Lähetetty: Ti Kesä 17, 2008 12:39 pm
Onko vielä tihkunut mistään tietoa, valittaako syyttäjä?
Suomen johtava rikosaiheinen portaali
https://www.murha.info/rikosfoorumi/
Aivan. Lisäksi sanottakoon nyt vielä kerran, että tuskin poika oli missään suhteessa ns. ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Voin vain kuvitella, millaista oma autonhallintani olisi jos promilleja olisi edes yli 0,5. Pojan ajo ei tuon videotaltioinnin perusteella todellakaan näytä mitenkään totaalisen hallitsemattomalta.loneliness kirjoitti: Pojalla oli 50 kilometriä aikaa pysäyttää se auto, eikä vielä tiesulun nähdessäänkään jarruttanut. Ei hän vahingossa paennut poliisia, eikä vahingossa ollut jarruttamatta. Poliisin ollessa kyseessä tämä olisi pitänyt tulkita rankimman mukaan. Ei poliisi ansaitse tuollaista turhaa kuolemaa, vaikka kuolee ihmisiä turhaan joka päivä...lapsia ja perhe jäi.
Kyseinen amk-kaveri on puolentoistavuoden päässä takaisin koulun penkillä, ellei sitten valmistu jo vankilassa ja suoraan töihin. Huoh.
Eli tuon takaa-ajomatkan aikana olisi aivan hyvin ehtinyt pysähtymäänJack the Ripper kirjoitti:200km/h kuivalla asfaltilla jarrutusmatka on 320 metriä.
Tai kun olisi huoltoaseman pihalla pidättäytynyt kuminpoltosta ja säästänyt renkaita juuri tällaisiin koviin jarrutuksiin, koko jupakkaa ei olisi sattunut...poika saattaisi tosin olla jo laudoissa jos hurjastelu kännissä olisi jatkunut tehokkaan BMW:n ohjaimissa.joey kirjoitti:Eli tuon takaa-ajomatkan aikana olisi aivan hyvin ehtinyt pysähtymäänJack the Ripper kirjoitti:200km/h kuivalla asfaltilla jarrutusmatka on 320 metriä.
Juuri niin. Olen iloinen!joey kirjoitti:^ Noh, Marski, Katjushkahan vain tarjoutui päästämään sinut odottamisen piinaavasta jännityksestä, kuten itse totesi
Sinä ABC sen kiteytit: "Aja selvinpäin kahtasataa poliisimiehen yli = tuomio murhasta eli elinkautinen. Aja kohtuuhyvässä hönössä 190km/h piikkimattoa levittävän poliisimehen yli = tuomio kuolemantuottamuksesta, max 6 vuotta mutta harvoin mennään asteikon yläpäähän....""ABC kirjoitti:Joo. Tämän tapauksen tuomio vahvistaa sen, minkä kaikki jo tietävätkin: jos Suomessa haluaa tappaa jonkun, se pitää tehdä autolla ja kännissä. Auto jotenkin kummasti ottaa syyt niskoilleen ja tuomio tulee vain kuolemantuottamuksesta jos siitäkään. Kännääminenkin alentaa kivasti syyntakeisuutta Suomessa - on paljon muita maita, joissa se on raskauttava asianhaara...
Ihmettelen myös kovasti, miksei tekijä joudu maksamaan elatusapua uhrin lapsille täysi-ikäisyyteen asti.
Aivan uskomatonta tämä Suomen "oikeus"laitos.
Olen myös täysin samaa mieltä. Jos päätän joskus eliminoida mielestäni epämiellyttäviä tyyppejä, tekisin sen kohtuuhyvässä hönössä autolla päälle ajaen.Jack the Ripper kirjoitti:Sinä ABC sen kiteytit: "Aja selvinpäin kahtasataa poliisimiehen yli = tuomio murhasta eli elinkautinen. Aja kohtuuhyvässä hönössä 190km/h piikkimattoa levittävän poliisimehen yli = tuomio kuolemantuottamuksesta, max 6 vuotta mutta harvoin mennään asteikon yläpäähän....""ABC kirjoitti:Joo. Tämän tapauksen tuomio vahvistaa sen, minkä kaikki jo tietävätkin: jos Suomessa haluaa tappaa jonkun, se pitää tehdä autolla ja kännissä. Auto jotenkin kummasti ottaa syyt niskoilleen ja tuomio tulee vain kuolemantuottamuksesta jos siitäkään. Kännääminenkin alentaa kivasti syyntakeisuutta Suomessa - on paljon muita maita, joissa se on raskauttava asianhaara...
Ihmettelen myös kovasti, miksei tekijä joudu maksamaan elatusapua uhrin lapsille täysi-ikäisyyteen asti.
Aivan uskomatonta tämä Suomen "oikeus"laitos.![]()
![]()
On se nyt vittu kun poikaa lähdetään ajamaan takaa kun ei ole liikennesäännöt hallussa ja promilleja veressä? Hyvä Lampela. Mahtaako asianajajat ikinä kokea syyllisyyttä siitä suoltamastaan paskasta oikeudessa? Työnsä kullakin, mutta puolustusasianajajat ovat usein "hieman" moraalittomia.Aizerbaidzan kirjoitti:Kujanpään asianajajan eli Heikki Lampelan mukaan Kujanpään ohella syyllisiä yliajoon olivat syyllistä takaa-ajanut poliisi. Lampelan mukaan oli sattumaa, että syytetty törmäsi poliisiin eikä takaa-ajanut poliisiauto.
Hovin tuomiota odotellessa...
http://www.keskipohjanmaa.net/gen/530019.asp
http://www.hs.fi/autot/artikkeli/Poliis ... 4p?ref=rss