MURHA.INFO

Auerin tapuksessa samojen asiantuntijoiden käyttö murhajutussa ja lsh jutussa teki heistä jälkimmäisessä puolueelliset verrattuna virkamiehiin joita oli oikeuteen kutsuttu. Nyt puolustus on hankkinut pari saman mielistä ulkomailta. En usko, että heidän sanansa painaa sitä vahvaa kaartia vastaan, joka Suomessa hoitaa syylliset ja syyttömät pedofiilit linnaan. Puolustukselle olisi edullista valista näitä asioita. Puolustus on kuitenkin rakennettava sen varaan, että pienten lasten todistukset on KKO hylännyt murha-asiassa ja Amandan todistus on vahvoilla.

Ihmetyttää miksi tällä on käsitelty Hejacin juttuja, ne pitäisi tietenkin tehdä siellä. Minut on sieltä poistettu kolmasti.

sisotalo kirjoitti:Ihmetyttää miksi tällä on käsitelty Hejacin juttuja, ne pitäisi tietenkin tehdä siellä. Minut on sieltä poistettu kolmasti.

Ja siksi varmaan avasit ketjun Hejacissa sanottua tänne ja nyt valitat, miksi täällä käsitellään Hejacin juttuja.

Tiedän, että tämän pitäisi olla Lautamies-alueella. Vasikoikaa halustanne.

Itse asiaan minulla ei ole muuta kuin se, että onneksi sitä raumalaista opettajaa ei kutsuttu todistamaan yhtään mistään.

Jemma Hejacissa:

Miksei ”pistokoe” kelpaa?
Siksi, että kysymyksiä voi vapaasti esittää vaikka yksittäiselle henkilölle, mutta satunnainen pistokoe ei täytä tieteellisen tutkimuksen kriteerejä. Luotettavien tieteellisten johtopäätösten tekemiseen tarvitaan laaja otanta. Tällainen on tilanne varsinkin käsiteltävän tutkimuksen kaltaisessa kvalitatiivisessa tutkimuksessa.


”Nicht schuldigin” käsittelemässä tutkimuksessa testattavien vastaukset perustuvat todennäköisesti testattavien subjektiivisiin arvioihin omista kokemuksistaan, esitetyistä kysymyksistä ja vastausvaihtoehdoista, (joita ei kyetä määrittelemään mitattavin suurein). Subjektiivisuus pätee myös vastausvaihtoehtoon ”en tiedä”, sillä jokaisella ihmisellä on henkilökohtainen käsitys paitsi tiedosta sinänsä, myös mielipiteittensä varmuudesta.

Näin on ollut eli tässä on esitetty kysymykset ja sitten vastausvaihtoehdot.

Kysymys on ollut hyvin yksinkertainen eli ”Onko teille annettu signaali (ohjaus) koskien asiantuntijalausuntoja?”

Vastausvaihtoehdot olivat olleet:

Ei koskaan, usein tai vain yksittäisissä tapauksissa.

Sitten esitettiin vastaava kysymys oletteko kuulleet kollegoiden kertovan, heidän kertoneen jne.

Sinällään vastaus on sitten subjektiivinen. Periaatteessa ei voida sanoa myöskään sitä, että voisiko joku vastata kysymykseen tarkoitushakuisesti ja nimettömänä. Haluten esimerkiksi vaikuttaa siihen suuntaan, mihin tutkimustulos on johtanut. Se on tällaisen tutkimuksen ongelma. Sitä ei nimenomaan tiedetä.

Sitten toinen asia on se, että vaikka tutkimukseen vastasi 252 henkilöä (mikä on siis paljon eikä vähän), niin siitä huolimatta sitten, kun lähdettiin jakamaan henkilöitä erilaisten kriteerien perusteella (ikä, kokemus ym.) niin esimerkiksi psykiatriryhmässä vastanneita oli vain 52 kpl. Tässä voi sitten ajatella, että tämän, jos ajattelisi Suomen olosuhteisiin, täytyisi olla haastatellut noin 5 psykiatria Suomessa. Joten mielestäni tämä pelkillä prosenttiluvuilla toimiminen saattaa antaa hieman pelkistetyn kuvan.

yhtä huolestuttava, jos saksalaiset psykiatrit kertovat ”pistokokeessa”, että heidän tahtoaan on oikeudessa noudatettu sata prosenttisesti?

Ks. ed. ”Saksalaiset psykiatrit kertovat” on rajallinen ja kvalitatiivinen pistokoe, jonka tuloksiin tulee suhtautua suurella varauksella. Kenties Saksassa on jopa Suomea korkeampi syytekynnys. Ao. tutkimuksen tutkimusmenetelmät eivät ole yleisessä tiedossa. Prosenttiluvuissa tulee tarkistaa myös otannan suuruus ja mahdolliset pyöristykset.

Se mikä tässä on mielenkiintoista on se, että ylipäätään tällaiset henkilöt vastasivat, että kyllä heihin on yritetty vaikuttaa. Saksassa on lääkäri (varsinkin nk. johtajalääkäri) ollut vuosikymmeniä Jumalasta seuraava. Lisäksi asiaan liittyy huomattava vaikeus saada tietoa. Yritin esim. tässä UV-valoasiassa saada tietoa saksalaiselta tuomioistuimelta eräästä tapauksesta, törmäsin siihen, että sen täytyisi olla ollut kysely, joka heille tehtiin, joka tulisi jotain ”virallista” ja/tai ”juristista” kautta perusteltuna pyyntönä.

Tämä osoittaa sen, että tämä asiantuntijuus ja myös lausunnot ovat olleet siellä kuin piilossa, kukaan ei oikein tiedä ketä nämä lausuntoja antavat oikeastaan kovat. Eihän heitä tässäkään nimeltä mainita, mutta onhan se kuitenkin poikkeuksellista, että nämä henkilöt ovat olleet valmiit laittamaan ruksin siihen kohtaan, että ”kyllä” minuun on haluttu vaikuttaa. Mielestäni saksalaisessa yhteiskunnassa ja muutoinkin on tapahtumassa tietynlainen murros, jossa asioita ei enää kyetä salaamaan vaan ne päätyvät tavalla tai toisella julkisuuteen.

Missä siis silloin on sidonnaisuus puolustuksen ja asiantuntijan välillä?

Sidonnaisuus voi olla paitsi taloudellinen, myös aatteellinen tai moraalinen. En ole kuullutkaan, että Anneli Auer tai Jens Kukka olisi julistettu varattomiksi. Heillä on ollut tukijoukkonsa ja mahdollisuus ottaa lainaa.

Tämä aatteellinen tai moraalinen sidonnaisuus on mielenkiintoinen asia.

Eli tässä tapauksessa siis esim. ihmisen halu auttaa jotain toista ja tarjota palvelua alihintaan muodostaisi sidonnaisuuden samalla tavalla kuin jos, joku on esim. taloudellisesti riippuvainen jostain toisesta. En oikein tiedä, koska silloin voisi ajatella, että kaikki ihmiset olisivat riippuvaisia jostakin. Eikö ihminen voisi hyvästä sydämestään pyrkiä tekemään jotain oikein jonkun toisen kohdalla? Olen miettinyt näitä motiiveja, onko se esim. anekauppaa? Teen hyvän teon, saan taivasosuuden. Vai onko se sitä, että tekemällä tämän yhden asian, se johtaakin toiseen asiaan. Saan ehkä mainetta syyttömän puolustajana. Ehkä sitten myöhemmin saankin jonkun rahakkaan tarjouksen tehdä uusi asiantuntijalausunto, jos nyt teen tämän yhden ensin vähän vähemmällä tuotolla. Osa tekijä voi motiivina olla ehkä myös halu näpäyttää viranomaista jostain toisesta tapauksesta.

Tai sitten on olemassa eräs ilmiö, jolle ei löydy syytä. Ihmiset vain jostain syystä, jota he eivät itse kykene hahmottamaan, lähtevät auttamaan jotain toista pulaan joutunutta.

Moraali?

Ensin pitäisi määritellä mikä sellainen on? Toisen mielestä ”auttajat” ovat moraalittomia, koska he pyrkivät sekoittamaan syyttäjän pakkaa ja näin päästävät ”ilmiselvän” syyllisen juoksemaan vapaana. Toisen moraali taas sanoo, että syytöntä on autettava.

Mielestäni argumentti ei sittenkään päde.

Sen sidonnaisuuden täytyy olla jotain vahvaa, jotain sellaista, joka vaikuttaa ihmisen elämään ratkaisevasti, jos hän poikkeaa totutetulta linjalta. Sen täytyisi olla esim. viranhoitoon liittyvä vaikeus, tai jopa viran menetys, tai esim. kaiken koulutuksen estäminen jatkossa, mahdollisesti virkarikossyyte, kiusatuksi joutuminen, mahdollisesti vahingonkorvausvelvollisuus tai viranomaisen yritys vaikeuttaa raha-asioiden hoitamista, kotioloihin liittyvää, lapsiin kohdistuvaa (lapset ovat arka paikka kaikille ihmisille) tai sitten ylipäätään työpaikalla tapahtuva dramaattinen muutos käytöksessä, joka voi aiheuttaa ihmiselle henkisiä paineita.


