Sivu 241/386
Re: Valkeakoskelta löytyi 15-vuotiaan tytön ruumis - tutkitaan tappona
Lähetetty: Su Kesä 16, 2024 3:26 pm
Kirjoittaja K9Wifey
Kuhanhaistelen kirjoitti: Su Kesä 16, 2024 5:31 am
Kyllä tämä Tuomas on ollut jo pitkään henkilö, jonka tekemiset tiedetään Koskin nuorison joukossa. Hän on yrittänyt ujuttautua porukoihin, mutta jätetty ulkopuolelle, koska rikoksensa ovat tiedossa.
On myös vaikuttanut äärimmäisen lapselliselta juttuineen, eikä kukaan ole jaksanut kuunnella tätä paskakikkaretta. Nuorin veli samaa sarjaa. Ei siis tämä huostaanotettu vaan tämä 12-vuotias.
Itselle kanssa tullut sellainen kuva, että ppk on jonkinsortin rassukka, joka on esittänyt 'kovaa poikaa', ja yrittänyt sillä saavuttaa jtn kunnioitusta. Onneksi nuoriso on valistunutta, ja kääntänyt selkänsä hänelle. Sitä paitsi varmasti monet ikätoverinsa muuttaneet pois Koskilta opiskelemaan ja itsenäistymään niin aika yksin lienee jäänyt sairaine ajatuksineen. On sitten päätynyt 'ullakkohuoneistoonsa' pämppäämään kaljaa ja fantasioimaan äärimmäisen väkivaltaisista teoista. Jonka sitten toteuttikin.
Kun lukee sitä tpk:aa niin varmaan opetellut ulkoa tietyt fraasit, mitä kannattaa vastata: 'läpällä heitin'. Kyllä, 'kävelevä aikapommi' tosiaan.
Joo, jätetään 12vee rauhaan, mutta sen totean, että kun täällä on tosiaan tähän asti ollut se käsitys, että nämä kaksi vanhinta poikaa olivat niitä mustia lampaita niin jos nuorinkin vielä samalla tiellä...
Toivottavasti eivät jaa mitään 'rassukka-alennuksia' vaan tuomion kovimman mukaan.
Re: Valkeakoskelta löytyi 15-vuotiaan tytön ruumis - tutkitaan tappona
Lähetetty: Su Kesä 16, 2024 3:55 pm
Kirjoittaja Violet Crawley
Jarmomurha kirjoitti: Su Kesä 16, 2024 12:53 pm
Kuhanhaistelen kirjoitti: Su Kesä 16, 2024 5:31 am
Kyllä tämä Tuomas on ollut jo pitkään henkilö, jonka tekemiset tiedetään Koskin nuorison joukossa. Hän on yrittänyt ujuttautua porukoihin, mutta jätetty ulkopuolelle, koska rikoksensa ovat tiedossa.
On myös vaikuttanut äärimmäisen lapselliselta juttuineen, eikä kukaan ole jaksanut kuunnella tätä paskakikkaretta. Nuorin veli samaa sarjaa. Ei siis tämä huostaanotettu vaan tämä 12-vuotias.
Mutta eihän tämä 12-vuotias ole tehnyt mitään rötöksiä. Miksi hän olisi samaa sarjaa ja miksi hänet jätettäisiin porukan ulkopuolelle? Tuo nyt kuulostaa tasan kiusaamiselta. Koittakaahan nyt skarpata siellä Koskin nuorisossa.
Mä toivon, että jos hän on ns. tavallinen 12v poika, niin häntä ei tuomita veljensä teosta. Oma nuorimmainen saman ikäinen ja samassa koulussa, mutta ei ole ikinä tästä pojasta puhunut mitään. Ei myöskään että kiusattaisiin, tai olisi kiusaaja/muuten häiriöksi. Toki eivät ole samoilla tunneilla tai muutenkaan tekemisissä, ja joku saattaa olla eri mieltä. Sekin on subjektiivinen näkemys mikä koetaan häiritseväksi,kiusaamiseksi jne.
