Sivu 29/30

Re: Laukaan Lievestuoreella kaksi henkirikosta 28/4/25 - epäilty otettu kiinni

Lähetetty: Pe Syys 12, 2025 3:58 pm
Kirjoittaja sivusta_seuraaja
ZakkFakk kirjoitti: Pe Syys 12, 2025 3:16 pm Suora lainaus Keskisuomalaisesta 11.9.:

"Isänsä luo hän meni, koska koki kertomansa mukaan paikan turvalliseksi. Paikalle hän kertoi pyrkineensä jo kahta päivää aiemmin uimalla paetessaan vakoojia. Matka päättyi kuitenkin sairaalaan, kun mies oli hukkua Vaajakosken kanavaan."

Eli maanantaina 21.4. kaksi päivää ennen surmia oli ollut tällainen episodi.
Tuo ei kuitenkaan täsmää sillä mennyt isän autolla sairaalaan.

Laukaalla tapahtunut paloittelu Murha 2025

Lähetetty: Pe Syys 12, 2025 4:22 pm
Kirjoittaja rikos12345
https://youtu.be/kVMiP-RRmrQ

Lähipiirin huoli kasvoi päivä päivältä viikon ajan, ja Virkavaltaa sai odottaa tuntikausia.

Mutta Pariskunnan kohtalo paljastui lopulta, kun poliisit tutkivat maakellaria.

sillä Kolmekymppinen mies oli peitellyt raakaa tekoaan järkyttävällä tavalla.

Keskisuomalainen pariskunta katosi kuin maan nielemänä huhtikuussa 2025.

Syvästi huolestuneita läheisiä oli kaksikon kotitalolla vastassa tuntematon mies, joka käyttäytyi hälyttävällä tavalla.

Näin heti hänestä, että hän valehtelee, kuvaili pariskunnan ystävä poliisille jälkeenpäin.

ja Ystävän vaisto osui oikeaan.

Mies oli riistänyt pariskunnan hengen hirvittävällä tavalla, Vielä puistattavampi oli tapa, jolla kolmekymppinen mies koetti peitellä tekoaan.

Ystävätär yritti turhaan tavoittaa 55-vuotiasta naista perjantaina 25. huhtikuuta. Numeroon ei saanut yhteyttä.

Tilanne oli poikkeuksellinen, ystävätär kertoi myöhemmin poliisille. Nainen vastasi viesteihinkin aina viipymättä – tilanteesta riippumatta.

Perjantaisesta puhelusta oli sovittu päiviä aiemmin.

– Tällöin aloin oikeasti kunnolla huolestua, sillä tämä ei todellakaan ollut hänen tapaistaan.

Ystävätär otti yhteyttä naisen äitiin, joka lupautui tarkastamaan tyttärensä kotitalon.

ja Äiti saapui 1950-luvulla rakennetulle omakotitalolle Laukaassa lauantaina puoliltapäivin.

Vastassa olikin pahaenteinen näky, sillä Tummiin pukeutunut, huivilla kasvonsa suojannut mies asteli äitiä vastaan pora kädessään.

Pelästyin oikein, äiti sanoi poliisikuulusteluissa paria päivää myöhemmin.

Mies oli esittäytynyt talossa asuvan 57-vuotiaan miehen pojaksi.

Hän kertoi pariskunnan hypänneen taksiin paria päivää aiemmin eikä väittämänsä mukaan tiennyt, minne nämä matkasivat.

32-vuotias mies väitti myös, että pariskunta oli lähtenyt lomamatkalle. Ja Hänet oli kutsuttu tämän takia hoitamaan heidän seitsemää koiraansa.

Äiti ja ystävätär pitivätkin tätä väitettä hyvin erikoisena ja täysin järjettömänä.

Vuosikymmeniä koirakasvattajana toiminut nainen ei vain lähtisi kertomatta kenellekään – saati jättäisi koiriaan puolisonsa pojan huoleksi.

Mies selitteli kädessään olevaa poraa remonttitöillä, joita hän teki talolla tylsyyttään.

Hän ei myöskään päästänyt naisen äitiä sisälle asuntoon.

itse Tapaaminen talon edustalla kesti noin vartin.

Tämän jälkeen äiti ajoi tiehensä ja Epätietoisuus kalvoi yhä hänen mieltään.

Tämä käynti huolestuttaa minua. sillä Kaikki ei ollut kohdallaan, äiti kuvaili poliisille.

Samaa sanoi myös ystävätär.

– Tämä asia painaa minua todella.

