Oriveden vainaja 2007
Re: Oriveden vainaja
Ensi kerralla siten GPS, teltta, kamiina, eväät jne. mukaan ja runsaasti aikaa.
No joo, onhan tuo aikamoinen suoritus pimeellä talsia tuonne itsemurhaa tekemään paukkupakkasten aikaan. Pitänyt olla aika sekaisin. Mutta ei tässä auta kuin odotella KRP. tiedotuksia asiasta, sen varassa ollaan. Ellei sitten joku vainajan sukulainen rupea netistä selvittämättään mitä tästä tapauksesta on kirjoitettu. Onhan tämä kuitenkin Suomessa saanut niin paljon julkisuutta että luulisi jonkun sukulaisen nyt viimeistään kiinnostuvan asiasta.
Re: Oriveden vainaja
Vastaus henkilöistä on tullut saksalaiselta viranomaiselta, ei Saksan aluetta koskien.Rumpole kirjoitti:...
Teimme selvityspyynnön Saksaan siitä, löytyykö epäilemällemme henkilölle omaisia sieltä. Omaisia löytyi.
Sieltä = Saksa.
Rumpole kirjoitti:IS kopsasi laiskasti AL:n jutun (joka kävi ilmi IS:n jutun ensimmäisestä lauseesta), johon AL:n toimittaja oli tehnyt kaiken työn, joten on vähän outoa jos juttu referoitaessa tarkentuu.
IS:n toimittaja on kirjoittanut asioita omin sanoin. Mahdollisesti juttu on käynyt hänen päässään. Vaikea sanoa, mikä tuloksesta on tietoa, mikä tulkintaa ja mikä väärin. Tarkemmin kirjoitettu se mielestäni oli kuin AL.n juttu.
Miten tämä ilmenee tässä ketjussa ja liittyy juuri tähän viestien vaihtoon?Rumpole kirjoitti:... joka juttuun täällä yritetään väkisin löytää jotain ulkomaalaisten tai muslimien vastaista näkökulmaa...
Re: Oriveden vainaja
Valdovas, menimme paikalle tosiaan koskuejärventieltä. Epäilimme itsekkin, että meidän olisi pitänyt jatkaa vielä eteenpäin, toiselle hakkuualueelle. Ja korostan vielä, että en ajatellutkaan, että kuvassa olevat kaatuneet männyt olisivat vainajan löytöpaikka, vaan kuten kirjoitinkin, niin vainaja löytyi vastaavanlaisen juurakon viereltä.
Kyllä minäkin ymmärrän tämän niin, että henkilön omaisia on löytynyt nimenomaan sieltä Saksasta.teemu kirjoitti:Vastaus henkilöistä on tullut saksalaiselta viranomaiselta, ei Saksan aluetta koskien.Rumpole kirjoitti:...
Teimme selvityspyynnön Saksaan siitä, löytyykö epäilemällemme henkilölle omaisia sieltä. Omaisia löytyi.
Sieltä = Saksa.
Minulla ei ole mitään niitä vastaan, joilla ei ole mitään minua vastaan.
-
surfergirl
- Jane Marple
- Viestit: 1006
- Liittynyt: Su Helmi 01, 2009 10:20 pm
Re: Oriveden vainaja
En tiedä tarkoititko että vainajalta olisi otettu fMRI- kuvia vai tuliko ne mieleen muuten vaan mutta sellanen pikkutarkennus tähän, että fMRI-kuvia (functional magnetic resonance imaging) ei mun ymmärtääkseni voida vainajilta ottaa koska se mittaa hermotoimintaan liittyviä verenkierron muutoksia ja kumpaakaan ei kuolleella ole.EastLondon kirjoitti:Jo
Joku kysyi minulta tuosta Alzheimerin taudin mahdollisuudesta, mikä saisi unohtelemaan sekin. Alzheimer niinkin nuorella kuin 40v on kyllä äärimmäisen harvinaista, vaikka olisi ollut rappioalkoholisti. Vainjaammehan on pidetty itseään hyvin hoitavana erinäisten poliisilähteiden mukaan. Alzheimerin tauti näkyy aivoista otettavista fMRI -kuvista jo eläväällä. Post mortum -tutkimusta ei heidän kohdallaan edes tarvita. Kuten jo aikaisemmin kirjoitin fMRI -kuvista olisi nähnyt lähes kaiken vaikkapa sen oliko naisella alkava syöpä jne. Alzheimerpotilaan aivoissa näkyy selkeitä surkastumisia ja muutoksia fMRI -kuvissa. Luulisin siis, että tuo olisi nähty aivoista, jos naisella olisi ollut jokin fataali aivosairaus, samoin se olisi ruumiinavauksesta nähty jos hänellä olisi ollut vaikkapa syöpä, minkä voisi hyvin ymmärtää syyksi tapaa itsensä. Mistään tällaisesta ei meille ole kerrottu.
