MURHA.INFO

Itse olen popsinut noin kolme kuukautta Citalopramia mm. ahdistukseen. Aluksi suhtauiduin lääkitykseen hyvin epäilevästi, mutta se on auttanut minua pysymään kasassa ja keskittymään oleellisiin asioihin. Silti en ole kokenut itseäni täysin terveeksi ja psyykkisesti yhtä eheäksi kuin ennen ongelmieni alkua. Perustilani on hyvä mutta lääkityksestä huolimatta mielentilat saattavat vaihdella vuorokauden sisällä Hallelujah-ahaa-elämyksistä murskaavaan epätoivoon/itsemurhamielialaan. Siksi olen pitänyt vastaisuuden varalle avoinna lääkärin väläyttämän mahdollisuuden jonkunlaiseen terapiaan. Nyt olen vähän hämilläni kun markja on täällä julistanut, että psykoterapia on pelkkää huuhaata eikä toimi.

Markjakin tosin sanoi, että psykoterapia on (kallis) ystävän korvike. Voi olla, mutta mitä tehdä sellaisten ihmisten kanssa, joilla ei ole ystäviä/lemmikkiä/muuta tervehdyttävää tekijää? En väitä että terapia on ainoa vaihtoehto, mutta väittäisin omien kokemusteni perusteella että lääkityksen kanssa olisi hyvä olla tarjolla jotain vastaavaa tukea tarvittaessa. Sitäpaitsi minullakin on ystäviä, lemmikki ja perhe mutta silti kirjoitan tänne

edit: niin ja lääkityskin löytyy

Tässä kuitenkin jotain psykoterapiaa puoltavia artikkeleita:
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Tera ... 5245238213

Terapia tepsii masennukseen tehokkaasti

17.4.2009 10:03 | Päivitetty: 17.4.2009 12:39
STT

Masennus pysyy hyvin aisoissa psykoterapialla, mutta niukasti tarjolla olevaa terapiaa eivät saa sitä eniten tarvitsevat.

Työterveyslaitoksen tutkimuksessa pitkien sairauspoissaolojen riski putosi Kelan harkinnanvaraisen psykoterapian avulla noin kolmannekseen.

Vointi myös pysyi paremmalla tolalla ainakin kuusi vuotta kestäneen seurannan ajan, vaikka masennukseen yleensä liittyy suuri uusiutumisriski. Terapiaa masennuspotilaat saivat keskimäärin kaksi kertaa viikossa kahden vuoden ajan.

Professori Jussi Vahtera katsoo kuitenkin, että rajallisesti tarjolla olevaa terapiaa eivät ole saaneet ihmiset, jotka sitä eniten tarvitsisivat. Ongelmat kasautuvat yleensä fyysisesti raskaissa töissä puurtaville, mutta terapiaan osaavat hakeutua korkeasti koulutetut ja fyysisesti kevyempää työtä tekevät. Ruumiillisen työn tekijät käyvät terapiassa harvemmin.

Vahteran mielestä ei kannattaisi olla huolissaan siitä, että masennuksen hoitoon kuluu rahaa. Huolta olisi kannettava siitä, ettei masentuneita hoideta Masennuksen takia ollaan poissa töistä enemmän kuin minkään muun sairauden vuoksi.

"Jos investoimalla terapiaan saadaan ihmisten työkyky näin hyväksi ja näin pitkäksi aikaa, se on kyllä erittäin hyvä sijoitus", arvioi Vahtera.

Myös masennuksen lääkehoito vähensi pitkiä sairauspoissaoloja tehokkaasti kuuden vuoden seurannassa.

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/1135 ... lk_hs_ko_1

Psykoterapia auttaa todistetusti työelämään paluussa

22.6.2008 7:25
STT

Psykoterapiakuntoutus vähentää masennuslääkkeiden käyttöä ja helpottaa työelämään siirtymistä. Tämä selviää Kelan tuoreesta tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin vuonna 2002 psykoterapian päättäneiden kuntoutumista.

Terveydentilansa takia työttömänä olleista kolmannes siirtyi psykoterapian jälkeen töihin. Parhaiten työllistyivät vanhemmat, jo työelämässä olleet miehet. Myös ne nuoret työllistyivät hyvin, joiden opiskelu- tai työtilanne oli selkeä terapian alkaessa.

Yleisimmät syyt psykoterapiakuntoutukseen olivat aikuisilla mielialahäiriöt ja neuroosit. Alle 16-vuotiaat kävivät psykoterapiassa yleensä käytös- ja tunnehäiriöiden takia.