Re: Valkeakoskelta löytyi 15-vuotiaan tytön ruumis - tutkitaan tappona
Lähetetty: Su Kesä 16, 2024 4:04 pm
Kirjoittaja Violet Crawley
Schimanski kirjoitti: Su Kesä 16, 2024 1:58 pm
Amy kirjoitti: Su Kesä 16, 2024 11:49 am
Toisaalta 12-vuotiaan kuuluukin olla vielä lapsellinen jutuiltaam. Tämä 12-vuotias ei oo kuitenkaan mikään häirikkö tai rikollisen alku? Kiinnostaa siis siksi kun osa spekuloi, että kaksi vanhinta voi olla pilalla isägeenien vuoksi. Jos kolmaskin poika on samalla reitillä, vaikka hänellä on eri isä, niin kyllä minun katse kääntyisi jälleen siihen kotikasvatukseen ja kotioloihin.
Tämä 12-vuotias voidaan kyllä jättää tämän keskustelun ulkopuolelle vaikka jotainhan tuossa perheessä on ihan selvästi vialla.
Perhe muutti Valkeakoskelle Hämeenlinnasta, mutta jos näillä on sukua Valkeakoskella kuten on väitetty olevan, niin voin täällä jo julkistetun sukunimen perusteella hyvinkin arvata mistä suvusta on kyse. Yksi tämän suvun edustajista oli samalla luokalla minun kanssa useamman vuoden. Meno oli levotonta jo ala-asteella ja vielä levottomammaksi muuttui yläasteella. Siinä vaiheessa tuota kriminaalin alkua haettiin poliisiasemalle kuulusteluihin suunnilleen kerran kuukaudessa kesken oppitunnin. Myöhemmin sai tuomioita myös väkivaltarikoksista. Liittyy tuo nyt sitten tähän sukuun tai ei niin Valkeakoskella on muutamia sukuja joissa on enemmän mustia kuin valkoisia lampaita ja tuo kyseinen suku on yksi niistä tapauksista. Ei tosin sillä että tuo nyt olisi jotenkin vain tuon kaupungin erikoisuus. Joissakin suvuissa se nyt vaan menee niin että ihmiset kasvavat jo hyvin varhaisessa vaiheessa kieroon ja jos eivät kasva, niin muu suku katsoo niitä kieroon
Ainakin ne keitä täällä on sukulaisiksi spekuloitu on koskissa olleet niin kauan kuin muistan. Muisti riittää noin 12 vuoden taakse, sen pitemmälle en pysty varmaksi sanomaan.
Re: Valkeakoskelta löytyi 15-vuotiaan tytön ruumis - tutkitaan tappona
Lähetetty: Su Kesä 16, 2024 4:59 pm
Kirjoittaja Schimanski
Violet Crawley kirjoitti: Su Kesä 16, 2024 3:55 pm
Mä toivon, että jos hän on ns. tavallinen 12v poika, niin häntä ei tuomita veljensä teosta. Oma nuorimmainen saman ikäinen ja samassa koulussa, mutta ei ole ikinä tästä pojasta puhunut mitään. Ei myöskään että kiusattaisiin, tai olisi kiusaaja/muuten häiriöksi. Toki eivät ole samoilla tunneilla tai muutenkaan tekemisissä, ja joku saattaa olla eri mieltä. Sekin on subjektiivinen näkemys mikä koetaan häiritseväksi,kiusaamiseksi jne.
Toivottavasti ei tuomita veljensä teosta vaikka ei olisikaan ihan tavallinen 12v poika. Tämä nyt on kuitenkin tässä yhtälössä juurikin se ihminen joka on ihan varmasti täysin syytön veljensä tekemisiin.
Kun puhutaan ihan oikeasta pitkäaikaisesta kiusaamisesta mihin osallistuu useita ihmisiä, niin se on kaikkein tuhoisinta juurikin silloin kun se kohdistuu lapseen, kun lapsi ei kykene käsittelemään tuollaista asiaa mitenkään. Kukaan ei selviä pitkäaikaisesta kiusaamisesta ilman arpia ja osa ei selviä ollenkaan.
Re: Valkeakoskelta löytyi 15-vuotiaan tytön ruumis - tutkitaan tappona
Lähetetty: Su Kesä 16, 2024 5:16 pm
Kirjoittaja Violet Crawley
Schimanski kirjoitti: Su Kesä 16, 2024 4:59 pm
Violet Crawley kirjoitti: Su Kesä 16, 2024 3:55 pm
Mä toivon, että jos hän on ns. tavallinen 12v poika, niin häntä ei tuomita veljensä teosta. Oma nuorimmainen saman ikäinen ja samassa koulussa, mutta ei ole ikinä tästä pojasta puhunut mitään. Ei myöskään että kiusattaisiin, tai olisi kiusaaja/muuten häiriöksi. Toki eivät ole samoilla tunneilla tai muutenkaan tekemisissä, ja joku saattaa olla eri mieltä. Sekin on subjektiivinen näkemys mikä koetaan häiritseväksi,kiusaamiseksi jne.