Toisaalta sitten taas vastapainona voitaisiin ajatella porkkanaa. Sellainen voisi olla esimiesaseman saavuttaminen, väitöskirjan tai tutkimuksen kirjoittaminen mahdollisesti jopa työpaikalla, koulutustilaisuuksiin osallistuminen, vaikutusvallan lisääntyminen, oikeudessa esiintyminen asiantuntijana, salatun tiedon omaaminen, viran säilyminen ja rahatilanteen jatkuminen vakaana, henkilökohtaisessa elämässä arvostuksen kasvaminen, lasten koulutusmahdollisuudet ja elämän tasapaino ilman suuria horjumisia.

Hyvän ja oikean tekemisen erottaminen siitä mikä voi johtaa jossain vaiheessa katastrofiin, voi olla hyvin vaikeaa. En minä usko, että oikeuden tuomarit ovat oikeasti kuvitelleet varsinkaan tässä LSH-jutussa, että heistä leipoutuisikin ammattikunta, jonka toimintaa kritisoidaan. Samalla tavalla voi sanoa asiantuntijoista varsinkin lääketieteen alueelta.

Eikä tämä ole tapahtunut vain Suomessa. Saksassa on todellakin käynnissä sota. Siellä taistellaan siitä kuka tuhosi oikeuslaitoksen ja asiantuntijoiden maineen?

Katsoin eilen viimeksi juuri tullutta dokumenttia ARD:ssa, jossa kerrottiin kuinka jopa väärennettyjä ja myös sisällöllisesti vääriä lääkärinlausuntoja oli käytetty oikeudessa, ja niiden perusteella oli tuomittu mm. ohjelmassa esiintynyt Ralf Witte (5,5 vuotta vankilassa raiskaus). Siinä todettiin mm. näillä sanoin, että ”eräskin asiantuntija oli antanut lausunnon, että raiskauksen jälkiä löytyi mutta immenkalvo oli ehjä.”

Hyvä NS jatka ihmeessä tätä raportointia. Nämä amatööri-tieteelliset jankutukset voit jättää ihan omiin oloihinsa. Tässä paljastuu valtava aukko oikeuden käytännössä. Kelvottomat asiantuntija ajavat syyttömiä vankilaan ja pilaavat lasten elämän samalla tavalla kun mitä tapahtuu nyt Auerin asiassa. Ilmeisesti psykologit ovat pahempia kuin lääkärit. Auerin kohdalla psykologit riitelivät keskenään ja MJE sai ratkaista. Tietenkin asiaan vaikutti mys se, että Annelilla oli amatööri puolustajana, Kukan puolustajaa vainottiin todella pahasti.

Tapauksessa ei ole enää kysymys pelkästään Anneli Auer/Jens Kukka tapahtumista. Sen takia koen tärkeäksi kertoa nyt sellaisia asioita, joita olen saanut selville. Tiedän, että tätä Obelux-ketjua seuraa myös eräät asioihin perehtyneet henkilöt. Toisaalta en tiedä miksi tässä vaiheessa olisi järkeä pitää lamppua säästöliekillä. Joten laitan lisää tietoa asiasta.

Tässä referoin:

http://www.ardmediathek.de/tv/Planet-Wi ... d=38095244

saksalaisen ARD:n lähettämää noin tunnin kestävä ohjelmaa, jonka teemana on asiantuntijalausunnot ja niiden merkitys oikeudessa. Eli käytännössä juuri yksi niitä ohjelmia, joka on selvästi tehty tämän väitöskirjan ilmestymisen jälkeen. Ohjelmassa haastatellaan useita henkilöitä.

Ensin haastattelija kertoo, että Saksassa on ollut suuria prosesseja liittyen lasten hyväksikäyttöön ja mainitsee kaksi esimerkkiä: Montessori ja Wurmser- prosessit 90-luvulta ja kysyy, että ovatko asiantuntijalausunnot parantuneet tämän jälkeen ja miten tuomarit käsittelevät tällaisia asiantuntijalausuntoja.

”Tekevätkö asiantuntijalausunnot sen, mitä tuomarin itsensä kuuluisi päättää. Miksi tuomarit pyytävät asiantuntijalausuntoja, jos kerran päättävät itse asioista?”

Perheoikeudessa toiminut tuomari Elmar Bergmann vastaa:

”Se on niin, että tuomarit voivat siirtää vastuuta asiantuntijoille, joka on tuomarin apulainen. Niin se lukee laissa. Tämä on lain mukainen konstruktio. Tosiasiassa se on niin, että tuomarit sanovat, tee sinä ehdotuksia minulle miten ratkaista asia.”

Korkeimman oikeuden tuomari Thomas Fischer vastaa:

”Tuomarit tekevät usein turhia pyyntöjä, joita ei oikeudessa tarvita.”

Tuomariliitto Andrea Titz:

”Ei tätä ongelmaa ole käsitelty, koska se ei ole ongelma.”

Toimittaja:

”Jaa, ei ole ongelma, tässä on vielä lisääkin ongelmia esim. puuttuva kompetenssi. ”

Psykologian professori Werner Leitner:

”Olen tehnyt tutkimuksen perheoikeuden asiantuntijalausunnoista, joka on murskaava ja asiantuntijalausunnot perheoikeudessa ovat lähes joka puolella surkeita. ”

Tuomari Elmar Bergman sanoo:

”Yleensä tuomari lukee asiantuntijalausunnon johtopäätökset ja ottaa ne siitä. Oikein kuuluisi olla niin, että tuomari tarkkaan analysoi joka ikisen sivun erikseen ja sitten miettii, että voinko ylipäätään hyväksyä tämän lausunnon.”

Tuomariliiton Andre Titz:

”Jos tuomarilla ei ole epäilyksiä asiantuntijalausunnon suhteen ja ehkä ei voi edes esittää epäilyksiä oman puuttellisen teknisen tietämyksensä vuoksi eikä kukaan muukaan oikeudessa läsnä oleva esitä epäilyksiä, niin voi tulla esille tilanne, jossa virheellinen asiantuntijalausunto tukee oikeuden päätöksentekoa. ”

Toimittaja:

"Ralf Witte sai 12 vuoden ja 8 kuukauden tuomion raiskauksesta, josta istui yli viisi vuotta ja sitten vasta juristit saivat selville, että tyttö oli syyttänyt useita miehiä raiskauksista.”

Toimittaja jatkaa:

”Tuomarit eivät koskaan arvioineet kriittisesti kaikkien kolmen asiantuntijalausunnon sisältöä. Psykologinen asiantuntijalausunto totesi tytön puhuvan totta. Neurologinen lausunto totesi tytön olevan terve. Oikeuslääketieteellinen lausunto totesi tytön olevan neitsyt, mutta hänestä kuitenkin löytyneen raiskauksen jälkiä.
Vasta uudessa oikeudenkäynnissä selvisi, että tärkeimmät tutkimuksia oli jätetty tekemättä ja menetelmät olivat olleet vääriä.
Kaikki kolme asiantuntijalausuntoa tutkittiin psykologian professori Guenther Köhnken toimesta uudelleen. ”

Toimittaja kysyy ”mitä puutteita näistä lausunnoista oli havaittu?”

Professori Köhnke:

Voin vastata vain psykologian alueeseen. Neurologinen asiantuntija lausunto on jo toisaalla todettu vääräksi. En edes tiedä mistä voisin aloittaa. Tämä on summa suurista virheistä.”

Toimittaja pyytää esimerkkiä.

Köhnke:

”Yksi laatumerkki on se että lausunto täytyy asettaa suhteeseen lausunnon antajan kognitiivisille kyvyille. Henkisille kyvyille, kokemukselle. Esimerkiksi otetaan 5-vuotias lapsi, joka kertoo jotain seksuaalisista toimista. Silloin voi ehkä sanoa, ettei lapsi ole voinut keksiä tätä itse. Hänen täytyy olla sen takia kokenut se itse. Jos otetaan 20 vuotias aikuinen ihminen, joka kertoo jotain samanlaista, silloin ei voi enää sanoa, ettei hän ole voinut kuvitella tätä. Tämä täytyy asettaa toiseen suhteeseen ja tätä esimerkiksi ei ole huomioitu lausunnossa.
Toinen vakava virhe on mielestäni se, että kertomuksen syntyhistoriaa ei huomioitu , joka oli muodostunut useiden kuukausien aikana osittain läheisessä yhteydessä tytön ”ohjaajaan” ja terapeuttisissa keskusteluissa. Se, ettei tätä synty- ja kehityshistoriaa otettu lausunnossa ollenkaan huomioon, se sivuutettiin täysin, tämä oli itseasiassa avain koko lausunnon arviointiin, ja jos tällaista ei tee, ei tarvitse ihmetellä, miten päädytään väärään ratkaisuun.”

Toimittaja:

”Te olitte tapaus Wittessä tekemässä uutta oikeudenkäyntiä varten toista asiantuntijalausuntoa. Miten tuomarit suhtautuvat ylipäätään siihen, että on kaksi lausuntoa?”