,.
Re: Oriveden vainaja
Samoin. Saksaan -> sieltä viittaa selvästi maahan, ei sen viranomaisiin. Jos siinä puhuttaisi maan sijaan viranomaisista olisi lausemuoto jotenkin seuraava: Teimme selvityspyynnön saksalaisille viranomaisille siitä, löytävätkö he epäilemällemme henkilölle omaisia. He löysivät.Carina kirjoitti:Kyllä minäkin ymmärrän tämän niin, että henkilön omaisia on löytynyt nimenomaan sieltä Saksasta.teemu kirjoitti:Vastaus henkilöistä on tullut saksalaiselta viranomaiselta, ei Saksan aluetta koskien.Rumpole kirjoitti:...
Teimme selvityspyynnön Saksaan siitä, löytyykö epäilemällemme henkilölle omaisia sieltä. Omaisia löytyi.
Sieltä = Saksa.
Re: Oriveden vainaja
Minkälainen pohjoisluoteesta tuleva kuru on kulkea?Valdovas kirjoitti:...
Siitä vaan sukset alle ja sivakoimaan ja kauniista talviluonnosta nauttimaan!
-
PatriciaCornwell
- Scooby-Doo
- Viestit: 29
- Liittynyt: Ti Touko 26, 2009 8:47 pm
Re: Oriveden vainaja
Spekulaatioita miksi kyseisestä vainajasta ei ole katoamisilmoitusta Saksassa:
1. Hänen ei tiedetä kadonneen, ei omaisia jotka huomaisivat yhteyden kadonneen jo kenties kauemmin ulkomailla oleskelleeseen henkilöön. Surullista mutta mahdollista.
2. Ollut kadoksissa jo niin kauan, että on julistettu kuolleeksi. Jäljettömiin kadonneita on Suomessakin, saati Saksan kokoisessa maassa.
3. Oletetaan muusta syystä olevan kuollut (onnettomuudessa tms. niin että ruumista ei ole löytynyt.)
Lehtien mukaan henkilön on tiedetty oleskelevan "alueella", tarkoitti tämä sitten Orivesi - Jämsä - Tampere -seutua, Suomea, Pohjoismaita tms. niin vaikuttaisi siltä, että tieto on vasta äskettäin saavuttanut poliisin. Joko poliisin tutkimusten perusteella (korttitiedot, matkustajaluettelot tms.) on seulottu esiin henkilö X ja sitten ruumis nostettu haudasta jatkotutkimuksia varten. Tai sitten on käynyt päin vastoin, haudan avaaminen on herättänyt jonkun henkilön huomion ja tämä on kertonut havaintonsa poliisille.

Olikohan se kuitenkin vasta maaliskuussa? Tavallaan tosin olettaisi että jos ambulanssihenkiökunta olisi havainnut naisen olevan aivan tokkurassa (eikä 'muuten vain' outo) niin he olisivat jotenkin yrittäneet puuttua tilanteeseen, mutta toisaalta ehkä ei.EastLondon kirjoitti:Mikäli nainen on ottanut lääkkeitä jo ennen mestään menoa olettaisin, että naisen käytös olisi herättänyt huomiota myös sivullisissa. Lääkkeistä sekaisin olevat tuppaavat käyttäytyvän epärationaalisesti. Joka tarkoittaisi, että hänestä olisi mitä oletettavimmin saatu havaintoja jo vuonna 2007. Millonkas se ambulanssihenkilökunta näki Orituvalla oudosti käyttäytyneen naisen?