Toivottavasti ei tuomita veljensä teosta vaikka ei olisikaan ihan tavallinen 12v poika. Tämä nyt on kuitenkin tässä yhtälössä juurikin se ihminen joka on ihan varmasti täysin syytön veljensä tekemisiin.
Kun puhutaan ihan oikeasta pitkäaikaisesta kiusaamisesta mihin osallistuu useita ihmisiä, niin se on kaikkein tuhoisinta juurikin silloin kun se kohdistuu lapseen, kun lapsi ei kykene käsittelemään tuollaista asiaa mitenkään. Kukaan ei selviä pitkäaikaisesta kiusaamisesta ilman arpia ja osa ei selviä ollenkaan.
Joo, muotoilin hiton huonosti! Jokainen tuomittakoon omista teoistaan, ja kiusaaminen on perseestä kaikissa tapauksissa.
Re: Valkeakoskelta löytyi 15-vuotiaan tytön ruumis - tutkitaan tappona
Lähetetty: Su Kesä 16, 2024 5:45 pm
Kirjoittaja Hagert
Minun mielestä tätä 12 vuotiasta poikaa ei pitäisi sekottaa näihin keskusteluihin mitenkään. Olikohan nimimerkki Zeizei, joka täällä jo aikaisemmin kirjoitti että ilmeisesti juurikin tämä 12 vuotias poika ei uskalla käydä enään edes koulussa, kun on saanut siellä tappouhkauksia ja varmasti muutakin paskaan niskaansa. Joten ankakaa hänen olla. Kiitos!
Re: Valkeakoskelta löytyi 15-vuotiaan tytön ruumis - tutkitaan tappona
Lähetetty: Ma Kesä 17, 2024 11:05 am
Kirjoittaja Nuuhkija5
K9Wifey kirjoitti: Su Kesä 16, 2024 12:48 am
^^
Kiitos Violet!
Mitä katsonut jenkki-TC -dokkareita (esim. 48h on suosittelemisen arvoinen!) niin niissähän tosiaan tutkija kertoo esim., että 'we found your DNA'', mutta siellähän poliisi saa myös valehdella, että on löytynyt, tai on nähty, tai jtn muuta - vaikka ei olisikaan todisteita. En tiedä, saako Suomessa myös?
EDIT: Olihan tuolla uutisissa raiskauksesta myös, ja että 'poliisilla on hallussa DNA-näyte, joka osoittaa ppk:n olleen 'läheisissä tekemisissä uhrin kanssa'.
^
Kyllä, kai. Hautarauhan rikkominen. Se onkin sitten kysymys sinänsä, että mistä oikeuslääkäri tietää, oliko uhri 100 % kuollut raiskattaessa? En tarkoita pelkästään tätä tapausta vaan onhan näitä tapauksia ollut ympäri maailmaa.
EDIT2: Niin, ainakin ppk:n sairaan mielen tuottama fantasiahan oli nimenomaan kuristaa nainen. Missä vaiheessa se on sitten kääntynyt myös seksuaaliseksi...
Mun mielestä kertoo aika paljon jo tekijän käyttämä sanamuoto "KIIHOTTANUT jo pitkään kuristaa nainen". Ei mikään kiinnostanut, haluaisin, vaan nimenomaan kiihottanut. Ja joo sanaa kiihottaminenhan voi käyttää myös yhteyksissä kiihottaminen kansanryhmää vastaan tms. mutta en jotenkin usko että tuolla taunapäällä ois niin suurta verbaalista lahjakkuutta, vaan "kiihottanut" on tarkottanu hänelle vaan yhtä ainoota asiaa.