Köhnke:

”Riippuu siitä, kuka esittää pyynnön lausunnon tekemiseen, joskus oikeudet ovat tyytymättömiä ensimmäiseen lausuntoon ja pyytävät itse toista, silloin on luonnollisesti toinen asema kuin se, että jos esimerkiksi puolustus esittää asiantuntijalausuntoa tehtäväksi, ja sitten puolustus esittää olemassa olevaksi todisteeksi tämän lausunnon oikeudessa, silloin täytyy tuomioistuimen paneutua tähän asiantuntijalausuntoon. Se aiheuttaa heille lisää työtä, kun on kaksi erilaista asiantuntijalausuntoa, jotka päätyvät eri ratkaisuihin ja heidän täytyy kuitenkin lopuksi päättää asiasta. Tuomarit eivät pidä tästä eikä asema ole helppo, jos onkin kaksi asiantuntijalausuntoa.”

Toimittaja kysyy: ”

”Eikö teistä tunnu, että olette vähän kuin salainen tuomari?”

Köhnke vastaa:

”Minä en ole tuomari. Minä tein tämän toisen asiantuntijalausunnon, koska se pyydettiin asian uutta käsittelyä varten psykiatrin aiemmin tekemää lausuntoa arvioiden. Joskus on vaikeaa. Lopultakin on niin, että tuomioistuin katsoo koko materiaalia ja minä asiantuntijana voin arvostella vain yhtä asiakysymystä.

Nimittäin sitä, että perustuuko tämä yksi esitetty asia koettuun, onko henkilö kykenevä jne. Mikään muu ei kiinnosta minua. Asiantuntija ei voi mennä tuomarin rooliin, koska sillä ei ole muuta tietoa.

Ongelmalliseksi tilanne voi mennä silloin, jos mitään muuta ei ole käsillä kuin tämä tekemäni lausunto ja sitten toinen vastakkainen lausunto. Ja muuten muuta todisteaineistoa ei ole. Silloin saattaa tällainen asiantuntijalausunto saada voimakkaan painotuksen.”

Olisiko tässä selitystä kahdelle oudolle ilmiölle tapaus Auerissa. Ensimmäinen on Annelin "tunnustus" ja toinen on lasten kertomusten yhtäläisyydet:

http://www.ardmediathek.de/tv/NACHTCAF% ... d=38184204

Toimittaja:

Muistot ovat tärkeitä myös yleisestikin ja rikosoikeudenkäynneissä esim. silminnäkijän kertomus tai voiko näihin muistoihin ylipäätään luottaa?
On olemassa yksi tutkimus, joka on herättänyt paljon kansainvälistä huomiota, joka on tuotettu London South Bank yliopistossa psykologian tutkija Julia Shaw:n toimesta. Tässä tutkimuksessa tulette siihen tulokseen, että karkeasti yhteen vedettynä, muistoja voi manipuloida, miten päädyitte tähän tulokseen?

Julia:

Jaa olen muistitutkija ja työskentelen yliopistolla ja siellä olin ylipuhunut ihmisiä, että he olisivat tehneet rikoksia, joita he eivät olleet oikeasti tehneet, minä siis istutin ihmisiin muistikuvia asioista, jotka eivät olleet koskaan tapahtuneet.

Toimittaja: Miten se tapahtui, selittäkää meille.

Julia:

Se tapahtui niin, että minulla oli kolme asiaa, jotka olivat totta. Minulla oli koehenkilön parhaan ystävän nimi, hänen kotipaikkansa ja tämä paras ystävä tiesi, että olin ollut yhteydessä koehenkilöiden vanhempiin. Kaikki koehenkilöt olivat eri alojen opiskelijoita. Ja näiden kolmen tosiasian avulla pystyin uskottelemaan heille, että tiedän heidän elämästään enemmän kuin he itse, ja he yhdessä minun kanssani pystyimme rakentelemaan tätä kolmessa eri haastattelussa, jossa syntyi luova narratiivinen kuva ja fiktio.

Toimittaja:

Siis edellytys tälle, että voi manipuloida muistoja on se, että on syntynyt jonkinlainen luottamus.

Julia:

Täsmälleen näin. Ihmisen täytyy uskoa, että se, joka istuu vastapäätä ja joka oikeasti suggeroi, että tämä tietää jotakin hänestä itsestään, hän tietää itsensä tehneen jotakin, hänen täytyy siis uskoa, että toinen tietää jotain enemmän, jota itse ei tiedä.

Toimittaja:

Kertokaapa kerran vielä lyhyesti ja aivan konkreettisesti miten tarkkoja ne muistikuvat olivat, joita yhdessä siellä synnytitte, jotka eivät edes olleet mahdollisia?

Julia:

70 % minun koehenkilöistäni uskoivat siihen, että he olivat tehneet jonkun rikollisen teon, ja tässä yhteydessä olivat olleet poliisin kanssa tekemisissä, jota ei koskaan ollut tapahtunut ja se oli joukko erilaisia muistoja, esim. että he olivat varastaneet jotakin, että he ehkä olivat lyöneet jotain toista, he olivat hyökänneet aseen kanssa jonnekin ja sitten vanhempiin oli oltu yhteydessä poliisin toimesta, ja sitten oli joukko selityksiä miksi tämä kaikki oli tapahtunut, kuka oli uhri ja mitkä olivat seuraamukset. Se kuulosti siltä kuin, että se olisi todellakin tapahtunut.
Se oli hyvin kokonaisvaltaista ja hyvin tunteellista.

Yksi paneelikeskusteltuun osallistujista kysyy:

Miksi tehdä tällaista?

Toimittaja:

Istuttaa siis valemuistoja? Onko esimerkiksi yksi syy se, että poliisien täytyisi harkita hyvin tarkkaan, että miten he kuulustelevat jotakin henkilöä.

Julia:

Esimerkiksi.

Osallistuja jatkaa:

Täytyykö jotain koehenkilöä painostaa tällaiseen, että hän olisi tehnyt jotakin, joka ei ole edes totta.

Toimittaja:

Poistettiinko tämä muisto sitten?

Julia:

Kyllä, minähän sain tietenkin yliopistolta eettisen luvan, että sain tehdä näin. Mutta näin täytyy tehdä, jotta voi osoittaa oikeudelle kuinka monimutkaisia ja kuinka uskomattoman aitoja valemuistot voivat olla. Ihminen itse voidaan saada täysin vakuuttuneeksi näistä aivan yksinkertaisella manipuloinnilla, ystävällisessä toiminnassa, suggeroiduilla yksityiskohtien toistamisilla ja yksinkertaisilla kuvitelmilla voidaan syytön ihminen saada tunnustamaan rikos.

Osallistuja:

Eikö tässä koehenkilöt ole maksaneet kallista hintaa? Täytyykö ihmiset pakottaa tällaiseen, tiesivätkö he mitä tapahtuu? Vai poimitteko jostain joukosta noin vaan ihmisiä ja sitten istutitte heihin tällaisia muistoja?

Toimittaja:

Niin miten on?

Julia:

Ihmiset tiesivät, että on kysymys jostain emotionaalisesti järkyttävästä tilanteesta. He tiesivät, että puhutaan jostain extrem-tilanteesta. Koehenkilöitä oli vain 60. Kuten sanottu tähän mennessä oikeuslaitos ei ole ollut vakuuttunut siitä, että tällaisia vääriä tunnustuksia voi olla olemassa. Tällaista tutkimusta täytyy tehdä, jotta voidaan todistaa ja osoittaa, että näin on ja tämä voi tapahtua kenelle tahansa.

Osallistuja:

Tämähän on kuin Gulag.

Toimittaja kysyy:

Mitä tarkoitatte?

Osallistuja:

Tämähän on sama kuin keskitysleirissä, että ihmiset saatiin uskomaan, että he ovat syyllisiä. Vaikka eivät olekaan sitä.

Professori:

Shawn tutkimuksessa on kaksi tärkeää aspektia:
Yksi on käytännön aspekti, johon jo viittasittekin, ja toinen on se, että rikostieteessä on erittäin tärkeää tietää kuinka luotettavia muistikuvat ovat ja lisäksi tässä yhteydessä täytyy tietää, että eräät kuulustelutekniikat ja kyselytekniikat voivat johtaa vääriin tuloksiin, koska ne supponoivat joitakin muistikuvia tai suggeroivat muistikuvia. Sen takia tämä on hyvin tärkeä tutkimuksen tulos. Täytyy myös ymmärtää, että muistot eivät ole kuin kamera tai nauhuri, jolle voidaan tallentaa muistoja, vaan kyseessä on jatkuva muutosprosessi aivoissamme, joka konstruoi ja uudelleen rakentaa. Tämä prosessi on sosiaalisesti avoin. Monet muistot syntyvät yhteisissä keskusteluissa ja kertomuksissa yhdessä rakentaen ja sen takia tämä avoimuus on avoin vaikutuksille ja muistoihin on suhteellisen helppoa vaikuttaa

Ja sitten tulee mielenkiintoinen tarina.

Ammattimuusikko Stefan Arzberger vangittiin viime vuoden maaliskuussa hotellissa USA:ssa ja häntä syytettiin murhayrityksestä. Hotellin kameroista näkyy kuinka sekaisin oleva alaston mies juoksee käytävällä ja jostain hotellihuoneesta löytyy osittain kuristettu nainen.