Tuolla aikaisemmin kun mainittu/kysytty niin MRI-kuvia voidaan ottaa myös vainajilta, mutta ruumiin olisi ehkä mielellään ollut hyvä olla paremmassa kunnossa. Joka tapauksessa monet sairaudet voidaan havaita ihan ruumiinavauksessakin tai koepaloista histologisilla menetelmillä aika triviaalisti. Mitä sitten vainajalta on tutkittu on eri juttu, sen tietää poliisi. Poliisihan tietää myös tuon kohtalokkaan lääkeaineen nimen, mikä olisi tavallaan mielenkiintoista tietää, vaikka voihan sitä arvuutellakin aika hyvin.Alzheimerin tauti näkyy aivoista otettavista fMRI -kuvista jo eläväällä. Post mortum -tutkimusta ei heidän kohdallaan edes tarvita. Kuten jo aikaisemmin kirjoitin fMRI -kuvista olisi nähnyt lähes kaiken vaikkapa sen oliko naisella alkava syöpä jne. Alzheimerpotilaan aivoissa näkyy selkeitä surkastumisia ja muutoksia fMRI -kuvissa. Luulisin siis, että tuo olisi nähty aivoista, jos naisella olisi ollut jokin fataali aivosairaus, samoin se olisi ruumiinavauksesta nähty jos hänellä olisi ollut vaikkapa syöpä, minkä voisi hyvin ymmärtää syyksi tapaa itsensä. Mistään tällaisesta ei meille ole kerrottu.
Vertailu-DNA saadaan kyllä siis kaukaisempienkin sukulaisten verinäytteestä, niitä vain sitten tarvitaan enemmän. Kyllä ne analyysit kestävät, jokainen siis sen 4-6 viikkoa noin, ja viive mun mielestä johtuu juuri siitä että labrassa on ruuhkaa koko ajan muutenkin ja nää näytteet on siellä perällä.Monellako teillä olisi esim. serkkunne tai pikkuserkkunne hiuksia tai sormenjälkiä hallussa tunnistusta varten, jos serkkuparkanne delaisi ulkomailla? - Ei minulla ainakaan ole. Läheisemmistä sukulaisista (veli, sisko, äiti, isä) sellaiset saattaisin vielä jotenkin löytää. Eli kaukaisemmilla sukulaisilla vie kauemman aikaa selvitellä mistä vertailukohtia saataisiin käsiin. Uskon tähän tunnistamiseen liittyvän ihan jotain tavallisia syitä. Plus se ettei kuoleilla tapaa olla kiire, joten asia ei liene Sakasan poliisin prioriteetti.
Re: Oriveden vainaja
Kyllä tämä naisen olinpaikka Suomessa lehtitietojen mukaan tarkentui hyvin suppealle alueelle. Iltasanomat mm. uutisoi seuraavasti:PatriciaCornwell kirjoitti:Lehtien mukaan henkilön on tiedetty oleskelevan "alueella", tarkoitti tämä sitten Orivesi - Jämsä - Tampere -seutua, Suomea, Pohjoismaita tms. niin vaikuttaisi siltä, että tieto on vasta äskettäin saavuttanut poliisin. Joko poliisin tutkimusten perusteella (korttitiedot, matkustajaluettelot tms.) on seulottu esiin henkilö X ja sitten ruumis nostettu haudasta jatkotutkimuksia varten. Tai sitten on käynyt päin vastoin, haudan avaaminen on herättänyt jonkun henkilön huomion ja tämä on kertonut havaintonsa poliisille.
"Samoihin aikoihin kun Oriveden vainaja kuoli, kyseinen saksalaisnainen oli Suomessa Oriveden ja Jämsän seudulla."
Keski-Suomalainen -lehti taas kirjoitti 15.1.:
"Kopran mukaan ikään ja muihin tuntomerkkeihin sopiva saksalaisnainen on ollut Jämsässä hieman ennen kuin vainaja löytyi Orivedeltä. Matkaa kahden pikkukaupungin välillä on reilut 50 kilometriä."
Eli joko Saksassa on ilmennyt, että nainen on lähtenyt Jämsään tai sitten Jämsästä on todella löytynyt jokin dokumentti tai todistaja, että nainen on ollut siellä.