– En uskalla vielä pelätä pahinta, mutta mikään, mitä on tapahtunut, ei ole naisen tapaista, joten minulla ei ole hyvä olo tästä.

Sunnuntaina myös pariskunnan naapuri vieraili kiinteistöllä. sillä Hän oli tuomassa takaisin kahta karkuteille päässyttä koiraa.

Pihapiiri oli täysin tyhjillään, Talosta ei myöskään kuulunut mitään elonmerkkejä.

Naapuri kuvailikin tilannetta poliisille jälkikäteen hyvin pelottavalla tavalla:

– Tontilla oli jotenkin ahdistava tunnelma, siellä ei ollut hyvä olla.

Ja Maanantaina 28. huhtikuuta radiohiljaisuus oli kestänyt jo lähes viikon.

Tämän jälkeen Naisen ystävät päättivät yhdessä vasta tarkistaa talon.

Monet asiat kiinteistöllä saivatkin ystävien hälytyskellot soimaan.

sillä Auto oli pihassa, koirat haukkuivat sisällä, ja ovet olivat lukossa.

Ystävien mukaan pariskunta ei koskaan lukinnut oviaan.

– Nyt kuitenkin kuistin sisempi ovi oli lukossa ja lisäksi lukkopesään oli työnnetty jotain roskaa.

Mietinkin mielessä, että tämä ei vaikuta yhtään hyvältä.

tämän jälkeen Ystäväporukka soitti useita kertoja hätäkeskukseen.

He vaativat poliisin saapuvan paikalle, mutta Virkavaltaa odotettiin yli kolme tuntia.

ja Jossain vaiheessa talosta astui ulos kolmikymppinen mies.

– Hän sanoi, että "poliisit ovat varmaan tulossa”.

Poika lausuikin tämän täysin ilmeettömänä, ilman mitään tunnereaktiota, ei huutamista, ei mitään ilmettä, aivan pokerinaamalla.

– Silloin tajusin ja ajattelin, että hän on ollut siellä melkein kolme tuntia kuuntelemassa meidän keskusteluja pihalla.

edelleen Poika toisti kaveriporukalle väitteensä lomamatkastaan ja koiravahdin vastuustaan.

– Huomasin heti, että hän valehtelee.

Tämän jälkeen Poika vielä haukotteli kesken lauseen ja oli aivan ilmeetön puhuessaan asiasta.

yksi ystävistä puolestaan oli sanonut poliisille, että Tässä tapahtumassa mikään ei pidä paikkaansa.

ja ei pitänytkään, sillä Pariskunnan ruumiit löydettiin seuraavana päivänä maakellarista.

Mies oli tappanut isänsä ja tämän kumppanin lähes viikko sitten.

Veriteon jälkeen hän oli pilkkonut ruumiit ja haudannut ne maakellariin.

Ruumiit löydettiin lopulta suuren tavararöykkiön takaa, peiteltyinä mullalla ja kiuaskivillä.

taas Kasan päälle mies oli ripotellut tuoksuherneen siemeniä.

– En osaa sanoa, miksi juuri se maakellari, mies kertoi poliisikuulusteluissa.

– Silloin se oli vain suunnitelma ja ajatus, että siitä tulee heidän hautakammio.

mutta Miehellä ei ollut kertomansa mukaan mitään ennakkosuunnitelmaa teolleen.

itse Tapauksen oikeudenkäynti on edelleen kesken, ja Keski-Suomen käräjäoikeus julkaisee tuomionsa myöhemmin.

https://youtu.be/kVMiP-RRmrQ

Re: Laukaalla tapahtunut paloittelu Murha 2025

Lähetetty: Pe Syys 12, 2025 4:42 pm
Kirjoittaja MrEhtivä
Olisipa Suomessa kuolemantuomio mahdollista. Itse en epäröisi yhtään tuomita kuolemaan tuollaista ihmiskunnan jätettä!

Tekee pahaa ajatellakin mitä kuolleet on kokeneet. Toisaalta ei kerrottu miten on heidät tappanut, parempi ehkä näin ettei kerrotakaan.

