkyvä perus liikennevalotolppa olisi kyllä katkennut tai antanut periksi törmäyksen voimasta.

Re: Kolme nuorta kuoli yhden auton onnettomuudessa Savonlinnassa

Lähetetty: Ti Elo 02, 2022 6:03 pm
Kirjoittaja damfin
damfin kirjoitti: Ti Elo 02, 2022 9:21 am
leatherman73 kirjoitti: Ti Elo 02, 2022 1:36 am
uruzu kirjoitti: Ti Elo 02, 2022 1:09 am Volvon ahtopaineet ja mahdollinen virittäminen ovat täysin toisarvoisia seikkoja tämän onnettomuuden kannalta.

Vaikka Volvo olisi ollut vakio 135 hv, sillä olisi helposti kelannut 130-140 km/h onnettomuuskohtaan, mikä riittää auton katkeamiseen.

Kelvottomat takarenkaat ja vesikeli: Kuski tulee vasemmalle johtavaan mutkaa ja päästää kaasun. Samaan aikaan ohjaa vasemmalle. Takapään ote tiestä irtoaa, kun takapää kevenee. Takapää lähtee tangentin suuntaan, kuski ohjaa oikealle korjatakseen mutta liian myöhään. Auto kulkee kohti sisäkaarretta, ehtii spinnata ennen liikenteenjakajaa kerran ja osuu tukevaan tolppaan vasen kylki edellä.

Hyvin yksinkertaista.
Onko tuo onnettomuuspaikka nyt sellainen ihan oikiasti että siihen saa kelattua 130hp kartano-volvolla semmoset vauhdit että koko auton saa menemään keskeltä poikki?
Kyllähän tuo sellaiselta paikalta kartasta ja satelliittikuvasta katsoen näyttää, ensin pitkä kohtalaisen loiva kaarre oikeaan, sen jälkeen noin 400 metriä lähes suoraa ja hyvin loiva kaarre vasempaan, ja taas lähes 400 metriä suoraa ennen törmäyspaikkaa, eli viimeisen kilometrin matkan on hyvinkin voinut kiihdyttää lappu lattiassa.
Paikalla en toki itse ole vuosikausiin käynyt mutta melko uudelta tieltähän tuo näyttää eli todennäköisesti asfalttikin vielä hyvässä kunnossa.

Arvioisin törmäyksen tapahtuneen samankaltaisesti mitä poliisikin kertoo, eli välttämättä auto ei ole edes "lähtenyt lapasesta" muuten kuin että ajettu liian lähelle korokkeen reunaa, ja kun vasen eturengas on ottanut kiinni korokkeen reunaan niin se on kiskaissut auton poikittain siihen korokkeen päälle ja välittömästi kylki edellä tolppaan ennen kuin kuski on kerennyt edes v..tua (tai kissaa) kiljaista.

Omasta kokemuksesta voin sanoa että jo kohtalaisen hiljaisessakin vauhdissa jos päästää eturenkaan hipaisemaan korokkeen reunaan niin seurauksena on melko nopea kiskaisu siihen korokkeen suuntaan.
Täytyy nöyränä korjata erehdystäni, katsoin kartalta hieman väärää kohtaa kun muistin että jossain olisi puhuttu rantasalmentiestä, mutta tuohan onkin tapahtunut vasta savonlinnantien puoleisella osuudella, mutta profiililtaan melko samankaltainen kohta eli ensin pitkä loiva oikea jonka jälkeen tie oikenee ennen törmäyspaikkaa.

Mitä tulee tuohon että noilla vauhdeilla auto ei olisi kerennyt kääntyä poikittain siinä korokekosketuksen ja tolpan välissä niin eihän sitä ehkä voi uskoa ennenkuin itse näkee kuinka nopeasti auto voi pyörähtää jos eturengas osuu korokkeen reunaan.