VKK:n kansanedustajaehdokas
Jouko Piho kertoi eilen lauantaina saaneensa
Ano Turtiselta näyn.
Näky oli Piholle kuulemma jo tuttua kauraa vuodelta 2020, koska tuolloin Karoliina -niminen nainen oli saanut saman näyn.
Näyn mukaan 'demoni johtaa Suomen eduskuntaa'.
Anohan on paljon puhunut siitä kuinka kaikki muut ovat psykoosissa.
AT: - Valitettavasti puolueena @persut on menetetty tapaus. Sen eduskuntaryhmästä melkein neljäsosa on edelleen niin psykoosissa, että esittävät eduskunnassa uskottavaa maskit naamalla ja silmissä seisoo kuolemanpelko. (13.10.2021)
On syytä epäillä että myös itse Turtiainen on alkanut Pihon manipuloimana saada psykiatrisia oireita.
Ohessa
Hannu Lauerman artikkeli suuruusharhoista.
https://www.duodecimlehti.fi/duo91931
Esimerkiksi usko hurmokselliseen ihmeparantamiseen tai "persoonallisen Saatanan" osuuteen mielisairauksien synnyssä ei ole kadonnut kulttuuristamme. Mm. skitsofreniaan, psykoottiseen depressioon, dissosiaatiohäiriöihin, ohimolohkoepilepsiaan, aivohalvaukseen ja lääkkeiden sivuvaikutuksiin liitetään joskus muitakin uskonnollisia selitysmalleja, jotka ovat vakavasti haitaksi sairauden ymmärtämiselle ja asianmukaiselle hoidolle. Uskonnollisten kokemusten painon ja "pyhyyden" vuoksi voi esimerkiksi profeetallisuudeksi tulkittu suuruusvainoharhainen psykoosi jäädä hoitamatta ja johtaa ihmishenkien menetykseen. Psykiatrinen hoito saattaa tällaisissa tapauksissa johtaa todellisuudentajun palaamiseen ilman, että se vaikuttaisi uskonnolliseen vakaumukseen.

- VKK_Jouko_eduskuntaa_johtaa_demoni.jpg (39.29 KiB) Katsottu 788 kertaa
Demoni johtaa Suomen hallitusta ja eduskuntaa
Ano Turtiainen lähetti minulle tänään oheisen näyn ja kysyi, onko se minulle tuttu. Vastasin, että on tuttu, ja olen julkaissut tämän profeetallisen sanoman 29.4.2020 eri nettisivuilla sekä joulukuussa 2020 ilmestyneessä kirjassani Profetioita 3.
Silloin en tiennyt näyn saaneen nimeä, mutta nyttemmin on tullut tietooni, että mainitsemani uskova on etunimeltään Karoliina.
Koska profetia on hyvin vahva ja tärkeä, julkaisen sen nyt uudestaan.
Uskovan 27.4.2020 näkemä näky Suomen hallituksesta ja eduskunnasta, joita johtaa demoninen kapellimestari
Olin alkuviikosta rukouksessa, kun minulle näytettiin eduskuntasali, jossa Suomen hallitus seisoi.
Yhtäkkiä istuntosalin yläpuolella näkyi suuri olento, joka näytti kapellimestarilta, joka johti eduskuntaa ja hallitusta heiluttaen tahtipuikkoaan tarkasti. Kapellimestari oli hyvin itsetietoinen ja ylpeä, joten kaikki tottelivat häntä kiltisti.
Kapellimestari oli kuitenkin kaamean näköinen. Hänellä oli ikään kuin apinan kasvot ja luisevat raajat ja se oli pukeutunut valtavaan viittaan, joka koostui ohuista kultaketjuista. Sain selityksen, että kyseessä on demoninen henkivalta, joka johtaa Suomen eduskuntaa ja hallitusta. Viitta, joka koostui lukemattomista kultavitjoista, ovat suomalaisten verorahoja, jotka on puettu sen ylle. Eli suomalaisten verorahat eivät ole todellakaan menneet sinne minne pitäisi. Tämä henkivalta ohjaa Suomen taloutta.
Näin seuraavaksi pääkallon, joka tarkoittaa kuoleman henkeä. Pääkallo seisoi kauempana, mutta sillä oli yhteys tähän demoniolentoon. Maan johdossa olevien henkivoimien yksi vaikutus on siis tuottaa kuolemaa tässä maassa.
Näin tämän jälkeen neljä kuvaa, jotka on tarkoitettu rukousaiheiksi. Jumala haluaa asioitten muuttuvan tässä maassa, jonka takia meidän on rukoiltava näitä neljä asiaa:
1) Näin että tuo demoninen olento kiskottiin pois vallasta, sen nenärenkaaseen sidottiin köysi ja se tempaistiin pois, vain kultainen viitta jäi jäljelle.
2) Näin Juudan Leijonan (Suomen vaakunassa) seisovan valtavana eduskuntasalin keskellä, sen kasvot ja leijonan harja olivat kuin tulta, se oli täynnä Herran voimaa, kiivautta ja tulen hehkua.
3) Tuli, joka lähti Leijonasta, sulatti kultaisen viitan, ja osasta kultaa muodostui kruunu, joka laitettiin Leijonan päähän (näkyy vaakunassa). Herran kunnia nostetaan taas korkealle tässä maassa.
4) Loput kullasta sulatettiin ja valettiin ikään kuin päällysteeksi tasapuolisesti koko Suomen ylle. Suomen talouteen tulee oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus, mikä tulee olemaan siunaus koko Suomelle, ja sitä kautta Suomi myös tehdään vahvaksi, jotta se kestäisi valtiona ja kansana paremmin, kun uudet iskut tulevat.
Jouko Pihon kommentti 29.4.2020:
Uskon, että näin käy. Suomessa ja myös eduskunnassa tulee tapahtumaan valtava puhdistus, mikä ajaa demoniset voimat ja niiden seuraajat pois vallasta. Tulee uusi eduskunta ja uusi hallitus, jotka säätävät yhdessä vanhurskaita lakeja. Myös hyvinvointia tullaan jakamaan tasapuolisemmin ja oikeudenmukaisemmin kuin nyt kaikille suomalaisille.