Sivu 27/237
Re: Lasten kertomukset
Lähetetty: Ti Syys 10, 2013 1:33 pm
Kirjoittaja erämaaetsivä
CSI:
Älkäämme kuitenkaan ummistako silmiämme siltä tosiseikalta, että viiltely tapahtui Annelin huoltajuuden aikana eikä missään veljen huostassa.
Älkäämme myöskään unohtako, että lasten iho tutkittiin jo ennen kun Anneli vangittiin 2009, mitään arpia ei löytynyt. Turunlinnakkeessako Anneli on nämä väitetyt teot tehnyt ?
Re: Lasten kertomukset
Lähetetty: Ti Syys 10, 2013 1:34 pm
Kirjoittaja annijatta
No ei ihme että pelkäsivät kun isänsäki pelkäsi että äiti voi lapsille jotain tehdä, ja tekikin, nimittäin murhasi heidän isänsä. Isällä oli huoli lapsista ja ei arvannut että omaa henkeäänkin pitää pelätä. Kertoivatkohan lapset isälle että äiti meinaa tappaa sut, harjoittelee. Ottikahan iskä nämä varoitukset tosissaan, vai höpöhöpö jutuiksiki nekin kuitattiin.
Tässä sitten tulos. Uhriahan oli uhkailtu, ei vaan kertonut kuka uhkaili. Taitaa olla niin että niidenkin uhkauksien takana oli oma vaimo ja täten ei kehdannut kellekkään kertoa.
Ehdottihan se tytärkin että tapetaan meidän sukulaiset. Ei ollut vierasta siinä perheessä tappamisella uhkailu kun oli tyttäreenkin tarttunut.
Re: Lasten kertomukset
Lähetetty: Ti Syys 10, 2013 1:37 pm
Kirjoittaja CSI
da tupla...
Re: Lasten kertomukset
Lähetetty: Ti Syys 10, 2013 1:39 pm
Kirjoittaja CSI
erämaaetsivä kirjoitti:CSI:
Älkäämme kuitenkaan ummistako silmiämme siltä tosiseikalta, että viiltely tapahtui Annelin huoltajuuden aikana eikä missään veljen huostassa.
Älkäämme myöskään unohtako, että lasten iho tutkittiin jo ennen kun Anneli vangittiin 2009, mitään arpia ei löytynyt. Turunlinnakkeessako Anneli on nämä väitetyt teot tehnyt ?
Mjaa, koskaan tuollaisesta kuullutkaan. Kukahan mahtoi tutkia? Missä ja mitä?
Lähteet kiitos noin merkittäville uusille väittelle.
Ps. se nyt on ainakin tiukka fakta, että Auerin lapset PELKÄÄ äitiään. Ja kunnolla pelkäävätkin. Ei muuten ole edes aivopesemällä helppoa "opettaa" lapsia pelkäämään omaa äitiään, joten *jotain* siellä pelon taustalla on,
konkreettista syytä pelätä. Kuten sanoin, ei sinänsä kriminalisoitua, mutta sietäisi olla koska eihän kukaan lapsi äitiään normaalisti pelkää vaan niitä äitejä rakastetaan: Niille rustataan äitienpäiväkorttia sun muuta.
Jotakin tämä Turun noita on niille lapsille tehnyt kun tossa jamassa ovat. Jokainen voi myös silloin miettiä, että istuukohan siellä linnassa täysin viaton ihminen? Eipäs taida istua.
Re: Lasten kertomukset
Lähetetty: Ti Syys 10, 2013 1:48 pm
Kirjoittaja erämaaetsivä
CSI:
Ilman lähdettä me unohdamme kaikenlaista. Mikähän tää sun lähtees tolle väitteelle on?
Jos tuo olisi totta vähääkään, niin LSH-syyte olisi kaatunut tuolla jo alkumetreille. Mutta annelistit....
Lähde Annelin vastine THO:n julkiseen selosteeseen:
http://niinaberg.com/2013/07/25/julkine ... uer-kukka/
Esimerkiksi lapsista loppukesällä 2009 otetuista hyvälaatuisista kuvista voitiin todeta, että useimmat lapsilla 2011 havaitut löydökset vielä tuolloin puuttuivat, mikä on ristiriidassa sen kanssa, että lapsia olisi viillelty viikoittain keväästä 2007 lähtien.
Re: Lasten kertomukset
Lähetetty: Ti Syys 10, 2013 1:56 pm
Kirjoittaja Toripolliisi
^ Höh, aiemmin kirjoitit, että ihoa on tutkittu. Nyt lähteestä käy ilmi, että on katseltu valokuvia. Luokkakuviako on tutkittu?
Re: Lasten kertomukset
Lähetetty: Ti Syys 10, 2013 2:01 pm
Kirjoittaja CSI
erämaaetsivä kirjoitti:CSI:
Ilman lähdettä me unohdamme kaikenlaista. Mikähän tää sun lähtees tolle väitteelle on?
