Sirpa kirjoitti:Hyvä US, en missään nimessä kiistä surmaa vainajan henkilöllisyyden osalta, vaan tänä päivänä kiistän koko surman: mitä järkeä siinä olisi, että Lahti oli saanut kuolemanuhkauksia, ja soittanut Porvoon KRP:lle, ja tullut tapetuksi? Vähän sama asia kuin Jenna Lepomäen tilanne; hakee suojaa espanjalaiselta guardia civil -poliisilta, ja löydetään sen jälkeen tapettuna.
Ei järkeä, eikä logiikkaa.
JL on siis E spam jassa?
Poliisit koko homman takana? (selittää kaiken!)
Jennan surmaajilla Ulvilayhteys?
Jenna surmaajillan kolmannen asteen yhteys?
...neljännen...?
Multa on kyselty animaationi perään eri asioita. Siinähän Huppumies surmaa uhrin, kuten Auer kertoo.
Mihin se perustuu, miksi olen ilmaissut epäuskoni sen realismiin yms.
Ideana oli antaa keksutelupohja.Lasten osuus on minimoitu ja tarinan kerronta on pyritty tekemään syytetyn lausuntojen mukaan mahdollisimman edulliseksi syytetylle.
Jos syytetty esittää puolustuksen, jonka perusteella hän syytön, eikä syyttäjä pysty sitä
kumoamaan, niin henkilö on todettava syyttömäksi. Siinä se.
Tarinassa on mielestäni ristiriitaisuuksia, joista pahimpia ovat Auerin omat kertomukset tarinan kulusta.
Ja se taas on keskustelupalstan idea aiheesta, jota on niin paljon käistelty myös julkisuudessa.
Minulle on jäänyt vaikutelma, että AA joko ei muista tai mikä pahempaa, käyttää hyväkseen tutkijoiden
epävarmuutta, jopa virheitä. Näin ollen tarina sirpaloituu osiksi, joita on lähes mahdoton solmia.
Syytetyn kuvaukset tapahtumasta ovat mielestäni merkittäviltä osin erilaisia eri kuulustelukertoina.
Mutta näinhän se on usein muissakin rikostapauksissa.
Puolustus keskittyykin siten frakmentteihin, jotka se nujertaa suupaloina. En silti poissulje huppumiestä, vaikka hän mielestäni vaikuttaa voimakkaasti "tuntemattomalta
joku herra X:ltä" joka on syyllistynyt lähes kaikkiin rikoksiin ja viel' tuleva rötöstelemään eläviä ja kuolleita myös jatkossa.
Lapset jääköön keskustelun ulkopuolelle. Heillä on vaikea kehitysvaihe meneillään.
Koulu, kaverit, kiusaajaat? Siten heidän nettitarinansa on parempi kuulla joskus aikuisiällä.
Rikosoikeus olkoon heille tarpeeksi. Ainakin oma uteliaisuuteni raja kulkee tässä.
Onko muuten Turumurre purjehduslomalla vai tunteeko hän sielunyhteyttä JJ:hin, kun emme ole saaneet nautiskella hänen 3D:stään aikoihin? Ei kai työnantaja ole kieltänyt ohjelman ja ajankäyttöä?
Vai mikäs...