Re: Laukaalla tapahtunut paloittelu Murha 2025

Lähetetty: Pe Syys 12, 2025 4:44 pm
Kirjoittaja nilpertti

Re: Laukaan Lievestuoreella kaksi henkirikosta 28/4/25 - epäilty otettu kiinni

Lähetetty: Pe Syys 12, 2025 5:18 pm
Kirjoittaja taotao
ZakkFakk kirjoitti: Pe Syys 12, 2025 3:16 pm Suora lainaus Keskisuomalaisesta 11.9.:

"Isänsä luo hän meni, koska koki kertomansa mukaan paikan turvalliseksi. Paikalle hän kertoi pyrkineensä jo kahta päivää aiemmin uimalla paetessaan vakoojia. Matka päättyi kuitenkin sairaalaan, kun mies oli hukkua Vaajakosken kanavaan."

Eli maanantaina 21.4. kaksi päivää ennen surmia oli ollut tällainen episodi.
Eikö sairaalassa tullut mieleen arvioida pakkohoitoa, jos siis siellä on näistä vakoojista selittänyt.

Re: Laukaan Lievestuoreella kaksi henkirikosta 28/4/25 - epäilty otettu kiinni

Lähetetty: Pe Syys 12, 2025 6:19 pm
Kirjoittaja mennyt44
taotao kirjoitti: Pe Syys 12, 2025 5:18 pm
ZakkFakk kirjoitti: Pe Syys 12, 2025 3:16 pm Suora lainaus Keskisuomalaisesta 11.9.:

"Isänsä luo hän meni, koska koki kertomansa mukaan paikan turvalliseksi. Paikalle hän kertoi pyrkineensä jo kahta päivää aiemmin uimalla paetessaan vakoojia. Matka päättyi kuitenkin sairaalaan, kun mies oli hukkua Vaajakosken kanavaan."

Eli maanantaina 21.4. kaksi päivää ennen surmia oli ollut tällainen episodi.
Eikö sairaalassa tullut mieleen arvioida pakkohoitoa, jos siis siellä on näistä vakoojista selittänyt.
Tässä casessa ollaan noin 30 vuotta myöhässä MT hoidossa, lastensuojelussa ja päihdehuollossa. Manipuloivat ihmiset osaavat huijata yhteiskunnan palveluksessa työskenteleviä akateemisia Dunning-Kruger tanttoja joilla ei ole todellista osaamista ja uskallusta ja joilla ei ole oikeita työkaluja katkaisemaan perheitä tuhoavia syösykierteitä.

Re: Laukaan Lievestuoreella kaksi henkirikosta 28/4/25 - epäilty otettu kiinni

Lähetetty: Pe Syys 12, 2025 8:52 pm
Kirjoittaja Raimi
On kyllä outoja yksityiskohtia jutussa; tosiaan murhapäivän iltana käynyt sairaalan päivystyksessä, edellisenä päivänä soittanut hätäkeskukseen ja tätä edeltävänä pelastuslaitos naarannut jätkän kanavasta kun on yrittänyt uida isänsä luo.

Kiinnitti myös huomiota, että mitään aineita ei tekijältä löytynyt verestä.

Kaikki oikea tietokin jäi kyllä salauksen taakse. Saa nähdä tullaanko koskaan kuulemaan lisätietoa tästä et mitä poliisi tapahtumienkulusta sai selville.

Re: Laukaalla tapahtunut paloittelu Murha 2025

Lähetetty: La Syys 13, 2025 12:35 am
Kirjoittaja sivusta_seuraaja
MrEhtivä kirjoitti: Pe Syys 12, 2025 4:42 pm Olisipa Suomessa kuolemantuomio mahdollista. Itse en epäröisi yhtään tuomita kuolemaan tuollaista ihmiskunnan jätettä!

Tekee pahaa ajatellakin mitä kuolleet on kokeneet. Toisaalta ei kerrottu miten on heidät tappanut, parempi ehkä näin ettei kerrotakaan.
On se kerrottu. Eikai muuten puhuta paloittelusta?

Re: Laukaalla tapahtunut paloittelu Murha 2025

Lähetetty: La Syys 13, 2025 11:35 pm
Kirjoittaja Jagentti
sivusta_seuraaja kirjoitti: La Syys 13, 2025 12:35 am
MrEhtivä kirjoitti: Pe Syys 12, 2025 4:42 pm Olisipa Suomessa kuolemantuomio mahdollista. Itse en epäröisi yhtään tuomita kuolemaan tuollaista ihmiskunnan jätettä!

Tekee pahaa ajatellakin mitä kuolleet on kokeneet. Toisaalta ei kerrottu miten on heidät tappanut, parempi ehkä näin ettei kerrotakaan.
On se kerrottu. Eikai muuten puhuta paloittelusta?
Isäänsä taisi puukottaa 15 kertaa, pari kertaa kaulaan ja loput rintaan. Nainen taas taisi saada 20 kertaa puukosta.

