Teleksin viestistä toisaalta lainasin laatimansa referaatin pätkä:
"IS:n saaminen tietojen mukaan poliisi selvittää nyt mm. sitä, oliko hätäkeskuspuhelussa mukana ääniä, jotka oli nauhoitettu aiemmin. Poliisi epäilee, että Jukka S. Lahti surmattiin jopa tunteja ennen hätäkeskuspuhelua, ja että Lahden ääntely hätäkeskuspuhelun aikana tuli nauhalta."
Paikalle saapuneiden ja tuoreita verijälkiä havainneiden ensihoitajien ja poliisien lisäksi tosiaan Valhallan mainitsema kuolinsyyntutkija on voinut hieraista silmiään tätä uutista lukiessaan. Tunteja vanha vainaja. Uuden äänitutkijan kouluttaminen KRP:hen on varmaan välittömästi aloitettava, kun ei tämä nykyinen kymmenien vuosittaisten ja satojen virkauransa aikaisten nauhoitusten kuulustelullakaan pystynyt kertomaan taustalla playbackiä soitetun.

. No eipä sitä äkänneet sitten fbi-miehetkään.

.
Ja kun kaikinpuolin helpointa lavastusta olisi ollut soittaa häkeen ja sanoa tunkeutujan jo ehtineen lähteä isännän tapettuaan ja emäntää pistettyään.
Jos totta on nuo tiedot niin ihan höpöä on syyttäjien jutut. Onko tämä Kalle Kulmala jo yrittänyt käsiään jutusta pestä, tällä menolla ura viemäriin valumassa. Molemmatko korkeimpaan oikeuteen menneet paperit ovat allekirjoittaneet. Jos vain Jarmo Valkama niin vaikuttaisi tässä valossa kyseessä olevan jokin henk.koht. ongelma, hermoromahdusta veikkaisin. Muttei minun veikkauksistani tiedä, kun oon veikannut, ettei syyttäjä itsetuhoiselta vaikuta.
Jos siis surmaaminen ei häkenauhoituksen aikana tapahtunut ja jonkinlainen lavastusteoria totta on, niin päätin uudelleentarkastella vanhaa kunnon häkelitterointia. Että mitäs ne poliisit siellä paraikaa selvittää. Onko taas alkanut kuulua surmaajan ääniä häketallenteelta äänitutkijan korviin, puhuuko epäilty itsensä päälle, kahdessa eri paikassa lähes samanaikaisesti. Ihanko oikeesti totta on se esittämäni ajatus, että korkeinoikeus odotusten mukaisesti hakemuksen hylkää ja sen jälkeen (nyt kun puolustuskin salaiseksi aineistoa on pyytänyt) aikovat selitellä kulisseissa saaneensa selville vaikka mitä. Ja siten kilpensä kirkastaa.

.
Ilmiömäistä yhteenpelaamista, melkomoista riskinottoa, pelisilmää ja puolenvalintaa
Epäilty: Tuuksä tänne puhelimee?
Melkoista riskinottokykyä. Mankka pauhaa, takkahuoneessa kuolonkankee vainaa ja eikun tyttö puhelimeen päpisemään ja mahdollisiin kysymyksiin vastailemaan.

. Vaihtoehtoina sulkea puhelin ja mankka tai käskeä tyttö huoneeseensa ja pysyä puhelimessa poliiseja odotellen, ties koska paikalle pelmahtavat. Sanoa, ettei oo uskaltanut paikaltaan liikahtaa.
Epäilty: Mä meen kattoo tonne.
Lapsi: Mitä mä sanon?
Epäilty: Mä soitan poliisil, siel pyydettii et...
Hyvin yhteispeli sujuu yhdeksänvuotiaan lapsen kanssa, iskän rääkäisyt ne mankasta kaikuu, äiskä vainaata pällistelee ja vähän juoksentelee, huutaa raivokkaasti tyhjille seinille, sanoo kuulemma kuole -sanankin (mitä ihmettä varten?), tyttö vierestä seurailee äiskän touhuja. "
Tuleeksielt kettää?", kyselee äiskä täkyä tyttärelle syöttäen
Lapsi: Hei, onksiel joku, tulkaa äkkii, mun iskä voi huonosti. Tulkaa äkkii. Iskä, älä kuole.(Taustalla uhrin valitusta, mankasta)
Mikä pelisilmä. Älyää jopa preesensiä käyttää. Yhdeksänvuotias. Ja seuraa nauhuria, ei oo iskä vielä tässä kohtaa vainaa, hetken päästä vasta.
Lapsi: Nii tulkaa äkkii, mun iskä voi huonosti, jooko.
(Uhrin valituksia)
Häke: Joo, onks hän siel paikal viel?
Epäilty: Mä olen tääl, mä juoksin äske ulos, et mä meen sinne, se lähtee juoksee mun perää. Se meni takas ja se aikoo tapaa mun mieheni, se oli äske viel hengis.
Kylmähermoinen, ei vielä väitä tunkeutujan lähteneen vaikka ovesta voisi poliisit sisään rynniä, uskottavaa? Pystyykö sovittamaan "lavastusjuoksunsa" mankalta kuuluvaan astalointi hetkeen sekunnin tarkkuudella? Mahdollista? Mikä äly.
Lapsi: (itkun alkua + voimakas rääkäisy, lyhyt napsahdus)
Melkomoista lavastusta ja vielä "huimempaa" seuraa häken kyseltyä tekijästä. Epäilty vastaa vastoin kaikkia ennakko-odotuksia ja logiikansääntöjä, ettei tiedä onko tekijä jo lähtenyt. " No todennäkösest siel ellei lähteny ulos jo, mei makuuhuoneessa siis." Uskomattoman taitavasti tyttö pelastaa tilanteen vain hetkeä ennen poliisien saapumista. Yhdeksänvuotias, joka lavastusteoriaan uskovien mielestä koko yön on tiennyt ettei tunkeutujaa ole olemassakaan ja että iskä on tuntikausia ollut kuollut, vastaa tunkeutujan lähteneen. Eli valehtelee. Ja valehtelee vielä vuosia. "Mun iskä voi huonosti", muka.
Monen palstalaisen mielestä hyvinkin mahdollista, vai?
Toivottavasti tää ei totta oo, tää syyttäjien ja poliisien playback -skenaario.
Ps. Eikö antibiootti ole suomen kielen kaunein sana, ainakin keuhkokuumeisten mielestä.