Toimittaja kysyy mitä Stefan muistaa:

Stefan:

Se oli aivan normaali päivä. Olin kävelyllä, harjoittelin ja katselin New Yorkia ja join illalla pari olutta. Menin yöllä uudelleen ulos kuten oli tehnyt usein ennenkin. Halusin katsella kaupunkia en ollut väsynyt. New York ei ole vaarallinen kaupunki ei siellä tarvitse pelätä.
Tuntia myöhemmin kaikki oli ohitse.

Toimittaja:

Te heräätte seuraavana aamuna ja teillä on käsiraudat käsissänne. Alastomana. Ettäkä tiennyt mitään mitä oli tapahtunut.
Silloin elätte jotain sellaista, jota ette ole koskaan eläneet. Teidät vietiin vankilaan ja jouduitte maksamaan 100 000 dollaria päästäksenne ulos.
Sitten menitte ulos vankilasta ja yrititte saada muistikuvia mitä oli tapahtunut.

Stefan:

Minulla ei koskaan ollut muistinmenetystä. Ja nyt olisin juossut käytävällä alastomana ja yrittänyt tappaa naisen, enkä muista mitään.
Tuomari kieltäytyi kaksi kertaa teettämästä minulla huumetestiä, jota pyysin.
Sitten tuomari sanoi lopulta, että “it sounds like being drugged”.

Toimittaja:

Miten tällainen filminauha voi mennä poikki?

Professori Carl Eduard Scheidt (traumatutkija):

Aivot voivat vaurioitua esim. aivotärähdyksessä ja seuraus voi olla amnesia. Sitten on olemassa liquid exstacy.

Toimittaja:

Te olitte saapuneet hotelliin prostituoidun kanssa.

Stefan:

En tiedä mitään minulla ei ole mitään muistikuvaa. Minut on ilmeisesti huumattu kapakassa.
Olin yli vuoden Amerikassa. Minua uhkasi 25 vuoden vankeus. En voinut tehdä töitä. Minua elätti minun vanhempani ja hieman vanhemmat naiset antoivat minulle asunnon. Totuin siihen olosuhteeseen. En ajatellut enää. Joskus seisoin talon katolla ja ajattelin, että ei tässä ole enää mitään mieltä. En pysty elättämään itseäni.

Toimittaja:

Mikä teitä piti elämässä?

Stefan:

Vanhempani. Minut tuomittiin lopulta henkilön vahingoittamisesta ja en joutunut vankilaan. USA:ssa on kaikki toisin kuin Euroopassa. On mahdollista, että olisin joutunut vankilaan loppuelämäkseni. Sovin asian Amerikassa, jotta pääsin pois sieltä.
Koko elämäni on romahtanut kasaan. Avioliittoni ei kestänyt. Ammatillisesti jouduin luovuttamaan urani, jotta kollegani pystyivät jatkamaan muusikonuraansa USA:ssa. Sain vasta pari kuukautta sitten töitä. Olen onnellinen, että sain sitten mahdollisuuden soittaa viulua sinforniaorkesterissa Muenchenissä.

Professori:

Lapsuusiällä voi olla 8-9 ikävuoteen saakka, ettei lapsi muista mitään. Muiston voima on oikeastaan muiston voimattomuudessa. Näillä amnesioilla voi olla erilaisia syitä. Usein on kysymys siitä, että muistot ovat niin tuskallisia, että niitä ei halua muistella. Syntyy tunne kuin palaisi takaisin kuuman hellalevyn ääreen.
Ehkä olisi hyvä hakea näitä muistoja uudelleen elämään. Silloin voi puhua traumaattisista kokemuksista, kun saa jakaa tämän muiden kanssa ja kuulla mitä muut ovat tästä mieltä. Kuinka muut näkevät tämän koetun. Tiedämme myös eräästä projektista, jota teemme Freiburgissa, siitä miten kertova menetelmä auttaa myös käsittelemään traumaattisia kokemuksia. Miten tärkeää on tuoda koettu puheeseen eli kertoa se sanoilla. Puhutaan sanallisuudesta. Silloin näkökantaa voi tarkastaa totta kai, kun koetun voi jakaa jonkun kanssa. Ja näkee miten muut ihmiset sen näkevät. Kokemukset nähdään silloin matkan päästä. Kokemuksesta kertominen on myös tärkeä sen takia, että saadaan aikalaistodistajia kollektiivisille katastrofeille.

Toinen paneeliin osallistuja Ruotsista:

Täytyy ymmärtää, että on paljon ihmisiä, jotka eivät voi kertoa muistoistaan.

Toimittaja:

On varmasti paljon niin järkyttäviä muistoja, ettei niistä voi eikä kannata puhua.

Professori:

Ketään ei voi pakottaa puhumaan sen täytyy olla vapaaehtoista. Halun täytyy syntyä spontaanisti.

Nämä otteet selittävät paljon sitä mitä Auerin lapsille on tehty. Ne jakaantuvat kahtia, psykologien lasten puhutteluihin ja poliisin lasten kuulusteluun silloin kun syyllistä etsitään. Poliisi voi kyllä kuunnella kuin psykologi, jos ei ole epäilystä siitä, että kuulusteltava pimittää totuutta kuten syyllinen tekee.

Amandalle on tehty molempia. Ensin häntä kuuntelivat pari poliisia, jotka jahtasivat murhaaja ja halusivat nopeasti saada Amandalta tätä koskevaa tietoa. Kiusallista katsoa videota murhaa seuraavana päivänä kun Amanda haetaan äidin sairasvuoteen ääreltä ja häneltä kysellään mitä hän näki. Poliisin kanalta hän ei oikeastaan nähnyt muuta kun murhaajan selän kun tämä poistui. Poliisit keskeyttävät Amandan kertomuksen tavan takaa ja se tärkeä asia, että hän meni takkahuoneelle heti kun heräsi meteliin ja siten vielä kun paukutus alkoi uudelleen, mutta murhaaja ei vielä ollut sisällä.

Amandan kuulustelut alkavat elokuun lopulla kun hänet viedään Annelin tietämättä. Annelin ainoaa puolustajaa kovistellaan kuten kuulusteluihin kuuluu. Hänen ei anneta valheellisesti puolustaa syytettyä, äitiään.Nämä kuulustelut jatkuvat Auerin pojan ja Amandan kuulusteluna syyskuun puolivälissä ja taas ollaan todellisella asialla.

Vastakohtana kannattaa lukea ne 38 sivua, jotka psykologi Nuotin puhuttelusta pojan ja nuoremman tytön kanssa on julkiastu. Niissä ei ole päätä eikä häntää. Nuotio vaan yllyttää valehtelemaan entistä pahemmin. Santtila kehuu näitä tehdyiksi hänen oppiensa mukaan

sisotalo kirjoitti:tyttären kuulustelut alkavat elokuun lopulla kun hänet viedään Annelin tietämättä. Annelin ainoaa puolustajaa kovistellaan kuten kuulusteluihin kuuluu. Hänen ei anneta valheellisesti puolustaa syytettyä, äitiään.Nämä kuulustelut jatkuvat Auerin pojan ja tyttären kuulusteluna syyskuun puolivälissä ja taas ollaan todellisella asialla.

Vastakohtana kannattaa lukea ne 38 sivua, jotka psykologi Nuotin puhuttelusta pojan ja nuoremman tytön kanssa on julkiastu. Niissä ei ole päätä eikä häntää. Nuotio vaan yllyttää valehtelemaan entistä pahemmin. Santtila kehuu näitä tehdyiksi hänen oppiensa mukaan

Eikös jokaista lasta haastatellut eri psykologi?
En tiedä kehuuko puolustuksen asiantuntijatodistaja, pätevin prof.Santtila, mutta ideahan lienee juuri antaa lasten puhua kaiken, mitä heistä saa irti. Pikkulasten valheet jatkuvat ja kasvavat koko ajan. Ja valehtelevat todella kehnosti ja lapsellisesti näpistyksistä ja lintujen kiduttamisesta. Jokainen järjellinen (siis ei turkulainen tuomari) tunnistaa juttunsa heti valheiksi, jolloin ymmärretään, ettei mihinkään näiden pikkulasten väitteeseen voida tippaakaan luottaa, koska ne ovat varmasti samoja naurettavia valheita.

Tytär ei tietenkään valheellisesti puolusta äitiään, vaan syytöntä todenmukaisesti, joskin luonnollisesti pari pientä epätarkkuutta kaaosmaisen murhayön muistisirpaleissa. Valehteluistaan tyttärelle ovat syyllisiä törkeään esitutkintarikokseen erikoistutkija Satu Kivimäki ja ryk Marina Toivonen sekä peilin takana johtanut ryk Veikko Tapio Sontaoja. Sontis huutaa käskyt korvakuulokkeisiin 3.11.2009.
Tyttärelle ei edes ole kerrottu, että hänellä on oikeus kokonaan kieltäytyä todistamasta syytöntä äitiään murhaajaksi.
Marina: "seuranta on myös sen takia et poliisi osaa käyttäytyä" RIKOLLISESTI
Poliisi tietää et siel ei oo ollu ketään.
kyllähän siellä niinkun tappelu on ollu
äidin ja isän välillä on ollu niin kova tappelu
sääkin tiedät et sitä riitaa oli
äiti on kertonut asioita eri tavalla tai mitä sää olet itse kertonu
ei äitiä vastaa vaan nimenomaan äidin puolestakin
me tiedetään että sun iskä ja äiti on riidellyn
sua kohdellaan jotenkin ikävästi tai ruvetaan kyselee tai painostaa tai kiusaa et sää viitsi kertoo sillon jollekin aikuiselle koulussa
Autenttisesta litteraatiosta saa hienon (koulu)näytelmän dramatisoidulla esiintymisellä.