Tekijä oli vielä alkuvuodesta 2024 samassa työpaikassa töissä. Jos en nyt muista ihan väärin niin itse ei enää halunnut maaliskuun jälkeen jatkaa sopimustansa. Erittäin yksinkertaisen oloinen tyyppi mutta ei ollenkaan väkivaltainen, tai ei ainakaan mitään viitteitä ollut sinä aikana havaittavissa. Mielenterveys tosin näytti kyllä olevan hiukan huonolla tolalla nimittäin saatto ihan yhtäkkiä ruveta vain itkeskelemään.

Jotain juttua työpaikalla yhdessä vaiheessa kiersi että tämä isä olisi lapsiaan hakannut ynnämuuta kun olivat pienempiä ja joutuivat näin sitten sijoitettuna eri laitoksiin. Äitiäkään ei tainnut vissiin juurikaan lapset kiinnostaa

Re: Laukaalla tapahtunut paloittelu Murha 2025

Lähetetty: Su Syys 14, 2025 1:01 pm
Kirjoittaja sivusta_seuraaja
Jagentti kirjoitti: La Syys 13, 2025 11:35 pm

Paikkansa pitää nuo sijoitukset.
Isähän lähti tään uuden matkaan jo heti, kun nuorempi oli syntynyt. Pariskunta yritti kyllä lasten kanssa olla, mutta koirat vei maailmalle ja lapsille ei jäänyt tilaa.
Surullinen tapaus kaiken kaikkiaan.

On se kerrottu. Eikai muuten puhuta paloittelusta?
Isäänsä taisi puukottaa 15 kertaa, pari kertaa kaulaan ja loput rintaan. Nainen taas taisi saada 20 kertaa puukosta.

Tekijä oli vielä alkuvuodesta 2024 samassa työpaikassa töissä. Jos en nyt muista ihan väärin niin itse ei enää halunnut maaliskuun jälkeen jatkaa sopimustansa. Erittäin yksinkertaisen oloinen tyyppi mutta ei ollenkaan väkivaltainen, tai ei ainakaan mitään viitteitä ollut sinä aikana havaittavissa. Mielenterveys tosin näytti kyllä olevan hiukan huonolla tolalla nimittäin saatto ihan yhtäkkiä ruveta vain itkeskelemään.

Jotain juttua työpaikalla yhdessä vaiheessa kiersi että tämä isä olisi lapsiaan hakannut ynnämuuta kun olivat pienempiä ja joutuivat näin sitten sijoitettuna eri laitoksiin. Äitiäkään ei tainnut vissiin juurikaan lapset kiinnostaa

Re: Laukaan Lievestuoreella kaksi henkirikosta 28/4/25 - epäilty otettu kiinni

Lähetetty: Su Syys 14, 2025 1:37 pm
Kirjoittaja QueenOfH
KSML: Ihminen ajelehti hyisessä vedessä Vaajakosken kanavassa
Pelastuslaitoksella ei ollut tietoa siitä, miksi henkilö joutui veteen.

22.4.2025
15:21
Jukka Koivula

Veden varaan joutunut ihminen pelastettiin Vaajakosken kanavan lähistöltä Jyväskylässä maanantai-iltana, uutisoi Keskisuomalainen.

Haapakoskentieltä tilanteen havainnut sivullinen näki Vaajakosken kanavan pohjoispuolella veteen joutuneen henkilön puoli seitsemältä ja soitti hätäkeskukseen. Pulaan joutunut ajelehti virran mukana, mutta sai otteen tukinuittoa varten tehdyistä kiinteistä rakenteista ja pysyi pinnalla odottamassa apua.

Pelastuslaitoksen pintapelastajat kuljettivat henkilön kuivalle maalle ja ensihoidon tarkastettavaksi.

”Henkilö oli kylmettynyt, mutta olosuhteisiin nähden ihan hyvässä kunnossa”, Keski-Suomen pelastuslaitoksen tilannekeskuksen päivystävä palomestari Samuli Norvapalo kommentoi tilannetta tuoreeltaan Keskisuomalaiselle.

Pelastuslaitoksella ei ollut tietoa siitä, miksi henkilö joutui veteen.

Vaajakosken kanava yhdistää Leppäveden ja Päijänteen toisiinsa. Kanava on 250 metriä pitkä.