Kelan tukeman psykoterapian tavoitteena on parantaa mielenterveysongelmista kärsivien työkykyä.

markja kirjoitti: Lääkityksellä potilaan vointi saadaan usein niin hyväksi, että hän kykenee itse omassa päässään käymään asioita läpi ja käsittelemään niitä itsekseen ja ystäväpiirissään, mikä sekin toimii hyvin eikä maksa mitään. Mutta kerrohan, mihin faktaan perustuu väittämäsi, että ongelmat palaavat jos niitä ei terapioida pois?

Tarttuisin sanaan "usein", ihan siksikin, että sopivan mielialalääkkeen löytäminen ei välttämättä suju tuosta noin vaan, voi olla useampiakin kokeilua ennen vastetta tuovan lääkkeen löytymistä. Se, miten potilas pärjää siinä lääkityskokeiluja tehdessään, onkin asia erikseen. Lääkehoidon turvallisuuden lisäksi on myös tärkeää seurata lääkkeiden vaikutuksia, niin hyviä kuin huonoja.

Tuo väite, että ongelmat palaavat, jos niitä ei terapioida pois, onkin varsin kinkkinen juttu. Ainahan masennukselle ei ole ns. laukaisevaa syytä ja ongelmaa, joka pitäisi terapioida pois. Traumojen kaivelusta taas ollaan nykyisin montaa mieltä, menneisyydessä vellominen ei välttämättä ole parantavaa, vaan lähinnä mielestäni olisi suunnattava ajatukset eteenpäin ja sitä, miten hyväksyä raskaat kokemukset ja päästä niistä yli. Se on aikamoinen saavutus selvitä yksinään! Minusta on toisaalta vähän "raakaa" sysätä vastuuta masentuneen lähipiirille, joille läheisen masentuminen/mt-ongelmat on riski sairastua itse masennukseen (http://www.omaiset-tampere.fi/pdf/miele ... sentua.pdf

Käypä hoito-suosituksessa, jota kehoittaisin kaikkia asiasta kiinnostuneita vilkaisemaan, http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositu ... s/hoi50023depression akuuttihoidosta sanotaan näin :

# Masennustilojen akuuttihoidossa keskeisimpiä spesifisiä hoitomuotoja ovat

* masennuslääkkeet ja
* vaikuttaviksi osoitetut psykoterapiat.

# Nämä hoidot ovat yhtä tehokkaita lievissä ja keskivaikeissa depressioissa, joissa niitä voidaan käyttää vaihtoehtoisina tai yhtäaikaisesti.

Olen vuoden käyttänyt efexoria ja voin sanoo että elämä on paljon parempaa nyt. En tällä hetkellä saa mitään psykologista apua mutta jo lääkkeet on tehneet minusta vahvemman ja jaksavamman ihmisen.

Citalopramia käytin about 3 vuotta. Keskusteluapua sain myös. Nyt kuitenkin keväällä vaihdettiin lääkitys koska masennus paheni. Nyt käytössä venlafaxin ja syksyllä alkaa taas terapia. Lääkityksestä on ollut paljon hyötyä, jaksan tehdä muutakin kuin nukkua ja itkeä. Mieliala muutenkin tasoittunut, ei heittele ihan niin pahasti kuin ennen lääkkeitä. Pakkoajatukset vähentyneet huomattavasti. (Rauhoittavat ja unilääkkeet löytyvät myös, näitä en tosin käytä kuin ääritapauksissa, vaikka nekin määrätty jatkuvaan käyttöön.)

Paljon on vielä käsittelemättömiä asioita, esim. paniikkihäiriöihin keskitytään syksyllä tarkemmin. Saa nähdä milloin taas kykenen työhön ilman paniikkikohtauksia... Eniten pelottaa, etten enää koskaan tule pärjäämään ilman jatkuvaa lääkitystä ja terapiaa.

Kun vain joskus oppisi elämään ilman jatkuvaa itsensä suomimista ja sitä täydellisyyden tavoittelua. Sitten ehkä voisi nuo lääkkeet saada pois.

Silloin kun masennus on ollut pahimmillaan, olen ajatellut itseni tappamista, mutta uskon, etten sitä koskaan tee. Tiedän miten sen tekisin, ilman, että kärsisin itse. Eikä perheeni ihan heti minua löytäisi, tai kukaan muukaan.

Mul oli Citalopramia sekä rispeldaali että levovinia.. Citalo aihettu vaan aika keljumaisen sivuvaikutuksen.. Se alkoi pakkaamaan mun rintoihin maitoa ja sit välillä oli rinnat kipeät ku maitoa oli niin paljon siellä.. Mutta eipä noista lääkkeistä ollu muuta hyötyä paitsi levozinista mikä on uniongelmiin.. Lääkäri vaihto mun lääkkeet tuos pari kk sitten ja nyt ois sit Zyprexa ja levozini..