Re: Valkeakoskelta löytyi 15-vuotiaan tytön ruumis - tutkitaan tappona
Lähetetty: Ma Kesä 17, 2024 2:07 pm
Kirjoittaja Lomallelompsis
↑
Kyllä, tiedä mitä poliisi ja viranomaiset vielä selvittävät tekijän mielensyövereistä.
https://www.is.fi/tv-ja-elokuvat/art-2000010458431.html
Lainaustorni korvattu nuoliviittauksella edelliseen viestiin
-NILS-
Re: Valkeakoskelta löytyi 15-vuotiaan tytön ruumis - tutkitaan tappona
Lähetetty: Ke Kesä 19, 2024 1:23 pm
Kirjoittaja Inanna
Paljon pohdintaa ollut kotioloista. Asiallista ja asiaan kuuluvaa.
Ympäristö ja kasvuolosuhteet aivan varmasti vaikuttaneet asioihin. Looginen päätelmä, että sama vaikuttanut muihinkin lapsiin. Tappajia ei kaikista tule, mutta ei tarkoita, että jotain ongelmaa olisi.
On päivän selvää, että jos lapsi lähtee, tai siis nuorukainen, teini, lähtee raiskaamaan ja tappamaan niin joku asia on mennyt pieleen ja peruustellisesti.
Jos pentu oli hullu, niin kait se jossain olsii tunnistettu ?
Re: Valkeakoskelta löytyi 15-vuotiaan tytön ruumis - tutkitaan tappona
Lähetetty: Ke Kesä 19, 2024 5:01 pm
Kirjoittaja Yrjö Yrjönpoika
Inanna kirjoitti: Ke Kesä 19, 2024 1:23 pm
Jos pentu oli hullu, niin kait se jossain olsii tunnistettu ?
▪︎ Riippuu, mihin vertaa.
Eli, - "Ainahan minä olen tiennyt että ei se täysillä valoilla kulje, mutta en arvannut että se noin(!!) hullu voisi olla".
Re: Valkeakoskelta löytyi 15-vuotiaan tytön ruumis - tutkitaan tappona
Lähetetty: Pe Kesä 21, 2024 12:53 am
Kirjoittaja Sipi
Violet Crawley kirjoitti: Su Kesä 16, 2024 3:55 pm
Mä toivon, että jos hän on ns. tavallinen 12v poika, niin häntä ei tuomita veljensä teosta. Oma nuorimmainen saman ikäinen ja samassa koulussa, mutta ei ole ikinä tästä pojasta puhunut mitään.
Tämäpä se. Poika on nyt todella, todella pahassa iässä. Hänelle ei jää oikein aikaa toipua asiasta ennen murrosiän pahinta vaihetta. Toivon totisesti, että hän saisi nyt jotain perheen ulkopuolista apua, koska mun uskoni ei oikein riitä siihen, että äiti ja isoveljet osaisivat käydä asiaa läpi rakentavasti ja ikätasoisesti tämän lapsen kanssa.
Pahin mahdollinen vaihtoehto on, että hän jää yksin miettimään asiaa ja tekee johtopäätöksiä 12-vuotiaan kyvyillä. Kerää vihaa sisälleen, rakastaa tietysti isoveljiään ja ihailee heitä. Haluaa olla lojaali. On iso virhe kuvitella, etteikö asia vaikuttaisi tämän kasvavan nuoren loppuelämään. Hänen seuraavat viisi vuottaan ovat ratkaisevat sen kannalta, minkä tien hän valitsee.
Kunpa olisi edes yksi täysipäinen aikuinen rinnallaan, pysyvästi. Ei ainoastaan kolmea tapaamista kuraattorin kanssa.
Jos äiti ja isäpuoli kieltäytyvät perheen ulkopuolisesta avusta, tulevaisuus näyttäytyy synkkänä. Jos äiti ei ole pystynyt käsittelemään kahta ensimmäistä poikaansa, en usko hänen pystyvän siihen kolmannenkaan kohdalla etenkään nyt, kun koko perheen elämä on kääntynyt ylösalaisin. Jos nuorin poika on luonteeltaan erilainen, herkkä ja ehkä ns. helppo lapsi, se on vain näennäistä. Murrosikä tulee vääjäämättä. Jos oireilu ei ole samanlaista kuin isoveljillään, niin sitten se tulee olemaan sisäänpäinkääntynyttä.
Huokaus. Siitä olen kyllä täysin samaa mieltä, että pojan asioita ei ole syytä tarkemmin täällä kaivella, kuten esimerkiksi nimeä, harrastuksia tai muutakaan. Toivon hänelle kaikkea hyvää.