Jos tuo olisi totta vähääkään, niin LSH-syyte olisi kaatunut tuolla jo alkumetreille. Mutta annelistit....
Lähde Annelin vastine THO:n julkiseen selosteeseen:
http://niinaberg.com/2013/07/25/julkine ... uer-kukka/
Esimerkiksi lapsista loppukesällä 2009 otetuista hyvälaatuisista kuvista voitiin todeta, että useimmat lapsilla 2011 havaitut löydökset vielä tuolloin puuttuivat, mikä on ristiriidassa sen kanssa, että lapsia olisi viillelty viikoittain keväästä 2007 lähtien.
Jotenkin en yllättänyt, että lähde oli Anneli Auer itse.
Jep, Anneli Auerin mielestä lapset olivat terveinä 2009. OIkeutta tuo sössötys nyt ei sattunut vakuuttamaan. Tässä on nyt tuomitun mielestä tapahtunut hirvittävä vääryys, ja tuota mieltähän on Suomessa about 90% tuomituista. Ainahan se oikeus syyttömiä ihmisparkoja sinne vankilaan laittaa. Onpas ikävää, mutta valittettavasti asiaan ei voi enää juuri vaikuttaa. OIkeus on jyrähtänyt ja mussutus pyllyyn: Lusimaan siitä.
PS. Se valitusanomus korkeimpaan tullaan hylkäämään. Ei ole aihetta.
Re: Lasten kertomukset
Lähetetty: Ti Syys 10, 2013 2:02 pm
Kirjoittaja CSI
Toripolliisi kirjoitti:^ Höh, aiemmin kirjoitit, että ihoa on tutkittu. Nyt lähteestä käy ilmi, että on katseltu valokuvia. Luokkakuviako on tutkittu?
Luultavasti. Jos kuvia edes on (mehän emme oikeasti tiedä, Auer väittää että on) niin ne ovat todennäköisesti luokkakuvatasoa.
Veikkaanpa, että jos kunnollisia, lääketieteellisen standardin täyttäviä kuvia vuodelta 2009 olisi, niin Auer olisi nykyään vapaa nainen. Tai edes yksi kunnollinen, riippumaton tutkimus vuodelta 2009. Vaan kun ei ole.
Se nyt ei ole mikään tutkimus, että Jensin sisko Sussu Lontoosta on luokkakuvista analysoinut lapset terveiksi..
Jälleen kerran tuomion saanut psyko sössöttää kuinka on syytön.
"Oon syytön syytön syytön, valokuva todistaa sen"
Jotkut pölhöimmät näköjään jopa uskovat tuon potaskan mitä Auer suoltaa.
Re: Lasten kertomukset
Lähetetty: Ti Syys 10, 2013 2:06 pm
Kirjoittaja erämaaetsivä
Toripolliisi kirjoitti:^ Höh, aiemmin kirjoitit, että ihoa on tutkittu. Nyt lähteestä käy ilmi, että on katseltu valokuvia. Luokkakuviako on tutkittu?
Oleellista on se, että naarmut ovat ilmestyneet iholle kesän 2009 jälkeen ..
Re: Lasten kertomukset
Lähetetty: Ti Syys 10, 2013 2:45 pm
Kirjoittaja cicero
Oleellista on se, että lapsia on pahoinpidelty viiltelemällä. He ovat myös varmasti osanneet ainakin osittain kertoa sen miten ja milloin ja kuka on viillellyt.
Re: Lasten kertomukset
Lähetetty: Ti Syys 10, 2013 2:47 pm
Kirjoittaja CSI
erämaaetsivä kirjoitti:
Oleellista on se, että naarmut ovat ilmestyneet iholle kesän 2009 jälkeen ..
Olellista on tietää vain se, että em. väitteen on tehnyt kaikkien alojen asiantuntija Anneli Auer.
Tuomion saanut rikollinen väittää, että "väärin tuomittu". Oho.
Muahaha. Onpas ainutkertaista.
Anneli Auerin kyhäämä "vastine" Turun HO:lle on naurettava tekele. Siinähän Anneli Auer - tuo kaikkien Ajatusten äiti, jolle vetää vertoja vain "kaikki pallot golf-radalla hole-in-one" Kim Pohjois-Tsetsuuriasta, ja Ylivertainen Universumin Kaiken Osaaja, - siinähän tuo rakastettu Suuri Johtajamme Auer opastaa jopa Hovioikeuden tuomareita, että kuinka he ovat tuomionsa kirjoittaneet.
Ikäänkuin Auer itse olisi istunut itsensä tuominneessa tuomaristossa,
kuulemassa suljettujen ovien takana mitä tuomarit ovat pohtineet ennen tuomion julistamista.. Auer on muka tietävinään, että tuomarit panivat painoa vain yhden lääkärin sanomisille ynnä muuta - lässyn läpäti lää. Loput Perhekerho netissä.