^Hmm.. olen vuosikausia työni puolesta em. lääkkeiden kanssa ollut tekemisissä ja risperidonin tiedetään nostavan mahdollisesti prolaktiini-arvoja ja siten aiheuttavan maidon erittymistä rinnoista. Citalopramista en moista haittavaikutusta ole kuullut olevan.

Tämä ihan sivuhuomautuksena

BloodSucker kirjoitti:Se alkoi pakkaamaan mun rintoihin maitoa ja sit välillä oli rinnat kipeät ku maitoa oli niin paljon siellä.

Samoja efektejä tuli efexorista, tosin lievempänä, kun sitä syötettiin mulle joskus 15veenä.

mareritt kirjoitti:^Hmm.. olen vuosikausia työni puolesta em. lääkkeiden kanssa ollut tekemisissä ja risperidonin tiedetään nostavan mahdollisesti prolaktiini-arvoja ja siten aiheuttavan maidon erittymistä rinnoista. Citalopramista en moista haittavaikutusta ole kuullut olevan.

Tämä ihan sivuhuomautuksena

Mulle ihan apteekissa kerrottiin että näin voi käydä citalosta.. Ja pari muuta mun kaveria on kertonu et niilläki citalo aiheuttaa sen että on alkanut maitoa tulemaan rinnoista. ja ne ei syö rispeldalia..

http://www.laakeinfo.fi/Medicine.aspx?m ... PRAM+ORION

Tuossa vielä linkki.. Löytyy kohdasta kuin:

Erittäin harvinaiset haittavaikutukset (esiintyy harvemmalla kuin 1 potilaalla 10 000:sta)

Hallusinaatiot, mania, depersonalisaatio (epätodellisuuden tunne), paniikkikohtaukset (nämä oireet voivat johtua taustalla olevasta sairaudesta), sydämen kammion ja kammion yläpuoliset rytmihäiriöt, angioedema (kasvojen, kaulan ja kurkun turpoaminen), nivelkipu,epätavallinen maidoneritys naisilla , anafylaktiset reaktiot.

Okei, hyvä tietää

En lukenut vielä koko ketjua, mutta kerronpa minäkin itsestäni. Diagnoosini: 2-tyypin (se pahempi) 2-suuntainen mielialahäiriö eli bipolaarihäiriö ja estynyt persoonallisuushäiriö (erakkomaisuus, vaikea mennä ihmisten ilmoille), näiden lisäksi vanhempi diagnoosi: rajatila persoonallisuushäiriö. En ole selvillä, sairastanko sitä vielä... Se on sitä kun se kaamee kaninkeittäjämuija siinä leffassa Vaarallinen suhde. Minä en tosin eläimiä keitä, en edes valmiiksi kuolleita. Tällä hetkellä syön kolmea lääkettä: Lito, Ketipinor ja Venlafaxin.

Huomenna on pitkästä aikaa lääkäri ja kerron siellä, etten ole ihan tyytyväinen muuhun kuin, että Ketipinorin avulla pystyn hyvin nukahtamaan ja nukkumaan. Minulla on alkanut olla ihan mieletöntä ahdistusta eläimiä koskien. Kaikki surulliset eläimiä koskevat uutiset tai luonnossa näkemäni pudonnut linnunpesä tai kuollut eläin ahdistaa niin maan perkeleesti. Että repertuaariin vaan lisää lääkettä vai mitä keksivät.

Ensi viikolla alkaa hartaasti odottamani psykoterapia. Minä olen päättänyt, että se tulee auttamaan. Huit hait sille, tuleeko minusta työkykyinen, mutta pystyisin edes sellaiseen elämään, että minusta tuntuisi mukavalta olla hengissä. Minulla ei ole juuri ollenkaan elämänhalua. Itsaria en tee ainakaan niin kauan kuin vanhempani elävät, sillä äitini on sanonut minulle, että oman lapsen itsemurha olisi kauheinta, mitä hän tietäisi. Mieheni pärjäisi paremminkin ilman minua riippakiveä, mutta sitten on vielä kolme pikkuista ihanaa silmäterääni: palvomani koirat. Uskokaa tai älkää, mutta koirani ovat se syy, miksi minun täytyy elää, se on minun elämäntarkoitukseni. Se ei varmaan monen mielestä ole suuren suuri tarkoitus, mutta minulle se on riittävästi. Juuri tästä syystä niiden koirien on saatava paras mahdollinen elämä, jonka minä pystyn tarjoamaan. Niiden olemassaolon takia haluan elää. Ne eivät ole koskaan arvostelleet minua, niille on sama, olenko lihonnut 45 kg (kunhan pystyn lenkittämään ). Minä tarvitsen niiden pyyteetöntä rakkautta ja mieletöntä iloa kun tulen takaisin vaikka pyykkejä ripustamasta.

