Sivu 23/54
Re: Poliisi epäilee 5 Kankaanpäässä asuvan henkilön suunnitelleen terrori-iskua Suomessa
Lähetetty: Ke Joulu 08, 2021 11:26 am
Kirjoittaja ReissuLasse
Se mikään nousu ole jos muutama jannu pitää kerhoa keskenään.
Tällaisia kerhoja on ollut sotien jälkeisen ajan koko ajan ja eikä tuo terrorismi tai sen suunnittelu ole mikään ainutlaatuinen ja ensimmäistä kertaa esiintyvä tapahtuma.
Re: Poliisi epäilee 5 Kankaanpäässä asuvan henkilön suunnitelleen terrori-iskua Suomessa
Lähetetty: Ke Joulu 08, 2021 12:20 pm
Kirjoittaja LexVeritas
HS 4.12.:
Vangittujen aatemaailma koostuu poliisin mukaan akselerationismiksi kutsutusta äärioikeistolaisesta aatesuunnasta, joka on luonteeltaan väkivaltainen.
Nykyisen akselerationismin juuret ovat Yhdysvalloissa. Yhdysvaltalaisen uusnatsin James Masonin 1990-luvun kirjoitusten ympärille rakentunutta Atomwaffen Division -uusnatsiverkostoa voidaan pitää akselerationismin näkyvimpänä kannattajana.
Verkoston radioaktiivisuutta kuvaavalla symbolilla varustetun tunnuksen taustalla oleva kilpi vilahti myös perjantain tiedotustilaisuudessa nähdyssä diaesityksessä. Tosin tällä kertaa logona oli radioaktiivisuussymbolin sijasta vihainen koira.
Kankaapääläisten "Ulvova Dobermanni":
Jostain syystä HS:n kuvasta on sensuroitu kilven vasen yläkulma. Ehdotan, että kuvaa on leikattu, koska kilven vasemmassakin yläkulmassa on lovi, toisin kuin on Atomwaffen Divisionin tunnuksessa.
https://www.google.fi/url?sa=i&url=http ... egUIARCCAQ
Mielestäni on huono idea käyttää väitetyn akselerationismin perusteluna tunnuksessa olevaa kilpeä, joka ei edes ole samanlainen näillä ryhmillä.
Re: Poliisi epäilee 5 Kankaanpäässä asuvan henkilön suunnitelleen terrori-iskua Suomessa
Lähetetty: Ke Joulu 08, 2021 12:36 pm
Kirjoittaja Porukan petturi
ReissuLasse kirjoitti: Ke Joulu 08, 2021 11:26 am
Se mikään nousu ole jos muutama jannu pitää kerhoa keskenään.
Tällaisia kerhoja on ollut sotien jälkeisen ajan koko ajan ja eikä tuo terrorismi tai sen suunnittelu ole mikään ainutlaatuinen ja ensimmäistä kertaa esiintyvä tapahtuma.
Kovasti ihmetyttää kun mökkimurroista saadaan leivottua 3 vuodessa terroristisolu. Voi elämän kevät, varmaan paikallisia Reinikaisia, Tampereen pyhätöstä .
Re: Poliisi epäilee 5 Kankaanpäässä asuvan henkilön suunnitelleen terrori-iskua Suomessa
Lähetetty: Ke Joulu 08, 2021 12:40 pm
Kirjoittaja Tarkastaja Levisi
Sen verran sivistyksestä ovat nämä ammanpojat olleet erillään että ovat pelänneet Kankaanpäässä opiskelleita taidekoululaisia. sekä nähtävästi haastaneet riitaa näiden kanssa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/45ff ... 965be808df
Kankaanpään uusnatsien viha kohdistui taidekoululaisiin – ”Teitä ei haluta tänne”
Kankaanpään ”natsiporukan” hampaissa ovat olleet ainakin paikalliset taideopiskelijat, lähteet kertovat.
8.12.2021 10:47
Iltalehden useista eri lähteistä saamien tietojen mukaan Kankaanpään uusnatsijengillä on ollut väkivaltaan johtaneita erimielisyyksiä ja riitaa nimenomaan Kankaanpään taidekoululaisten kanssa.
Vaikuttaa siltä, että muualta tulleet opiskelijat ja taidekoululaisten arvomaailma eivät ole sopineet uusnatseille.
Ainakin yhdestä välikohtauksesta on olemassa myös videoita.
– Teitä ei haluta tänne, eräs videolla näkyvä sanoo taidekoululaisille.
Myös taidekoulun henkilökuntaan kuuluva kertoo kuulleensa kahnauksista opiskelijoiden ja uusnatsien välillä.
Hän ei kuitenkaan osaa tai halua lähteä arvioimaan sitä, olisiko oppilaitos voinut mahdollisesti olla uusnatsijengin väkivaltaisten suunnitelmien kohteena. Eräs opiskelija arvioi, että ei olisi yllättynyt, jos näin olisi.