Hauskaa olisi nähdä poliisihuora lääkärikätilö Minna Marja Vasama Joka-perkeleen piirtämät kymmenet arpikartat raiskaamistaan naapurin lapsista. Nämä toisetkin 3 neitsyttä Jokaperse kaksine seläntakaa nyökyttelijöineen tietenkin vannoi ennen itseään raiskatuiksi, koska Jensiä ja Annelia syytettiin heidän raiskauksistaan.

Kahjojen naistuomareidenkin hylättyä todisteettomat naapureiden valeraiskaukset, edes skitsopatologiset seksisyyttäjät Helivittu Haapalehto ja pilluPaula Pajula eivät kehdanneet heistä valittaa hoviin. Joten suurin ero Turun hovissa oli, että naapureiden lasten taikalamppukarttoja eikä lasten kieltovideoita paljastettu lainkaan Turun rikollisille idiooteille Simo Simolalle, Kari Lahdenperälle ja Nina Porkalle.

Tietenkin pätevä Manner viittasi näihin perättömiksi todistettuihin lasten raiskausvalheisiin, mutta eihän hysteeriset elämänkokemuksettomat ämmät mitään tajua - edes korkeimmassa Pertti Välimäki, Jukka Sippo, Jarmo Littunen ja esittelijä Caritha Aspelin.
Nyt on nostettava kova meteli:
Jollei hölmöläisten KKO pura vääriä valeraiskausten oikeusmurhatuomioita, kaikki salattu valeraiskausmateriaali on vuodettava julkisuuteen kaiken kansan naurettavaksi !

Päämiäs kirjoitti: Tytär ei tietenkään valheellisesti puolusta äitiään, vaan syytöntä todenmukaisesti

Poliisin kuulustelussa on lähtökohtana, että syytettyä äitiä puolustava tyttö valehtelee. Psykologi päästää lapsen valehtelun läpi ilman, että kyseenalaistaa sitä. Vertailu Niemen ja Toivosen kuulustelu tekniikassa paljastaa tämän. Totuus on se, että Amanda puhuu totta ja pystyy pysymään totuudessa kuulustelun paineessa. Näin syntyy arvokas tieto siitä, mitä talossa tapahtui. Näitä kuulustelu tietoja olisi pitänyt käyttää kaikissa oikeudenkäynneissä, mutta puolustus hylkää ne täysin "johdateltuina"

sisotalo kirjoitti:

Päämiäs kirjoitti: Tytär ei tietenkään valheellisesti puolusta äitiään, vaan syytöntä todenmukaisesti

Poliisin kuulustelussa on lähtökohtana, että syytettyä äitiä puolustava tyttö valehtelee. Psykologi päästää lapsen valehtelun läpi ilman, että kyseenalaistaa sitä. Vertailu Niemen ja Toivosen kuulustelu tekniikassa paljastaa tämän. Totuus on se, että Amanda puhuu totta ja pystyy pysymään totuudessa kuulustelun paineessa. Näin syntyy arvokas tieto siitä, mitä talossa tapahtui. Näitä kuulustelu tietoja olisi pitänyt käyttää kaikissa oikeudenkäynneissä, mutta puolustus hylkää ne täysin "johdateltuina"

Ensimmäinen ajatus, joka juolahtaa mieleeni Amandan suhteen on se, että oikeastaan en ole koskaan ymmärtänyt miksi Amandaa olisi täytynyt haastatella psykologien toimesta. Eihän näin tapahtunut silloinkaan, kun hän oli 9,5 vuotias isänsä kuoleman jälkeisenä päivänä. Siellähän oli poliisi ja lastensuojelu läsnä.

Seksuaalirikos väitetään alkaneen 1.11.2007 ja päättyneen kesällä 2008, jolloin lapsi olisi siis ollut kymmenen ja puoli - yksitoista ja puolivuotias.

Nyt jos ajatellaan sitten, että hän olisi ollut vuonna 2011 loppukesällä 14- vuotias niin mihin tässä tarvitaan "tulkkia" kertomaan, mitä lapsi ajattelee?

"Die Art Missbrauchsbedingter Befunde variiert erheblich mit der Art der Missbrauchshandlung, dabei beteiligter Körperteile oder Gegenstände, dem Grad der Gewaltanwendung, dem Alter des Kindes, der Häufigkeit und der Zeitspanne seit der letzten Episode. Akute Befunde sind leichter zu beschreiben und zu werten als chronische, missbrauchte Kinder werden jedoch selten akut vorgestellt."
http://www.kindesmisshandlung.de/mediap ... rtikel.pdf

Lapsen hyväksikäytön löydökset vaihtelevat huomattavasti riippuen hyväksikäytön tavasta, käytetyistä kehon osista tai välineistä, väkivallan käyttöasteesta, lapsen iästä, tapahtuman toistumiskerroista, ja aikajanasta viimeisestä hyväksikäyttötilanteesta toteamiseen. Akuutit löydökset ovat yksinkertaisempia kuvailla ja arvioida kuin kroonisesti hyväksikäytetyt lapset, joita harvoin esitetään akuutteina tapauksina.
--------------
Nyt jos ajatellaan sitä, että mikä voi olla näyttöä tällaisessa tilanteessa, jossa hyväksikäyttösyyte liittyy aikaan toisen väitetyn tekijän kohdalla 3 vuotta aiemmin ja toisen 2 vuotta aiemmin, täytyisi tarkastella ensin sitä, että mitä näyttöä voidaan ylipäätään enää löytää.

Yllä olevien kriteereiden valossa täytyisi siis tietää mikä on ollut hyväksikäyttötapa. Jos mietitään sitä, mitä ovat lasten väitteet olleet, niin seuraavat tavat lienevät tulleet esille:
penetrointi vähintään kahden tytön kohdalla, anaalisukupuoliyhteys, lyöminen, paiskaaminen lattialla tai seinään, väkivallalla uhkailu.

Välineiksi on HO:n julkisessa selosteessa mainittu tavanomaiset kodin välineet.

Väkivallan käyttöaste on ollut osittain erittäin voimakasta.

Lasten iät tekohetkellä ovat olleet 1.11.2007 – 31.7.2008:

nuorin 3 vuotta ja 3 kuukautta, päättymishetkellä 4 vuotta ja 2 kuukautta, toiseksi nuorin on ollut 6 vuotta ja 9 kuukautta ja päättymishetkellä 7 vuotta ja 6 kuukautta, toiseksi vanhin on ollut 8 vuotta ja 5 kuukautta ja päättymishetkellä 9 vuotta ja kaksi kuukautta, vanhin on ollut 10 vuotta ja 5 kuukautta ja päättymishetkellä 11 vuotta ja 2 kuukautta.

Seksuaalirikoksista kertominen ajoittuu kesään 2011, joten silloin lasten iät ovat olleet nuorin seitsemän vuotta ja 1 kuukautta, toiseksi nuorin 10 vuotta ja 7 kuukautta, toiseksi vanhin 12 vuotta tasan, ja vanhin 14 vuotta ja 2 kaksi kuukautta.

Tekoajoista kerrotaan, että tekoja on ollut useita.

Ja viimeisestä väitetystä tekohetkestä kertomushetkeen on ollut 31.7.2008 – 1.7.2011 kolme vuotta.

”Die reisserische Aufbereitung in den Medien, spektakuläre “Kinderschänderskandale” und unglücklich verlaufende Missbrauchsprozesse in Deutschland haben die fachliche Auseinandersetzung eher gehemmt als gefördert. Die Akzeptanz als relevantes und auch aus medizinischer Sicht ernstzunehmendes Thema kam nur zögerlich zustande. Während in jüngster Zeit die unglückselige, kontroverse und sehr emotionale ”Missbrauch-mitdem-Missbrauch-” Diskussion ein zuviel und hysterisches Übermass, eine Überdiagnostik, postuliert, benötigen wir ganz im Gegenteil deutlich mehr sachliche und vor allem eine fachlich fundierte Auseinandersetzung mit dem Thema. Dies gilt insbesondere für den medizinischen Bereich, für den wesentlich mehr Ausbildung und Forschung zu fordern ist (”Cool science for a hot topic”, Kerns 1989).”

Median suuri kiinnostus, spekulatiiviset “lastenraiskausskandaalit” ja epäonniset hyväksikäyttöprosessit Saksassa ovat paremminkin estäneet kuin edistäneet asiapitoista keskustelua. Lääketieteellisestä ja relevantista näkökulmasta vakavasti otettava teema tuli esille vain hyvin hitaasti. Sen sijaan mitä viime aikoina on tapahtunut epäonnisen, riidanalaisen ja hyvin paljon tunteita sisältävän keskustelun ja joskus hysteriaan viittaavien ylilyöntien ja ylidiagnosoinnin sijasta, tarvitaan aivan päinvastoin asiallista ja erityisesti asiasisältöön keskittyvää keskustelua. Tämä pätee erityisesti lääketieteen alueeseen, johon tarvitaan enemmän koulutusta ja tutkimusta. (Cool science for a hot topic.”