Täällä netissä on meikäläisen helppo jutella ihmisten kanssa. Kun joku vielä kertois, mistä löydän semmoisen kampaajan, joka ei juttelis mitään, laittas vaan tukkani. Joulukuussa oon viimeks käyny leikkuussa ja hiukka alkaa näyttää pahalta jo

Itse olen alkanut pohtimaan, olisiko lääkkeet vastaus pitkäaikaisiin ongelmiini. Kyllä? Ei? En tiedä. Enkä edes pahemmin tiedä mistä, miten, maksaako, paljon, onko jotain ikärajoituksia jne jne. Olisi mukava saada helpotusta tähän olotilaan ja elämään, vaan empä edes tiedä luotanko lääkkeiden ihmeellisiin vaikutuksiin sun muihin. Ns. ammattiapuun en ole luottanut ikinä, terapioihin sun muihin psykiatreihin. Ehkä vaan olen liian itsepäinen, aina olen ajatellut että selviän tästä yksin läpi ilman mitään apua. Turhauttavaa.

Saahan noita nykyään aika helposti ja se vähän huolestuttaakin.

Luokkakaveri on nyt vajaan puolen vuoden ajan tuntenut lievää masennusta mutta perustarpeet pystynyt hoitamaan kuitenkin. Nyt on pääsemässä terapiaan vähän kattelemaan miten menee. Lääkäri joka oli terapiaa ollut järkkäämässä oli sitten kysynyt että haluaako masennuslääkkeet. Kaveri oli niitä vastaan ja sano haluavansa kokeilla ensin terapiaa. Tokalla kerralla sama lääkäri se oli sitten iskenyt näytepakkauksen lääkkeitä kouraan ja sanonut että kokeile näitä kaks viikkoo ja jos tuntuu hyvälle niin jatka. Oli korostanut että näihin ei jää koukkuun. Annos oli aika iso koska tiedän että nuo lääkkeet alotetaan aina pienellä ja siitä lisätään jos tarve vaatii.Itselläni sama lääke pinemmällä annoksella vaikka oon painiskellu masennuksen kanssa reippaat kymmenn vuotta ja syönyt lääkkeitä siihen.

Mietin että Mikä on siis raja siinä mihin lääkkeeseen ei jää koukkuun? Kun itse lopetin lääkkeen yhdessä vaiheessa tunsin paljonkin oireita. Hikoilua, huimausta ja oksetusta jne. Eikö tätä lasketa koukkuun jäämiseksi? Eikö koukkuun jääminen ole just sitä kun ei voi lopettaa ilman että tuntee siitä jonkinlaista oirehdintaa? Mitäpä ootte mieltä?

^Itsekin unohdin luullakseni kerran ottaa vaivaisen 10mg Citalopramini ja olin tuntevinani yöllä pientä napsuntaa päässä, jollaista sanotaan tuotteen käytön lopettamisen aiheuttavan. Mutta eivät nuo vieroitusoireet ainakaan mitenkään sietämättömiä olleet, ellen jopa kuvitellut kaikkea.

Mulla myös 10mg sitalopraami päiväannoksena (ahdistukseen, pelkotiloihin, paniikkikohtauksiin) oikeasti määrätty 20-40mg/vrk mut tuo 10mg vie sen "huipun" pois pelosta ja ahdistuksesta. Ja se riittää. 30mg tekee jo euforisen olon ja mm. hävittää lentopelon aivan täysin, mutta myös positiiviset tunteet lievenevät, kaikki siis vähän turtuu.

Olen syönyt kuutisen vuotta tätä lääkettä ja pari kertaa lopettanut erinäisistä syistä. Jos 20mg/vrk annoksen lopettaa kertaheitolla niin mulla ainakin huimas erittäin paljon, ja kaupan päälle vielä särki päätä ja noita "sähköiskuja" rupesi tuntumaan päässä. Huomasin, että saan nuo oireet pois ottamalla murusen lääkettä siinä vieroitusvaiheessa, siis ehkä kahdeksasosan tuosta 20mg tabusta.

Nyt on ainakin sellanen fiilis että tätä lääkettä syön loppuelämäni, jos ei ihmeitä satu. Halpa ja tehokas ja näin pienillä päiväannoksilla sivuvaikutuksilta vältyn.

Jos nyt jonkun huonon sivuvaikutuksen kaivaa esiin niin se olisi sitten se, että pelkotilojen helpottaessa myös ns. terve pelko on vähän "haalistunut" vai miten sen sanoisi... Nyrkit pystyssä ja silleen... Onneks näin naispuolisena ei kauheen usein tule eteen sellasia tilanteita...