Tuossa Keski-Suomalaisen uutisoinnissa oli silmiinpistävää Kopran maininta, että nainen on ollut Jämsässä hieman ennen kuin vainaja löytyi. Eikö vainaja siis kuollutkaan helmikuun 19. päivän tienoilla vaan myöhemmin?
-
MissHolmes
- Ben Matlock
- Viestit: 8826
- Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
- Paikkakunta: Etelä-Suomi
Re: Oriveden vainaja
Saattaa olla virhe ilmaisussa.
Todennäköisesti nainen on tullut Suomeen jonkun miehen mukana/perässä. Miehellä on täällä kuitenkin ollut jo oma elämä ja naisella ei ole ollut kotimaassakaan paikkaa/ihmistä minne/miksi palata ja pettymyskin (jälleen kerran) on ollut niin suuri.
__________________________________________
Ajatellaan, että mies, jonka mukana nainen saapui tänne, on noin 55 vuotias rekkakuski nimeltään Matti Valhanen.
Matti on eronnut jo vuosia sitten osittain työnsä vuoksi, joka vie hänet usein viikoiksi eurooppaan ja venäjälle. Matti ajaa työkseen rekkaa.
Tämä Hannelore puolestaan on ollut työtön jo vuosia. Hannelore ei koskaan pystynyt saamaan lapsia todennäköisesti siksi, että hänelle tehtiin teininä kolme aborttia. Hanneloren viimeinen mies jätti hänet 90-luvun lopulla, koska löysi nuoremman ja hedelmällisemmän naisen.
Hannelore on elänyt aika irtonaista elämää.
Sisaruksia ei ole ja molemmat vanhemmatkin ovat jo kuolleet. Suurin osa ystävistä jäi eron myötä, eikä ystävyyssuhteisiin ole auttanut lainkaan Hanneloren ailahteleva ja räväkkä luonne, jota on yritetty tasoitella jo vuosia lääkkeilläkin. Pariin otteeseen jopa laitoksessa.
Mutta Matin kanssa Hannelore tunsi kuuluvansa yhteen. Ja niinpä hän ikään kuin pikku pakolla tuppautui Matin kolmannen käynnin jälkeen Matin mukaan. Oikeastaan Hannelore petkutti Mattia: hän sanoi tulevansa vain joululomaksi, mutta todellisuudessa irtisanoi asuntonsa vuokrasopimuksenkin ja oli mielessään päättänyt jäädä lopppuiäkseen ja tällä kertaa myös onnistua täydellisesti orastavassa ihmissuhteessa.
Toisin kuitenkin kävi.
Matti oli tuskin koko kahden viikon aikana kotona tuona joulu-uusivuosi aikana. Ja sama jatkui tammikuussa. Jos Matti ei ollut ajossa, oli hän tiesmissä yötä myöden ja tuli kotiin kännisenä ja örisevänä.
Löikin Hannelorea kerran humalapäissään.
Hannelorelle Saksaan palaaminen ei ollut vaihtoehto. Siellä ei ollut mitään ja niille vähillekin ystäville hän oli kehunut lähtevänsä rikkaisiin naimisiin Suomeen. Häntä koipien välissä ei Hanneloren luonteella kotikulmille palattaisi.
Ja tilanne Matin kanssa alkoi muuttua entistä pahemmaksi. Matin Saksan keikka lähestyi ja Matti tuntui olevan pakolla raahaamassa Hannelorea takaisin kotimaahan. Hannelore päätti, ettei häntä kotiin vietäisi.
Matille hän sanoi menevänsä Saksaan omin avuin ja pyysi, ettei Matti turhaan yrittäisi ottaa yhteyttä. kaikki oli nyt loppu.
....ja lopun kaikki tietääkin

Nuotio & Äreät Tiput
Re: Oriveden vainaja
^ Tuossa teorissa on mielestäni ainakin yksi mutta,näin nopeasti mietittynä : Miksi "Matti" ei ole koskaan ottanut poliisin yhteyttä vainajan tunnistamisen merkeissä? Vaikka rekkakuski onkin,niin tuskin niin uutispimennossa ettei olisi koskaan törmännyt uutisointiin vainajasta.
Sinulla on pää, mutta niin on nuppineulallakin !
