Marokon Kauhu kirjoitti:Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa: Oli näköjään kauhea kiire heti sunnuntai aamuna vastaamaan?
Totta kai, olisinhan minä voinut jättää sen vastaamisen myös iltapäivälle etten vaan olisi ollut "triggered"!
Niin mikä olikaan bullshittiä?
Se että liberaalit olisivat antaneet periksi tai jopa kuihtumassa yhden Bannonin/Trumpin takia. Ymmärsitköhän nyt ihan täysin Yhdysvaltojen valtakoneiston rakenteet? Trump voi jatkaa ärinää lehdistölle, mutta sananmukaisesti hän liikkuu melko heikoilla jäillä sen asian suhteen. Pidän pienenä ihmeenä jos kaiken tämän paskan keskellä, johon itse on syyllistynyt, hän on täydet neljä vuotta.
Jos oli kova krapula Bushin jälkeen, niin voi veljet, ei käy sääliksi jenkkejä 2021 kun pääsevät Trumpista eroon. Meanwhile, Eurooppa seisoo melko yhtenä rintamana, pl. itäisen Euroopan banaanivaltioista muutama, vapaan kaupan ja demokratian puolesta. Jopa Britannia, joka lähti veke EU:sta, ei todellakaan sulata Trumpin lausuntoja. Maylla ei ole ollut vaihtoehtoja muita kuin tuomita ne puheet ja teot, kansa nimittäin älähti ja kovaa.
-Sekö että Hussein Obama piti vain vasemmistolehdille tarkoitettuja palaverejä?
Kyllä näin tosiaan oli. Katsot vain googlesta.
Ja ne yleisesti vasemmistolaisiksi tunnustetut lehdet ovat..? CNN ja Washington Post? Ny Times? Kertoo jo paljon mediatuntemuksesta, jos vakavissasi kutsut näitä em. medioita vasemmiston laidan edustajiksi, saatika kommunistisiksi. Se on älyttömin väite pitkään aikaan, sillä kommunismille ei ole tilaa Jenkeissä, ei ole koskaan ollutkaan. Jopa Sanders, jota todnäk. pidät myös kommarina, menisi talouspoliittisesti ohi Kokoomuksen "haukoista" ohi oikealta ja heittämällä. Demokraatit ovat hyvinkin oikeistolainen puolue.
-Vai sekö että vasemmistoliberalismi islamofilioineen on tullut tiensä päähän?
Sinä puhut vasemmistoliberalismista. Minä liberalismista ja siten kuten minä sen käsitän, se on oikeistoliberalismia, jota mm. Stubb edustaa, jota Merkel edustaa. Se on sitä minkä takana minäkin seison: yksilön vapaus, markkinoille vapautta ja kunnioitetaan ihmisoikeuksia.
Miten olisi: SD jyrää naapurissa, Hollannissa islam- ja vasemmistovastaiset ovat vahvoilla, Ranskassa Le Pen muuten sitten voittaa, jopa Italiassa on taas oikeisto nousussa, Brexit meni jo, USA myös, entiset Itä-Euroopan maat eivät ala mokuttamaan ja Halla-Aho palaa messiaan tavoin kotimaahan ja tekee Persuista taas suuren.
SD ei jyrää naapurissa, vai onko sinulla kenties uusimpia gallupeja tukemaan väitettäsi?
Hollannissa Wilders on vahvoilla, 20 % kannatus tässä kohtaa povaa pommia vaaleihin. Toisaalta yksikään puolue, niistä isoista, ei ole suostunut heidän kanssaan koalitioon. Voitto voi siis kuivua, tai sitten käy Soinit ja oppivat hovikelpoisiksi. Muslimeja ei noin vain ajetakaan ulos Euroopan suvakkien keskittymästä!

Oletko muuten käynyt Hollannissa? Mukavat ihmiset ja ilmapiiri.
Le Pen voi toki yllättää, mutta uskon Ludwigin jälkeläisten olevan tarpeeksi fiksuja väistämään Venäjän vaikutusyritykset. Muuten sen samaisen VENÄJÄN, joka tukee Le Peniä ja muuta äärioikeistoa ympäri Eurooppaa. Sanallakaan et sano siitä, ei kritiikkiä, ei mitään, kun oma agenda jyllää. Olisiko sinusta oikein jos Venäjä puuttuisi Suomen vaaleihin, kuten on nyt tehnyt USA:ssa ja Ranskassa? Se ei olisi kovin isäinmaallista hyväksyä sitä, mutta toisaalta enpä minä mitään väitäkään ennen kuin luen vastauksesi.
Italiassa on ollut koko 2000-luvun oikeistolla asemansa, mutta niin vaan eivät ole päässeet pallille.
Halla-ahoa en edes kommentoi. Siksi ihan vaan, koska mies kaikesta rasismistaan huolimatta teki ison työn vastustaessaan reserviläiskiväärien kieltoa EU:n tasolla. Saatiin Jussin(kin) ansiosta kompromissi minkä kanssa pystyy elämään.
Nyt on semmoinen juna liikkellä, että te vihervassarit väistätte tai se ajaa yli.
"Meni kahtia maa
Eikä Ahtisaari edes sitä takas palloks saa"
Kuvastaa paljon tuo juna-vertaus. Kahtiajaettu kansa pelaa parhaiten jonkun toisen bussiin, mieti vain kenen. Hajoita ja hallitse. MV-lehti, Doni-news, Janus Putkonen, äiti-Venäjä. Antaa sen junan tulla vaan, voitte ajaa minne haluatte.