Lainasin tätä otetta tähän myös siksi, että tohtori Minna Joki-Erkkilä lainasi samaa ohessa olevan käännöksen viimeistä englanninkielistä lausettaan väitöstilaisuudessaan.

Mietin vain sitä, että olisiko mahdollista, että olisiko meillä tapahtunut jotain samanlaista kuin yllä on kuvailtu viitisentoista vuotta sitten ollutta tilannetta Saksassa, jossa nimenomaan 90-luvulla tapahtui muutama suuri oikeudenkäynti, jotka päättyivät draamaan ja lähes naurettaviin kuvauksiin oikeussaleista, joissa osa lapsista sekosi täysin ja aikuiset ihmiset kuvittelivat uskomattomia asioita, joihin he olivat valmiita uskomaan niin kauan kuin lapsi ei esittänyt syytöstä heitä itseään kohtaan, joka sitten yhdessä oikeudenkäynnissä sekin tapahtui, jossa lapsi keksi hyväksikäyttäjäksi syyttäjän itsensä.

Onko tosiasiallisesti niin, että hovioikeuden tuomarit valitsivat jotain järjen vastaista oman tuomionsa perusteluksi. Jospa kävikin niin, että he eivät tajunneet hakea somaattisia todisteita pahoinpitelystä tai hyväksikäytöstä, vaan luottivat omaan kykyynsä arvostella Minna Joki-Erkkilän antamaa lääkärinlausuntoa, joka perustui ainakin kahdessa asiassa näytölle, jota ei tosiasiassa ollut. Immenkalvoista lausuttiin, että ne voivat kasvaa uudelleen. Näin ei todellakaan ole, jos repeämä on syvä, mikä edellyttää penetraatiota. Tästä on mielestäni kohtuullisen varmuus olemassa.

Sen lisäksi tuomarit sitten päättelivät olla uskomatta omia silmiään. He eivät pyytäneet lisää näyttöä pahoinpitelyihin tai arpiin liittyen. Sen sijaan he uskoivat ilman mitään järkevää syytä lääkäriä, joka oli piirtänyt arpikartan UV-valo havaintoihin perustuen. Tuomareilla ei ollut mitään pitävää näyttöä vammoista myöskään kohdistuen pahoinpitelyihin. Eli he jättivät miettimättä sen vaihtoehdon, että somaattisen alueen näytön puute voi johtua siitä, että mitään ei ole tapahtunutkaan.

Sen sijaan tuomarit ylimielisessä uhossaan syrjäyttivät myös osan psykologista näyttöä koskien mahdollista epätotuutta liittyen lasten kertomuksiin. Siis sitä mitä psykologit olivat tässä havainneet tai ainakin osa heistä. Sen sjaan he päättelivät ottaa tämän psykologien tehtävän itselleen omaamatta riittävää osaamista tällaisesta alueesta.

Mielestäni korkeimman oikeuden tuomarien tulisi lukea yllä oleva käännös siitä, mitä 90-luvun lopussa on Saksassa ajateltu tästä alueesta. Se voi antaa sitä tarpeellista näkemystä, että ongelmat ovat meille kaikille yhteisiä ja samoja virheitä ei pidä toistaa.

Nicht schuldig kirjoitti: Ensimmäinen ajatus, joka juolahtaa mieleeni Amandan suhteen on se, että oikeastaan en ole koskaan ymmärtänyt miksi Amandaa olisi täytynyt haastatella psykologien toimesta. Eihän näin tapahtunut silloinkaan, kun hän oli 9,5 vuotias isänsä kuoleman jälkeisenä päivänä. Siellähän oli poliisi ja lastensuojelu läsnä.

Seksuaalirikos väitetään alkaneen 1.11.2007 ja päättyneen kesällä 2008, jolloin lapsi olisi siis ollut kymmenen ja puoli - yksitoista ja puolivuotias.

Nyt jos ajatellaan sitten, että hän olisi ollut vuonna 2011 loppukesällä 14- vuotias niin mihin tässä tarvitaan "tulkkia" kertomaan, mitä lapsi ajattelee?

Ihan aiheesta NS tätä asiaa ihmettelee. Minulla on luullakseni jonkinlainen käsitys siitä, miten tällaiseen tilanteeseen päädyttiin.

Uskon, että jo vuoden 2009 alussa, jolloin Porin poliisi murhatutkinnassa käänsi kaiken huomionsa Anneliin, yhdeksi keskeiseksi tavoitteeksi otettiin se, että vanhimman tyttären (merkittävä) todistus huppumiehestä piti jollain tapaa saattaa kyseenalaiseen valoon. Tyttären todistus muodosti heille niin suuren ongelman, että he tajusivat, että tämä ratkaiseva haittatekijä piti jotenkin saada hoidettua.

Kun Santaojat sun muut sitten alkoivat organisoida peitetoimintaa kuunteluineen kaikkineen, toiveena oli, että lasten käytöksestä löydettäisiin jotakin sellaista, jolla heistä voitaisiin tehdä lastensuojeluilmoitus, ja saataisiin näin LASU-viranomaiset puuttumaan perheen asioihin.

Ja kuten moni tietää, tältä tieltä ei olisi paluuta.

Näin menettelemällä vanhin tytär saataisiin ehkä pois kotoa, ja parhaassa tapauksessa sopivan (pehmeän?) taivuttelen avulla hänet saatettaisiin saada jopa perumaan huppumieshavaintoa koskeva todistuksensa.

Tai jos ei saataisikaan, niin ainakin hänelle saataisiin kertymään vino pino satakuntalaisten psykiatrien ja psykologien lausuntoja ja muita hoitokertomusmerkintöjä, joilla saataisiin kuka tahansa (puhumattakaan tavanomaisesti kipuilevasta ja epävarmasta murrosikäisestä) näyttämään vähintäänkin tasapainottomalta ja epäluotettavalta.

Vuonna 2011, kun nuoremmilta lapsilta saatiin lypsettuä seksuaalirikoksia ja pahoinpitelyjä koskevat kertomukset, toisaalla tuolloin asuva vanhin tytär oli niistä kuultuaan kertomansa mukaan järkyttynyt ja masentunut (Stern Crimen haastattelussa kertoo tällaista). Tällainen reaktio on tietenkin vähintäänkin ymmärrettävä, koska nyt tiedämme pikkulasten järkyttävien kertomusten olleen perättömiä ja monenlaisen johdattelun aikaansaamia.

Kun nyt tiedämme tosiasiat, tuntuu käsittämättömältä, että Amanda ao. reaktionsa vuoksi laitettiin syksyllä 2011 suljetulle osastolle (edelleen Stern Crimen haastattelussa kerrottua). Ja tämä palveli vain yhtä tarkoitusta: Amandan mielenterveyden, havaintojen ja todistusten kyseenalaistamista.

Tällaisen harkitun prosessin seurausta varmasti siis oli se, että vanhimman tyttären todistusta lsh-oikeudenkäynnissä (”pienempien lasten kertomukset eivät pidä paikkaansa”) ei haluttu tarjota tuomareiden arvioitavaksi sellaisenaan, vaan se toimitettiin suodatettuna ja Porin poliisin kanssa yhteistyötä tekevien ”ammattilaisten” (lukuisat psykologit, terapeutit, sosiaalityöntekijät ym.) kyseenalaistamana.

Todella rankkoja asioita on tyttö joutunut käymään läpi.

Leander, Anu (2007) Poliisin tietoon tulleen vakavan väkivaltarikollisuuden nykytila Porin
kihlakunnan alueella.

"Tampereen yliopiston Porin yksikön, Porin kaupungin ja Porin poliisilaitoksen yhteistyönä toteutettiin poliisin tietoon tulleen vakavan väkivaltarikollisuuden nykytilan selvitys, jonka kohteena olivat kaikki kihlakunnan alueella 1.1.2006-30.6.2007 tapahtuneet vakavat väkivaltarikokset (133 tapausta).

Selvityksen toteutti sosiologian opiskelija Anu Leander Porista. Päätöksen tutkimuksen suorittamisesta teki turvallisuussuunnittelun ohjausryhmä 28.8.2007 ja tutkimus valmistui alkuvuodesta 2008. Satakunnan poliisilaitoksen ja Tampereen yliopiston yhteistyö on jatkumassa vuonna 2009 avustushakemuksella oikeusministeriölle rikoksentorjuntamäärärahoista."

http://www.turvallisuussuunnittelu.fi/m ... 9_2012.pdf

http://www.rikoksentorjunta.fi/material ... akunta.pdf

Satakunnan poliisilaitos
LASTA LYÖMÄTÖN SATAKUNTA -
HANKE JA ARVIOINNIN TULOKSET

https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/ ... sequence=1

VÄHEMMÄN VÄKIVALTAA -
Kokemuksia moniammatillisista viranomaisverkostoista väkivallan ehkäisy- ja vähentämistyössä

"Tutkielmassa tarkastellaan viranomaisverkostoja Lasta lyömätön Satakunta -hankkeen sekä Väkivallan vähentäminen Porissa väkivallan tihentymäkartoituksen ja yhteisöllisten toimien avulla -hankkeen osalta. Molemmissa tutkimuksen hankkeissa tavoitteena on ehkäistä ja vähentää väkivaltaa sekä lievittää niistä aiheutuvia haittoja viranomaisten välisen yhteistyöverkoston avulla. Hankkeet ovat tärkeitä myös kansallisen turvallisuussuunnittelun kannalta, ja turvallisuuden näkökulmasta osa Porin ja Satakunnan alueen asukkaiden hyvinvointia."


https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/ ... sequence=1

"Tutkielmassa tarkastellaan sosiaalityön asemaa moniammatillisessa väkivaltatyössä Lasta lyömätön Satakunta -hankkeen kontekstissa. Lasta lyömätön Satakunta -hankkeen alkuperäisenä tavoitteena on ollut vähentää ja ehkäistä lapsiin kohdistuvaa perheväkivaltaa ja lievittää niistä aiheutuvia haittoja viranomaisten välisen yhteistyöverkoston avulla. Tässä tutkielmassa kiinnostuksen kohteena on sosiaalityöntekijän eri positiot moniammatillisessa väkivaltatyössä sosiaalityöntekijän omasta näkökulmasta sekä muiden viranomaisten näkökulmasta.