Re: Poliisi epäilee 5 Kankaanpäässä asuvan henkilön suunnitelleen terrori-iskua Suomessa
Lähetetty: Ke Joulu 08, 2021 12:59 pm
Kirjoittaja ReissuLasse
Tässä voi olla jopa ainekset uuteen tragikomediaan.
Sopii muuten hyvin edellä olevien arjalais ja aatu höpinöiden joukkoon kuin otsatukka sialle: jonkun taitelijan ura on tyssänyt ikävästi ja katkeruus tästä kohdistuu sitten taidekouluun. Mikä yhtäläisyys sen itävaltalaisen taidemaalarin kanssa!
Re: Poliisi epäilee 5 Kankaanpäässä asuvan henkilön suunnitelleen terrori-iskua Suomessa
Lähetetty: Ke Joulu 08, 2021 1:04 pm
Kirjoittaja Maura Isles
ReissuLasse kirjoitti: Ke Joulu 08, 2021 12:59 pm
Tässä voi olla jopa ainekset uuteen tragikomediaan.
Ei helvetti... Taidekoululaisiin. Siellä tehdään veistoksia ja alastonmallista muotokuvia ja mitä kaikkea. Toki osa on varmasti ulkomaalaisia ja vaihto-opiskelijoita. Onko se sitten se syy tähän kaikkeen....
Re: Poliisi epäilee 5 Kankaanpäässä asuvan henkilön suunnitelleen terrori-iskua Suomessa
Lähetetty: Ke Joulu 08, 2021 1:14 pm
Kirjoittaja tasaraha
Hän ei kuitenkaan osaa tai halua lähteä arvioimaan sitä, olisiko oppilaitos voinut mahdollisesti olla uusnatsijengin väkivaltaisten suunnitelmien kohteena. Eräs opiskelija arvioi, että ei olisi yllättynyt, jos näin olisi.
Terroristisolu Kankaanpäässä, kohteena paikallinen taidekoulu?
Todellakin ainekset tragikomediaan, kuten edellä kirjoitettiin.
Re: Poliisi epäilee 5 Kankaanpäässä asuvan henkilön suunnitelleen terrori-iskua Suomessa
Lähetetty: Ke Joulu 08, 2021 1:21 pm
Kirjoittaja Jack the Ripper
Vihreän sisäministerin myötä mökkimurto muuttuu kolmessa vuodessa terroristisen rikoksen valmisteluksi. Ei edes yllätä, kaikki on niin läpinäkyvää. Ja Yle on mukana lyömässä terroristirumpua kiimakuolan valuessa suupielistä.
Re: Poliisi epäilee 5 Kankaanpäässä asuvan henkilön suunnitelleen terrori-iskua Suomessa
Lähetetty: Ke Joulu 08, 2021 1:24 pm
Kirjoittaja kotiteurastaja
Jack the Ripper kirjoitti: Ke Joulu 08, 2021 1:21 pm
Vihreän sisäministerin myötä mökkimurto muuttuu kolmessa vuodessa terroristisen rikoksen valmisteluksi. Ei edes yllätä, kaikki on niin läpinäkyvää. Ja Yle on mukana lyömässä terroristirumpua kiimakuolan valuessa suupielistä.
Luultavasti persujen painostuksesta, kun nämä ovat alkaneet huolestua siitä, että tulevat roikkumaan katulampuissa, kun köysien yö alkaa.
Re: Poliisi epäilee 5 Kankaanpäässä asuvan henkilön suunnitelleen terrori-iskua Suomessa
Lähetetty: Ke Joulu 08, 2021 1:54 pm
Kirjoittaja Tarkastaja Levisi
Maura Isles kirjoitti: Ke Joulu 08, 2021 1:04 pm
Ei helvetti... Taidekoululaisiin. Siellä tehdään veistoksia ja alastonmallista muotokuvia ja mitä kaikkea. Toki osa on varmasti ulkomaalaisia ja vaihto-opiskelijoita. Onko se sitten se syy tähän kaikkeen....
Kysehän on ihan paikallisista maalaisjunteista, joiden on vaikea hyväksyä sitä, että omaan kylään tulee ulkopaikkakuntalaisia tai 'miehiä jotka vievät kylän nuoret naiset'.
Aikoinaan tosiaan Oriveden opistolla oli kahnauksia, joissa paikalliset nuoret miehet uhkailivat kansanopiston väkeä. Joskus 1970- ja 1980- luvulla olen kuullut siellä tällaista tapahtuneen.
Tässä varmaan taas on taustalla ikivanha kylätappelujen perinne, kun viereiset pitäjät olivat tukkanuottasilla ja matkasivat naapurikylään nyrkkipeijaisiin, kuten varmasti joskus 1800-luvulla eri puolella Suomea toimittiin.
Itse olen yhden taideopiskelijan Kankaanpäästä tuolta kymmenen vuoden takaa tuntenut, kuvataiteista kiinnostunut nuori muodokas uskovainen nainen. Toki naisetkin on voineet olla näille Kankaanpään pojille uhka, jos piilevät homoseksuaaliset taipumukset ovat oikeistoideologian kanssa masturboidessa alkaneet nostaa pintaan.