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uut ... 95fb94e339

Re: Laukaalla tapahtunut paloittelu Murha 2025

Lähetetty: Su Syys 14, 2025 7:40 pm
Kirjoittaja Unplugged
Jagentti kirjoitti: La Syys 13, 2025 11:35 pm
sivusta_seuraaja kirjoitti: La Syys 13, 2025 12:35 am
MrEhtivä kirjoitti: Pe Syys 12, 2025 4:42 pm Olisipa Suomessa kuolemantuomio mahdollista. Itse en epäröisi yhtään tuomita kuolemaan tuollaista ihmiskunnan jätettä!

Tekee pahaa ajatellakin mitä kuolleet on kokeneet. Toisaalta ei kerrottu miten on heidät tappanut, parempi ehkä näin ettei kerrotakaan.
On se kerrottu. Eikai muuten puhuta paloittelusta?
Isäänsä taisi puukottaa 15 kertaa, pari kertaa kaulaan ja loput rintaan. Nainen taas taisi saada 20 kertaa puukosta.

Tekijä oli vielä alkuvuodesta 2024 samassa työpaikassa töissä. Jos en nyt muista ihan väärin niin itse ei enää halunnut maaliskuun jälkeen jatkaa sopimustansa. Erittäin yksinkertaisen oloinen tyyppi mutta ei ollenkaan väkivaltainen, tai ei ainakaan mitään viitteitä ollut sinä aikana havaittavissa. Mielenterveys tosin näytti kyllä olevan hiukan huonolla tolalla nimittäin saatto ihan yhtäkkiä ruveta vain itkeskelemään.

Jotain juttua työpaikalla yhdessä vaiheessa kiersi että tämä isä olisi lapsiaan hakannut ynnämuuta kun olivat pienempiä ja joutuivat näin sitten sijoitettuna eri laitoksiin. Äitiäkään ei tainnut vissiin juurikaan lapset kiinnostaa
Näin on ollut. Totta turiset
Luin tuota pöytäkirjaa. Kiinnittikö kukaan huomiota siihen et naispuolinen uhrin suku ei tuntenut tätä miestä? Uhrin äiti ja veli näin kertovat. Eivätkö olleet tervetulleita sukuun 🤔

Re: Laukaan Lievestuoreella kaksi henkirikosta 28/4/25 - epäilty otettu kiinni

Lähetetty: Ma Syys 15, 2025 6:46 pm
Kirjoittaja sivusta_seuraaja
Mistä kukaan voi tietää, puhuuko tämä tekijä totta?
Entäs, jos venäläiset vakoojat on keksitty juttu? Haluaa päästä vähemmällä tuomiolla....

Re: Laukaan Lievestuoreella kaksi henkirikosta 28/4/25 - epäilty otettu kiinni

Lähetetty: Su Syys 21, 2025 1:28 am
Kirjoittaja devil_doll
Aikamoinen satusetä tämä. Kolmen kaljan jälkeen psykoosiin 2 kuukautta sitten syödyistä sienistä. Ja välittömästi sen jälkeen kylmäveriseen ja toteutukseltaan ihan kohtuu rationaaliseen ruumiiden hävittämisoperaatioon.

Olisiko tässä käynyt niin, että jätkä kiivastuksissaan tappoi ensin sen koiran, ja sen jälkeen suuttuneen ja järkyttyneen perheensä?

Re: Laukaan Lievestuoreella kaksi henkirikosta 28/4/25 - epäilty otettu kiinni

Lähetetty: Su Syys 28, 2025 1:06 am
Kirjoittaja rikosperhonen
sivusta_seuraaja kirjoitti: Ma Syys 15, 2025 6:46 pm Mistä kukaan voi tietää, puhuuko tämä tekijä totta?
Entäs, jos venäläiset vakoojat on keksitty juttu? Haluaa päästä vähemmällä tuomiolla....
Niuvassahan joutuisi olla tod. näk. paljon pidempään kuin vankilassa?
Tuttuni, silloin kolmikymppinen mies, sairastui ja joutui psykoosiin ja yritti riistää ihmiseltä hengen psykoosissa ollessaan luullen häntä jonkinlaiseksi uhakseen harhoissaan. Niuvaan joutui ja on ollut siellä jo paljon kauemmin kuin mitä olisi tullut linnaa tapon yrityksestä. Olin seuraamassa hänen oikeudenkäyntiään tuolloin siltä osin joka ei ollut salattu, ja salissa asianajaja puhui että hyvälläkin tapauksella 10v Niuvassa.
Tuttuni yritti itse taas vedota että hän nimenomaan olisi ollut täysissä järjissään ja haluaa vankilatuomion mielummin.