Tutkielman aineistona on Lasta lyömätön Satakunta -hankkeessa vuonna 2010 kerätty
haastatteluaineisto, joka käsittää 14 eri viranomaisen teemahaastattelut sekä hankkeen ohjausryhmän ryhmähaastattelun keväältä 2013. Lisäksi tutkijan tiivis mukana olo hankkeessa on tuonut mukaan niin sanottua hiljaista tietoa, jota ei voida pitää täysin erillään tästä tutkielmasta.

Tuloksia on analysoitu aineistolähtöisen teemoittelun kautta sisällönanalyysillä, joka on saanut
vaikutteita myös diskurssianalyyttisesta kielentutkimuksesta. Analyysin perusteella tavoitteena on selvittää, minkälaisia erilaisia rooleja sosiaalityöntekijällä on moniammatillisessa viranomaistyössä, sekä sitä, miten nämä roolit eri viranomaisten puheessa rakentuvat ja miten ne tuottavat ja uusintavat sosiaalityön asemaa moniammatillisessa väkivaltatyössä.

Tulosten perusteella voidaan todeta, että sosiaalityön positio ja sosiaalityöntekijän roolit näyttäytyvät osin erilaiselta sosiaalityöntekijän itsensä kuin muiden viranomaisten silmissä. Sosiaalityöntekijä rakentaa itsestään kuvaa tasavertaisena yhteistyökumppanina. Sosiaalityöntekijä on se viranomainen, jonka rooliin kuuluu ottaa puheeksi vaikeatkin asiat. Sosiaalityöntekijä kokee olevansa myös väkivallan määrittelijän asemassa ja asettaa itsensä poliisin ja asiakkaan välille. Tähän positioon liittyy läheisesti se, että sosiaalityöntekijät määrittelevät itseään myös suhteessa asiakkaisiin, ja heidän puheestaan
nousee selkeästi esille auttajan rooli. Muiden viranomaisten puheessa sosiaalityöntekijälle rakentuu puolestaan rooli lastensuojelun sosiaalityöntekijästä, jonka asiantuntemukseen kuuluu lasten elämän kokonaiskuvan tunteminen. Sosiaalityöntekijöiden rooliksi määrittyy kuva ensisijaisesta toimijasta ja tärkeästä yhteistyökumppanista. Sosiaalityölle rakentunut asema kertoo sosiaalityöntekijöille asetetuista odotuksista, joita sosiaalityöntekijät haluaisivat jakaa muiden kanssa tuodessaan esiin tasavertaisuuden ja vastuunoton merkityksen."

Edellä on lueteltu mielenkiintoisia julkaisuja, jotka tuntuvat kytkeytyvän jollainlailla Jukka S. Lahden murhaan ja hänen aviovaimonsa tekemiksi väitettyihin lasten pahoinpitely- ja seksuaalinen häirintärikoksiin. Missä mentiin pieleen, kun murhan silminnäkijöistä ja uhreista tehtiin valehtelijoita ja syyllisiä tekoon, jota he eivät olleet tehneet? Kuinka sosiaalityöntekijät, poliisit, syyttäjät, lääkärit ja psykologit eivät tunnistaneet nuorempien lasten hätää, kun heiltä riistettiin ensin isä, sitten äiti, isosisko ja lopuksi isovanhemmat sekä saatiin yleisen ilmapiirin johdosta lapset uskomaan äitinsä ja siskonsa syyllisiksi isänsä murhaan?

En usko, että Anneli Auerin lasten tapaus on mikään yksittäistapaus. Tässä esimerkki.

Wormsin prosessi tapahtui Saksassa vuosina 1993-1997, jossa käytiin kolme erillistä oikeudenkäyntiä, joissa syytettiin yhteensä 25 henkilöä 16 lapsen hyväksikäytöstä. Tapahtuma lähti liikkeelle siitä, että eräs nainen syytti eroprosessissa miestään lapsen hyväksikäytöstä, jolloin alkoi sukuriita kahden suvun välillä. Lastensuojelu alkoi ottaa perheistä lapsia pois ja sijoitti heitä osittain isoäidin luokse, ja sitten muualle. Kyseinen isoäiti menehtyi sitten tutkintavankeudessa 70-vuotiaana. Suurin osa syytettyjä vietti vankilassa 21 kuukautta ennen kuin koko prosessi todettiin mitättömäksi tuomarin sanoilla ”ei ole mitään Wormsin hyväksikäyttötapausta.”

https://de.wikipedia.org/wiki/Wormser_Prozesse

”An einem Mädchen, das bis zu seiner Herausnahme aus der Familie (Fremdunterbringung) gynäkologisch unauffällig war, stellten zwei Ärzte fünf Tage nach Aufnahme im Kinderheim Spatzennest Befunde fest, die „mit hoher – einen vernünftigen Zweifel im Grunde ausschließenden – Sicherheit auf einen stattgehabten vaginal- und anal-penetrierenden sexuellen Missbrauch“ hindeuteten. Der Mainzer Rechtsmediziner Professor Reinhard Urban bestätigte, dass es sich um frische Befunde handelte, und im Urteil von Worms II wurden die Befunde dem Zeitraum der Fremdunterbringung zugeordnet.[2]

”Eräällä tytöllä ei ollut havaittu ennen hänen sijoittamistaan pois kodista mitään gynekologisesti poikkeavaa, välittömästi viisi päivää tytön sijoittamisen jälkeen lastenkotiin löysi kaksi eri gynekologia hänestä löydöksiä, jotka sulkivat järkevän epäilyn ulos ja totesivat varmuudella, että lapsesta löytyy viitteitä anaali- ja vaginaalipenetraatioon.

Mainzin oikeuslääkäri professori Reinhard Urban totesi vasta Wormsin toisessa prosessissa, että kyseessä ovat tuoreet löydökset ja niiden todettiin ilmaantuneen lastenkodissa vietettynä ajankohtana.

"Psychologische Glaubwürdigkeitsgutachten unter anderem von Max Steller ergaben, dass die vielen, zum Teil sich widersprechenden Aussagen der Kinder durch Suggestion erzeugt worden waren und nicht auf Erlebnissen basierten.[3] Auch konnte die Polizei bei nicht angekündigten Hausdurchsuchungen keine Beweise finden, die auf sexuellen Missbrauch oder ähnliches schließen ließen. Somit basierte die gesamte Beweislage auf den Aussagen der wahrscheinlich manipulierten Kinder und dem Gutachten eines Kinderarztes, das jedoch eventuelle natürliche Ursachen für diverse Verletzungen der Kinder nicht in Erwägung zog. Obwohl vieles auf die Unschuld der Angeklagten hindeutete, wurden für sie bis zu dreizehn Jahre Haft gefordert”

Pskologiset uskottavuusasiantuntijalausunnot mm. Max Steller totesivat, että monin tavoin ristiriitaiset lasten kertomukset olivat syntyneet suggestion kautta eivätkä perustuneet omiin kokemuksiin. Poliisi ei myöskään löytänyt mitään todisteita kotietsinnässä. Näin ollen koko tutkimusaineisto perustui manipuloitujen lasten kertomuksille ja yhden lastenlääkärin lausunnolle, joka ei kuitenkaan huomioinut luonnollisia syitä lasten erilaisille vammoille. Vaikka moni asia viittasi syytettyjen syyttömyyteen, heidät tuomittiin jopa 13 vuoden vankeusrangaistuksiin.”

http://www.spiegel.de/spiegel/print/d-8732053.html

”Das Jugendamt Worms aber schreibt ans Vormundschaftsgericht: "Wir betrachten es als eine Unterstellung, daß den Kindern ein Geschehen eingeimpft worden sei, das es tatsächlich nicht gegeben habe, da sich die Kinder unter anderem uns gegenüber anders geäußert haben."

Lastensuojelu Worms kirjoittaa oikeuteen:

”Meidän mielestämme tämä on oletus, että tapahtuma olisi istutettu lapseen, että tätä ei ole olisikaan tapahtunut todellisuudessa, meille lapset ovat kertoneet jotain aivan muuta…”

Tämän perusteella sitten biologiset vanhemmat eivät saaneet välttämättä sijoitettuja lapsiaan takaisin, tai lapset eivät halunneet olla vanhempiensa kanssa missään tekemisissä, koska uskoivat näihin tarinoihin ja pitivät niitä tosina, eivätkä olleet tavanneet omaisiaan pitkään aikaan.