-
MissHolmes
- Ben Matlock
- Viestit: 8826
- Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
- Paikkakunta: Etelä-Suomi
Re: Oriveden vainaja
Vainajasta ei koskaan sanottu suoraan ja varmuudella, että olisi saksalainen. Lehdissä puhuttiin vain Oriveden vainajasta.
Ja Hannelore oli päälle viisikymmpinen.
Puhuttiin alle 40-vuotiaasta naisesta.
Matti oli Jämsästä.
Ja Hannelore sanoi lähtevänsä Saksaan.
Eikä Matilla ole muutenkaan ollut tapana lukea tuon tyyppisiä uutisia. Enemmän sitä urheilua ja sellaista.
Ja Hannelore oli päälle viisikymmpinen.
Puhuttiin alle 40-vuotiaasta naisesta.
Matti oli Jämsästä.
Ja Hannelore sanoi lähtevänsä Saksaan.
Eikä Matilla ole muutenkaan ollut tapana lukea tuon tyyppisiä uutisia. Enemmän sitä urheilua ja sellaista.
Nuotio & Äreät Tiput
Re: Oriveden vainaja
MissHolmes kirjoitti:Saattaa olla virhe ilmaisussa.
En kyllä mitenkään voi uskoa, että Kopra päästäisi suustaan tällaista (siis että nainen on ollut Jämsässä hieman ennen kuin vainaja löytyi), ellei todella tarkoittanut sitä.
En myöskään usko, että tällaisessa tapauksessa "hieman ennen" voi tarkoittaa yli puoltatoista kuukautta. Luulenpa, että hän on tarkka lausunnoissaan asian suhteen, on se tapaus sentään senverran arassa vaiheessa.
Ja onhan siitä tälläkin palstalla ollut epäilyksiä, ettei vainaja kenties olekaan ollut luonnon armoilla niin kauaa kuin alunperin oletettiin.
-
MissHolmes
- Ben Matlock
- Viestit: 8826
- Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
- Paikkakunta: Etelä-Suomi
Re: Oriveden vainaja
Tai Korpa on sanonut ''hieman ennen vainajan oletettua kuolin aikaa'' ja toimittaja on kirjoittanut ''löytymistä''.
Uskoisin, että vainajan oletettu kuolinaika on pystytty kuitenkin arvioimaan aika tarkkaan. En voi uskoa, että tekniikka meillä olisi niin heikkoa, että arvio heittäisi useilla viikoilla.
Uskoisin, että vainajan oletettu kuolinaika on pystytty kuitenkin arvioimaan aika tarkkaan. En voi uskoa, että tekniikka meillä olisi niin heikkoa, että arvio heittäisi useilla viikoilla.
Nuotio & Äreät Tiput
-
PatriciaCornwell
- Scooby-Doo
- Viestit: 29
- Liittynyt: Ti Touko 26, 2009 8:47 pm
Re: Oriveden vainaja
Tätä mieltä minäkin. Aika hauskaakin lukea analyysejä lehtijuttujen "piilosanomista" ja tulkintoja sanamuodoista. Ne tekstit on kuitenkin isolta osin toimittajan omia tulkintoja, omia sanavalintoja ja monesti uudelleen muotoiltu teksti jonkun muun reportaasista. Myös asiayhteydestä irrotettu yksittäinen lause (vaikka sanatarkkana lainauksena) saattaa johtaa lukijan harhaan. En ole toimittaja, mutta kuvittelisin nykyajan hektisen uutistuotannon aiheuttavan joskus myös melkoisia aivopieruja. Olen useinkin törmännyt jo kertaalleen nettilehdissä julkaistuihin uutisiin, joita on korjailtu jälkikäteen jolloin tekstin ajatus onkin muuttunut aivan toiseksi.MissHolmes kirjoitti:Tai Korpa on sanonut ''hieman ennen vainajan oletettua kuolin aikaa'' ja toimittaja on kirjoittanut ''löytymistä''.
Uskoisin, että vainajan oletettu kuolinaika on pystytty kuitenkin arvioimaan aika tarkkaan. En voi uskoa, että tekniikka meillä olisi niin heikkoa, että arvio heittäisi useilla viikoilla.