Re: Lasten kertomukset
Lähetetty: Ti Syys 10, 2013 2:56 pm
Kirjoittaja Secret
annijatta kirjoitti:
Ehdottihan se tytärkin että tapetaan meidän sukulaiset. Ei ollut vierasta siinä perheessä tappamisella uhkailu kun oli tyttäreenkin tarttunut.
Tää on musta hyvin merkittävä tallenne.. Nyt kun näyttää olleen niin että Anneli harjoitteli/suunnitteli murhaa vanhimman tytön kanssa (ja myös toteutti sen!) niin
tyttö ei pitänyt sen ihmeelisempänä juttuna ajatusta uudesta murhasta/murhista..
Ei tuo ole ihan yhdentekevä kommentti. Ei tulisi tavallisen perheen tytön suusta
tuollaista!
t.Mie
Re: Lasten kertomukset
Lähetetty: Ti Syys 10, 2013 3:20 pm
Kirjoittaja CSI
Tuntematta asiayhteyttä en kuitenkaan lähtisi hihhuloimaan yhdellä lauseenpätkällä liikoja.
Minfossa on nimittäin ollut tapana repiä lauseenpätkiä irti kontekstistaan ja käyttää niitä epäsopivasti. Puolin jos toisinkin (jos joku jotain puolta on).
Re: Lasten kertomukset
Lähetetty: Ti Syys 10, 2013 5:00 pm
Kirjoittaja annijatta
CSI kirjoitti:Tuntematta asiayhteyttä en kuitenkaan lähtisi hihhuloimaan yhdellä lauseenpätkällä liikoja.
Minfossa on nimittäin ollut tapana repiä lauseenpätkiä irti kontekstistaan ja käyttää niitä epäsopivasti. Puolin jos toisinkin (jos joku jotain puolta on).
Repliikki on tilakuuntelusta. Tytölle äiti kertoi että jens oli ollut kuulustelussa, ilmeisesti sukulaiset olivat kertoneet poliisille moottoripyöränostosta ym ym ja silloin tytär ehdotti että tapetaan sukulaiset. Tätä ennen sanoi äidilleen "mä hakkaan ne" en oikein ymmärtänyt kenet, poliisitko vai nuoremmat sisarukset??
Ihmeellistä oli se, että äiti ei kieltänyt lastaan tollaisia puhumasta.
Re: Lasten kertomukset
Lähetetty: Ti Syys 10, 2013 6:41 pm
Kirjoittaja rantakoski
Vieläkin Turumurre jaksaa laittaa "hupparia" takan katveeseen, vaikkei siellä ole mitään evidenssiä "hupparin" oleskelusta. Ne verijäljet lattiassa katsos.
Mutta ei mitkään epäjohdonmukaisuudet ole Turumurrea, Sisotaloa, Kuolemannaakkaa, Annaannaa ennenkään haitanneet; Muuta ei uskalleta kuin lillukkaa tuijottaa. Vähääkään suuremmasta kokonaisuudesta luu menee kurkkuun.
Ollaan lasten kertomukset ketjussa. Ja kun oikeus laittaa kaikki halki, poikki ja pinoon - siis ei vain lasten kertomukset, on ilmeisen vääjäämätöntä ettei ulkopuolisesta jää järkevää epäilyä.
Kukaan täällä foorumilla ei ole tähän päivään mennessä esittänyt yhtäkään evidenssiä, mikä voisi synnyttää edes hitusen epäilyä, saatika järkevää.
Niin, kun oikeus laittaa kaiken halki, poikki ja pinoon, ja sitten ne puntariin, niin eiköhän se tiedetä Hovinkin tulos jo tässä vaiheessa.
Ulvilan murhassa on kymmenittäin, satojakin, epäjohdonmukaisuuksia. Kun kerta lasten kertomukset ketjussa ollaan, niin laitetaan esimerkkiä epäjohdonmukaisuudesta:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 66184.html
ja
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 53827.html
Heh. Se on erikoista kun tyttärellä menee kieli solmuun, kun äiti ei ole auttamassa: Raukka ei keksi muuta kuin "se meni pesuhuoneeseen piiloon". Heh. No missä ne jäljet on siellä pesuhuoneessa?
Tai entäs tämä: "Huppis" juoksee Auerin perään, mutta tytärtä menee piiloon? Heh.
Järjetöntä, epäjohdonmukaista, järjenvastaista, epäkoherenttia, epäuskottavaa...
Muun muassa tällaisten epäjohdonmukaisten ja epäkoherenttien detaljien kokonaisuuden mahdottomuudessa oikeuden pitäisi muodostaa järkevä epäily "hupparin" olemassa olosta.. Epäilen suuresti. Anneli ja tytär eivät pärjää, sillä heitä vastaan puhuu he itsensä, sekä tietysti lukuisat muut todistajanlausunnot, sekä tekniset löydöt.