” Lorenz hat Selbstkritik geübt: "Am meisten macht uns zu schaffen, eingestehen zu müssen, daß wir zu Beginn die Beweislage falsch eingeschätzt haben." Wer bei sich selbst anfängt, darf auch die anderen kritisieren, die zu diesem nicht wiedergutzumachenden Unrecht beigetragen haben. Denn Opfer hat es genug gegeben, wenn auch nicht sexuellen Mißbrauchs: "Es spricht viel dafür, daß die Kinder Opfer dieses Verfahrens wurden, Opfer derjenigen, die es gut gemeint und schlecht gemacht haben."

Vapauttavan päätöksen tehnyt tuomari Lorenz harjoittaa itsekritiikkiä:

Vaikeinta meille on myöntää, että arvioimme todistustilanteen alussa väärin. Se, joka aloittaa omasta itsestään, voi myös arvostella muita, jotka ovat vastuussa tästä prosessista, jota ei voi enää tehdä tekemättömäksi. Uhreja on riittävästi, tosin ei seksuaalisen hyväksikäytön uhreja: moni asia viittaa siihen, että heistä tuli tämän oikeusprosessin uhreja. Niiden uhreja, jotka tarkoittivat hyvää ja tekivät pahaa.

Olen nyt kuunnellut Wormsin jatkotarinaa ja sieltä paljastuu aivan ihmeellisiä asioita, tämä on lähes sama tarina kuin Anneli Auerin lapset. Tässä haastatteluista poimittuja. Haastattelut tehty vuosia tapahtumasta myöhemmin. Mielestäni näille korkeimman oikeuden tuomareille pitäisi järjestää simultaanitulkkaustilanne ja kääntää tämä juttu suomen kielelle. Tässä on vain osia kyetty poiminaan. Tarina on uskomattoman paljon saman kuuloinen kuin tapaus Auerin lapset ja tässä on melkein identtisiä virheitä, jotka ovat toistuneet käsittääkseni myös Auerin lasten tapauksen kohdalla.

https://www.youtube.com/watch?v=P_0vypQnXac

Lukekaapa tästä.

Professori Urban:

harjoittaa rajua kritiikkiä kahta lastenlääkäriä kohtaan, jotka olivat tutkineet useita lapsia (väitettyjä uhreja siis 16 kpl), hän sanoo sanatarkasti näin:

”esim. ummetusta ei oltu otettu huomioon mahdollisena syynä peräaukon haavoille”

Professori Urban alkoi tutkia kahden lastenlääkärin diagnooseja puoli vuotta myöhemmin ja totesi, että lastenlääkärit eivät olleet ottaneet huomioon normaaleja pieniä vammoja, joita on kaikilla (mitäpä, jos me täällä korvaisimme sanan vammoja, sanalla arpia?)

Myös Berliiniläinen psykiatrian professori Max Steller kritisoi voimakkaasti:

Hän kertoo, että lapset kertovat yksityiskohtia, kyseessä oli ainoastaan aikuisten odotukset lasten kertomuksille eikä ketään oltu hyväksikäytetty.

Hän kertoo miten lapsiin vaikutettiin. Haastattelijat olivat alusta pitäen olettaneet hyväksikäyttöä, he olisivat signalisoineet tämän tiedostamattaan lapsiin, jotka sitten kertoivat sen mitä aikuiset halusivat kuulla.

”Se joka ei tällaisen kanssa ole perusteellisesti joutunut tekemisiin, ei ehkä välittömästi ymmärrä, että ihmiset eikä vain lapset mutta lapset erityisesti monien ja monien kyselyjen jälkeen kertovat asioita, joita ei todellisuudessa ole tapahtunut, mutta joihin he vähitellen alkavat uskoa, että ne ovat tapahtuneet ja he ovat vakuuttuneita siitä, että he ovat eläneet tämän vaikka he eivät oikeasti tätä olekaan tehneet vaan tärkeät ja heille merkitykselliset aikuiset ovat kuukausia kysyneet näistä asioista niin, että vähitellen on syntynyt sellainen kuvitelma, että näin sen on täytynyt tapahtua.”

Jens Beutel Worms ensimmäisen oikeudenkäynnin päätuomari sanoo:

”Ydinlausunto lasten kertomuksista on se, että siellä on tapahtunut jotakin, minua on käytetty hyväksi, lasten omalla kielellä kerrottuna, jota epäilyä tukevat lääketieteelliset löydökset, ja ilman epäilystä tukevat, kukaan ei epäile näiden lääkärien asiantuntijalausuntojen oikeellisuutta, niin enhän minäkään voi sulkea silmiäni ja sanoa, että tämä kaikki on vain suurta erehdystä, tämä kaikki on syntynyt vain tyhmistä lasten kyselemisistä. Se olisi vähän liian helppoa, tämä ei myöskään vastaa meidän käsitystämme, ja varmuudella tässä on koettua taustaa, joka vastaa totuutta.”

Psykologian Professori Uve Jopt kertoo ”Spatzennetz” –nimisestä hoitokodista, jonne lapset osittain vietiin. Spatzennetz on Varpuspesä suomeksi.

Siellä lapset eristettiin täysin ulkomaailmasta, he eivät saaneet olla missään tekemisissä yhdenkään sukulaisen tai tutun kanssa. Sosiaaliviranomaiset estivät kirjeiden lähettämisen ja muun yhteydenpidon. Kaikki tieto siitä, että tämä ei olisikaan totta oli täysin poistettu.

”Näin toimii aivopesu” –professori toteaa.

”Teidän täytyy vain toistuvasti ja jatkuvasti asettaa joku ihminen vain yhden näkökannan eteen ilman, että hänellä on mahdollisuutta tutkia tätä näkemystä tai korjata sitä, silloin mahdollisuudet siihen ovat erittäin hyvät, että hän jossain vaiheessa kertoo tämän omana tietonaan. ”

Eräs lasten kasvattajista hoitokoti Varpuspesässä kirjoittaa kollegalleen:

”Rouva haluaa lapsensa takaisin, emme pysty millään juridisesti pitämään naista pois täältä, tarvitsemme pikaisesti lisää lasten lausuntoja. Herra W yrittää lohdutella häntä lomansa jälkeiseen aikaan saakka. Paska homma.”

Oikeus vie yhden päätodistajista takaisin nk. tapahtumapaikalle, jossa tyttö käyttäytyy kummallisesti.

Professori Max Steller:

"Kun viisivuotias lapsi viedään paikalle, jossa hän on joutunut vaginaalisen penetraation kohteeksi noin yksinkertaisesti sanottuna, sen on täytynyt koskea älyttömän paljon, hänen on täytynyt tuntea hirveää pelkoa, ja nyt kun hänet viedään tapahtumapaikalle uudelleen hän leikkii siellä tunteja ympäriinsä, niin sanon teille, että kehityspsykologian kannalta katsottuna tämä on käyttäytymistä, mikä ei ole laisinkaan edes ajateltavissa ja hänen olisi vähintään pitänyt näyttää pelästymis- ja kauhistumisreaktiota."

Lopulta tuomari saa tiedon, että yhden uhrin lääkärinlausunto tuoreista vammoista koskettaa aikaa, jona syytetty on ollut vangittuna.

Tuomari Lorenz jatkaa kritiikkiään lääkärinlausunnoista:

”Me huomasimme, että nämä lääkärinlausunnot, jotka muodostivat perustan tälle koko prosessille, eivät lääketieteellisen tiedon valossa olleet pitäviä.”

Hän sanoo, että jo paljon ennen prosessin alkua on tehty fataaleja virheitä.

”Siellä oli paljon löydöksiä, jotka eivät oikeastaan olleet mitään löydöksiä. Siinä oli niin, että jotain oli tulkittu, mitä oli nähty, mutta jos olisi katsonut vähän tarkemmin, olisi pitänyt sanoa, että tämä voi myös olla jotain normaalia. Sitten on olemassa yksittäisiä löydöksiä, joista voisi löytää vihjeitä, että jotain voisi olla tapahtunut mutta nyt jälkikäteen tarkasteltuna eivät ne ole mihinkään sidottavissa, eikä ajallisesti mahdollista kohdistaa mihinkään.”

Ensimmäisen prosessin päätuomari Beutel on edelleen vuosia tapahtumien jälkeen täysin vakuuttunut syyllisyydestä:

”Se, että siellä tapahtui jotakin, siitä olen edelleen täysin vakuuttunut. Mutta mitä, missä ja milloin. ”

Claudia Buergmueller (puolustuksen asianajaja):

”Se oli silloin muotia, että otettiin huomioon pedofiilirinki mahdollisesti taustalla saatananpalvonta, meille opetettiin, että meidän täytyy huomioida, että se voi olla mahdollista, se täytyi ottaa huomioon omia johtopäätöksiä tehdessä. On mahdollista, että silloinen syyttäjä on käynyt näissä koulutuksissa. Ja sellainen yksipuolinen fokusointi on mahdollisesti johtanut tähän. Se on ollut muotia silloin, se on ollut ajanhenki. Nyt me osataan käsitellä näitä asioita paljon coolimmin.”