Re: Poliisi epäilee 5 Kankaanpäässä asuvan henkilön suunnitelleen terrori-iskua Suomessa
Lähetetty: Ke Joulu 08, 2021 2:08 pm
Kirjoittaja Haarahaukka
""Jostain syystä HS:n kuvasta on sensuroitu kilven vasen yläkulma. Ehdotan, että kuvaa on leikattu, koska kilven vasemmassakin yläkulmassa on lovi, toisin kuin on Atomwaffen Divisionin tunnuksessa.""
Siinä tapauksessa tuo dobermannin pää olisi sijoiteltu oudosti.
Re: Poliisi epäilee 5 Kankaanpäässä asuvan henkilön suunnitelleen terrori-iskua Suomessa
Lähetetty: Ke Joulu 08, 2021 2:16 pm
Kirjoittaja LexVeritas
Haarahaukka kirjoitti: Ke Joulu 08, 2021 2:08 pm
""Jostain syystä HS:n kuvasta on sensuroitu kilven vasen yläkulma. Ehdotan, että kuvaa on leikattu, koska kilven vasemmassakin yläkulmassa on lovi, toisin kuin on Atomwaffen Divisionin tunnuksessa.""
Siinä tapauksessa tuo dobermannin pää olisi sijoiteltu oudosti.
Se on ehkä
joka tapauksessa sijoiteltu oudosti?
Mikähän tuon merkin kytkös tähän ryhmään on, onko se ollut jollain hihamerkkinä tms.?
Re: Poliisi epäilee 5 Kankaanpäässä asuvan henkilön suunnitelleen terrori-iskua Suomessa
Lähetetty: Ke Joulu 08, 2021 3:09 pm
Kirjoittaja Haarahaukka
LexVeritas kirjoitti: Ke Joulu 08, 2021 2:16 pm
Haarahaukka kirjoitti: Ke Joulu 08, 2021 2:08 pm
""Jostain syystä HS:n kuvasta on sensuroitu kilven vasen yläkulma. Ehdotan, että kuvaa on leikattu, koska kilven vasemmassakin yläkulmassa on lovi, toisin kuin on Atomwaffen Divisionin tunnuksessa.""
Siinä tapauksessa tuo dobermannin pää olisi sijoiteltu oudosti.
Se on ehkä
joka tapauksessa sijoiteltu oudosti?
Mikähän tuon merkin kytkös tähän ryhmään on, onko se ollut jollain hihamerkkinä tms.?
Törmäsin Ylen sivuilla toiseen kuvaan, josta tuo kuva on otettu. En osaa liittää kuvaa tänne, mutta löytyy tuosta linkistä.
https://yle.fi/uutiset/3-12219393
Re: Poliisi epäilee 5 Kankaanpäässä asuvan henkilön suunnitelleen terrori-iskua Suomessa
Lähetetty: Ke Joulu 08, 2021 3:33 pm
Kirjoittaja Skloddi
Haarahaukka kirjoitti: Ke Joulu 08, 2021 3:09 pm
LexVeritas kirjoitti: Ke Joulu 08, 2021 2:16 pm
Haarahaukka kirjoitti: Ke Joulu 08, 2021 2:08 pm
""Jostain syystä HS:n kuvasta on sensuroitu kilven vasen yläkulma. Ehdotan, että kuvaa on leikattu, koska kilven vasemmassakin yläkulmassa on lovi, toisin kuin on Atomwaffen Divisionin tunnuksessa.""
Siinä tapauksessa tuo dobermannin pää olisi sijoiteltu oudosti.
Se on ehkä
joka tapauksessa sijoiteltu oudosti?
Mikähän tuon merkin kytkös tähän ryhmään on, onko se ollut jollain hihamerkkinä tms.?
Törmäsin Ylen sivuilla toiseen kuvaan, josta tuo kuva on otettu. En osaa liittää kuvaa tänne, mutta löytyy tuosta linkistä.
https://yle.fi/uutiset/3-12219393
Näkyy olevan tuo dopermanni IRA:n vapaaehtoisten käsikirjan kannesta.

Re: Poliisi epäilee 5 Kankaanpäässä asuvan henkilön suunnitelleen terrori-iskua Suomessa
Lähetetty: Ke Joulu 08, 2021 3:47 pm
Kirjoittaja LexVeritas
Kiitokset nikeille Haarahaukka ja Sloddi. Nyt näyttää siis siltä, ettei ko. dobermanni-merkillä ole tekemistä Atomwaffen Divisionin tai minkään muunkaan tunnetun äärioikeistolaisliikkeen, vaan vasemmistolaisen äärijärjestö Irlannin tasavaltalaisarmeijan eli IRAn kanssa. On muutenkin harhaanjohtavaa puhua akselerationismista yksinomaan äärioikeistolaisena ideologiana.