Toisella käräjäkierroksella syyttäjä on panostanut tietysti "vanhan aineiston" ratkaiseviin kohtiin. "Uuden näytön" (joka kuitenkin johti uuteen kierrokseen) arvioiminen jää melkein olemattomaksi.
- - asian ratkaiseminen edellyttää sekä alemmissa oikeuksissa esitetyn että
hovioikeuden tuomion jälkeen ilmitulleen näytön kokonaisvaltaista arviointia. KKO:n päätös, s. 22.)
Ensin saatiin pois ulkopuolistesta todistava DNA (KRP:n pitkäaikaisten "tutkimusten"
jälkeen). Sen jälkeen agendalle tuli tytön huppumieshavainto. Mielestäni tässä kohdassa
syyttäjä tekee hyvää työtä: oikeudenkäynti kuulostaa sellaiselta kuin sen tulee kuulostaa
Finnilän osuudessa, jossa käsitellään tytön kertomuksen luotettavuutta.
Syytäjä antaa oikean kuvauksen tytön kertomuksesta ja Auerin kertomuksesta.
On oikein ihmetellä sitä, miksi ikkunan rikkomisessa oli tytön ensimmäisen
käynnin aikana tauko ja sitä, miksi taukoa ei mainita Auerin kertomuksessa
(tosin se, että tällaiseen detaljiin kiinnitetään huomiota todistaa ristiriitojen vähäisyydestä).
Kyseiseen taukoon kuitenkin voi olla muu syy kuin vanhempien "riidan" keskeytyminen. Riidastahan ei ole todisteita - "kirkuminen" on voinut yhtä hyvin johtua kauhusta, kun räiske alkaa, ja voi todistaa ulkopuolisen sisääntunkeutumisesta ja veitsenheiluttelusta. Eikä tytön kuvaus äidistä vuoteella ja isästä sängynpäädyssä anna vaikutelmaa riidasta.
Ja tytön käynnin aikainen "tauko" on voinut johtua myös siitä, että tekijä(t) on/ovat näheet
näyttämölle, jonka Lahti on ehtinyt valaista? Pimeään näkee kaiken valaistulla näyttämöllä
- ulos näkee vain huoneen heijastuksen. (Tauko voi kertoa tekijästä/tekijöistä ja näiden motiiveista.)
Jos syyttäjän tytön ja Auerin kertomuksiin perustuvaa (ja mielestäni oikeaanosuvaa) kuvausta tytön käynneistä takkahuoneen ovella ei oteta huomioon, ei myöskään kyetä osoittamaan syyttäjän johtopäätöksiä virheellisiksi. Käräjillä Manner ei selvästikään ollut valmistautunut syyttäjän huolelliseen paneutumiseen.
Syyttäjähän katsoi, että tytön kertomus on luotettava muilta osin kuin huppumieshavainnon osalta, ja tuomarit Santamaa ja Juntikka yhtyivät syyttäjän kantaan: huppumies ei ollut havainto, vaan tytön luoma johtopäätös tai mielikuva äidin puhelimeen kertoman
perusteella. Havainnot huppumiehen puuttumisesta siis pitivät paikkansa. Valkama ihmettelee jopa, kuinka on mahdollista että tyttö näki isänsä kylpyhuoneen oven edessä - hänen mukaansa huppumiehen olisi pitänyt seistä tytön ja isän välissä, mikä olisi peittänyt tytön näkymän.
Tässä syyttäjä antaa väärän kuvan takkahuoneesta tilana, eikä Manner - sen paremmin kuin Finniläkään - puutu asian. On selvää, että kun olohuoneen puolelta edetään kohti takkahuonetta niin pitkälle, että uhrin pää näkyy, huoneeseen jää suuri katvealue. Ulkopuolisen paikallaolo ei ole tuolloin "poissuljettu". Viimeisellä käyntikerrallaan tyttö
näkee surmatyön loppuunsaatettuna, ja "kymmenen - viidentoista sekuntin kuluttua" siitä tyttö näkee surmaajan poistuvan "kylppäristä päin". Jos huoneeseen jää iso katvealue, tytön kertomus voi olla kirjaimellisesti totta.
Esimerkiksi Sisotalo otaksuu, että katvealuetta ei ollut, surmaajan täytyi täten poistua ennen kuin tyttö näki isän verissään lattialla. Tytön kertomukset eivät vastaa tätä tapahtumakuvausta, eikä kertomuksen osia voi mielestäni sivuuttaa ilman että tytön koko todistus menettää uskottavuuttaan. Katveen mahdollisuus/mahdottomuus on helposti osoitettavissa oleva seikka - jos katve on mahdollinen, syyttäjän oletus "
jos tyttö näki isänsä kylpyhuoneen oven edessä, huoneessa ei ollut ketään ulkopuolista" on virheellinen.
Puolustus ei myöskään ollut varautunut argumentoimaan siitä, miten pitkä väli oli tytön
ensimmäisen käynnin (jolloin hän näki ikkunan rikki ja isänsä jalkeilla sängynpäädyssä) ja toisen käynnin välillä (jolloin hän näki isänsä kuolleena "lattialla"). Syyttäjä toteaa, että oliko kymmeniä sekunteja, minuutteja, kymmenen minuuttia, emme tiedä. Aikaväli on kuitenkin ratkaiseva: jos Auer on tekijä, hänen on täytynyt suorittaa murha ja tehdä lavastus ja vaihtaa vaatteet yms. kaikilta osin näiden kahden käynnin välillä.
Mikään tytön kertomuksista ei viittaa siihen suuntaan, että näiden käyntien väli olisi "kymmeniä minuutteja". Tällöin Auer ei voi olla tekijä (huolimatta syyttäjän kiperistä kysymyksistä), jolloin myös tytön itsepintaisesti puolustama "huppumieshavainto" tulee uskottavaksi.
Nähdäkseni syyttäjälle jää vain epämiellyttävä vaihtoehto tuomita tytön koko kertomus,
ei siis vain huppumieshavainto, epäuskottavaksi. Puolustus ei puolestaan voi sivuuttaa
syyttäjän esilletuomia todenperäisiä yksityiskohtia (mihin esim. Sisotalo on taipuvainen).
Kunnollinen perehtyminen voi osoittaa kohta kohdalta, että syyttäjän johtopäätökset ovat
virheellisiä (riita vanhempien välillä, ulkopuolinen tekijä poissuljettu, Auerin pakenemiset hämäystä yms.)
Mitä yksityiskohtaisemmin tytön kertomukseen perehtyy (ja vertaa sitä muuhun
todistusaineistoon ja Auerin kertomukseen), sitä todenperäisemmältä kertomus vaikuttaa.
(Ks. aritikkeli Kolme käyntiä takkahuoneessa - tässä ei olla kuitenkaan vielä otettu huomioon kahden ensimmäisen käyntikerran välisen ajan ratkaisevaa luonnetta.
http://www.nbl.fi/~nbl3145/kolmekayntia.htm )
Tytön huppumieshavainnon todenperäisyyttä syyttäjä ei kykene kumoamaan asettamatta
tytön koko kertomusta kyseenalaiseksi - ja tällöin kai turvaudutaan pojan versioon? On siinäkin oljenkorsi...