Re: Valkeakoskelta löytyi 15-vuotiaan tytön ruumis - tutkitaan tappona
Lähetetty: Pe Kesä 21, 2024 12:58 am
Kirjoittaja Collie
Onko muuten tämän epäillyn nimeä ja kuvaa julkaistu valtamedioissa? Jos ei, niin miksei? Voiko vaikka joku täällä kirjoitteleva toimittelija vastata.
Re: Valkeakoskelta löytyi 15-vuotiaan tytön ruumis - tutkitaan tappona
Lähetetty: Pe Kesä 21, 2024 1:30 am
Kirjoittaja mammutti
Collie kirjoitti: Pe Kesä 21, 2024 12:58 am
Onko muuten tämän epäillyn nimeä ja kuvaa julkaistu valtamedioissa? Jos ei, niin miksei? Voiko vaikka joku täällä kirjoitteleva toimittelija vastata.
Ei ole julkaistu.
En ole toimittelija, mutta Suomessa ei ole tapana julkaista epäiltyjen nimiä tai (tunnistettavia) kuvia mediassa ennen tuomiota kuin poikkeustapauksissa. Nimi yleensä julkaistaan, jos epäiltynä/syytettynä on julkisuuden henkilö, vallankäyttäjä tai rikos on kohdistunut yleiseen turvallisuuteen, mutta muutoin media tuo nimen ja kuvan julki vasta tuomion jälkeen. Silloinkin pääsääntönä on, että tuomio on vähintään 2 vuotta vankeutta. Nimi voidaan jättää myös kokonaan julkistamatta esim. uhrin suojelemiseksi tai jos tuomittu on alaikäinen.
Re: Valkeakoskelta löytyi 15-vuotiaan tytön ruumis - tutkitaan tappona
Lähetetty: Pe Kesä 21, 2024 1:50 am
Kirjoittaja Collie
mammutti kirjoitti: Pe Kesä 21, 2024 1:30 am
Collie kirjoitti: Pe Kesä 21, 2024 12:58 am
Onko muuten tämän epäillyn nimeä ja kuvaa julkaistu valtamedioissa? Jos ei, niin miksei? Voiko vaikka joku täällä kirjoitteleva toimittelija vastata.
Ei ole julkaistu.
En ole toimittelija, mutta Suomessa ei ole tapana julkaista epäiltyjen nimiä tai (tunnistettavia) kuvia mediassa ennen tuomiota kuin poikkeustapauksissa. Nimi yleensä julkaistaan, jos epäiltynä/syytettynä on julkisuuden henkilö, vallankäyttäjä tai
rikos on kohdistunut yleiseen turvallisuuteen, mutta muutoin media tuo nimen ja kuvan julki vasta tuomion jälkeen. Silloinkin pääsääntönä on, että tuomio on vähintään 2 vuotta vankeutta. Nimi voidaan jättää myös kokonaan julkistamatta esim. uhrin suojelemiseksi tai jos tuomittu on alaikäinen.
Huomaan, että yrität olla jotenkin naseva tuolla kommentillasi ja kerrot asioita joiden pitäisi olla itsestään selviä, mutta kerro vielä minkälainen julkisuuden henkilö Valkean epäilty oli mielestäsi ennen epäiltyjä puukotuksia? Minä en ainakaan tiennyt nimeään ja kuvaansa ennen kuin näin ne Mtv:n tv-uutisissa. Mainitsemasi kriteerit täyttyvät helposti tämän ketjun tapauksessa, jossa on yleisellä paikalla poliisin mukaan raiskattu ja tapettu alaikäinen lapsi. Vai eikö sinun mielestäsi täytä kriteereitä?
Re: Valkeakoskelta löytyi 15-vuotiaan tytön ruumis - tutkitaan tappona
Lähetetty: Pe Kesä 21, 2024 9:13 am
Kirjoittaja Pesukarhu
Collie kirjoitti: Pe Kesä 21, 2024 1:50 am
kerro vielä minkälainen julkisuuden henkilö Valkean epäilty oli mielestäsi ennen epäiltyjä puukotuksia?
Jos Lämsää tarkoitat, niin hän oli puukotellut julkisilla paikoilla aiemminkin ja tullut tuomituksi siitä. Ehkä siksi?